Itsetehty pyykkietikka

 

Olen aiemminkin kirjoittanut etikasta pyykinpesussa enkä ole sen jälkeen huuhteluainetta käyttänyt. Teen pyykkietikan 750 ml:n lasipulloon, jossa on korkki. Laitan siihen etikkaa reilut puoli pulloa ja loput keitettyä, jäähtynyttä, vettä. Lopuksi lisään vielä eteerisiä öljyjä mielialan mukaan. Välillä menee piparminttua, viherminttua tai laventelia. Yhteensä noin 30-40 tippaa tuohon minun pullooni. Etikka tuoksuu edelleen läpi, mutta kun pyykki on kuivaa, on etikan haju jo haitunut.

Pyykkietikkaa annostelen koneen huuhteluainelokeroon noin puoli desiä. Varmaan voisi laittaa vähän enemmänkin niin tuoksua jäisi kunnolla pyykkiin. Tosin minä tykkään, että pyykit tuoksuvat raikkaalle, eivät hajusteille. Pyykkietikkaa pitää muistaa ravistaa kunnolla ennen kuin sitä annostelee, sillä eteeriset öljyt eivät liukene veteen vaan jäävät pintaan kellumaan.

 

 

Pyykkietikka poistaa pyykistä sähköisyyden sekä pesuainejäämät. Se jättää pyykin raikkaaksi sekä pehmeäksi eikä kuluta värejä pyykistä vaan kirkastaa ne. Etikka myös poistaa pyykistä hajuja sekä tahroja ja kellastumista. Pyykkietikka ei myöskään huononna esimerkiksi pyyhkeiden imukukyä kuten taas huuhteluaine tekee.

Etikka pitää lisäksi huolta itse pesukoneesta poistaen pesuainesaostumat ja estäen niiden muodostumista. Kannattaa muistaa kuitenkin, että eteerisistä öljyistä sitrus- sekä havuöljyt haurastuttavat koneiden muoviosia ja tiivisteitä, joten niitä ei kannata käyttää! En myöskään ole varma kannattaako etikkaa käyttää koneissa, joissa kone annostelee aineet itse.

Täällä on ohjeet emulgoituun pyykkietikkaan, jossa eteeriset öljyt pysyvät sekoittuneena pyykkietikkaan eikä sitä tarvitse ravistella ennen jokaista annostelua.

 

-R

Kommentit

6 kommenttia
Avatar

Hei,

oletko hankkinut nämä lasipullot pyykkietikan säilyttämiseen mistä? Kokeilen tehdä pyykkietikkaa ohjeellasi ensimmäistä kertaa! 

Avatar

Mitä mieltä olet näistä pyykkietikoista?

Avatar

Vaikea sanoa oikeastaan mitään, sillä en löytänyt tuon pyykkietikan ainesosalistaa tuolta sivulta enkä ole itse valmiita pyykkietikoita koskaan kokeillut. Olen siis aina tehnyt pyykkietikan itse! 😊

Minua itseäni aina harmittaa kun puhutaan, että jokin tuote ei sisällä kemikaaleja, sillä eihän täällä olisi elämää ilman kemikaaleja! Myrkyt ovat asia erikseen ja niitä varmasti tuossakin tarkoitetaan. 😊

Mutta tosiaan, en oikein osaa tuosta pyykkietikasta sanoa mitään! En löytänyt sivulta tietoa esimerkiksi säilöntäaineista tai hajusteista, mutta yleisesti ottaen käytän vain pyykkietikkaa, en huuhteluainetta. 😊

Avatar

Mistä ostat noita tuoksuja, olen nimittäin itsekin hurahtanut pyykkietikkaan, huuhteluaineita en ole käyttänyt vuosiin, mutta pyykkietikka on ihanaa? Itse olen ostanut valmista sekoitusta, mutta voisi varmaan tosiaan tässä säästää ja tehdä itse… Tosin noita valmiita laitetaan vain sellainen minimini-korkillinen koneelliseen, eli ei ne nuokaan kovin kalliita ole…

Avatar

Pääasiassa mulla on ollut Young Livingilta tilatut öljyt käytössä, mutta nyt tilasin suoraan Ranskasta tislaamosta (Florihana) öljyjä kun käytän niitä paljon muutenkin. Mutta esimerkiksi Limepopilla on paljon eteerisiä öljyjä ja kun heiltä kyselin niin pitäisivät olla ihan aitoa tavaraa eikä niitä ole laimennettu. Varmasti ihan riittävän laadukkaita esim. tuohon pyykkietikkaan. Mietin itsekin, että pitäisiköhän käyttää pelkkää etikkaa ja öljyjä ja laittaisi sitten vaan vähemmän koneelliseen. Täytyy ehkä kokeilla!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä