3 X OPETTAVAINEN MOBIILIPELI LAPSILLE

Kun 3 vuotta sitten pohdittiin hankitaanko automatkaviihdykkeeksi pidemmille reissuille autoon asennettava dvd-laite vai mukana kuljetettava tabletti, niin aika nopskaa päädyttiin siihen tablettiin, monestakin syystä. Yksi etu on tietenkin se, että tablettia voi kuljettaa mukanaan, jolloin siitä on hyötyä myös esim. lennoilla, mutta tablettiin päädyttiin myös siksi, että ajattelin opettavaisten pelien pelaamisen olevan automatkoille järkevämpää tekemistä, kuin pelkkien lastenohjelmien tuijottamisen.

Meillä onkin tässä kolmen vuoden aikana ollut muutamiakin erilaisia opettavaisia pelejä käytössä, vähän lapsen iästä ja taidoista riippuen ja ajattelinkin nyt vinkata muutamasta meidän mielestä kivasta ja hyödyllisestä pelistä, jotka löytyvät 5-vuotiaan tabletilta.

Fun English

mobiilisovellus lapsille

Veikko on ollut viime kesästä saakka tosi kiinnostunut englannin kielestä, ja latasinkin yhdelle kesälomareissulle lähtiessä jonkin englantia opettavan nallepelin lapsen koneelle. Tuolloin konetta käytettiin automatkat Naantaliin ja takaisin, ja kotona olin jo ihan unohtanut koko pelin olemassaolon, kunnes lapsi alkoi laskea numeroita englanniksi! En enää muista mikä tuo sovellus oli (se oli meillä iPadilla, joka on nyt rikki), mutta Google Play -kaupasta löysin vieläkin kivemman pelin.

Fun English pelin voi ladata ilmaiseksi, jolloin saa käyttöönsä kaksi ”oppituntia”, joissa opetellaan värejä tai eläimiä. Uusia oppitunteja (esim. numerot, keho, ruoka, ajoneuvot jne) voi ostaa pienellä lisämaksulla, tai halutessaan koko pelin voi ostaa kerralla (muistaakseni noin 10 euron hintaan). Me ladattiin tuo ilmainen versio, ja siinäkin riittää kyllä tekemistä pitkäksi aikaa, ja lisäkenttiä ostetaan sitten tarvittaessa lisää yksi kerrallaan.

Fun English Google Play -kaupassa
Fun English Apple Storessa

Ekapeli Alku

mobiilipeli lapselle

Ekapeli on suunnattu eskarilaisille ja pikkukoululaisille, mutta tämä sopii kyllä pienemmillekin kirjaimista ja lukemaan oppimisesta kiinnostuneille lapsille. Pelin eri kentissä mm. etsitään timanttia, roikutaan ilmapalloissa, sukelletaan meren alle ja samalla opitaan kirjaimia ja tavuja. Pelikentistä saa palkinnoksi kolikoita, joilla voi tehdä ostoksia omalle pelihahmolleen.

Sovelluksen voi ladata ilmaiseksi, eikä siinä ole mainoksia.

Ekapeli Google Play -kaupassa
Ekapeli Apple Storessa

Lola pelit

mobiilipeli lapselle

Lola pelien avulla voi opetella kirjaimia, lukemista, matikkaa tai enkkua. Me ollaan pelattu Lolan Aakkosjunaa, sekä ABC-juhlia, ja kun kirjaimet ja tavut alkavat olla hallussa, voi lukemaan opetella vaikka Lolan tavuviidakko-pelin avulla, jolla luvataan olevan oppimistakuu.

Lola peleistä saa rajoitettuja ilmaisversioita, mutta olen tykännyt mieluummin maksaa muutaman euron (nämä on muistaakseni 3 euron paikkeilla), niin peliin ei tule mainoksia ja kaikki kentät on käytössä.

Lola pelit Google Play -kaupassa
Lola pelit Apple Storessa

Olikos näissä teille tuttuja pelejä?
Kerro myös omat pelivinkkisi!

 

Kommentit

3 kommenttia
Avatar

Okei, kiitos vastauksestasi :> Blogistasi saa aina muutenkin todella hyviä alennusvinkkejä, joten kiitos niistä!

Avatar

Hei tämä kysymys ei nyt liity yhtään postaukseen, mutta tiedätkö onko Ellokselle tulossa lähiaikoina sitä huippu hyvää alehinnat puoliksi kampanjaa?

Annika/ Karkkipurkki

No mietin tänään ihan samaa! 😀 Ei siis ole tietoa, mutta toivotaan, että tuo kampanja tulee tälläkin kertaa 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä