VINKIT STRESSITTÖMIIN JUHLIIN

synttäritarjottavat

Meidän esikoinen on syntynyt elokuun lopulla ja kuopus lokakuun alussa, joten ollaan tavattu järjestää aina syyskuussa tuplajuhlat sukulaisille. On kätevää, kun yksillä juhlajärjestelyillä saadaan juhlittua kumpaakin lasta ja myös sukulaisille on kätevää, ettei usean tunnin ajomatkaa tarvitse huristella muutaman viikon välein. Erikseen pidetään sitten lapsille omat kaverisynttärit ja yleensä oikeana syntymäpäivänä ollaan juhlittu pienesti omalla porukalla. Lisäksi juhlitaan myös meillä asuvien ”lainalasten” synttäreitä, jos sellaiset osuvat kohdalle. Ainakin tämä syksy on meillä usein melkoista juhlahumua!

Tykkään järjestää juhlia, mutta silleen helposti, hah! En siis jaksa juurikaan stressata tai nähdä aivan älyttömästi vaivaa juhlien eteen, sillä vähemmälläkin juhlahössötyksellä saa aivan mainiot kemut aikaan.

tarjottavat juhliin

Näin järjestät stressittömät, mutta silti ihanat juhlat!

Hullut projektit

Jos mietit tekeväsi vaikka jonkin seinäremontin muutamaa viikkoa ennen juhlia, niin mieti uudelleen! Mehän alettiin repimään muutama viikko sitten olohuoneen kahdelta seinältä tapetteja, mutta ei lopulta ehditty (tai jaksettu) tehdä seinäremppaa siinä tahdissa kuin olin ajatellut. Niinpä viikkoa ennen juhlia oli pakko rutistaa tuo älytön homma loppuun, eli repiä loputkin tapetit, pestä seinä maalausta varten ja maalata. Mutta tuli tehtyä (ja ehkä vähän stressattuakin)! Älä siis suunnittele mitään remonttia ennen juhlia, vaan remppaa vasta juhlien jälkeen. Tai mieluummin paaaljon ennen niitä juhlia.

Tarjottavat

Jos et ole innokas ja taitava leipuri, niin tee vain helppoja tarjottavia tai hanki tarjottavat valmiina. Muistan nekin synttärit, kun juhlia edeltävänä yönä väkersin hiki päässä hankalasti kasassa pysyviä kakkutikkareita, hah! Nykyään olen tilannut aikuisten juhliin pari erilaista voileipäkakkua ja pari erilaista makeaa kakkua ja täydentänyt kattausta jollain superhelpolla. Tällä kertaa paistoin coctailpiirakoita ja tein munavoin (nämä toimii yleensä aina) ja paistoin pakastealtaasta löytyviä minipitsoja (nämä maistuu yleensä lapsivieraille). Kakkupöytään sulatin valmiita minidonitseja ja tein pari helppoa juustokakkua, jotka saattoi tehdä jo hyvissä ajoin edellisenä päivänä valmiiksi odottamaan.

Lastenjuhlissa meillä on ollut esimerkiksi jäätelöbuffa (aina hitti!), karkkeja, sipsejä ja coctailtikkuja (idea suoraan 80-luvulta, heh). Helppoa ja maistuvaa! Olen ensimmäisille kaverisynttäreille tilannut kakunkin, mutta se on korvattu jo monta kertaa paremmin maistuvalla jäätelöbuffalla tai pienillä donitseilla.

Lista

Vaikka sanotaan, ettei kannata siivota ennen juhlia, vaan vasta juhlien jälkeen, niin en kyllä itse voisi järjestää juhlia ilman perusteellista siivousta. Tai sitten se johtuu vain siitä, ettei meillä yleensä ole paikat ihan tip top, vaan enemmän tai vähemmän hujan hajan. Mä tein juhlia ennen listan, johon kirjoitin mm. kaikki siivottavat jutut ja tein näitä asioita pitkin juhlia edeltävää viikkoa. Näin juhlia edeltävänä päivänä meitä ei odottanut suursiivous, vaan valmiiksi siivottu koti. Ihanaa! (Lastenjuhlissa pääsee siivoushommissa vielä helpommalla, sillä esimerkiksi viimeksi me juhlittiin metsässä!)

Koristelu

Juhlakoristeluihin saisi varmasti upotettua pienen omaisuuden ja näiden etsimiseen tuhlattua tuntikausia aikaa, sillä tarjolla on vaikka mitä ihanaa ilmapallokaarta ja eri teemaan sopivaa rekvisiittaa. Mä ostin tällä kertaa vain muutaman eukalyptuksen oksan, vähän harsokukkaa ja pienen kimpun neilikoita yhteensä kymmenellä eurolla. Näistä kuitenkin sai näyttävän koristelun kakkupöytään, kun kukat ripotteli useaan pieneen lasiseen mehupulloon. Lastenjuhlissa kukkien sijaan toimii vaikka yksinkertainen värikäs viirinauha tai läjä ilmapalloja.

synttärit

Näin saatiin mukavat juhlat järkättyä ilman stressiä! Silti tunnelma oli pienellä vaivalla juhlava ja tarjottavat aivan ihania. Ja mikä tärkeintä, saatiin suurin osa vieraista paikalle! Ensi vuonna ajattelin muuttaa tätä meidän synttärikonseptia vielä sen verran, että jaetaan juhlat kahdelle päivälle. Saadaan tuplasti enemmän juhlahumua ja samalla enemmän aikaa jokaiselle vieraalle. Kuulostaa ihan loistavalle!

Lue myös:

Ninjago synttärit – koristeet ja herkut

Vinkit Pokemon-synttäreihin (koristelut ja leikit)

Halloweenin hurja salmiakkijäätelökakku

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä