Joululahjavinkki: Laventeli-piparminttuvartalovoi

 

Kuivaa ihoa hoitava vartalovoi on todella helppo tehdä! Ei tarvitse muuta kuin vaahdottaa esimerkiksi sheavoita sekä mangovoita ja lisätä joukkoon hieman kasviöljyä sekä eteerisiä öljyjä.

Monessa ohjeessa kasvivoit sulatetaan vesihauteessa, annetaan jäähtyä ja vaahdotetaan sen jälkeen. Minun kokemukseni tällä tapaa vaahdottamalla, on se, että vartalovoi ei pysy pehmeänä kovin pitkään vaan kovettuu muutamassa päivässä. Sinänsä se ei haittaa mitään, mutta pehmeää vartalovoita on yksinkertaisesti mukavampi levittää kuin kovettunutta.

 

 

Vartalovoin teko ilman aineksien sulattamista

Kokeilin tehdä vartalovoin yksinkertaisesti vatkaamalla voit sellaisenaan ja lisäämällä sitten joukkoon ns. ekstrat. Tämä ohje toimii niin kauan kun reseptiin ei lisätä kovia vahoja, mutta jos vahoja (esim. mehiläisvaha tai kaakaovoi) käytetään, vaativat ne sulattamisen.

En ole kokeillut, riittäisikö vain vahojen sulatus ja niiden lisääminen esimerkiksi vaahdotetun sheavoin joukkoon vai tarvitseeko sheakin sulattaa. Kovia vahoja ei kannata lisätä kovin paljoa tai vartalovoista tulee helposti kovaa. Pehmeät voit tosiaan vaahdottuvat hyvin ilman sulattamistakin!

Tässä ohjeessa voit vatkataan sellaisenaan ja joukkoon lisätään makea manteliöljy sekä laventelin ja piparmintun eteeriset öljyt. Valmis vartalovoi on mukava lahja esimerkiksi nyt jouluna ja se hoitaa kuivaa ihoa tehokkaasti. Ekstrat voi toki valita oman maun mukaan, jotta vartalovoista saa haluamansa.

 

 

Laventeli-piparminttuvartalovoi

55 g sheavoita
35 g mangovoita
30 g makeaa manteliöljyä
3 tippaa laventelin eteeristä öljyä
2 tippaa piparmintun eteeristä öljyä

Paloittele voit lohkareiksi ja vatkaa sähkövatkaimella kunnes ne sekoittuvat täysin ja ovat sileää massaa.

Lisää joukkoon manteliöljy sekä eteeriset öljyt kokoajan vatkaten ja vatkaa kunnes vartalovoi on sopivan kuohkeaa.

Vartalovoin voi pursottaa tai lusikoida sopivaan lasipurkkiin ja lahja on valmis!

Tästä ohjeesta tulee suunnilleen yksi pienehkö purkillinen vartalovoita, mutta jos teet isomman erän, voit käyttää vatkaamisessa vaikka Kitchen Aidiä sähkövatkaimen sijasta.

 

 

Sheavoi, mangovoi ja manteliöljy hoitavat kuivaa ihoa

Sheavoi on erinomainen hoitamaan sekä kosteuttamaan kuivaa ja kutisevaa ihoa. Se sisältää vitamiineja A, E, F ja K sekä oleiinihappoa ja steariinihappoa. Sheavoi on melko runsasta ja rasvaista, joten tykkään sekoittaa siihen esimerkiksi kevyempää mangovoita sekä kasviöljyjä.

Mangovoi on myös yksi suosikkini, sillä se on mukavan pehmeää ja kevyttä, mutta hoitaa ja kosteuttaa ihoa kuitenkin tehokkaasti. Se sisältää runsaasti hyviä rasvahappoja sekä E-vitamiinia ja antaa iholle elastisuutta. Mangovoi auttaa mielestäni vartalovoita imeytymään ihoon paremmin.

Manteliöljy puolestaan on monikäyttöinen perusöljy. Se on mieto öljy, joka sopii kaikille ihotyypeille, mutta erityisesti kuivalle, herkälle ja ärtyneelle iholle. Kylmäpuristettu manteliöljy on pehmentävä, elvyttävä sekä ravitseva ja sopii vartalovoihin erinomaisesti.

 

 

Vartalovoi ekstra-aineilla tai ilman

Laventelin ja piparmintun eteeriset öljyt toimivat vartalovoissa myös hyvin. Laventeli hoitaa ja rauhoittaa kun taas piparminttu raikastaa sekä piristää. Piparminttua ei kannata lisätä kovin montaa tippaa, sillä se on todella voimakas öljy. Pari tippaa menee, mutta ei sen enempää!

Vartalovoin voi toki tehdä myös ilman ekstroja eli vaahdottamalla vain esimerkiksi pelkän sheavoin tai pelkän mangovoin. Sheavoi sellaisenaan on kuitenkin melko kovaa levitettävää esimerkiksi vauvan vaippaiholle, joten vaahdottomalla sen yksinään, saa koostumuksesta pehmeämmän.

 

-R

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä