VINKKI SUPERHELPPOON SIEMENNÄKKÄRIIN!

risenta

Tässä pakkaustouhujen lomassa, ennen kuin lähdetään viikonloppureissuun Ruotsin puolelle, tulin vinkkaamaan yhdestä kivasta löydöstä ruokakaupassa!

Mun on pitänyt tehdä pitkään siemennäkkäriä, ja nyt vihdoin, kuin sain aikaiseksi mennä kauppaan tutkimaan siemenvalikoimaa, löysinkin ihan loistavan tuotteen, Risentan valmiin siemennäkkärisekoituksen! Tuossa pussissa on mukana ihan kaikki öljyä ja vettä lukuunottamatta, mitä siemennäkkäriin tarvitaan (mutta ei mitään ylimääräistä), eli auringonkukansiemeniä, sesaminsiemeniä, kurpitsansiemeniä, pellavansiemeniä, psylliuminsiemeniä ja chia-siemeniä. Toki siemennäkkäriin voi käyttää vähän mitä vaan siemeniä, mutta mun mielestä tuo oli superhelppo tapa tehdä näkkäriä, ja tämä valmis sekoitus tuli tosi paljon edullisemmaksikin, kuin ostaa kaikki siemenet omissa pusseissaan.

Pussista löytyy valmistusohje, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan siemensekoitukseen lisätään vain 4 desilitraa kuumaa keitettyä vettä ja 3 ruokalusikallista öljyä ja sekoitetaan. Kun seos on levännyt kymmenisen minuuttia, se levitetään kahdelle uunipellille leivinpaperin päälle, taputellaan leivinpaperipalaa apuna käyttäen tasaiseksi näkkileipälevyksi ja paistetaan 170 asteisessa uunissa vajaan tunnin ajan. Superhelppoa ja tämä sopii hyvin myös viljattomaan ruokavalioon!

risenta

risenta

Ja vielä nopska Crocs-vinkki!

Crocsin verkkokaupassa on tällä hetkellä osa tuotteista -25% alennuksessa, mutta vielä kuun loppuun asti koodilla KarkkiCrocs25 saa myös muistakin kengistä (jopa niistä outletmalleista) myös tuon -25% alennuksen.

crocs alekoodi

Ihanaa viikonloppua!

Postauksessa mainoslinkki

Kommentit

5 kommenttia
Avatar

[…] Siemennäkkäriä […]

Avatar

Onko tuo siemennäkkärisekoitus ihan omasta kylästä, mistä kaupasta? 🙂

Annika/ Karkkipurkki

Joo on! City Marketista löytyi, sieltä leivonta/ jauhohyllystä 🙂

Avatar

Kiitos vinkistä!!! Pitänyt kanssa pitkään tehdä tota! Tuntunut vaan työläältä hankkia kaikki eri siemenet, mutta nyt täytyy kyllä kokeilla tota valmista mixiä! 🙂

Annika/ Karkkipurkki

No joo, just siksi mullakin on tää aina jäänyt, kun on tuntunut työläältä hankkia miljoonaa eri siementä. Mutta tää mixi oli kyllä kätevä! 🙂

Avatar

Nam, kiitos vinkistä!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä