NO MIHIN PYÖRÄÄN ME SITTEN PÄÄDYTTIIN? SIS. ALEVINKIN!

Muistatteko viime viikkoisen postauksen, jossa pohdin millainen olisi hyvä polkupyörä pian kolme vuotta täyttävälle lapselle?
Me lähdettiin perjantaina vähän kiertelemään polkupyöräkauppoja ja katselemaan ja testailemaan pyöriä ihan livenä.
Nähtiin monta ihan jees mallia, kunnes poikettiin Suomen polkupyörätukkuun, jossa heti ensimmäisenä ovensuussa osui silmään maailman ihanin pikkupyörä, 12 tuumainen Jopo.
Veikko testaili pyörää ja ihastui siihen itsekin, olisi halunnut pyörän heti mukaan kotiin. Koska pyörä oli tarkoitus ostaa ja antaa vasta syntymäpäivälahjaksi, jätettiin asia vielä mietintään, eikä vähiten sen vuoksi, että pikkujoposta saa pulittaa lähes kolmesataa, kun muita pikkupyöriä saa lähes puolet halvemmalla.
Kotona en saanut pyörää mielestäni vaan googlailin ja päädyin Prisman verkkokauppaan, jossa Jopo oli tarjouksessa parillasataa, eli lähes kolmanneksen edullisemmin mitä ohjehinta on! 😀 Melkein kiljuin ja pompin riemusta, ihan huipputarjous ja ostopäätös oli sinetöity sillä sekunnilla! Lopulta kuitenkin mummi halusi ostaa pyörän pojalle synttärilahjaksi (kiitos vaan mummille!), ja pyörä odotteleekin nyt varastossa viikonlopun synttäreitä. 
Pyörä tuli ihan supernopskaa, perjantai-iltana nakuteltiin tilaus ja tiistaina aamulla pyörä oli meidän pihassa. Niin ja tuli paketin mukana apupyörätkin, mutta ajateltiin ainakin koklata pärjättäisiinkö ilman niitä. Potkupyöräily on kehittänyt ihan huimasti tasapainoa, mutta toki jos pyöräily tuntuu hankalalta niin sitten laitetaan apparit paikoilleen.
Lapsen ollessa kerhossa pyörä kasattiin ja sain nappaistua parit kuvat, lisää kuvia ja käyttökokemuksia sitten syntymäpäivien jälkeen! 🙂
Aikas söpö, vai mitä?
Löytyykö joltain muulta pikkuista Jopoa?

Kommentit

20 kommenttia
Avatar

Tää on kyllä niin hieno, ja ihan supercool! 😀

Avatar

Söpö pyörä 🙂

Avatar

No eikös! Aivan ihana 😀

Avatar

No on söpö!! Kyllä teillä on nyt maailman onnellisin pienimies siellä =))))

Avatar

Ihan supersöpö! 😀

Avatar

On se söpö! Ja tiedän tunteen, kun johonkin ihastuu, niin sitten on enää vaikea ajatella muista vaihtoehtoja 😀 Ja todella hyvään hintaan Jopo nyt sitten kotiutui alkuperäiseen hintaan verrattuna.

Avatar

Noin se juuri menee, ettei muut vaihtoehdot tunnu enää miltään, kun jotain on päähänsä saanut… 😀 Ja oli tosiaan mahtava tarjous, Jopoja kun harvoin alella näkee!

Avatar

Oi, miten hieno!!

Avatar

Eikös, ihana!! 😀

Avatar

Pähee ;))!

Avatar

No on!! 😀

Avatar

Hieno on, mutta aika pieni! Vuosi pari, niin saatte olla taas ostamassa pyörää 🙂

Avatar

Näin me vähän ajateltiin, pari vuotta ja sitten siirtyykin pikkuveljen käyttöön 🙂 Kaupassa kun testailtiin, niin jalat yltivät juuri polkimiin satulan ollessa ihan alhaalla, joten yhtään ei isompi olisi voinut olla 🙂

Avatar

Käsittämättömän hieno.

Avatar

Ihan super!! 😀

Avatar

Ihana pyörä ja varmasti mieluinen lahja! Onnea synttärisankarille ja mukavia ajoja!

Avatar

Pyörä oli kyllä supermieluisa! Synttärisankari kiittää :))

Avatar

Kyllä on hieno pyörä!

Avatar

No on!! 🙂

Avatar

Onpa makean näköinen, tuolla varmasti kelpaa herran huristella! 😉 Meidän beibi ei ole vielä ihan Jopo-iässä, mutta laitan vinkin korvan taakse tulevaisuutta ajatellen…

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä