MAAILMAN SÖPÖIN KASARITUKKA

karkkipurkki blogi

Mua on aina vähän huvittanut, miten jotkut eivät malta leikkauttaa lapselta ekaa kertaa hiuksia, siis niitä vauvahaituvia pois.

Kun Veikko syntyi, odotin, että lapsella olisi kalju pää, aivan kuten mullakin varmaan ekan vuoden ajan, mutta sainkin syliini pikkuisen tummatukkaisen vauvan, maailman söpöimmän mutruhuulen. Vuoden ikäisenä tuota tukkaa sojotti epäsiististi joka puolelle ja käytiinkin hyvillä mielin leikkaamassa hiukset tutulla kampaajalla, mitäs niitä vauvahaivenia säästelemään.

Mutta sitten meille syntyi pikkuinen kaljupää, jolle hiljalleen kasvoi valkoista nukkaa päähän. Vuoden päästäkin valkotukkainen lapsi näytti vielä aika kaljulle, kun tuo supervaalea hius ei juurikaan erottunut päästä. Tällä hetkellä, vuoden ja yhdentoista kuukauden iässä lapsella on maailman söpöin kasaritukka, päältä lyhyt ja niskassa tuulessa hulmuava takatukka. Niin. En millään malttaisi leikata noita ihania vauvahaivenia pois!

Tänään varasin isoveljelle parturiin aikaa, ja hups, vähän kuin vahingossa otin ajan pikkuveljellekin. Siihen perään kun sopivasti löytyi toinenkin pikkupoikien hiustenleikkuuaika. Iso ja vaikea päätös on nyt sitten tehty, hei hei vauvatukka! Nyt sitten fiilistellään viimeiset päivät tuota ihanaa vauvalookia, sillä tiedän niin, kuinka lapsi näyttää heti paljon isommalta uudella lyhyellä, isojen poikien tukalla. Sniif!
Vai voisikohan sen ajan vielä sittenkin perua, hih!

perheblogi

lastenvaateblogi

perhelifestyleblogi

perheblogi

perheblogi

Tällä viikolla tämä napero aloitti myös ensimmäisen harrastuksensa, naperojumpan. Kai se pitää uskoa, että tämä melkein kaksivuotias ei ole enää vauva, ihan pian nimittäin aloitellaan myös kerhossa, iiks!

Ensi viikonloppuna meillä juhlitaankin molempien poikien synttäreitä sukulaisten kanssa, joten pikkuhiljaa aletaan taas virittäytyä juhlatunnelmiin!

lastenvaateblogi

Mukavaa viikonloppua!

Kommentit

6 kommenttia
Annika/ Karkkipurkki

Voi, korkkiruuvikiharat kuulostaa kyllä ihan älyttömän söpölle! 🙂 Aika monella ne taitaakin jäädä sinne pikkulapsiaikaan, joten kannattaakin niistä vielä nauttia 🙂

Avatar

Ihanat nuo pikkumiehesi housut!!!! <3 Mistä oot löytänyt? 🙂

Annika/ Karkkipurkki

Nuo on Pomp de Luxin, nämä on viime talven mallistosta, mutta vastaavia näyttäisi olevan nytkin 🙂

Avatar

Meidän kuopuksen vauvahiukset lähti keväällä. Ikää oli silloin 1v 7,5kk. Muut ovat käyneet jo nuorempina ekan kerran parturissa. Meilläkin kuopus on blondi, mikä jaksaa ihmetyttää meitä päivittäin. Hän ei ollut syntyessään kalju eikä kyllä blondikaan, vaan ensimmäisenä kesänä (n.8kk), alkoi yhtäkkiä kasvaa valkoista hiusta. Lopputuloksena täysblondi 🙂

Annika/ Karkkipurkki

Aika hauska, miten tuo hiustenväri voi muuttua! Saa nähdä millainen tästä meidän valkotukkaisesta tulee isompana, mulla ja miehellä on kummallakin ollut pikkusena aika vaalea tukka, mutta tummunut molemmilla sitten myöhemmin 🙂

Avatar

Meilläkin pojalla ikää pian 2 -vuotta, mutta meillä ei kiirehditä vielä parturiin. Olen juuri se, joka ei raaski luopua niistä vauvahaivenista, heh! Meillä kasvaa vähitellen ihanaa, korkkiruuvikiharaa hiusta ja olemme päättäneet, että niin kauan kun hiukset eivät vaivaa silmillä, ne saavat kasvaa :).

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä