Nämä eivät ole lopulliset jäähyväiset

Siinä missä moni muu keventää ruokavaliotaan kesää kohti, kenties rantakunto mielessä, niin meikämamma onkin pitäny kunnon pulladieetin!

Rakkaat ystäväni pulla ja karkki. Suhteemme ei voi jatkua enää samanlaisena kuin ennen. On aikaa ottaa etäisyyssä. Pitää pieni breikki.
Tulen varmasti ikävöimään teitä kovasti, kenties jopa fyysisin oirein.
Vaikka emme voikkaan enää tavata päivittäin, voisimme ottaa tavaksi viettää aikaa yhdessä kerran viikossa. 
Nämä eivät siis ole lopulliset jäähyväiset, siihen en pystyisi. 
Rakkaat ystäväni pulla ja karkki, on aika sanoa hyvästi. Ensi lauantaihin asti.


Viime vuonna päätin kokeilla pullatonta ja karkitonta viikkoa. Se sujui ihan hyvin. Ensimmäiset kaksi päivää… Sen jälkeen päätin pitää pienen 500g irtokarkkipussin kokoisen tauon, ja jatkaa viikon loppuun sen jälkeen. Itsekuri, mitä se on? Jotain makeaa ja syötävää?

Koska vaatekaapin uusiminen kokoa isompiin tamineisiin ei kuulu suunnitelmiini, on jälleen kerran jätettävä päivittäiseksi muuttunut herkuttelu viikonloppuihin.

Tämän päätöksen kruunaan luonnollisesti kupillisella kahvia, sekä vaniliakastikkeella kuorrutetulla palasella omenapiirakkaa…

Kollaasien kuvat: We Heart It

Ps. Sivupalkkiin on nyt lisätty uudet seuraa-napit, klikkaa ja liity mukaan! 🙂

Kommentit

6 kommenttia
Avatar

Vaikeaa tosiaan, joskus jopa mahdotonta.. 😀

Avatar

Onpas herkullisen näköinen blogi sinulla!
Tätä pitää jäädä ihan seuraamaan 🙂

Kiva että kävit kommentoimassa blogissani niin löysin tänne 🙂

Avatar

Tervetuloa Taija mukaan! :))

Avatar

Kiva blogi sinulla!
Myös minä liityin heti seurailemaan 🙂

Avatar

Sandella, kiva kun liityit mukaan 🙂

Avatar

Ihania herkkuja. On se niin vaikeaa vastustaa makeaa 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä