PUUHAMAA – AIKAMATKA MENNEISYYTEEN?

”Puuhamaa on paras paikka, Puuhamaa on iloinen…” Kenellä muulla alkaa soida Mikko Alatalo korvissa, kun joku mainitsee Puuhamaan?

Mietittiin tälle kesäloman viimeiselle viikonlopulle jotain hauskaa päiväretkikohdetta, joka sopisi neljälle lapselle ikähaarukassa 3-8 vuotta, olisi sellainen, jossa me ei olla vielä koskaan aikaisemmin käyty, eikä ajomatka olisi hurjan pitkä.

Puuhamaahan ei aja meiltä kuin tunnin, mutta silti me ei oltu käyty siellä koskaan! En ole itse käynyt siellä edes lapsena, sillä olen asunut pienenä Etelä-Pohjanmaalla, josta tehtiin kesäreissuja muun muassa Ähtärin eläinpuistoon ja Mini-Suomeen (joista jälkimmäistä ei enää ole olemassakaan), Wasalandiaan (tätäkään ei enää ole!) ja Särkänniemeen (tämä onneksi on ja on yksi meidän lemppareista). Puuhamaa oli varmaan jo sen verran kaukana, ettei sinne koskaan lähdetty.

Ehkäpä senkin takia mua kiinnosti lähteä katsomaan, että millainen tuo ”paras ja iloinen paikka” oikein on!

puuhamaa

puuhamaa

puuhamaa

Odotin ennakkoluuloisesti jotain aikamatkaa vuosikymmenten taa, sillä olin monesti lukenut miten nuhruista ja kulahtanutta Puuhamaassa on. Moni on myös moittinut vesipuiston likaisuutta ja viime kesänä oli uutisissakin juttua miten terveysvalvonta oli joutunut kehoittamaan Puuhamaata järjestämään tehosiivouksen. Ehkä tämän mielikuvan takia ei ole aikasemmin tullut Puuhamaahan lähdettyäkään.

Ja olihan paikka vähän rähjä, mutta ei kuitenkaan niin paha mitä arvelin. Yllätyin iloisesti siitä miten monipuolisesti paikassa oli tekemistä, aikaa saa todellakin kulumaan aivan koko aukioloajan verran. Jos puiston päivittäisi tälle vuosikymmenelle, olisi se varmasti aivan ihana!

Perinteisten huvipuistolaitteiden sijaan Puuhamaasta löytyi monia erilaisia omalla lihasvoimalla toimivia laitteita, oli iso leikkipuistoalue, pomppulinnoja, isoja liukumäkiä, trampoliineja, monenlaisia sähköautoratoja, veneajeluita ja vaikka mitä pienille lapsille sopivaa puuhaa.

Omat haasteensa meidän päivään toi se, että aika moneen laitteeseen 3/4 lapsista tarvitsi aikuisen mukaan, eikä yhtään lasta voinut tietenkään jättää siksi aikaa vahtimatta, kun muut olivat laitteessa. Käytännössä siis toinen aikuisista kävi aina yhden lapsen kanssa kerrallaan tällaisessa laitteessa ja muut odottivat sillä välin omaa vuoroaan. Toki oli paljon myös niitä paikkoja, johon kaikki pääsivät samaan aikaan ja esimerkiksi suurella leikkipuoistoalueella pienimmät viihtyivät pitkään kiipeilemässä ja aikuiset saivat lepuuttaa jalkojaan penkillä istuen.

Eväiden syöntiin oli varattu aivan valtavasti pöytiä ja grillausmahdollisuuskin löytyi useammasta paikasta. Me oltiinkin otettu omat eväät mukaan, mikä oli kyllä tosi hyvä juttu.

puuhamaa

puuhamaa

puuhamaa

Ainut mikä jäi hämmästyttämään oli käsidesien olemattomuus. Niitä kai joidenkin laitteiden sisääntulojen luona oli, mutta ei kyllä mitenkään näkyvästi.

Mun mielestä on ollut mukavaa, kun monissa kesäkohteissa on ollut käsidesit hyvin esillä ja paikkoja on siivottu näkyvästi. Särkänniemessä esimerkiksi oli käsidesit aina laitteisiin mennessä ja niistä pois tullessa ja laitteet myös pysäytettiin välillä siivouksen vuoksi. Myös Tuurin Miljoona tivolissa oli käsidesit laitteisiin mentäessä ja esimerkiksi kummitusjunan vaunut pyyhittiin desinfiointiaineella jokaisen kierroksen jälkeen. Voihan olla, että Puuhamaassakin puhdistetaan laitteita päivän mittaan, mutta mun silmiin tällainen ei kyllä osunut.

Mulla on ollut keväästä asti oma käsidesipullo AINA mukana mihin ikinä menenkään, mutta hyvin esillä olevat käsidesit toimivat mun mielestä hyvänä muistutuksena tästä tilanteesta. Ja täytyy myöntää, että nyt kun käsidesejä ei ollut näkyvästi esillä laitteiden sisääntulon luona, ei mekään muistettu laittaa käsidesiä aina kun johonkin laitteeseen mentiin!

Mitään näkyviä merkkejä tai muistutuksia mistään turvaväleistä ei myöskään ollut minkään laitteen luona.

Toivottavasti ensi kesänä ei tarvitse tällaisia enää miettiä, vaan tilanne olisi silloin jo aivan normaali. Me nimittäin aiotaan kyllä mennä Puuhamaahan myös ensi kesänä, sillä lasten mielestä paikka oli aivan superhauska!

puuhamaa

puuhamaa

”Puuhamaassa vietät vaikka koko päivän kesäisen. Sellainen on Puuhamaa!”

LUE MYÖS:

Näin tänä kesänä huvitellaan Särkänniemessä!

Efteling – Ihana teemapuisto Hollannissa

Kesä alkaa Koiramäestä

Legoland

The Wizarding World of Harry Potter

Kommentit

2 kommenttia
Annika/ Karkkipurkki

Ihan symppis paikkahan se kyllä oli ja lapset tykkäsi kovasti. Pienellä freesauksella paikasta saisi varmasti tosi kivan 🙂

Avatar

En itsekään koskaan lapsena päässyt Puuhamaahan, mutta omien kanssa on tullut joskus käytyä.
Paikasta on jäänyt mielikuva retrona ja rähjäisenä, esimerkiksi kerran kaikki käytävän vessat olivat tukossa. Muistan myös, ettei lastenruokaa saanut lämmitettyä kahvilan mikrossa, vaan vaunujen kanssa piti kolistella jonnekin alakertaan lastenhoitohuoneeseen lämmittämään.

Toisaalta kotimaiset pikkupaikat ovat sympaattisia. Ne työllistävät paikallisia nuoria ja lapset ovat Puuhamaassa aina viihtyneet.
Niin, ettei kai sitä aina tarvitse olla niin fiiniä ja prameaa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä