7/5/2013

Me taaperon kanssa kaivattiin eilen jotain piristystä, ja kivaa tekemistä. 
Lähdettiinkin taas naapurikaupunkiin puistoilemaan, oli niin ihanan aurinkoinen päiväkin.
Evääksi pillijuomaa, niinkuin asiaan kuuluu. 
Seuraavan kerran täytyy kyllä ottaa enemmänkin evästä mukaan, ja lähteä jo aikaisemmin. Nyt meidät ajoi kotiin lähestyvä päikkäriaika.
Vaikka auringossa oli ihanan lämmin, jopa kuuma, oli tuuli järven rannassa välillä melko kylmä. Siksikin tärkeää pitää pipo päässä, mutta vähän ohuempikin olisi kyllä riittänyt…
Olen odotellut, että Gugguun nettikauppa aukeaa. Gugguulla nimittäin näyttäisi olevan juuri oikean keltainen trikoopipo, mikä kävisi tämänkin asun kanssa.
Tosin tänään asteita näytti olevan jo +17, joten taitaa pipokelit olla kohta puoleen ohitse.
Enkä kyllä valita, mieluusti saisi kesä jo tulla!
Aurinkoista tiistaita kaikille!

Kommentit

12 kommenttia
Avatar

Kiitos! Tervetuloa mukaan 🙂

Avatar

Ihanan aurinkoisia kuvia 🙂

Avatar

Eikös! Ihanaa kun tulee kesä 🙂

Avatar

Kesän tullessa pääsee ottamaan ilon irti ulkoilusta!

Avatar

Niimpä! Huomiseksi näytti lupaavan vielä lämpöisempää, taidetaan olla koko päivä ulkona… 🙂

Avatar

Alkoi ihan hymyilyttämään tuo alimmainen kuva, ihana! 🙂
xx J

Avatar

Siinä on oikeaa vauhdin hurmaa 😀

Avatar

Ihana pieni prinssi, siis niin valoisia kuvia. Kevät, aurinko ja iloinen mieli 🙂

Avatar

Näistä aurinkoisista päivistä saa kyllä kivasti energiaa ja iloisen mielen 🙂

Avatar

Onpa kyllä aurinkoisia ja kesäisiä kuvia! Oli varmasti kiva retki ja pikkumieskin näytti viihtyvän:)

Avatar

Pikkumies olisi viihtynyt varmasti pitempäänkin, ellei päikkäriaika olisi kolkutellut 🙂

Avatar

Ihania kuvia 🙂

Kiva blogi sinulla, liityin lukijaksi.

Vastaa käyttäjälle Annika /Karkkipurkki Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä