Kaappijuoppo ja viittä vaille alkoholisti

Teksti Terhi-Anneli

Minulla on kaikki rahkeet olla alkoholisti.

Olen ehkä alkoholisti, en tiedä.

Kuka tahansa meistä alkoholistien lapsista saamme geeneissämme jopa 50% mahdollisuuden sairastua alkoholismiin.

En tiedä olenko alkoholisti, mutta olen viittä vailla.

Minulla on ollut ihan terve suhde alkoholiin kun olin nuori, en juonut usein ja se ei ollut mitenkään kiinnostavaa. Kun olin jo aikuinen ja asuin Helsingissä ystäväni tuli saunaoluiden kanssa monesti yleisiin saunavuoroihin ja puhui miten olut tuntuu joskus liian kivalta.

En silloin ymmärtänyt mistä hän puhui.

Kun sairastuin dissosiaatiohäiriöön aloin kuitenkin juoda enemmän, koska se auttoi oireisiin.

Olin lähes psykoottinen. En tuntenut kehoani, leijuin jossain itseni ulkopuolella derealisaation tiukassa otteessa. Pystyin joskus pienessä humalassa kuitenkin tuntemaan olevani normaali, jos siinä on mitään järjeä kenellekään joka ei ole kokenut samaa. Mutta psykoosissa olevalle jokainen normaaliuden hetki on kuin pala taivasta. Pystyin syömään kun kurkkua alati kuristava lukko rentoutui. Pystyin nukkumaan. Sydämen syke asettui.

Sillon aloin nauttia alkoholin tuomasta tunteesta, vapaudesta.

Olin 25-vuotias.

Alkoholismi on sairaus

Alkoholi on etanolia. Vessan pesuun tarpeellinen aine. Mutta jos ihmisellä on aukko sydämessä, itsetunto kuin vessapöntöllä, alkoholi buustaa oloa kivasti. Se turruttaa ja tuo hyvää oloa. Se irrottaa hyvänolon hormoonit käyttöön kerralla.

Kun humala on ohi ja alkoholi poistuu elimistöstä, tuleekin erityisen kurja olo. Hyvänolon hormonivarasto on tyhjä. Ahdistaa. Moni ei osaa yhdistää olotilaa aivokemioiden epätasapainoon ja juo siksi iltaisi pari lasia lisää. Tulee taas rennompi olo ja ahdistukset tuntuvat kaukaisilta. On myös helppo olla sosiaalinen kun defenssit eivät jarruta menoa.

Alkoholismi ei ole enää nykyään mielen heikkoutta tai alemmuutta, vaan sairaudeksi luokiteltu. Mutta se ei silti juuri helpota stigmaa, joka liittyy alkoholisteihin. Alkoholisti on heikko, vähempiarvoinen. Siitä on siksi vaikea puhua, koska sen jälkeen ihmiset katsovat sinua eri tavalla.

Minulla on geenit ja taipumus sairastua. En tiedä olenko alkoholisti, mutta olen ainakin aina viittä vailla. Voin juoda pari lasia viintä joskus, ehkä jopa rankemminkin kerran vuodessa. Mutta nykyään jätän sen sitten siihen. Enempää en uskalla.

Kun aloin nauttia alkoholista liikaa, aloin olla absolutisti. Olen vajonnut juomaan, yrittänyt olla kuin muut. Ovatko kaikki muut kohtuukäyttäjiä? Niin he sanovat ja esittävät. Eivät kuitenkaan ole tilastojen mukaan.

Alkoholia käyttää yli kohtuusrajojen Suomessa n. 13 prosenttia väestöstä eli yli 560 000 ihmistä.

Alkoholismi on sairaus joka päättyy usein kuolemaan. Mutta sairauden vielä jyllätessä se aiheuttaa paljon kotiväkivaltaa, surua ja rikkinäisiä sydämiä. Kotiväkivaltaa. Virtahepoja lastenhuoneisiin.

Olen nykyään raitis, koska sille on rationaaliset syyt. Pelkään mitä tapahtuu jos juon pari lasia siellä ja täällä. Voiko ne laukaista geenin johon en voi vaikuttaa?

Jos alkoholismi puhkeaa, sitä ei voi enää perua. Alkoholismiin auttaa yleensä vain raittius, muuten se etenee väjäämättömästi kohti lohdutonta loppuaan.

Ja alkoholismiin sairastuu vain juomalla.

Alkoholi on liian monelle lohduttaja, syy jaksaa iltaan saakka. Mikä on hienompi hetki kuin kesäilta ja pari lasia viiniä? Mikä lohduttaisi paremmin paskan päivän jälkeen kun muutama saunaolut?

On helppo tukea juomista jos tekee samalla väitöskirjaa, käy ensin lenkillä ja kaikki tuntuu olevan kunnossa. Alkoholismi ei ole ulkoinen asia vaan sisäinen tila. Ja yksi oire vaarasta sairastua on alkoholin rooli omassa elämässä.

Tunnen paljon vanhempia jotka juovat iltaisin kotona kun lapset nukkuvat. Jotkut juovat avoimesti lasten ollessa hereilläkin, varsinkin kesällä. Koska pitäähän lasten saada normaali kuva alkoholinkäytöstä. Alkoholi on normaalia ja normi. Mutta miksi alkoholin pitäisi kuulua normaalina osana kenenkään elämää? Se on myrkky joka jo pieninä määrinä sekoittaa aivokemiamme, metabolismin ja tuhoaa aivosoluja.

Ja voi laukaista vaarallisen tarpeen juoda lisää kunnes sairastumme.

Syy juomiseen voi olla mielenterveydellisen tilan itsehoitoa, se voi olla yksinäisyyttä tai ahdistusta. Oli syy mikä tahansa, alkoholi ei siihen auta.

Äitien ja naisten tiedetään tissuttelevan yksin kotona. Me olemme oikein varsinaisia kaappijuoppoja. Kuinka moni peittää alkoholisminsa siistin kodin kulissiin, kun alkoholin vaaroista tulisi puhua avoimesti? Kun voisi näin avoimesti vaan kertoa, että olenpas ehkä juonut liikaa ja ajattelin nyt lopettaa ennen kuin se menee liian pitkälle.

Kun voisi kertoa sisäisistä tunteistaan, saada tukea ja olon siitä että kelpaa. Ei olisi sijaa viinitonkalle. Illat olisivat rauhoitettu jollekin muulle.

Olen istunut iltaa perhejuhlissa jossa vanhemmat hieman tissuttelevat sivistyneesti, koska eihän pari lasia mitään vaikuta. Selväpäisen on kuitenkin helppo huomata, kun kuka tahansa saa kehoonsa edes vähän etanolia. Kyllä sen huomaa, sinä muutut. Ja lapsi takuulla huomaa kun muutut. Onko se väärin? Ehkä ei, mutta ei se ole kuitenkaan perustarve joka tulee täyttää.

Kohtuukäyttäjien perheessä alkoholista ei tehdä suurta numeroa. Mutta se on silti jotenkin aina siellä, kaiken keskiössä.

Ja unohtamatta sitä, miten liikumme kuitenkin aina vaarallisilla vesillä. Sillä kuinkahan monella suomalaisella on sama geeniperimä kuin minulla ja vaara olla viittä vaille alkoholisti?

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit

9 kommenttia
Terhi-Anneli

Hei!

Kiitos ja olet aivan oikeassa. Alkoholismiin sairastunut harvoin pystyy lopettamaan itse, vaan siihen tarvitaan apua ja tukea. Voi olla valinta juoda liikaa, jos siihen on jokin tarve. Mutta alkoholisti kyllä tietää jos on alkoholisti, vaikka sitä ei muille myöntäisikään. Sellainen joka pääsee riippuvuudesta eroon tahdonvoimalla, ei ole todennäköisesti sairastunut vaan juo muista syistä.

Suomalaisnuorten juomisen väheneminen on todella hieno juttu!Olen siitä lukenut paljon. Tanskalaisnuorten juominen taas pahenee ja aikaistuu, jopa 13-vuotiaat juo ja polttaa. se on todella surullista, sillä vaikka tanskalainen juomiskulttuuri on hieman erilaista kuin suomessa, suunta on todella huolestuttava.

Avatar

Tärkeä aihe! Itselläni on suvussa useita alkoholisteja ja siksi olen aina tuntosarvet pystyssä omasta alkoholin käytöstäni. Kaikkien kannattaisi ajoittain pohtia alkoholin käyttöään.

Meillä on sovittu että lasten kanssa ei voi olla tekemisissä jos promilleja on niin paljon että autoa ei voisi ajaa. Koin itse lapsena ahdistavana jos aikuiset olivat selvästi päihtyneitä.

En kuitenkaan ihan allekirjoita sitä että sairastumisen jälkeen alkoholisti ei voisi enää palata kohtuukäyttäjäksi. Varmasti on paljon niitä joille edes alkoholin maistelu ei ole mahdollista raitistumisen jälkeen, mutta se ei päde kaikkiin. Ukkini on hyvä esimerkki. Sairastuttuaan hän ei ollut varmaan 40 vuoteen päivääkään juomatta. Raitistuttuaan hän oli n. vuoden kokonaan juomatta ja sen jälkeen siirtyi kohtuukäyttäjäksi. Humalaan hän ei juonut itseään enää ikinä, mutta saattoi kerran tai pari kuussa juoda lasillisen tai maksimissaan kaksi. Hän pysyi kohtuukäyttäjänä lopun ikäänsä eli n. 20 vuotta.

Terhi-Anneli

Hei Tekla ja kiitos paljon kun kirjoitit!

Olet varmasti oikeassa, olen ehkä hieman sokeutunut alkoholistien käytökselle ja tavoille, kun olen nähnyt useamman sukulaisen taistelua alkoholismin kanssa. Koen kuitenkin ettei ukkisi koskaan enää myöhemmin elämässään ehkä hakenutkaan lasillisesta sitä humalaa johon alkoholisti pyrkii, vaan vaan maistelemaan. Silloin siinä on todella suuri ero.

Oma sukulaiseni joka on alkoholisti, on myös seurassa kuitenkin vuosien saatossa joskus juonut shampanjalasin, ilman että on juonut lisää. Se kuitenkin voi vaatia alkoholistilta kovaa selkärankaa ja sisäistä rauhaa asian kanssa. Sellaista näkemystä, josta he eivät ehkä kerro ääneen. Kamppailua, josta voi lukea vain päihdelinkin ryhmissä.

En osaa sanoa, mutta voi olla että ukkisi oli alkoholisti, mutta pystyi pitämään tissuttelunsa kontrollissa koska ehkä edes kunto ei olisi kestänyt enempää. Upeaa kuitenkin, että pystyi.:)

Avatar

Kiitos postauksesta. Alkoholistin vaimona tiedän tasan mistä puhut. Tippakin on miehelleni liikaa. Eikä kukaan muukaan sitä tippaa tarvitse. Hyvä kirjoitus!

Terhi-Anneli

Hei mami!

Kiitos kun kommentoit. Tiedän alkoholistin tyttärenä mitä se on kun sairaus on pitkällä.

Avatar

Kiitos hyvästä tekstistä!

Alkoholisti isän lapsena voin kertoa että pienikin lapsi aistii jo ensimmäisen annoksen vaikutuksen tutussa aikuisessa. Lapsi on hyvin tarkkaavainen ja saattaa huomata jopa puhelimitse muutoksen äänensävyssä vaikka annoksia olisi takana vasta pari. Sama huomioherkkyys oli meidän perheen jokaisella kuudella lapsella, eli en ollut suinkaan ainoa.

Vaikka hieman humaltunut/muutaman nauttinut aikuinen ei lapsen mielestä välttämättä ole pelottava on hän silti erilainen kuin se tuttu ja turvallinen vanhempi/aikuinen. Ja tämä muutos ei tunnu turvalliselta.

Mielestäni alkoholi ei kuulu missään muodossa lapsiperheiden juhlapyhiin. Lapsiperheessä juhannuksen, joulun, vapun, pääsiäisen ja uudenvuoden kuuluisi olla lasten/koko perheen juhlia. Jos aikuiselle on tärkeämpää viettää juhlapyhänsä alkoholia nautiskellen kuin viettää (aitoa) laatuaikaa oman jälkikasvun kanssa on lapset parempi laittaa hoitoon vaikka alkoholin käyttö olisi mitenkä maltillista.

Olen todella kiitollinen (isäntäni eronneelle) äidilleni jota en koskaan lapsena ole nähnyt alkoholia nauttineena.

Hassua on myös ajatella että lapsille pitäisi näyttää ”tervettä alkoholin kulutusta” vaikka eihän alkoholin kulutus liity mitenkään lapsuuteen. Eiköhän sitä ”tervettä alkoholin kulutusta” ehdi harjoitella silloin jos/kun se on ajankohtaista. Toki lapsen kanssa on tärkeää keskustella erilaisista asioista, myös alkoholista ja riippuvuuksista.

Minulla on kaksi alle kouluikäistä lasta jotka tietävät mitä alkoholi on, ketkä sitä saavat nauttia ja miten se vaikuttaa. En koe tarpeelliseksi alkoholin käyttöä lasten seurassa ”opetusmielessä” enkä sitä missään nimessä suvaitse muiltakaan omien lasteni kohdalla.

Terhi-Anneli

Hei Inna ja kiitos kommentistasi!

Olen kanssasi samoilla aaltopituuksilla. Olen alkoholistiperheestä ja se lapsen herkkyys aikuisen muutosta kohtaan on todella suuri. Monet jotka haluavat puoltaa aikuisen alkoholinkäyttöä lasten läsnäollessa eivät ehkä ole kokeneet henkilökohtaisesti sitä lapsen roolia, kuten me olemme?

Minä itse koin äitini olevan hieman humaltanut ehkä kerran lapsuudessani, ja se oli todella kauhea kokemus. Olinhan tottunut että hän oli aina se selvä ja turvallinen kokemus. Muistan sen, vaikka se tapahtui vain yhden kerran. Niin tärkeää se on lapselle.

Monet vanhemmat myös kuvittelevat ettei lasi tai pari vaikuta mihinkään, mutta ehkä me alkoholistien lapset olemme erityisen herkkiä ja tuomitsevia tässä suhteessa? Ehkä se ei ole kaikille lapsille yhtä ravisteleva kokemus kun se on ollut meille. Ehkä tässäkin on meillä opittavaa.

Mutta mielestäni lasten ei myöskään tarvitse varhaislapsuudessaan tai lapsuudessaan mitenkään karaistuksen kautta oppia millainen on humalainen, tai alkoholia edes hieman nauttinut, vanhempi. Kuten kirjoitit, kyllä he voivat sen oppia myöhemmin elämässään kun he ovat isompia ja heillä on perusturva, hyvät lähtökohdat arvioida asioita ja käsitellä päihteidenkäyttöä.

Terhi

Avatar

Minä olen (nyt jo vainaan) alkoholistin lapsi. Veljestäni tuli alkoholisti. Siskostani ei. Eikä minusta. Nuorempana uskalsin juoda itseni kaatokuntoon, mutta aina oli sääntö, että selvinpäin pitää käydä välissä, jos juo kahtena päivänä. No sitä ei monesti tapahtunut, kun krapulat oli niin kamalia. Joskus n. 20-25 -vuotiaana oli kausi, ettei maistunut oikeastaan. Juominen jäi pitkäksi aikaa. Nykyään maistuu, mutta ehkä kerran kuukauteen tai kahteen. Ja uskallan juoda taas kaatokuntoon. Oikeastaan olen huono tissuttelemaan, edes saunakalja ei tahdo mennä alas. Mieluummin kivassa seurassa kunnon känni. Jossain sisällä oli se pelko, että minusta tulee äitini kaltainen. Sitten tajusin, ettei se ole mahdollista. Olen heikko luonne, mutta alkoholistiksi minusta ei ole.

Avatar

Hei, hyvä kirjoitus! Alkoholin kulutuksesta Suomessa ei koskaan puhuta liikaa, sitä on aina hyvä tarkastella ja jutella!

Omassa suvussani juodaan paljon alkoholia ja olen kärsinyt alkoholihuuruisesta lapsuudesta.. Olen lukenut ja tutkinut alkoholisti aihetta paljon, ihan mielenkiinnosta, ja mielestäni on vaikea sanoa kuka on oikeasti Alkoholisti. Koska on paljon olemassa ihmisiä jotka ovat kovia juomaan, mutta eivät silti ole alkoholisteja, on enemmänkin riippuvuus syntynyt alkoholiin, niinkuin esim. sokeriin ja tupakkaan syntyy riippuvuus, mutta riippuvuudesta on mahdollista päästä melko helpolla eroon omalla tahdolla. (tai ulkopuolisella avulla, mutta ihan erilain pääsee eroon alkoholista kuin alkoholisti)

Alkoholisti nimen omaan on sairaus, josta harvoin pääsee eroon omalla tahdolla, vaan tarvitaan ulkopuolista apua ja siihen liitty enemmän kuin pelkkä riippuvuus…

Mielestäni liian helposti tuomitaan ihminen alkoholistiksi, ”sairaaksi” joka ei voi tilanteelleen mitään… Suomen kulttuuri on liian salliva alkoholille, alkoholin juontia pidetään niin normina asiana, että harvoin osataan nähdä ongelmana juontiaan, vaikka ei ole alkoholisti, henkilö pystyisi alkoholin juonnin lopettaamaan jos haluaa!

Tämä on vaan minun mielipide, mutta on hienoa että nuoria ei tutkimusten mukaan alkoholi enää niin paljoa kiinnosta! 🙂 jos kulttuuri olisi muuttumassa selvempää päin 😊

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä