Wannabe aamuvirkku?

Teksti

Aamuvirkut ovat kyllä aika ihmeellinen ihmisrotu.

Aamuvirkut ovat kyllä aika ihmeellinen ihmisrotu.

Siis todellakin he ovat kuin ihme, jonka ilmestymistä ja olemassaoloa ei vain voi ihmisjärjellä selittää. Mutta uskottavahan se on silloin, kun sen itse omin silmin näkee.

Kuvasin kerran erästä keski-ikäistä naista ja teimme kronologiaa nukkumisesta heräämiseen, aamupalasta aina työpäivän läpi illalliseen. Kun kuvasin ensimmäistä ottoa hänen heräämisestäään, pomppasi nainen sängystä kun vieteri ja käveli retein askelin huoneesta ulos. En edes ehtinyt kameralla mukaan, niin suoraviivainen ja päämäärätietoinen oli tuo viuhahdus.

Ehdotin kuvattavalleni hieman naureskellen, että mitäs jos kokeiltaisiin kuvata myös vähän todenmakuisempi herääminen, jossa nousu olisi hitaampi. Ehkä koko toiminta jopa haukotuksineen ja valituksineen? Nainen katsoi minua häkeltyneenä ja sanoi, että hän herää kyllä ihan oikeasti juuri niinkuin juuri teki. Hän kuulema herää joka ikinen aamu kello viisi, virkeänä kuin peipponen.

Hehkutan joka ikisessä somekanavassa, whatsapissa ja kohtaamisessa aina raivokkaasti niitä aamuja, kun on pakko jo aamukuudelta tehdä sitä ja tätä. Mutta pinnan alla olen pelkkä nolo wannabe aamuvirkku, eikä luonnollinen heräämiseni tapahtuisi ikinä ennen puoltapäivää.

Suunnittelen kyllä joka ikinen päivä miten minusta huomenna tulee aamuvirkku. Huominen on aina uusi mahdollisuus kehittyä kohti yhteiskuntaystävällisempää ihmistyyppiä, sillä ikinä ei ole liian myöhäistä muuttua. Huomenna nousen kyllä kello viisi ja juoksen piristävän aamulenkin rannalla ennen kuin muu perhe herää!

Huomenna nousen kyllä kello viisi ja juoksen piristävän aamulenkin rannalla ennen kuin muu perhe herää!

Kun aamu viisi sitten saapuu ja puhelimen piipitys herättää minut, en voi kuin ihmetellä että kuka ihme on laittanut puhelimeeni herätyksen keskellä yötä? Unien törkeä pätkiminen on historiallisesti tunnettu kidutuskeino ja joku ärsyttävä aamuvirkku on taas räpeltänyt luuriani.

Heräämiseni menevät yleensäsaman kaavan mukaan. Raotan yhtä silmää ja huokailen kivuliaasti miten voi olla jo aamu? Itkettää vaan vallan kauheasti ja en muista muusta elämästä muuta kuin unien jatkaminen. Lopulta valun sängystä alas yhtenä kiukkuisena mökkyränä, kirjaimellisesti laahauduin kohti kylpyhuonetta ja alati alkavia rutiineja kuin elinkautisvanki.

Kauhean orjuuttavaa tämä oravanpyörä, kuten ainainen hampaidenpesu.

Reilun puolen tunnin päästä olen pirteä ja täynnä energiaa. Tarvitsen vain aina tuon ajan siirtyäkseni luolasta päivänvaloon.

Joskus kun kaipuu aamuvirkkuuteen yltää toiminnan tasolle ja herään kuin heräänkin viideltä, kaikkien vaatteet ovat viikattuina osoitetuilla paikoilla, kengät ovat eteisessä sievässä järjestyksessä, muovikelmueväät odottavat jääkaapin hyllyllä valmiina iltapäivän eväsretkelle ja olen joka paikassa ajoissa  – kaadun puolikuolleena sänkyyn jo ennen lasten iltapalaa.

Olen täysin puhki.

Kaikkeni antaneena tunnen kuitenkin hetkellistä yhteyttä aamuvirkkuihin ja jaksan pitkään koetun päivän kauniilla muistoilla. Miten esimerkiksi onnistuin heräämään alle puolessa tunnissa, pilkkomaan porkkanat omiin pikkuisiin lokerikkoihinsa, kurkut toisiin ja vesimelonit kolmansiin. Miten ihanalta tuntui sivellä eri pakkauksia pienine haarukoineen, ennenkuin pakkasin ne sievään järjestykseen eväskoriin. Koko muu maailma nukkui ja minä olin ensimmäisenä ylhäällä. Täydellinen onnentunne.

Seuraavana aamuna en voi käsittää miten kukaan voi oikeasti herätä ikinä pirteänä, mitä väliä sillä on jos porkkanat ja kurkut ovat samassa lootassa, kaikki lasten vaatteet ovat piiloutuneet jonnekin, puhtaita sukkia ei löydy, eväspaketit on tekemättä, laatikkopyörän kumi puhki ja muovikelmut makaa likaisina tiskialtaassa.

Aamuvirkut kun ovat yleensä muutenkin ihailtavan skarppeja,

kaikki aina jämptisti tupperware pakattua, mikään ei ole koskaan hukassa ja aina ollaan enemmän kuin ajoissa. Aamuvirkut ovat niin nosteisessa rytmissä, että heidän olemassaolonsa saattaa itseasiassa joskus vallan unohtaa. Heidän sulavuutensa tekee heistä huomaamattomia.

Kun aamuvirkkuäidit ovat odottaneet jo hyvän tovin aamulla harjatut hiukset yhä siisteinä ja valkoiset housut tahrattomina minkä ikinä tapahtuman alkamista, boheemit wannabe aamuvirkut pilaavat odotuksen hiljaisen kutinan syöksymällä paikalle viime tipassa äänekkäinä, hikisinä ja tavaroitaan tiputellen.

Siinä sitä sitten taas ollaan, me myöhästelijät, hössöt sekoilijat ja boheemit sottapytyt huomion kiusallisessa keskipisteessä.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä