Pinnasängystä lastensänkyyn?

Heh, pitikin kirjoittaa meidän mahtavasti sujuvista illoista 😉 Kuinka tyytyväisenä ja mukavasti lapsi jää iltasadun jälkeen omaan sänkyynsä itse nukahtamaan…

Pari iltaa sitten poika jäi tuttuun tapaan omaan sänkyyn, mutta vähän päästä alakertaan kuului Tömps! Huoneessa oli vastassa pinnasängyn ulkopuolella kättään pitelevä pikkuinen.
Käsi onneksi parani puhaltamalla, mutta sinä iltana meillä taas nukutettiin, vieressä makaamalla, käsi kädessä. Ihan vain siltä varalta, ettei sieltä pinniksestä seuraavaki tule marakatin poikanen päälteen alas.
Eikä kyllä mitään hajua, kauan siinä nukuttamisessa meni, sillä itse heräsin sängyn vierestä puolilta öin, ja raahauduin omaan sänkyyn unia jatkamaan. Niin tuttua niiltä ajoilta kun meillä vielä nukutettiin ja niin turhauttavaa, tuntuu että arvokasta aikaa menee hukkaan nukkumalla 😉

Eilen pinniksestä otettiin laita pois ja tilalle laitettiin sängyn mukana tullut reunapala. Olin kyllä luullut, että se tilalle laitettava reuna on edes muutaman sentin korkea, mutta sehän tuli ihan patjan reunan tasalle. Arvatenkin lapsi löytyi aamulla lattialta nukkumasta… Onneksi tiputusta oli vain parikymmentä senttiä, ja pudotusta pehmentämässä pehmoinen patja tyynyineen ja peittoineen 🙂

Mutta miten se lapsi eilen sinne sänkyyn saatiin nukahtamaan, kun sitä laitaa ei enää ollutkaan… Ei käynyt ihan helposti! 😀
Ensin koitin jättää lapsen vanhaan tyyliin itse sänkyyn nukahtamaan, mutta eihän sielä tietenkään maltettu pysyä. Muutamia kertoja palauttelin lasta takaisin sänkyyn, mutta tuntui että taapero vaan villiintyi tuosta hauskasta leikistä.
Aloin itse turhautumaan koko hommaan, ja pikkuisen jo ärtyneellä äänensävyllä komensin tiukasti lasta pysymään sängyssä. Tästä reaktiona armotonta yliväsynyttä hekotusta, ja entistä villimpää menoa…

Vaihdoin tyyliä korostetun eleettömään, ja palauttelin lasta sänkyyn mitään sanomatta. Kikatus ehkä vähän väheni, mutta ei sielä sängyssä kyllä pysytty sekuntiakaan kauempaa tälläkään tavalla.

Seuraavaksi menin sängyn laidalle istumaan, selkä lapseen päin. Nyt sängystä ei enää juostu pois (Jee!), mutta pyörittiin ja hyörittiin kylläkin.
Lopulta löysin itseni taas siitä sängyn vierestä makaamasta käsi kädessä. Lopulta lapsi nukahti, reilun kahden tunnin päästä nukkumaan menosta.
Olin muuten aikas iloinen kun tuon parituntisen nukutusrumban jälkeen löysin jääkaapista pienen Fresitan! 😉 Täytyykin hakea iso pullo shampanjaa odottamaan sitä iltaa, kun sinne sänkyyn taas jäädään itse nukahtamaan 😉

Varmaankin siis jonkinlaisen unikoulun paikka, taas.
Ajattelin nyt kokeilla samaa tyyliä kuin viimeksikin, silloin kun opeteltiin nukahtamaan itse pinnasänkyyn. Silloin meillä maattiin ensin sängyn vieressä, pikkuhiljaa kauampana ja kauempana, kunnes lopulta huoneesta pääsi lähtemään lapsen nähden pois. Tällä kertaa vaan ajattelin makaamisen sijaan istua, jos vaikka sillä välttäisi ne omat nukahtelut… 😉

Tänään kokeilinkin jäädä sängyn viereen lattialle istumaan, selkä lapseen päin. Muutaman kerran sängystä koitettiin hivuttautua lattialle, mutta lopulta sängyssä kuitenkin pysyttiin, ja uni tuli jo puolentunnin päästä, mikä tuntuu kyllä ihan mahtavalle eiliseen verrattuna!

Varmaankin yleensä siinä vaiheesa kun pinnasängystä aletaan kiipeilemään, siirrytään lastensänkyyn, mutta kun meidän pinniksestä saa laidan pois (vai saako niistä kaikista??) ja lapsi sinne vielä hyvin mahtuu, niin mennään vielä samalla sängyllä. Uuden sängyn hankinta kun tietää huoneen järjestyksen muuttamistakin, niin katsotaan sitä sitten syksymmällä 😉

Niin ja haettiin muuten pinnikseen tänään Ikeasta pikkuinen reuna, joka seuraavassa kuvassa näkyykin! Jos vaikka tänä yönä lapsi ei kierähtäisi sängystä lattialle 😉

Koska teillä on siirrytty lastensänkyyn, tai reunattomaan pinnikseen, ja kuinka ihmeessä olette lapsen saaneet sielä pysymään? 😀

Kommentit

9 kommenttia
Avatar

Meidän poika täytti kesäkuun lopulla kaksi vuotta ja nukkuu edelleen pinniksessä. On koko pienen ikänsä ollut sellainen "levoton nukkuja" eli saattaa heräillä pariinkin otteeseen yöllä ja höpötellä pitkiäkin pätkiä. Ei siis itke tai mitään vaan herää vaan touhuamaan ja juttelemaan. Nukahtaa sitten taas uudestaan kun nukahtaa. Tästä syystä meillä edelleen pinnasänky käytössä, ettei lähde vaeltelemaan keskellä yötä. Nykyään haluaa iltaisin itse kiivetä sänkyyn eli on vain ajan kysymys koska keksii kiivetä sieltä poiskin. Meilläkin sellainen versio sängystä, josta saa yhden laidan pois ja kaipa se kohta täytyy pois ottaa ja kohdata siitä koituvat seuraukset. Nukuttamiseen tuskin vaikuttaa, kun meillä saa muutenkin melkein joka ilta pojan nukuttaa sängyn vieressä istuen niin kauan että hän on umpiunessa.

Avatar

Meillä ollut sama rumba, noin 1,5 iässä otettiin laita pois. Nyt reilu kuukauden päivät nukkunut sit sängyssä. Nyt alkanut vasta helpottaa nukuttamiset 🙂 Meillä toimi parhaiten, kun istuin samassa huoneessa pikkuveljeä nukuttaen, en reagoinut puheisiin tai pojan yrityksiin tulla sängystä pois. Koitimme rauhoittua iltasatuun, paijata, istua vieressä, olla pois huoneesta. Viikon päivät alussa meniki siihen, että meillä oli patja huoneessa, mikä ei todellakaan ollut siihen totutteluihin hyvä, mutta viikko oli takana että aina toinen meistä oli nukahtanut sinne huoneen lattialle.
Nyt tosiaan helpottanut, että poika ei tule sängystä pois. Vielä kun pääsis huoneesta pois 🙂
Nuoremman kohdalla ajattelimme aikaisemmin totuttaa siihen laidattomaan pinnasänkyyn ja unikoulu olisi kyllä edessä.

Avatar

Veikko tulee pian jo 2-v, joten aika kauan meillä pinniksessä viihdyttiin 🙂 Mutta kun toinen on viihtynyt sielä niin hyvin, niin ei ole tullut aikaisemmin reunaa poistettua. Kai se vaan vaatii nyt kärsivällisyyttä ja aikaa unikouluttaa, onneksi tämä on taas vain yksi vaihe 🙂

Avatar

Esikoinen alkoin nukkumaan omassa isojen poikien sängyssä vähän ennen kahtavuotta. Nukkuminen onnistuu nykyään hienosti, tosin nyt (4v-iässä) pojalla on jokin pimeänpelkovaihe menossa ja tarvii toisinaan edelleenkin äidin vierelleen, kunnes nukahtaa. Meillä käytettiin aikanaan pahamaineista huudatus-unikoulua. Ongelma ratkesi kahdessa illassa eikä tainnut lapsi pilalle mennä. Eka iltana itki 45 min, toisena 5 min. Siitä asti nukahti itse omaan sänkyynsä.
Pikkuinen, joka eilen täytti 2v, nukkuu edelleen pinnasängyssä meidän sängyn päässä, koska en raski siirtää pois. 🙂
Jaksamista nukahtamisrumbaan. Tiedän, että turhauttaa. Ihana on katsella pientä rakastaan, mutta siinä nukuttaessaan väkisin miettii, mitä kaikkea vois tehdä jos ois omaa aikaa.

Avatar

Sehän se, kun on jo tottunut että iltaisin on sitä omaa aikaa, ja nyt se menee taas nukuttamiseen 😉 Mutta toivottavasti unikoulu tuottaa tuloksia ja opitaan uudelleen nukahtamaan itse, ja pysymään sielä sängyssä! 😀

Avatar

Meillä tyttö juuri täyttänyt 2v ja nukkuu edelleen pinnasängyssä. Mahtuu sinne hyvin eikä ole pahemmin yrittänyt kiipeillä sieltä pois 🙂 Isojen lasten sänkyyn täytyy siirtyä viimeistään sitten kun pinniksestä kiivetään itse pois… Jännityksellä jo odotankin miten nukahtaminen laidattomaan sänkyyn onnistuu, puhumattakaan miten tytön saa siellä pysymään koko yön 😀

Tsemppiä teille!

Avatar

Mäkin olisin mieluusti vielä jatkanut sillä laidallisella pinnasängyllä, niin hyvin meillä illat sujui ;D Ennen ei ole edes yrittänyt sieltä kiivetä, kunnes nyt yhtenä iltana sen kekkasi. Mutta eipä auta nyt kuin opetella uutta nukkumiskuviota 🙂
Kiitos tsempeistä! 🙂

Avatar

Heips,
Meillä neiti siirtyi laidattomaan 1v 6kk iässä muistaakseni. Meillä on Brion Sleep http://verkkokauppa.babystyle.fi/products/view/3072/pl ja siitä saa myös laidan pois ja jopa kaikki laidat. Sen pitäisi olla pitkäikäinen ja mennä jopa 6v ikään asti. Pinnis on siis tavallista pinnistä pidempi ja leveämpi. Meillä myös istuttin selkä neittiin päis ja pidettiin kädestä kiinni. Monesti myös nukahtaa, kun ensin selailee jonkun kirjan hänen kanssaa läpi ja sitten antaa neidin selailla sen myös itse, niin monesti nukahta nopeasti sivuja käännellessään.

Avatar

Ompas kätevän näköinen tuo teidän sänky! Meillä vieläkin jatkuu kädestä pitäminen ja sängyn vieressä istuminen/makaaminen… enkä kyllä odotakkaan että ihan heti päästään tästä vaiheesta eteenpäin ;D

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä