Hiukset hyväntekeväisyyteen

 

Miltä kuulostaisi hiusten lahjoitus sairaiden lasten peruukkeja varten? Minusta se kuulosti niin mahtavalta ja konkreettiselta tavalta auttaa, että lähetin omat hiukseni hyväntekeväisyyteen Little Princess Trust -järjestölle, joka tekee peruukkeja sairauden vuoksi hiuksensa menettäneille tytöille ja pojille.

Kerroin eilen että leikkasin pitkät hiukseni hetken mielijohteesta. Osasyynä oli kuitenkin se, että olin kypsytellyt ajatusta hiusten lahjoittamisesta aina siitä asti kun Näissä neliöissä -blogin Torey  niin teki. Olin jo hyvän aikaa ajatellut, että jos joskus leikkaan hiukseni, lahjoitan ne ihan satavarmasti jonnekin, jossa niitä oikeasti tarvitaan.

Minun mielestäni hiuksensa esimerkiksi syöpähoitojen seurauksena menettäneet lapset ovat juuri sellainen kohde, jotka hiukseni ovat todellakin oikeutettuja vastaanottamaan. Ihan ehdottomasti! Ja kun täältä luin, että todellakin voin hiukseni lapsille lahjoittaa, olin valmis leikkaamaan tukkani ja lähettämään lettini eteenpäin.

 

 

Vitsi, miten hyvä fiilis tuli kun sain letit muovipussiin ja kirjekuoreen! Tykkään omasta lyhyestä tukastani entistä enemmän nyt kun tiedän, että lettini lähtivät eteenpäin ja auttavat sairasta lasta saamaan hiukset päähänsä. Jonkun mielestä saattaa kuulostaa kovinkin pinnalliselta, mutta uskon, että peruukki oikeasti tekee jonkun onnelliseksi. Oli kuinka pinnallista tahansa!

Jos en olisi hiuksiani eteenpäin lähettänyt, olisivat ne päätyneet roskiin. Uskon, että aidoista hiuksista tehty peruukki sopii varsinkin lapselle paljon paremmin kuin synteettisestä karvasta valmistettu ja ainoa tapa saada peruukkia varten oikeaa hiusta, on suoraan jonkun päästä. Nyt se joku olin minä ja ehkä ensi kerralla se olet sinä!

 

 

Sinne lähti! Toivottavasti joku pikkuinen (tai isompikin) lapsi saa näistä palmikoista itselleen uuden peruukin sairauden vuoksi menetettyjen hiusten tilalle. Terveeksihän tämä ei ketään tee, mutta varmasti uskoisin sen ilahduttavan jotakin pientä (tai isoa) potilasta. On niin kovin kamala ajutus, että lapsi sairastaa vakavasti ja sitten vielä joutuu luopumaan hiuksistaankin.

Pienet purot – isot virrat.

 

-R

 

Kommentit

2 kommenttia
Avatar

Vaikka miten pinnalliseksi väitetään ja itse sairauden rinnalla pieni asia ehkä onkin, niin mun mielestä on typerää kenenkään vähätellä toisten tunteita hiusten menettämisestä. Kutem sanoit, voi peruukin saaminen olla jollekkin iso juttu.

Toisia ei hiusten menettäminen haittaa ja jotkuthan ajelevat päänsä muutenkin kaljuksi. Se heille suokoon. Mutta jos peruukki tekee jonkun onnellisemmaksi ja sairauden siten helpommaksi kestää, niin suotakoon sekin heille. 😊

Ja kiitos linkityksestä. 🙂

Avatar

Juuri niin!! ❤️
Ja ole hyvä. 😊 Sinulta se ajatus oli lähtöisin!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä