SYKSYN TÄRKEIN VAATE LAPSILLE!

Kaupallinen yhteistyö Ellos

Tiedän, että aika moni muukin on samaa mieltä mun kanssa siitä, että juuri tämä vuodenaika on ihanaa! Ulkona on vielä melko lämmintä ja aivan älyttömän kaunista. Mutta enpä ole koskaan kuullut, että kenenkään lempparivuodenaika olisi se pian koittava sade-räntä-loska-aika. Se, kun ulkona on pimeää, kylmää ja märkää, yyh.

Mutta siitäkin ajasta voi tehdä himpun verran helpompaa ja mukavampaa!

Meillä on ollut lapsilla käytössä jo ties miten monen vuoden ajan Elloksen vuorellisia sadehaalareita ja edelleen olen sitä mieltä, että tämä on nerokkain vaatekappale ikinä! (Ja just nyt nämä on Elloksella -20% alessakin!!)

Vuorellisen sadehaalarin nerokkuus piilee siinä, ettei tämän alle tarvitse pukea erikseen ulkovaatteita! Useinhan niille syksyn sade- ja loskakeleille puetaan ensin sisävaatteiden päälle ulkovaatteet ja ulkovaatteiden päälle kuravaatteet. Puuh. Vuorellisen sadehaalarin voi pukea suoraan sisävaatteiden päälle, mikä helpottaa ulos lähtemistä ehkä tuhat kertaa!

Meillä on vuorellisella sadehaalarilla ulkoiltu syksyn ensimmäisistä vähän viileämmistä sadekeleistä aina lähes nollakeleille asti. Alle voi sitten tarvittaessa pukea vaikka villa- tai fleecehaalarin, jos talven kynnyksellä haalari alkaa tuntumaan liian ohuelle. Silloinkin haalari on varmasti mukavampi päällä kuin ulkovaate + kurahaalari kombo.

Laskeskelin juuri, että meillä on kuopuksella ollut jo neljä erilaista vuorellista kurahaalaria ja tälle syksylle tarvitsisi taas tilata eskarilaiselle uusi, yhtä kokoa suurempi haalari. Tuohon alle keräilin tämän hetkistä valikoimaa näistä sadehaalareista ja aika ihania vaihtoehtoja sieltä taas löytyy. Mun mielestä tuo krokotiilihaalari näyttää ainakin tosi hauskalle ja voisin veikata, että se on myös lapsen mieleen, mutta katsotaan mihin lopulta päädytään. Voin vaikka tulla myöhemmin kertomaan millainen sadehaalari tälle syksylle tilattiin!

Kaikki sadehaalarit löydät täältä ja just nyt tosiaan näistä tosi kiva kampanjakin menossa!

sadehaalari

Mukavaa viikkoa!

Kommentit

2 kommenttia
Annika/ Karkkipurkki

Olipa kiva kuulla ammattilaisenkin näkökulma tähän asiaan! 🙂 Usein kyllä tuntuu, että juuri sen kurakerroksen pukeminen ulkovaatteiden päälle on lapselle itselle hankalaakin, niin siinäkin mielessä tällainen yksi kurahaalari kahden ulkovaatekerroksen sijaan on kyllä loistava!

Avatar

Näin lastentarhanopena niin samaa mieltä tästä vaatekappaleesta. Miten kätevää olisi jos varsinkin pienten ryhmässä kaikilla olisi Tälläinen. Kuraleleillä lasten pukemisaika pihalle puolittuisi ja lasten ei tarvitsisi hikisenä odotella että saadaan riittävästi porukkaa valmiiksi jotta joku aikuisista ehtii pihalle. Toimintateapeutitkin suosittaa näitä varsinkin lapsille joilla aistisäätelyn haasteita. Näillekapsilleon helpompaa vetää päälle vain yksi kerros kuin ensin kuorihaalari jasiihrn vielä päälle kurahousut. Kirsikkana kakun päällä näiden avulla lapsen on helpompi opetella itse pukemista.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi