TERASSI KESÄKUNTOON!

ellos puutarha

Kaupallinen yhteistyö: Ellos

Vaikka en olekaan yhtään puutarhanhoitoihminen, tykkään kyllä viettää kesällä aikaa omalla takapihalla ja varsinkin terassilla. Ja terassia onkin ollut kiva laittaa taas kesäkuntoon!

Tälle kesälle suunnitelmissa on ollut A) terassin öljyäminen ja B) nuotiopaikka terassin yhteyteen.

No, kumpaakaan ei olla saatu vielä aikaiseksi, mutta kaikenlaista muuta kivaa on terassille ilmestynyt! Meidän terassilla ei ole hölmösti katosta ollenkaan ja ostettiin terassille pieni paviljonki ruokailuryhmän suojaksi. Mietiskelin ensin, että olisiko paviljonki aivan hassun näköinen terassilla, mutta se onkin ollut ihan hirmuisen kiva, vähän kuin istuskelisi jossain söpössä pienessä teltassa, kun tuossa pöydän ääressä ollaan syöty, hih!

Katoksen puuttumisessa olen harmitellut sitä(kin), ettei terassille saa mitään valoja tai muita juttuja roikkumaan ja nyt tuohon paviljonkiin saa kivasti aseteltua valosarjat! Tuo aurinkokennolla toimiva valosarja on aika ihana, mutta siinä mielessä vähän epäkäytännöllinen, että valot syttyvät vasta silloin, kun ulkona on ihan pilkkosen pimeää, eli kesäöinä saa odotella tunnelmavalaistusta todella myöhään. Ehkäpä sitten syksyn aikaisemmin hämärtyvinä iltoina valoista on enemmän iloa.

Ellokselta tilasin tuon Hillerstropin tummanharmaan keinun*, joka väriltään sopii aivan täydellisesti meidän terassille! Luulen, että ostan siihen jossain vaiheessa vielä katoksen ja jos löydän kivat pehmusteet, niin myös sellaiset, ja silloin se on kyllä ihan superkiva rentoilupaikka kesäpäiviin ja -iltoihin. Keinu vaikuttaa aivan superlaadukkaalle ja toivonkin, että siitä on iloa meille useaksi vuodeksi eteenpäin!

Näillä parilla uudella jutulla saatiin piristettyä meidän terassin ilmettä ihan hurjasti ja terassi on nyt myös paljon käytännöllisempi.

Saa nähdä jääkö öljyämispuuhat seuraavalle kesälle, mutta nuotiopaikka olisi ainakin tarkoitus saada valmiiksi vielä tämän kesän aikana. Siitä lisää, kunhan hommat saadaan taas etenemään!

Ps. Elloksella on kaikenlaisia alekampanjoita parhaillaan ja esim. sisustusosastolta löytyy paljon uutuustuotteia alehinnoin! Kurkkaa koko valikoima täältä.

sisustus blogi

ellos alekoodi

ellos sisustus

Kivaa kesäkuun alkua!

*Saatu Ellokselta
Sis. mainoslinkkejä

Kommentit

3 kommenttia
Annika/ Karkkipurkki

Se on Ikeasta 🙂

Avatar

Kylläpä näyttää kutsuvalta ja kotoisalta! Munkin on tarkoitus panostaa terassiin tänä kesänä 🙂

Avatar

Mistä tuo teidän paviljonki on? Ihana! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä