Kesäisen kodin fiilistelyä – Olohuone

 

Lämpimät ja aurinkoiset päivät tuntuvat hellivän meitä edelleen ja kotikin on ihanan kesäinen kaikessa valoisuudessan. Kesällä kodissa on ihan eri fiilis kuin syksyllä tai talvella ja keväällä sitten taas koti alkaa heräillä talvihorroksestaan. Kevät on yleensä sitä kovinta sisustusinspiraation aikaa, mutta kyllä kotia on ihana valmistella pimeneviä iltojakin varten.

Haluan nyt kuitenkin vielä hetken fiilistellä kesäistä kotia ennen kuin se alkaa valmistautua syksyyn ja talveen. Kesäisessä kodissa on niin ihanan valoisaa ja kevyttä. Ja hiekkaista! Tuntuu, että kun ovet ovat kokoajan auki, saisi olla jatkuvasti siivoamassa, mutta kuka nyt kesällä jaksaa siivota useammin kuin kerran viikossa?

 

 

Huomaatteko, meillä on edelleenkin Ikean Söderhamn  sohvana? Vaikka kuinka teki mieli ostaa uusi sohva, sain kuin sainkin sohvanvaihtokuumeen taltutettua vaihtamalla hieman järjestystä! Sohvalla olevat ihanat kasviaiheiset tyynyt sain synttärilahjaksi siskoltani ja tykkään niistä todella paljon! Sopivat meille ihan täydellisesti.

Kasvit ovat hieman vaihtaneet paikkaa ja pikkuesineet samoin, mutta muuten mitään suurempaa ei olohuoneessa ole nyt kesällä päässyt tapahtumaan. Olohuone tuntuu tällä hetkellä varsin toimivalta, kunnes taas seuraava sisustuskuume iskee.

 

 

Kovasti olen yrittänyt pitää kasveista nyt kesähelteillä huolta, mutta saa nähdä kuinka olen onnistunut. Olenko kastellut niitä liikaa vai onko meillä ollut ihan liian kuuma niille? Toivottavasti ne pysyvät hengissä, sillä ne ovat kasvaneet nyt tosi hyvin ja olen edelleen ihan hulluna huonekasveihin!

Huomenna jatkuu taas koulu ja aletaan palailla takaisin normaaliarkeen. Mies on jo tämän viikon ollut kokonaan töissä ja aamulla sitten esikoinenkin menee taas kouluun. Olipahan kyllä mahtava kesä!

 

-R

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä