NYT ON KESÄKUKKIEN AIKA!

kauniisti kotimaista

kauniisti kotimaista

Yhteistyössä Kauniisti Kotimainen/ Kauppapuutarhaliitto ry ja TradeTracker

Meillä on tässä hiljalleen laitettu terassia kesäkuntoon, eli siivottu se talven jäljiltä ja tuotu sinne kesäkalusteet. Nyt kun tuo terassi alkaa olla muuten valmis, niin viimeisteltiin se kauniilla kesäkukilla, ja voi vitsit, mikä ihana kesäkeidas meille tuli! Nyt vaan ne aurinkoiset ja lämpöiset kelit tänne takaisin kiitos, ja me muutetaan tuohon kukkien keskelle loppukesäksi.

Vaikka me asutaan omakotitalossa, ei meidän puutarhasta löydy kukkaloistoa perennapenkin muodossa, vaan ruuhkavuosissa rämpiessä ollaan tykätty laittaa piha helppohoitoiseksi, mutta silti kivannäköiseksi. Meiltä löytyy muutama simppeli istutusryhmä, joissa on kukkivia pensaita, koristepuita ja ikivihreitä havukasveja, ja näiden lisäksi puutarhasta löytyy pikkuinen hyötypuutarha lasten iloksi (no tykkään kyllä itsekin kerätä kesäaamuna tuoreet salaatit omasta maasta).

Rakastan kuitenkin kauniita kukkia, jotka viimeistelevät kesäfiiliksen, ja meille onkin kukkaloisto tuotu joka kesä helppohoitoisilla kesäkukilla. Kukkia on laitettu vähän sen hetkisen fiiliksen mukaan roikkuvaan amppeliin, terassin kaiteelle parvekelaatikoihin, tai kuten tänä vuonna, tehty pari näyttävää asetelmaa ruukkuihin.

Ihan parasta on muuten se, kun saa upottaa sormet multaan ja pääsee hääräilemaan pikkuisen kuokan ja kukkapurkkien kanssa. Justiin sopivasti puutarhahommia mun makuun, hih. Tähän hommaan kannattaa ottaa lapsetkin mukaan, ainakin meillä pojat ovat ihan innoissaan kun saavat auttaa istutustöissä, eikä sotkutkaan haittaa, kun puuhastellaan ulkona. Kukkien istuttamisen lisäksi lapset ovat saaneet olla mukana muissakin pihahommissa, ja isommalla pojalla onkin ihan omat kurpitsaviljelmät, jotka hän on siemenestä laittanut esikasvamaan, ja voi millä innolla hän seurailee jugurttipurkkeja, joista töröttää jo pitkät kurpitsantaimet.

kauppapuutarhaliitto

kauniisti kotimaista

lumihiutale kukka

Meille tosiaan laitettiin nyt tälle kesälle (varmasti myöhemmin laitetaan vielä jotain lisääkin) pariin ruukkuun kesäkukka-asetelmat, ja valkkasin mun ikisuosikkia, valkoista ruukkuihin. Tällä kertaa valkoisena otettiin ihanaa rönsyilevää ja valuvaa lumihiutaletta, joka sopii muuten tosi ihanasti myös amppeleihin ja parvekelaatikoihin! Aina ei siis tarvitse olla omaa pihaa, että voisi nauttia kesäkukista, vaan parvekkeellekin voi helposti luoda oman kukkivan kesäkeitaan, tai ihan vaikka ikkunalaudallekin saa kivat kesäkukka-asetelmat, jos sellaiset asunnosta ikkunoiden ulkopuolelta löytyy.

Näyttävästi rönsyilevän lumihiutaleen taakse laitoin vähän korkeampaa (ja tosi helppohoitoista ja kestävää) pelargoniaa, joka on mun mielestä ihana mummokukka. Valinnanvaraahan kesäkukissa on ihan huikeasti, ihan varmasti jokaiseen makuun ja kasvuolosuhteisiin löytyy sopivanlaista.

Meillä on suosittu kotimaisia kesäkukkia, sillä ne ovat yleensä laadukkaita ja kestäviä, onhan näiden tarkoitus ilahduttaa kesän loppuun asti. Kasvihuoneviljely myös työllistää suomalaisia, joten senkin takia kannattaa suosia kotimaisia kukkia.

kauppapuutarhaliitto

kauniisti kotimaista

kauniisti kotimaista

Jos on tämmöinen satunnainen amatööripuutarhuri, kuten mä, niin kannattaa kysyä ostopaikasta hoito-ohjeita kesäkukille, että niistä riittäisi iloa mahdollisimman pitkään. Tässä kuitenkin muutama hyvä niksi, jotka kannattaa pitää mielessä!

  • Kesäkukat istutetaan sentin tai kaksi isompaan ruukkuun, missä ne ovat ostohetkellä.
  • Kesän edetessä kesäkukkien kasvua kannattaa seurata, ja tarvittaessa ne voi siirtää vieläkin isompaan ruukkuun. Näin ne säilyvät hyväkuntoisina ja kauniina koko kesän.
  • Istutusastian pohjalle kannattaa tehdä salaojitus ruukkusoraa käyttäen, noin 2-4 cm. Tällöin ylimääräinen vesi valuu soraan, eikä tukehduta kukkien juuria. Kannattaa myös varmistaa, että ruukun pohjassa on reikä, josta ylimääräinen vesi pääsee valumaan pois. Hyvä keino varmistaa kastelun tarve, on upottaa sormi sentin parin syvyyteen multaan. Jos multa tuntuu kostealta, ei vielä tarvitse kastella.
  • Hyvä keino helpottaa omaa työtä (eli kesän läpi kestävää kastelu-urakkaa) on valita mullaksi kastelukiteitä sisältävä kesäkukkamulta. Kastelukiteet imevät vettä itseensä ja luovuttavat niitä sitten vähitellen kesäkukkien tarpeisiin.
  • Kaikkia kesäkukkia tulee lannoittaa, ja hyvä valinta on laittaa nestemäistä lannoitetta kasteluveteen. Lannoitetta lisätään noin kerran viikossa.
  • Kuivuneet kukat kannattaa nyppiä pois, näin kukat kukkivat pidempään.
  • Alkukesän yöhalloja tulee varoa, ja jos sellaisia on tiedossa, kannattaa kesäkukat nostaa sisälle yöksi suojaan.

Jos innostuitte tuosta kauniista lumihiutaleesta, niin se on todella helppohoitoinen, eikä siitä tarvitse edes nyppiä kuihtuneita kukkia, kuten kesäkukista yleensä! Ainoastaan loppukesästä voi kuihtuneita kukkia ottaa pois, ja näin kukasta saa kauniimman kesän viimeisiinkin päiviin. Lumihiutale kukkii ulkona hallan tuloon asti, joten se on todellakin koko kesän kukka. Lumihiutalekin tykkää auringosta, mutta parhaimmillaan se on puolivarjossa ja varjossa. Aina ei siis edes aurinkoinen paikka ole edellytys, jos haluaa piristää terassia tai parveketta kesäkukilla!

lumihiutale kukka

lumihiutale

kesäkukat

kauppapuutarhaliitto

sirkkamerkki

Joko teillä on istutettu kesäkukkia? 

 

 

Kommentit

2 kommenttia
Annika/ Karkkipurkki

Sehän olisikin kiva idea, kun kukista olisi iloa muillekin asukkaille! 🙂

Avatar

Onpa ihanan kesäistä! Harmi ettei ole omaa pihaa tai parveketta, mutta ehkä taloyhtiön parveketta voisi hyödyntää 😉

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä