In my bag…

Sain Susannalta Huvikumpu Living -blogista hauskan haasteen, ”Mitä laukkusi sisältää”.
Blogissani ei ollakaan vielä koskaan kurkattu laukun sisälle, joten tässäpä tämä, pöydälle kipattuna 😀

Mukana kulkee aina lompakko, joka nyt kyllä valitettavasti elelee viimeisiä aikojaan ja saa väistyä uuden tieltä, kunhan sopiva ensin osuu vastaan. Myös pieni meikkipussi asustaa laukussa, ja on näköjään syönyt huulituotteen jos toisenkin… Kahdella huulirasvalla, huultenrajauskynällä, huulipunalla ja kolmella huulikiillolla luulisi huulten pysyvän edustuskunnossa 😉 Edellyttäen tietty, että näitä muistaisi joskus käyttää! 😀

Vaippaa, kosteuspyyhepakettia, infoband-ranneketta, pikkusia rusina-askeja… Kovasti on laukun sisältö muokkaantunut lapsen myötä ;D
Tällä kertaa laukusta löytyi myös Terveystalolta tullut kirje, sekä lapsen neuvolakortti.
Nenäliinapakettien ja epämääräisten kahvilaservettinippujen lisäksi laukun pohjalta löytyy aina kuittimyttyjä. Avaimet sen sijaan asustavat aina avainkaapissa, ja matkaavat laukussa vain kun olen jossain menossa. Kännykkä on kasvanut käteen kiinni, joten siksi sitäkään ei laukussa näy… Ai niin, kamera on myös laukussa aina, ellei ole kädessä, kuten näitä kuvia ottaessa 😉

Mulla on ollut nyt joku ihmeen kiirekiirekiire-hommeli, enkä ole ehtinyt edes muiden blogeja lukea, kuin pikaisella vilkaisulla, saati kommentoida. Samasta syystä skippaan nyt haastamiset erikseen, mutta napatkaa ihmeessä tästä haaste, ja näyttäkää mitä teidän laukusta löytyy! 🙂

Mtäs sinun laukkusi sisältää..?

Kommentit

16 kommenttia
Avatar

Joo on ainakin riittävästi 😀

Avatar

Haha! Hauska kaaos 🙂 Hyödyllisiä juttuja!

Avatar

Tuo laukku on onneksi melko pieni, niin tämän suurempaa kaaosta ei niele sisäänsä! 😀

Avatar

Voi kuinka hauska 🙂 ja kaunis laukkukin 🙂

MUkavaa päivää ♡

Avatar

Kiitos! Ihanaa päivää sinullekin Seija <3

Avatar

kiva sisältö. muistuttaa kovin omaani XD mä tein kesällä samanlaisen postauksen + hoitolaukun sisällöstä 🙂

Avatar

Hoitolaukun sisältö olisikin ollut hauska tehdä! 😀 Nyt vaan on hoitolaukku muuttanut äitin käsilaukkuun, kun enää ei niin paljon tavaraa tarvitse kuskata mukana 🙂

Avatar

Ihana laukku 🙂

Avatar

Kiitos 🙂

Avatar

Hauska sisältö, muutamia samoja löytyy kuin miniultakin 😉

Avatar

Hihii, tärkeitä juttuja! 🙂

Avatar

Tykkään tuosta laukusta. Olen varsinainen kassialma, ja sieltä löytyy kaikenlaista ihmetarvaraa 🙂 Huulirasva on luottokaveri minullakin 🙂

Avatar

Huulirasvaa on pakko olla aina mukana! Niin laukussa kuin taskussakin, välillä ne on kaikki hukassa, ja toisinaan näköjään löytyy samasta paikasta tuplat 😀

Avatar

Oli hauskaa lukea laukkusi sisältöä! Munkin laukusta löytyy aina noita kuittimyttyjä 😉
PS. Tuo laukkusi on kyllä niin kaunis! 🙂

Avatar

Mikä siinä onkin, että niitä kuitteja aina kertyy kassin pohjalle! 😀 Kiitos, tykkään itse myös superpaljon! 🙂

Avatar

HIHIH! Olipas paljon huulikiiltoja :D. Nyt sitten seuraavaksi kuva huulista :)) ( vitsivitsi )

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä