OLOHUONEEN UUSI MATTO JA BLOGIMUUTTO!

Meidän olkkarissa

  • Löytyy ikkunoista aina pikkuisten sormien, kuonojen ja nenien jälkiä
  • Katsellaan Netflixiä, aikuiset iltaisin ja lapset (no, isompi niistä) viikonloppuisin
  • On vain tosi vähän koriste-esineitä
  • On paljon valokuvia
  • Ei syödä ruokaa, mutta joskus pientä naposteltavaa kyllä (ja iltaisin aina suklaata, hups!)
  • Kirjoitetaan blogia
  • Löytyy aina pikkuautoja
  • On iso sohva, jolta aamuisin löytyy yksi koomaileva (liian aikaisin herätetty) äiti, yksi kiipeilevä taapero, yksi lastenohjelmia tapittava neljävuotias ja kaksi valkoista karvakuonoa
  • On uusi iiihana matto!

Vähän aikaa sitten kannettiin tuolta meidän olohuoneesta iso senkki keittiöön ja ostettiin tilalle sopivampi, eli vähän matalampi teeveetaso. Tuo pieni muutos piristi taas tosi paljon, mutta vähän jäin kaipaamaan vielä päivitystä tekstiileihin. Oon ihastellut muilla kauniita villamattoja, mutta samalla arastellut niitä omaan kotiin, kahden pienen koiran ja kahden lapsen talouteen. Toisaalta, meillä ei esimerkiksi syödä ruokaa olohuoneessa ja leffamehutkin käydään juomassa keittiön puolella, eikä aikaisempi puuvillamattokaan ole suuremmin tahroja kerännyt, joten ihan varmasti myös villamatto toimii meidän olohuoneessa.

Sain Ellokselta tuon superihanan Visalia-villamatto, johon ihastuin jo ensinäkemällä. Tuota mattoahan saa myös moneen makuun sopivana mustavalkoisena, mutta meidän olkkari kaipasi vähän väriä, joten päädyin tuohon ihanaan ukkosensiniseen, joka on tuommoinen kauniin siniharmaa. Mattoa löytyy myös kunnon sinisenäkin, jos sellainen väri sopii paremmin omaan sisustukseen!

Meiltä löytyy ennestään Elloksen puuvillamattoja, joihin olen ollut tosi tyytyväinen, ja tosi laadukkaan tuntuinen on myös tämä villamatto. Matto ei ole kauhean paksu, vaan juuri sopivan kevyt, mutta kuitenkin sen verran jämäkkä, että pysyy hyvin paikoillaan. Nuo maton värit muuten ovat kääntöpuolella toisinpäin, joten vaihtelua saa helposti kääntämällä maton ympäri! Kesää kohden voisikin olla kiva ottaa vaaleampi puoli esille.

Meidän lasten makkarista löytyvästä Elloksen salmiakkikuvioisesta Jackie-matosta on paljon kysytty ja tuo matto onkin nyt Elloksella kivassa -30% alessa!

Ellokselta löytyy mukavaan hintaan kivoja ja ajanhermoilla olevia sisustustuotteita, kannattaa nuo matot käydä kurkkaamassa, sillä siellä tosiaan on kivoja malleja tarjolla!

Blogi muuttaa huomenna!

Oon aika ahkeraan muistutellut teitä huomisesta blogimuutosta, hih. Mutta kerrataanpas nyt vielä, sillä tänään kirjoittelen vipaa kertaa täällä Bloggerin puolella ja huomenna mut löytää Bellablogeista.

Kannattaa seurata blogiani Facebookissa ja Instagramissa, ainakin tuonne Facebookiin linkitän aina uusimmat postaukset ja joskus vähän extraakin. Bloglovin päivittyy vissiin vähän viiveellä, mutta sinnekin ainakin jossain vaiheessa päivittyy taas uusimmat postaukset.

Ja vanha tuttu osoite www.karkkipurkki.com toimii tietenkin myös, joten sillä löytää kyllä aina blogiini!

Suurin muutos on vain Bloggerin kautta seuraajille. Huomisesta eteenpäin Karkkipurkki ei päivity tällä vanhalla osoitteella enää Bloggerin lukulistalle, vaan teidän täytyisi itse käydä päivittämässä Bloggerin lukulistalle uusi Bellaosoitteeni, http://www.karkkipurkki.bellablogit.fi

Ohjeet tuohon osoitteen lisäämiseen Bloggerin lukulistalle löydät täältä.

Ja jos olette lisänneet blogin sivupalkkiin lukulistaa lukemistanne blogeista, ja Karkkipurkki on tuolla listalla myös, niin olisi tosi kiva, jos sinnekin päivittäisitte uuden Bellaosoitteen! Tuon osoitteen pääsette päivittämään, kun menette Bloggerissa ulkoasuun ja sieltä etsitte gadgetin, josta tuo lukulista löytyy, ja lisäätte vaan sinne tuon osoitteen http://www.karkkipurkki.bellablogit.fi

Nähdäänhän huomenna siis Bellan puolella, kivaa!

Mitäs tykkäätte matosta?

Sis. mainoslinkkejä

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä