NEONVALOHURAHDUS JA JOULUINEN ARVONTA!

a little lovely company

Me saatiin Tuutilullaan hetki sitten A Little Lovely Companyn aivan i-h-a-n-a-t neonvalot. Nuo valot loppui valmistajalta ihan muutamassa tunnissa, kun ne tulivat jälleenmyyjien tilattavaksi, ja tästä syystä näitä ei varmasti Suomessakaan tule kovin monessa paikassa näkymään, ellei sitten myöhemmin ole tulossa lisäerää. Mutta mäpäs ehdin napata meille näitä myyntiin ja voi apua, miten kivoja nämä onkaan!

Meille tuli kotiin keltainen Love-valaisin, ja olinkin suunnitellut tekeväni siitä postausta, mutta tiedättekös, mulle kävi jokaisen bloggaajan painajainen, mun kamera hajosi! Käytän kameraa ihan päivittäin, eikä mun rakkaassa Olympuksessa ole koskaan aikaisemmin ollut mitään vikaa, kunnes nyt se yhtäkkiä ilmoitti, että akku on tyhjä, vaikka olin ottanut akun justiin latauksesta. Kiiruhdin Verkkokauppaan kamerani kanssa testaamaan heidän akuillaan, mutta ei auttanut. Oma akkuni puolestaan toimi liikkeen kameroissa, joten vika tosiaan oli kamerassa, vaikka vähän toiveajattelin selviäväni uuden akun ostamisella. Kamera onneksi lähti takuuhuoltoon, mutta tuo huolto on jossain päin Eurooppaa, joten ainakin pari viikkoa täytyy ihmetellä tätä kameratonta oloa. Sinin Kaikki Mitä Olen blogista löytyy postaus tuosta samasta Love-valosta, mikä meilläkin on, joten käykäähän kurkkaamassa sieltä kuvat ja mä palailen postauksen kanssa sitten myöhemmin, kun saan kamerani takaisin.

Vaikka en nyt niitä kuvia tähän hätään saanutkaan otettua, niin halusin kuitenkin tulla fiilistelemään näitten valmistajan kuvien kanssa. Ja näissähän näkyykin kivasti, miten monenlaisia noita Neonvaloja on, ja miten moneen paikkaan kodissa ne käyvät. Nuo Neonvalot valaisee aika paljon, joten ovat ihan kivoja tunnelmavaloina.

Näitä nyt siis tosiaan löytyy Tuutilullasta, ja kannattaa kiiruhtaa, mikäli haluaa vaikka pukinkonttiin tämmöisen hankkia, sillä näitä ei nyt ennen joulua ainakaan ole lisäkuormaa tulossa.

a little lovely company

tuutilulla

a little lovely company

Tuutilullaan on paljon muitakin kivoja uutuuksia nyt tullut ja yhdet mun lempparit on nämä hauskat ja supersuloiset valosarjat. Nuo valosarjat on 1,1m mittaisia, eli sopii vaikka pikkuiseen pöytäkuuseen, tai kuten meillä lastenhuoneessa, hyllyn reunaan roikkumaan.

Jätskiä ja kummitusta löytyy vielä nopeimmille (nekin ehti jo valmistajalta loppua) ja tähteä saadaan vielä pieni lisäerä verkkokauppaan.

valosarja

a little lovely company

a little lovely company tuutilulla

Nyt laitetaankin joulukuun alun kunniaksi käyntiin pikkuinen arvonta!

Arvonnan säännöt:
Palkintona alla näkyvä Tähti-valosarja (arvo 23,95)
Osallistut jättämällä kommentin tähän postaukseen
Arvonta päättyy 4.12.2016

Arvonnan voitti Sannamarianna, voittajalle on lähetetty sähköpostia!

tuutilulla

Tunnelmallista joulukuun alkua!

Kommentit

100 kommenttia
Avatar

Kivoja valoja.
Mukaan arvontaan.

Avatar

Olispa ihanat valot meidän pikkupoikien huoneeseen 🙂

Avatar

Oi kylläpä kelpais meidän prinsessojen huoneeseen <3

Avatar

Söpöt valot, menisivät meidän isommalle pikkupojalle ????

Avatar

Mukana kivassa arvonnassa.

Avatar

Herkullisia uutuuksia kyllä! Onneksi olit nopea tilaamaan ne kauppaasi!

Avatar

Mukana arvonnassa ☺

Avatar

Ihania valoja!!!♡

Avatar

Mukana arvonnassa! Ihanat valot pikku neidin huoneeseen! 🙂

Avatar

Aivan ihania valopiristyksiä, mukana arvonnassa! 🙂

Avatar

Pikkumiehelle ja prinsessalle kelpais kyllä nuo valot 🙂

Avatar

Oi!! Nää on i h a n a t ❣️❣️❣️

Avatar

Mukana! 🙂

Avatar

Oi kuinka söpö. Hyvää joulun odotusta.

Avatar

Mukana arvonnassa 🙂

Avatar

Aivan mahtavan ihanat 🙂

Avatar

Sopisivat paremmin kuin hyvin meidän jouluvauvalle. Mukana siis!

Avatar

Oi miten ihania valosarjoja, mukana ollaan.

Avatar

Vähänkö ihanat :). Muutenki on ihana seurata blogia kun ehtii ????

Avatar

Sinulla on pettämätön vainu näiden tuotteiden suhteen ????. Mukana arvonnassa!

Avatar

Voi miten suloisia valoja <3

Avatar

Ihania, kyllä kelpais 🙂

Avatar

Nämä ois täydelliset 1,5v tytön tulevaan uuteen huoneeseen kun joulun aikaan päästään muuttamaan????

Avatar

Ihania valoja???? Mukana arvonnassa.

Avatar

Tosi söpösiä ovat! ???? Pojan huoneeseen sopis erityisen hyvin tuo tähtivalosarja tai sit toi pilvi ❤☁

Avatar

Olis ihanat pojan huoneeseen <3

Avatar

Ihanat, mukana ollaan! 🙂

Avatar

Ihanat!! Mukana 🙂

Avatar

Hienot on 🙂

Avatar

Mukana arvonnassa. Valosarjoja tytön huoneeseen olen katsellut, en ole osannut päättää mitä ostan,

Avatar

Ihania ????

Avatar

Ehdottomasti mukana arvonnassa! Ihanan veikeitä valosarjoja! 🙂

Avatar

Ihana valosarja! Tuo olisi mainio meidän pienessä pöytäkuusessa tai pienen pojan huoneen jouluvaloina!

Avatar

Oi, nämä Little Lovely Companyn tuotteet on niin ihania! Mukana 🙂

Avatar

Oi, ihanat! Ehdottomasti mukana! Nämä ilahduttaisivat kovasti meidän pikkuistamme <3.

Avatar

Nuo on kyllä hurjan ihania kaikki♥

Avatar

Ihanat valot 🙂 mukana ehdottomasti!

Avatar

Mukana arvonnassa 🙂 sopisi typyjen makkariin ympärivuotiseen käyttöön <3

Avatar

Voi että, en kestä kuinka söpö valosarja! Siis oikeasti, nuo tähdet ovat vain niin täydellisiä awww. Mukana ollaan siis ehdottomasti!

Avatar

Mukana kivassa arvonnassa.

Avatar

Mukaan ihanaan arvontaan! 🙂

Avatar

Ihanat valot! Laittaisin meidän poikien huoneeseen, joten olen mukana arvonnassa! 🙂

Avatar

Hurjan söpöjä 🙂

Avatar

Oi, olisipa ihana lahja siskon pojalle <3

Avatar

Voi, kun kivat! Mukana arvonnassa 😉

Avatar

Mukaan 🙂

Avatar

Valot sopisivat kivasti pojan nukkumanurkkaukseen. Mukana arvonnassa!

Avatar

Aivan ihana valosarja! Meillä lapsilla onkon nuo tähti yövalot. Sopisi hyvin niiden seuraksi 🙂

Avatar

Ihanat valot. En ole tehnyt vielä mitään hankintoja pojan omaan huoneeseen, noista olisi mahtava aloittaa huoneen suunnittelu.

Avatar

Aivan ihania valoja, siispä mukaan arvontaan!

Avatar

Kuinka ihania. Ehdottomasti mukana arvonnassa (:

Avatar

Ihanat valot 🙂

Avatar

Odotamme esikoistamme, pientä tyttövauvaa, tammikuussa ♡ Valosarja näyttäisi hienolta kehdon yläpuolella.

Avatar

Ihanat tähdet!

Avatar

Kivat valot, mukana

Avatar

Ihania valosarjoja! Mukana arvonnassa ehdottomasti ????

Avatar

???? ihanat

Avatar

Meidän lapsilla ei ole yövaloja joten olen mukana arvonnassa ????

Avatar

Ihanat valot, tämä olisi täydellinen joululahja veljenlapsille jotka tykkäävät siitä että huoneessa on yövalo 🙂

Avatar

I-ha-ni-a!! Mukana arvonnassa ehdottomasti. 🙂 -Sanna-

Avatar

Oi ihanat!???? tilasin parit lahjat jo, mutta oishan nuo tähtivalot loistava lisä lahjapakettiin????

Avatar

Todella ihania <3

Avatar

Aivan ihania valoja ????

Avatar

Osallistun ihanaan arvontaan!

Avatar

Ihanat! Sopisivat hyvin meidän pienimmän huoneeseen. 🙂

Avatar

Mukana arvonnassa! Ihanat kaikki noi valot ????

Avatar

Oi kun söpöt! Ihanat olisi joulunaikaa sulostuttamaan lapsille ja vähän isommillekin 🙂

Avatar

Aivan ihanat! Mukana ehdottomasti 🙂

Avatar

Siis eikä miten söpöjä uutuuksia taas!!! Mukana ehdottomasti! 🙂

Avatar

Pojan huoneen sisustus on vielä ihan kesken, mutta nämä tähtivalot sopisivat sinne loistavasti.

Avatar

söpöt! mukana arvonnassa

Avatar

Niin ihania nämä kaikki! ???? Todellakin mukana arvonnassa! ????????????

Avatar

Olisipa kaunis ja mieluisa yllätys!

Avatar

Olisipa ihanat meidän neidin huoneeseen <3

Avatar

Ihana! Mukana ollaan 🙂

Avatar

Mukana arvonnassa!

Avatar

Suloisia 🙂

Avatar

Oi arvonnat on aina ihanan kutkuttavia! ???? Ja tämä osui kuin nenä päähän, sillä tonttu antoi tänään kalenterissa tehtäväksi laittaa jouluvalot esille ????

Avatar

Näistä tykättäisiin meillä☆☆

Avatar

Siis ihan supersöpöt!! Voi kunpa onni poytkisi 😉

Avatar

Onpas veikeitä valaisimia! Ihania yksityiskohtia lastenhuoneeseen ☺

Avatar

Mukana arvonnassa, ihanat valot saisi lapsenlapsi <3

Avatar

Aikas söpöt! Mukana.

Avatar

Nää olis nätit. ♥

Avatar

Olisi kiva saada lapsien huoneeseen tuollaiset 🙂

Avatar

Aivan ihanat! <3

Avatar

Kauniita! Mukana.

Avatar

Ihanat valot meidän neidin huoneeseen 🙂

Avatar

Aivan söpösiä kaikki ????

Avatar

Ihania valoja 🙂

Avatar

Hienot ja tunnelmalliset valot!

Avatar

Mukana arvonnassa 🙂

Avatar

Ihanan näköisiä valoja! Pakko osallistua arvontaan, niin voisi vaikka pienenpienelle kummipojalle antaa jos arpaonni suosisi.

Avatar

Ihana arvonta! Nämä sopisivat pikkuisen lapsenlapseni huoneeseen erinomaisesti.

Avatar

Sopisi kivasti lapsien huoneeseen ko. companyn muiden tuotteiden kaveriksi 🙂

Avatar

En kestä miten ihanat valot!!

Avatar

Ihanat ovat, mukana arvonnassa

Avatar

Suloiset valot, mukana ollaan!

Avatar

Kauniita valoja! Mukana arvonnassa!

Avatar

Mukana ollaan 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä