LÄMPÖPUSSI, VAUVA-ARJEN HELPOTTAJA (SIS. ALEKOODIN)

Vauvan ihana Baby’s Only lämpöpussi onkin jo vilahdellut niin blogin kuin Instagramin puolella, ja lupailin kertoa tästä lisää.
Lämpöpussi on turvakaukaloon laitettava makuupussi, jonne vauvan voi sujauttaa pelkissä sisävaatteissa, ainoastaan pipo ja tumput lisänä.
Todellinen arjen helpottaja siis, varsinkin näin kahden pienen lapsen perheessä, jossa isompikin vielä tarvitsee apua pukemisessa.
Pussi on todella muhkea ja pehmoinen, ja aivan ihanan lämpöisen oloinen. Vaikka vauvalle riittää pussiin pelkät sisävaatteet, olen itse tykännyt pukea myös kevyen neulehaalarin pipon ja tumppujen kaveriksi.
Lämpöpussin yläreunasta löytyy myös nepparit, jolloin pussin yläosa muokkautuu ihanaksi hupuksi.
Me kuljetaan oikeastaan joka paikkaan omalla autolla, niin kauppaan, kerhoon kuin harrastuksiin ja lämpöpussi kyllä nopeuttaa ja helpottaa meidän perheen lähtöhärdelliä, kun pienimmän lähtijän suurimmalta pukemisrumbalta säästyy.
Pussin koko etuosaa kiertää vetoketjut, joilla pussin saa mukavasti suljettua kotoa lähtiessä, ja vastaavasti kaupassa saa pussia avattua tarpeen mukaan. Niin lämpöinen tämä on, että pussia kyllä kannattaa ehdottomasti avatakin perillä, ettei pikkuisen tule liian kuuma.
Lämpöpussi on kivan reilun kokoinen, meillä on nyt tuota ”ylimääräistä” osaa vähän rututtuna ja reunaa käännettynä, joten tämä menee tosi pitkään. Samaa pussia voi käyttää myös rattaissa ja vaunuissa, ja pussista löytyy koloset myös viisipistevöille mitkä kaukalostakin löytyvät. 
Tykkään tästä myös siksi, että vauva tulee mielestäni tukevammin oloisesti kaukaloon, kun paksua haalaria ei tarvitse pukea, vaan vauva on vöissä ohuemmissa vaatteissa. Ja onhan tämä nyt ihan syötävän suloisen näköinen! ♡
Me saatiin omamme PikkuVaniljasta blogiyhteistyön merkeissä, ja PikkuVanilja tarjoaakin lukijoilleni -10% alennuksen koko valikoimastaan koodilla: karkkipurkki (koodi on voimassa vuoden 2014 loppuun asti).
Onkos teillä käytössä lämpöpussia, vai miten puette vauvan automatkoille?

Kommentit

18 kommenttia
Avatar

Me ollaan autoillessa, eli kauppa- yms reissuilla käytetty pelkästään tätä lämpöpussia! Alle vaan neulehaalari, pipo, tumput ja villasukat ja perillä sitten olen avannut tuon pussin ettei tule liian kuuma.
Toppahaalarin ostin vaunu-unia varten, ja kantoreppuun ulos.
Väri on kyllä mielestäni ihan harmaa, mutta ehkä jossain valossa saattaa aavistuksen sinertää.
On ollut myös kätevää automatkan jälkeen siirtää vauva pussista sisävaatteissa vaunuun jos ollaan esim ostoskeskukseen menty 🙂

Avatar

Voi elämä miten ihana pieni! Mä olen ihan rakastunut!!! <3 ja muhkean lämpimän näköinen toi lämpöpussi. Piti heti käydä kurkkimassa =)

Avatar

Pussi on kyllä ihanan muhkea ja lämmin, ja pussin sisältö tietty mitä parhain <3 🙂

Avatar

Suloinen pussi ja pussityyppi <3
Meillä oli käytössä kuopuksen kanssa vastaava ja talvivauvan kanssa yksi parhaista välineistä 🙂

Avatar

On kyllä talvivauvalle ihan ehdoton kapistus, ilman ei osattaisi enää olla! 🙂

Avatar

Lämpöpussi on mun ehdoton arjen pelastaja tällä hetkellä. Meillä tulee niin monta lähtöä päivässä milloin milläkin kokoonpanolla, että helpottaa todella paljon, kun vauva on hetkessä valmis. Voi myös helposti jatkaa uniaan kaukalossa kulkemisten välilläkin, kun ei tarvitse kuin avata vetoketju. Kulkee kätevästi kaukalossa mukana myös pyörien päällä, kun kaukalon saa suoraan ratasosaan. Itse olen myös tällä vauvalla ihastunut neulehaalareihin (viikonloppuna ostin POPilta iavan ihanan ja pehmeän puuvillaisen lumihiutalehaalarin). Alle body&puolipotkarit ja päälle neulehaalari. Siihen villasukat, lapaset ja pipo. Ei ku poika pussiin. Monesti olen laittanut pussin sisälle vielä pehmeän merinovillapeiton. Suloinen teidän pussiasukas! 🙂

Avatar

En kyllä mäkään osaisi enää ilman olla! Ja sellaisia rattaita, joihin saisi kaukalon kiinni, olen kyllä välillä kaivannut, täytyisikin katsoa saako meidän rattaisiin sellaista adapteria kaukalolle 🙂

Avatar

Meillä oli sama lämpöpussi käytössä viime talvena! Se on aivan mahtava!

Avatar

tää on kyllä ihan huippu, ja lisäksi vielä niin ihanan näköinen! 🙂

Avatar

Nää lämpöpussit näyttää kyllä ihanilta ja on varmasti näppäriä. Meille aiotaan kas hankkia lämpöpussi 🙂

Avatar

On kyllä näppärä, eikä näitä arkea helpottavia asioita ole koskaan liikaa 🙂

Avatar

Oih, onpas suloinen lämpöpussi sekä pieni matkustaja siellä sisällä! Meillä oli myös vauva-aikana lämpöpussi talvella kaukalossa, ei sitten vauva paahtunut vähän pidemmillä automatkoilla, mutta oli näppärä laittaa pussin lämpöön kun piti astua ulos autosta. Peukut lämpöpusseille siis täältäkin!

Avatar

On kyllä paljon kätevämpää aukaista pussin reunaa, kuin alkaa riisumaan vauvalta toppahaalaria! 🙂

Avatar

Aivan ehdoton ostos meille kunhan vain saamme tämän kolmannen maailmaan.. Helpottaa varmasti liikkumista paljon – eikä sitten turhaan tarvitse herätellä vauvaa jos sattuu matkalla nukahtamaan kun pussin saa auki helposti. Ihanaa viikonloppua <3

Avatar

Suosittelen kyllä! On ollut meillä ihan lemppari 🙂

Avatar

Minne alekoodin voi lisätä pikkuvaniljan sivuilla? En löytänyt kohtaa kun olin tilaamassa?!:)

Avatar

Ostoskorin etusivulla kun skrollaa ihan alas, niin vasemmasta reunasta löytyy kohta "Aktivoi alennuskoodi" siihen kenttään syötään ja klikataan "Lunasta" niin ale tulee näkyviin 🙂 Vielä muutama tunti aikaa käyttää koodia! 🙂

Avatar

Hei, olen kahden vaiheilla tilatakko lämpöpussi..meillä kohta 4kk tyttö. Untuvapussi on hankittuna, mutta sitä ei ole juurikaan voinut käyttää kun on ollut ihan liian lämmin, joten tämä pussi voisi toimia paremmin. Korvaako pussi toppa/kevythaalirin vai onko teillä myös haalari käytössä? Väristä myös kysyisin, et onko tuo vaalenharmaa enempi vaaleansininen vai onko ihan rehellinen harmaa?, joissakin kuvissa näyttää niin sinertävältä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä