TAAPERON LAUANTAIKARKIT

taaperon-karkit

Siinä missä mä itse rapistelen suklaapapereita lähes joka ilta lasten mentyä nukkumaan, on neljävuotiaalla Veikolla yksi karkkipäivä viikossa. Mitään överikarkkibileitä ei lauantaisinkaan vietetä, vaan karkeiksi saa valkata esimerkiksi yhden pienen lakupötkön ja yhden pienen pätkiksen kokoisen suklaan, tai pikkuisen karkkiaskin ja tikkarin. Aika usein kuitenkin vieraillaan irtokarkkiosastolla, jossa karkkeja saa valkata noin oman kourallisen verran, ja se on kuulkaas tarkkaa puuhaa, kun mietitään, että mitkä olisivat ne parhaat karkit lauantaipussiin, hih. Niin ja näin pääsiäisen alla osuu valinta luonnollisesti aika usein suklaamunaan, eikä vähiten sen sisällä odottavan yllärin vuoksi.

Vaikka meillä koitetaankin syödä pääasiassa terveellistä kotiruokaa, karkit jätetään viikonloppuun, lapset juovat ruokajuomaksi maitoa ja janojuomana vettä (mä itsehän oon ihan koukussa kolatölkkeihin, vaikka niistä jo vierottauduinkin välillä, mrrr), ja mehut säästetään vain spessumpiin hetkiin, niin en kyllä mikään nipottaja ole kuitenkaan sokerin suhteen. Jos kauppakeskuksessa maskotti tarjoaa karkin, saa sen kyllä heti syödä, ihan viikonpäivästä riippumatta, ja vaikka perheen pienin ei vielä syö karkkeja, saa hän kuitenkin herkutella pullalla, jos sellaista on tarjolla.

taaperon-karkit

Etukäteen mietin, että pikkuveljeä voi olla hankala pitää karkeista erossa niin pitkään, kuin esikoista, mutta toistaiseksi vuoden ja viidenkuukauden ikäistä lasta ei ole isoveljen karkit suuremmin kiinnostaneet. Tai tiettyhän ne vähän kiinnostaa, mutta kun käteen on antanut pikkupurkin talkmuruja, niin huijaus on mennyt täydestä. Kuopus tykkää myös ihan superpaljon puolijäisistä mustikoista, mutta niitä kyllä joutuu syömään syöttötuolissa kököttäen, ettei koko koti ole ihan mustikassa.

Yksi taaperon lemppariherkuista on pakastekuivatut marjat. Niitä pikkuinen popsisi vaikka kuinka, ja ne maistuu kyllä hyvin isoveljellekin.
Viljamin lauantaikarkkipussista löytyy nyt pakastekuivattu marjasekoitus ja luomu banaanilastuja, ja vaikka näitä katoaa parempiin suihin ihan tasaisesti joka laatua, niin lemppareita vaikuttaisi olevan mansikat ja vadelmat, sitten muut marjat ja vipaksi banskut. Banaaneja lapsi käy kyllä avokätisesti jakamassa muillekin perheenjäsenille, luulenpa, että ne ovat pikkuisen liian kovia harvahampaan herkuteltaviksi, vaikka katoavat kylllä masuun nekin.

Me ollaan ostettu näitä Punnitse & Säästä kaupasta, ja sieltähän löytyy kuivattuja marjoja ja hedelmiä triljoona muutakin laatua. Monet niistä hedelmistä on vaan vähän sitkeitä ihan pikkuisten (tai ainakin näiden harvahampaisten) syötäviksi, joten nuo suussa sulavat marjat on kyllä ihan parhaita. Me ollaan muuten ostettu kaikki aina sokeroimattomina, paitsi Veikko yleensä haluaa myös jugurttikuorrutteisia rusinoita ja banaaneja.

taaperon-karkit

Onko teidän taaperoilla jotain superherkkuja?

Kommentit

8 kommenttia
Avatar

[…] nukkuessa päiväuniaan, on pikkuveli ollut ihan helppo pitää vielä oikeista karkeista erossa. Edelleen herkkua ovat kuivatut marjat, rusinat ja talkmurut. Mutta pikkuiselle löytyy myös liuta terveellisiä karkkeja, joita voi ihan […]

Avatar

Noita täytyykin kokeilla seuraavaksi! <3

Annika/ Karkkipurkki

Kantsii kyllä testata, meillä ainakin ihan superherkkua <3

Avatar

Meillä ei ihan taapero enää (7v.), mutta ollaan myös käyty tuolta ostamassa noita. Banaanilastut oli itselle ja lapsellekin pettymys, ne sokerittomat ihme kyllä maistuivat puulta – sinänsä ihme, kun banaani on kuitenkin makea, että miten siitä saakin kuivatessa niin puumaisen. No, täytyy kokeilla uudestaan, josko olisi jotain eri erää tms. saatavilla.

Raakasuklaa on myös herkkua, makeutan ripauksella hunajaa eli useimmille lapsille saattaa olla kyllä liian extremeä. Pojalle on siunaantunut äidin varsin erikoinen makumieltymys 😀 Ehkäpä tottui jo masussa tai vaan puhdasta sattumaa.

Yleensäkin kun pistän pöytään jotain niin en etukäteen erikseen kerro jos on lautasella jotain erikoista – näin meillä menee kaikki hyvin alas. Jos erehdyn liian yksityiskohtaisesti heti kertomaan, voi erikoisimmilta kuulostavat jäädä tosiaan syömättä.

Annika/ Karkkipurkki

Mulla on myös sama taktiikka, että erikoisemmatkin syötävät laitetaan muina naisina muun ruuan kanssa tarjolle, eikä tehdä niistä numeroa 🙂 Aika rohkea meidän 4-v onkin kaikkea maistelemaan, saa nähdä millainen pienemmästä tulee, toistaiseksi ainakin melkein kaikki menee mitä tarjotaan 😀

Avatar

Slurps! Näyttääpä ihanilta, täytyykin itellekin käydä hakeen karkin korvikkeeksi 🙂

Annika/ Karkkipurkki

No toimii kyllä varmasti siihenkin tarkoitukseen! 🙂

Avatar

Nuo on kyllä hyviä! Meillä usein kaikki lapset ottaa herkuksi ennemmin pähkinöitä, kuivahedelmiä jne. ja pienistäkin karkkipusseista jää usein osa syömättä.

Annika/ Karkkipurkki

Joo, pähkinät on kyllä kivoja myös! En ole vielä pienemmälle uskaltanut antaa, kun suussa on vasta neljä hammasta, mutta myöhemmin täytyy kyllä niitäkin laittaa herkkupussiin 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä