Ensimmäistä päivää Kaksplussalla! Bloggaaja esittäytyy

 

Moikka! Nimeni on Riika ja kuten jo vanhassa osoitteessani kerroin, siirryn nyt 1.3.2020 kirjoittamaan Koti Kumpulassa -blogiani MeNaisten sopimusblogeista tänne Kaksplussan portaaliblogeihin. Pakko myöntää, että blogin uusi osoite jännittää! Vähän kuin ensimmäisenä päivänä uudessa työpaikassa tai koulussa. Homma sinänsä on tuttua, mutta kaikki muu uutta ja erilaista. Nyt kuitenkin Kaksplussan uusi bloggaaja esittäytyy.

Lupasin muuten paljastaa täällä Kaksplussalla vauhtiin päästyäni ison salaisuuden, mutta kerronpa nyt ensin hieman itsestäni, sillä varmasti se on näin uuden edessä ihan paikallaan. Toivottavasti moni vanhoista blogini lukijoista seuraa tänne perässä, ja toivottavasti saan myös joukon uusia lukijoita seurakseni!

 

Blogihistoriaa, perhe-elämää ja työjuttuja

Blogia olen kirjoittanut yhteensä melkein kuusi vuotta ja palkkaa kirjoittamisesta olen saanut nyt aikalailla tasan kaksi vuotta. Blogin ohella teen kotoa käsin laskutustöitä ja olen todella onnekkaassa asemassa kun olen onnistunut sumplimaan nämä työjuttuni niin, että voin olla samalla lasten kanssa kotona. Kiitos tästä kuuluu tietenkin myös miehelleni, joka sitten puolestaan tekee yrittäjänä paljon töitä ja mahdollistaa sen, että minä pystyn tekemään sitä, mitä nyt teen.

Tosiaan, lapsia meillä on kolme ja iältään he ovat 9, 5 sekä 3 vuotta. Esikoinen sekä kuopus ovat tyttöjä ja keskimmäinen on poika. Ja kuuluuhan meidän perheeseemme myös yksivuotias koiraherra. Olemme miehen kanssa olleet yhdessä nyt 14 vuotta (kesällä tulee täyteen 15 vuotta) ja häitämme juhlittiin 10 vuotta sitten marraskuussa. Tapasimme aikanaan ravintola-alan töiden kautta ja aloimme seurustella aikalailla heti tavattuamme. Siitä asti olemme olleet melko hyvä tiimi ja pakko myöntää, että en olisi itselleni sopivampaa puolisoa voinut löytää.

Olen 34-vuotias ja paljasjalkainen tamperelainen. Asumme Tampereella Kumpulassa vanhassa omakotitalossa, joka alkaa oikeasti jo käydä meille pieneksi. Sijainti on mitä ihanin, mutta huoneita muutama liian vähän. Välillä olen valmis muuttamaan pois täältä ja välillä suunnittelen vintin käyttöön ottamista asuintiloiksi tai sitten muuten vain talovanhuksen laajentamista johonkin suuntaan. Haaveilin itseasiassa juuri lottovoitosta ja vanhan talon purkamisesta. Lapset sitten suuttuivat isälleen, joka ei ollutkaan lotonnut. Ensi viikolla ehkä!

Tosiaan, tällä hetkellä työntekoni koostuu blogista ja yhden remppafirman laskutuksesta, mutta olen ollut töissä esimerkiksi Tampereen Työväen Teatterissa tanssijana. Olen koulutukseltani myös meikkaaja-maskeeraaja, mutta niitä töitä en ole kovin paljoa tehnyt. Tietenkin niitä oppeja tulee jonkin verran hyödynnettyä tässä blogityössäni, mutta varsinaisia meikkejä asiakkaille ei ole enää hetkeen tullut tehtyä. Lasten virvontameikkejä pääsiäisen korvalla ei ehkä lasketa!

 

 

Harrastuksesta ammatti

Tanssi on ollut aina lähellä sydäntäni. Aloitin baletin neljävuotiaana ja jatkoin sitä aina siihen asti kunnes aloin odottamaan esikoistani. Jatkoin balettia hetken aikaa vielä lasten syntymienkin välissä ja jälkeen, mutta nyt olen joutunut jo jonkin vuoden myöntämään itselleni, että aika ei riitä niin monelle viikoittaiselle tanssitunnille kuin haluaisin. Olen siis jättänyt tanssimisen kokonaan. Baletin ohella olen harrastanut muitakin tanssilajeja jazzista nykytanssiin ja tosiaan, hetken aikaa tanssi oli myös yksi ammattini.

Tanssin tilalle, jos niin voi sanoa, olen löytänyt joogan. Joogassa on ihanaa se, että voin tehdä sitä myös kotona aina silloin kun on sopiva hetki. Se ei ole sidottua aikatauluihin, joten se on ollut minulle juuri sopivaa! Joogaa olen harrastanut kuutisen vuotta ja nyt viikko sitten aloitin joogaopettajakoulutuksen. Loppuvuodesta olisi tarkoitus valmistua joogaopettajaksi, joka on ollut haaveeni melkeinpä ensimmäisestä joogatunnistani lähtien. Ensimmäisestä joogaopettajakoulutusviikonlopustani voit lukea lisää täältä, jos aihe kiinnostaa.

 

 

Lähellä sydäntäni: Perhe, koti, jooga, kosmetiikka ja ruoka

Lähellä sydäntäni on perheeni ja joogan lisäksi koti. Koti on minulle maailman tärkein paikka ja minulle on elintärkeää, että kotona on hyvä olla. Visuaalisena ihmisenä tunnelman lisäksi rakastan sisustaa kotia. Tunnelma ja sisustaminenhan kyllä kulkevat käsi kädessä, mutta minulle on tärkeää, että kodin sisustus on juuri meidän näköisemme. En anna ajatustakaan sille, mitä muut meidän kotimme sisustuksesta tai tunnelmasta tykkäävät. Pääasia, että me viihdymme täällä.

Olen myös melkoinen kosmetiikka- ja meikkifani. Rakastan hoitaa ihoani ja meikkaaminen on minusta myös ihan superkivaa. Käyttämäni kosmetiikka- ja meikkituotteet ovat pääasiassa luonnonkosmetiikkaa ja aikanaan yllätyin itse kuinka toimivaa luonnonkosmetiikka onkaan. Jotain kosmetiikkajuttuja teen myös itse kotona ja se on tosi rentouttavaa sekä mielenkiintoista puuhaa! Kotikosmetiikkakeittiöstäni valmistuu lähinna helppoja palasaippuoita, lasten hiuksille täisuihke pitämään täit loitolla ja esimerkiksi vartalon kuorintatuotteita.

Niin, ja rakastan hyvää ruokaa! Minun erikoisalaani ovat helpot ja nopeat reseptit, joita pystyy tekemään näppärästi arjessa lasten kanssa. Mies sen sijaan tekee meillä aivan uskomattoman hyvää ruokaa enkä voi ymmärtää miten meidän lapsemme ovat niin nirsoja! Luotan siihen, että jonain päivänä he alkavat arvostaa sitä kuinka hyvää ruokaa heille olisikaan tarjolla, eivätkä he enää pyytäisi minulta niitä samoja jauheliha- tai broilerkastikkeita! Tai, että voisin jopa lisätä kastikkeiden joukkoon vaikkapa sipulia. No te, joilla on nirsoja lapsia, ymmärrätte!

Blogin teemoja ovat siis perhe, koti, sisustus, jooga, kosmetiikka ja ruoka. Ja tosiaan, pian on luvassa yksi iso paljastus, joka tulee mullistamaan meidän elämämme taas kokonaan. Salaisuuteni tulee vaikuttamaan osaksi myös blogiin sekä sen sisältöön ja on aivan ihanaa päästä kertomaan se teille! En malta odottaa.

 

 

Näin voit seurata blogiani

Blogiani pystyt seuraamaan helpoiten Facebookin (löytyy täältä: Koti Kumpulassa -blogi) ja Instagramin (löytyy täältä: @kotikumpulassablogi) kautta. Ne kannattaa ottaa heti seurantaan, sillä en tiedä millä aikataululla esimerkiksi Blogit.fi (täällä) saa osoitteenmuutokseni päivitettyä. Myös Bloglovin’ (täällä) pitäisi toimia uuden osoitteeni tahtiin, joten sitäkin kautta voi blogia seurailla. Insta ja Facebook ehkä ovat ne helpoimmat tavat seurata kuitenkin.

Tervetuloa mukaan! Blogista puuttuu vielä banneri, mutta sen pitäisi valmistua ensi viikolla. Jos teillä on jotain toiveita ja haluatte jatkossa lukea enemmän jostain tietystä aihepiiristä, laittakaa kommenttia tai instaviestiä.

On tosi kiva päästä osaksi Kaksplussaa!

 

-R

 

Kommentit

4 kommenttia
Riika V. / Koti Kumpulassa

Kiitos! ❤️ Ihanaa kun olet mukana. 😊

Avatar

Onnittelut kaikesta, Riika! Kiva, kun olen löytänyt blogisi pariin. Mielenkiinnolla seuraan täälläkin.

-Essi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä