VOIKO PÄIVYSTYSPERHE LOMAILLA?

Yksi monesti kysytty kysymys päivystysperhetyöhön liittyen on, että voidaanko me joskus lomailla, tai koska sitä lomaa voi oikein pitää?

Juu, kyllä voidaan! Koska päivystysperheeseen lapset tulevat vain lyhyeksi aikaa, voi aina sijoituksen päätyttyä pitää lomaa.

Lyhyesti tiivistettynä homma menee siis näin: Ensin me päivystetään, eli ollaan valmiita ottamaan lapsi meille nopealla aikataululla. Kun puhelin soi, ja meille sijoitetaan lapsi, poistutaan me päivystyksestä ja jäädään kotiin elelemään aika tavallista lapsiperhearkea. Kun lapsi sitten lähtee meiltä pois, voidaan me pitää lomaa ja loman jälkeen homma alkaa taas alusta, eli silloin palataan takaisin päivystämään.

Ihan lyhyiden sijoitusten jälkeen ei oikeastaan lomaa kaipaakaan (eikä silloin ole välttämättä edes ehtinyt lomaa kertyäkään), mutta pitkien, useiden kuukausien kestäneiden sijoitusten jälkeen on mukava viettää aikaa ihan vain oman peheen kesken ja muutenkin nollata ajatuksiaan ennen uutta sijoitusta.

Silloin niiltä lomilta kaipaan juuri sitä oman perheen kesken vietettyä aikaa, ja sitä, että voidaan tehdä spontaanisti kaikenlaista.

Huono puoli on oikeastaan siinä, ettei lomien ajankohtaa tiedä usein kovinkaan kauaa etukäteen. Mä oon yleensä (siis ennen tätä päivystysperhetyötä) varannut lennot hyvissä ajoin etukäteen ja viettänyt viikkoja fiilistellen ja matkaa suunnitellen. Sellainen matkan suunnittelu on ollut mun mielestä melkein yhtä hauskaa, kuin itse matka! Nyt reissusuunnitelmat voi lyödä lukkoon melkein vasta siinä vaiheessa, kun loma on juuri alkamassa.

Mutta eipä onneksi aina tarvitse odottaa ”oikeaa” lomaa ja matkustaa ulkomaille (tämäkin on mulle uusi juttu, heh!), vaan kotimaassakin voi lomailla! Me ollaan aikaisemmin tehty kotimaassa vain sellaisia yhden tai kahden yön minilomia jonnekin kylpylään tai sukulaisten luo, mutta viime kesänä lähdettiin ensimmäistä kertaa viikon mittaiselle Suomi-lomalle. Ajateltiin, että varsinkin meidän omien lasten kannalta olisi mukavaa, että lapset pääsisivät jollekin kesälomareissulle, mutta reissu ulkomaille ei tullut kysymykseen, kun meillä asusteli muitakin lapsia. Niinpä kierreltiin viikko eläinpuistoja ja muita kivoja paikkoja, ja tuo viikko oli aivan supermukava!

Tykätään muutenkin mennä ja kulkea (ihan vaikka käydä vain joillain päiväreissuilla), jos se vaan sen hetkisellä kokoonpanolla onnistuu. Silloin arkikin on mukavaa, eikä varsinaisia lomia niin paljon edes kaipaa.

Muutenkin, kun tätä työtä tehdään kotona, ei tämä usein edes tunnu työltä, vaan ihan vain meidän perheen arjelta, jossa nyt vain välillä sattuu olemaan yksi tai kaksi extralasta omien lisäksi.

lifestyleblogi

Mukavaa viikkoa!

Kommentit

2 kommenttia
Annika/ Karkkipurkki

Juu kyllä me ollaan reissattu kotimaassa. Vähän tilanteesta ja reissusta riippuen ollaan kysytty lupa lapsen vanhemmilta ja lapsen sosiaalityöntekijältä. Kaikkiin reissuihin ei välttämättä lupaa tarvitse, mutta ainakin on hyvä ilmoittaa missä ollaan lapsen kanssa menossa 🙂 Kiitos <3

Avatar

Hei,
Voiko siis myös kiireellisesti sijoitetun lapsen kanssa lomailla, jos lapsen vointi sen sallii? Eli tehdä pieniä reissuja juurikin kotimaassa? Oletteko tarvinneet tähän lupaa joltain tietyltä taholta, lapsen vanhemmilta tms?

Todella tärkeää työtä teette! ❤️

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä