Yön synkimpinä hetkinä vauvan olemassaolo alkoi kaduttaa: perhepedissä nukkuminen pelasti masennukselta

Teksti Terhi-Anneli

Muistan yhä nuoren minäni ajatukset ja luulot siitä, millaista olisi sitten joskus olla äiti.

Miten vauvan hoitaminen olisi aika yksinkertaista. Eihän siihen tarvita kuin tissi, (tai pullo) vaipanvaihtokyvyt, läheisyys ja rakkaus. Ei käynyt mielessäkään, ettei vauva aina syö kun on nälkäinen, naura kun on tyytyväinen ja nuku kun nukuttaa. En ymmärtänyt, että vauvankin tunne-elämä ja kasvu voi olla jotain paljon monimutkaisempaa.

Kun vauvan opettaa omaan sänkyyn jo heti alusta lähtien, niin se nukkuu paremmin, minulle kertoivat kokeneet ja ammattilaiset

Kun sain ensimmäisen lapseni 2010 oli alku juuri niin helppoa kuin oli kuvitellut: vauva söi ja nukkui. Ja niin nukuin minäkin. Kesä oli lämmin, ulkona puiden varjoista puhalsi ihanan tuuli avoimesta ikkunasta kun me nukuimme ja vietimme pienen tuhisevan vauvan kanssa ihanaa lapsivuodeaikaa. Kaikki sujui vaistomaisesti ja kepeästi, kunnes synnytyksen jälkeiset oksitosiinivarastoni alkoivat  hiipua ja vauvan uni alkoi lyhetä  – ja asiat monimutkaistua.

Kun vauva alkoi kasvaa, alkoi hereilläoloajat olla pidempiä ja imetyskerrat tiheämpiä. Vauva oli paljon rintarepussa, sillä jos laskin hänet alas niin alkoi huuto. Suihkussa ei päässyt käymään kunnolla, sillä suihkukopin edessä sitterissä kuukuileva vauva jaksoi vain muutaman minuutin ilman itkua ja hampaidenkiristystä.

Imetin 24/7 kahden tunnin välein. Päivä ja yöt vauva oli iholla, tiheän imun kaudet tulivat ja hampaiden tuleminen teki pienestä entistä levottomamman. Vauva ei huolinut tuttia tai pulloa, jotta olisin saanut hetken levähtää.

Kun vauvan opettaa omaan sänkyyn jo heti alusta lähtien, niin se nukkuu paremmin, minulle kertoivat kokeneet ja ammattilaiset. Olinko tehnyt jotain väärin, kun vietin vauvan kanssa pari viikkoa vauvavuodeaikaa? Miksi minun vauvani ei ollut tyytyväinen missään?

En saanut muutenkaan yhtään apua vauvan hoidossa, sillä asuin vieraassa maassa.

Sydän jyskytti rinnassa väsymyksestä ja vauvan jatkuva kantaminen kolotti tylynä käsivarsissa.

Oli joku tavallinen iltapäivä. Päivät oli alkaneet kulua omituisessa sumussa ja ne toistuivat samanlaisina. Tunnit matelivat ja samaan aikaan ne vaan hujahtivat, ilman että päiviä erotti toisistaan. Eilinen ja viime viikko oli samaa mössöä.

Imetin sohvalla ja kun vauva nukahti rinnalle vihdoinkin nyt lasken sen tuohon sängylle jotta pääsen vessaan. Mutta sillä hetkellä kun laskin vauvan, se avasi pienet kirkkaansiniset silmänsä ja kasvot vääntäytyivät itkuun.

Öisin sama jatkui. Nukuin parin tunnin pätkissä, useimmiten en enää aamuyöstä pystynyt nukahtamaan. Kävin maate sängylle, mutta ihohuokosista valui kylmä hiki. Jos vaan nukahdan se herää varmasti heti. Sydän jyskytti rinnassa väsymyksestä ja vauvan jatkuva kantaminen kolotti tylynä käsivarsissa. Pulssi säteili hermoratoja pitkin ympäri kehoa ja koko olemassaolo tuntui pelkkänä kipuna.

Ensin itki vauva, sitten itkin minä. Aloimme olla varsinainen kuoro, jossa uupumus sekoittui kiukkuun.

Yön synkimpinä hetkinä vauvan olemassaolo alkoi kaduttaa.

Yön synkimpinä hetkinä vauvan olemassaolo alkoi kaduttaa. Pieni kita oli ammollaan ja sieltä nousi kimeä, korkea ääni. En pysty tähän. En osaa tätä.

Väsymys sumentaa jokaisen ajatuksen. Se on perustarve, jonka puute sekoittaa mielen.

Olin yrittänyt taas pari viikkoa tassutella vauvaa omaan sänkyyn. Koska niin piti tehdä ja vauvan ei ole hyvä olla äidin vieressä sillä voisinhan litistää vauvan alleni. Lisäksi muut äidit toistelivat kuin mantraa, että äidin ja maidon tuoksu herättää vauvan öisin ihan turhaan.

Mutta en enää jaksanut. Oli sydäntäsärkevää kuulla vauvan itkevän. Oli kauheaa nostaa satoja kertoja vauva sänkyyn ja ylös. Tai olla nostamatta.

Eräs yö istuin lattialla pinnasängyn vieressä ja pidin vauvan kädestä kiinni. Katsoin kadulta lankeavaa kelmeää valoa ja päätin että nyt tämä järjettömyys saa riittää. Nostin kitisevän vauvan pinnasängystä ja menimme sänkyyni.

Kenenkään muun ei pitäisi sanella tapaa, jolla äitinä huolehdin pienestä vauvastani

Pitelin vauvaa rintani tasolla ja peittelin meidät molemmat. Nukahdimme heti. Kun vauva heräsi öisin, imetin silmiä avaamatta ja niin nukahdimme jälleen. Aloin saada enemmän unta ja vauva turvaa. Me heräsimme aamuisin levänneempinä. Ymmärsin että minäkin tarvitsin vauvan lähelleni ja että osasin vaistomaisesti jopa unissani varoa ja pitää huolta.

Kipu ja alakuloiset ajatukseni väistyivät.  Avasin ikkunat ja näin että verhojen raosta paistoi taas aurinko.

Perhepeti ja miten sen voi toteuttaa

Sinne jäimme yhteiseen perhepetiin, kunnes vauvani oli reilu neljävuotias. Perhepeti helpotti imetysrumbaa ja loi lapsilleni turvallisuuden tunnetta.

Oivalsin ettei nukkumisjärjestelyihin ole yhtä ja oikeaa ratkaisua, vaan äidin tulee ratkaisuja tehdessään kuunnella omaa sisäistä ääntään. Kenenkään muun ei pitäisi sanella tapaa, jolla äitinä huolehdin pienestä vauvastani. Edes kumppanin ei tulisi tehdä päätöksiä, jotka ovat ristiriidassa äidin intuition kanssa. Vauvan ja äidin symbioosi on niin vahva ensimmäisinä kuukausina, että ulkopuolinen väliintulo ja viisastelu voi vahingoittaa sekä äidin, että vauvan hyvinvointia.

Kun sain toisen lapseni, me kaikki kolme nukuimme yhdessä monta vuotta. Lapset ovat vasta viime aikoina alkaneet kaivata omiin sänkyihin viikolla. Viikonloppuisin nukumme edelleen yhdessä, sillä läheisyys on kaikille yhtä tärkeää. Olen oppinut että sekä minulle että lapsilleni yhdessä nukkuminen on läheisyyden ja turvan kulmakiviä.

Imetystuki Ry on listannut hyviä neuvoja perhepetiin:

Aiemmin on ajateltu, että vauvan vieressä nukkumisen riskinä on äidin kierähtäminen unissaan vauvan päälle. Nykypäivän tutkimustiedon mukaan perhepeti on turvallinen paikka nukkua ja imetyksen kannalta hyödyllinen asia, jos seuraavat asiat ovat kunnossa:

  • Äiti imettää: imettävä äiti suojaa vaistomaisesti vauvaa, joka nukkuu äidin vartalon vieressä “imetysetäisyydellä”.
  • Päihteettömyys: vauvan kanssa nukkuva ei tupakoi, käytä alkoholia, huumeita tai väsyttäviä lääkkeitä.
  • Turvallinen sänky: riittävän kova, yhtenäinen patja alustana, ei rakoja joihin vauva voi kierähtää, ei irtonaisia tyynyjä tai peittoja, joiden alle vauva voi hautautua, ei lemmikkejä tai sisaruksia samaan sänkyyn.
  • Hyvä asento: vauvan nukkuma-asento selällään, vauvan raajojen liikkumista ei saa rajoittaa esimerkiksi kapaloimalla.
  • Sopiva lämpötila: viileä huonelämpötila sekä kevyt vaatetus vauvalle. Vauvalla olisi hyvä olla oma peitto, koska yhteisen peiton alla vanhemman vieressä nukkuessa lämpötila voi nousta vauvalle haitallisen korkeaksi.

 

 

Kommentit

3 kommenttia
Avatar

Minäkin nukuin vauvan kanssa ja silleen se oli parasta. Hän söi tunnin tai parin välein 24/7 ja helpoin oli vaan tökätä tissiä suuhun nousematta ja siirtelemöttö pientä mihinkään. Kylläpä ympäröivä maailma ties muka paremmin miten olis pitäny opettaa ja toimia, minusta se on järjetön ajatus että sellaista täysin avutonta ja juuri maailmaan tullutta rupeaisi opettamaan pois äidin vierestä kun se just on ollut osana äitiä ja osaa vain olla turvassa. Aikanaan lapsi siirtyi helposti sänkyynsä ja huoneeseensa.
Äiti kyllä parhaiten tietää poikasensa tarpeet.

Avatar

Minun vauva kierähti lattialle 4 kk iässä, siihen loppui perhepeti.

Terhi-Anneli

Hei,

oi kamala. Toivottavasti ei käynyt mitenkään!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä