ELÄINTEN VANHAINKODISSA VIERAILULLA

Me tehtiin Veikon kanssa pieni viikonloppuretki mummin luo, ja ehdittiin parissa päivässä taas monenmoista, kuten nyt vaikkapa vierailla aivan ihanassa eläinten vanhainkodissa!
Veikon M&T kummit puhuivat Ylistaron Wanhasta Markista jo viime kesänä, ja vihdoin tänään me ehdittiin tuolla käväistä. Aivan ihanassa pohjalaisessa pihapiirissä toimiva eläinten vanhainkoti on Suomen ainoa, ja kodin tuolta on saanut jo usea sata eläinvanhusta.
Aurinkoisena sunnuntaipäivänä paikalle oli saapunut moni muukin nauttimaan lämminhenkisestä tunnelmasta ja vapaana kulkevista eläimistä. Tuolla todellakin suurin osa eläimistä kulki vapaana ja moni tuli itse rapsutettavaksi. Varsinkin eräs sinnikäs kukko ei meinannut jättää meitä rauhaan, vaan kierteli jätskin toivossa niin kauan kunnes jätskituutit oli syöty 😉
Veikon suosikki taisi olla aasi, jota olisi kovasti tehnyt mieli syöttää, mutta jännitys vei aina lopulta voiton.
Pihapiiristä löytyi myös pari polkuautoa, hiekkalaatikko leluineen, ja päivän ehdottomaksi hitiksi noussut… leikkimökki 😀
Meillähän tuo Veikon leikkimökki-innostus on lähtenyt naapurista, jonne ilmestyi ihana leikkimökki kioskiluukkuineen. Niinpä lapsi olikin superonnellinen kun Wanhalta markilta löytyi sekä leikkimökki, että leikkikassakone, ja näistähän sai jo kelpo kauppaleikit aikaiseksi.
Onneksi tähän leikkimökki-kioski-ihastukseen on nyt (ainakin toivottavasti) tulossa pientä helpotusta, kun leikkimökin sijaan issee nikkaroi pihalle pikkuisen jäätelökioskin. Jätskikioskin tekoahan aloitettiin tasan viikko sitten, mutta tässä on nyt ollut muutamia hidasteita matkassa, kuten työviikkoa ja vauvanhuoneen tapetointihommia. Nyt kuitenkin kioski alkaa olla siinä mallissa, että taidetaanpa päästä huomenna viettämään jätskikioskin avajaisia! 
Eläinpuistot taivavat olla monen lapsiperheen suosikkikesäkohteita, mitkäs on teidän lempparieläinpuistoja?

Kommentit

8 kommenttia
Avatar

Tuo oli kyllä niin kiva, että kantsii kyllä käydä jos vaan on Etelä-Pohjanmaalle päin joskus asiaa! 🙂 Nyt tosin taitaa olla enää pari viikkoa auki ennenkuin sulkevat talveksi ovensa.

Avatar

Onpas aika ihana ajatus, vanhainkoti eläimille;) Kivannäköinen miljöö.
Täällä Turun seudulla meidän lempparikohde joka kesä on Kuralan kylämäki, jossa vähän samanlainen vanhan tilan miljöö ja paljon kotieläimiä.

Avatar

No eikös olekin ihana idea! 🙂 Kotieläinpihat on kyllä kivoja muutenkin :))

Avatar

Ihanaa että elämetkin saavat vanhainkodin – toivottavasti näitä tulee lisää Suomeen, jotta mahdollisimman moni eläin pääsisi sellaiseen 🙂
Meillä lapset tykkää Korkeasaaresta (lähin eläinpaikka meillä). Myös mökkimme vieressä olevassa Ränssin Kievarissa käydään aina eläimiä ihailemassa.
Aurinkoista viikkoa!
t.Sanna

Avatar

Korkeasaari on kyllä kiva myös, kun näkee muitakin kuin kotieläimiä 🙂 Meillä taitaa jäädä tältä vuodelta väliin, mutta viime kesänä poikettiin.
Aurinkoista viikkoa sinullekin! 🙂

Avatar

Mielettömän upean kuuloinen paikka! Meidän lapsetkin on kyllä onnesta soikeina ihan kaikista paikoista missä on eläimiä. Vaikka tuttavapiiristä löytyykin mahdollisuus niin hevosten kuin lehmienkin paijailuun 🙂

Avatar

Tuo oli kyllä aivan ihana paikka! Eläimet oli niin leppoisan oloisia kun kuljeskelivat vapaana pitkin pihapiiriä :))

Avatar

Olen kuullut paljon tuosta paikasta, olisi ihanaa päästä siellä joskus käymään! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä