19. VUOSI YRITTÄJÄNÄ

Huomasin eilen illalla sattumalta, että eilen vietettiin yrittäjän päivää. Mulla tulee parin kuukauden päästä täyteen 19 vuotta yrittäjänä, mikä kuulostaa kyllä aika hurjalle ja ihanallekin! Yrittäjyys on ollut mulle usean vuoden ajan päätyö, tällä hetkellä aivan ihana, tärkeä ja rakas harrastus.

Yrittäjyydessä on ihaninta…

Aika monikin asia! Yrittäjyys on tarkoittanut mulle omien unelmien toteuttamista. Olen vähän sellainen unelmoija ja innostuja, ja kun saan jotain päähäni, haluan toteuttaa idean HETI. En siis jää pitkäksi aikaa haaveilemaan, vaan käärin hihat ja ryhdyn (mieluiten heti) hommiin. Mun mielestä on ihanaa tavoitella ja toteuttaa unelmia ja oma yritys on ollut loistava kanava laittaa kaikki omasta mielestäni loistavat (ja varmasti vähän pöhkötkin) ideat toteen. Oma yritys on myös mahdollistanut sen, että olen voinut luoda itselleni aina sellaisen työn, joka on vastannut aina mun sen hetkisiä kiinnostuksen kohteita.

Yrittäjyys on myös mahdollistanut mulle sen, että olen voinut hoitaa meidän omia lapsia pitkään kotona. Mulle tämä pitkään on tarkoittanut sitä, että pojat ovat menneet osapäiväiseen päivähoitoon 3- ja 4-vuotiaina, mikä on ollut juuri meidän perheelle sopiva aika. Kun töitä on voinut tehdä kotona, on lasten hoitaminenkin onnistunut siinä samassa. Jos olisin ollut jossain ”tavallisessa” työpaikassa, en varmastikaan olisi voinut olla näin pitkään kotona. (Nythän olen siis kotona edelleen, sillä mun työt ovat nytkin kotona)

Parhaita puolia yrittäjyydessä on myös vapaus! Omat aikataulunsa saa laatia itse ja esimerkiksi keskelle arkipäivää on helppo järjestää vapaata tarvittaessa, tai ihan vain huvin vuoksikin, kun keneltäkään ei tarvitse kysellä näihin lupaa.

Ihanaa on sekin, että yrittäjänä voi valita itse mitä tekee, ja kun tekee pääasiassa vain kivoja asioita, ei työ oikeastaan edes tunnu työltä!

Yrittäjyys on kamalaakin

Ei yrittäminen ole pelkästään helppoa ja ihanaa! Yrittäjyydessä on suuri vastuu esimerkiksi omasta toimeentulosta ja aika monesta muustakin (tylsästä) asiasta.

Yrittäjyys on ihanaa silloin kun kaikki menee hyvin, mutta jos kaikki ei menekään niin hyvin, voi yrittäjyys olla aivan älyttömän stressaavaa.

Vaikka yrittäjänä on helppo ottaa vapaata keskelle arkipäivää, ei pitkien lomien järjestäminen (päätoimisena yrittäjänä) välttämättä olekaan kovin helppoa tai aina edes mahdollista. On helppo venyttää viikonloppua pidemmäksi,  mutta esimerkisi viikon tai useammankin lomailu vaatii jo enemmän järjestelyä, eli käytännössä paksumpaa lompakkoa. Yrittäjälle kun kukaan ei maksa loma-ajalta palkkaa.

Vaikka on ihanaa laatia omat aikataulunsa, tarkoittaa se käytännössä sitä, että täytyy olla melkoinen ajanhallinnan mestari, että kaikki tarvittavat työt tulee tehtyä ajallaan, mutta vapaa-aikaa jää silti itselle ja perheelle. Helposti kun saattaa innostuessaan paiskia töitä aivan liikaa, tai vastaavasti ottaa niitä vapaahetkiä vähän liiankin paljon.

neulomo mekko

Mekko: Neulomo (*saatu) // Hattu: H&M // Kengät: Ellos

Yrittäjyys tällä hetkellä

Tällä hetkellä en ole enää päätoiminen yrittäjä. Tämä on oikeastaan aika ihanaa, sillä nyt tuntuu, että voin napsia tästä yrittäjyyspullasta vain rusinat, eli kaikki parhaat puolet päältä, eikä niitä kurjia puolia oikeastaan olekaan.

Muutama vuosi sitten me kiinnostuttiin kriisiperhetoiminnasta ja kun saatiin valmiudet toimia kriisiperheenä ja päästiin kokeilemaan miltä se käytännössä tuntuu, hurahdin tähän aivan täysin. Niinpä vuoden jälkeen siirryttiin päivystäväksi sijaisperheeksi, mikä käytännössä tarkoitti myös sitä, että yritystoiminta jäi tuolloin pienempään rooliin. Jossain vaiheessa luovuttiin kahdesta liiketoiminnasta kokonaan ja sain keskittyä täysin hoitamaan meille tilapäisesti asumaan muuttaneita lapsia. Yrittäjyys jäi kuitenkin mulle hauskaksi ja rakkaaksi harrastukseksi. Toki saan yritystoiminnasta myös tuloja, joten siinä mielessä se on mulle sivutyö, mutta miellän sen enemmän harrastukseksi, koska kaikki siihen liittyvä on niin kivaa!

Niinpä toivotan mulle vähintäänkin saman verran iloisia yrittäjyysvuosia jatkoonkin ja mahtavaa yrittäjän päivää vähän myöhässä kaikille muillekin yrittäjille!

neulomo vaatteet

LUE MYÖS:

Tämä toppatakki pelasti talven ja nyt näitä saa taas!

Meistäkö lastensuojelun kriisiperhe?

Hauska DIY pöytävalaisin lastenhuoneeseen

Kommentit

1 kommenttia
Avatar

Olisit hiukan kertonut,millä aloilla toimit yrittäjänä? 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä