Ruokailutila nyt: Itsetehdyn penkin valkoiset taljat

Lauantain Ikea-reissulta löytyi vihdoinkin meidän ruokailutilan sisustukseen sopiva lisä. Löysin nimittäin itsetehdylle penkille sopivat valkoiset taljat. Olin aluksi laittanut penkille neliön mallisia, tummia, istuintyynyjä, mutta en oikein tykännytkään niistä. Harmaa, kymmenen vuotta sitten häälahjaksi saatu aito lampaantalja sen sijaan miellytti silmääni alusta asti, mutta aitoja taljoja en halunnut kuitenkaan ostaa.

Ikean muovipulloista kierrättämällä valmistetut valkoiset taljan jäljitelmät sen sijaan alkoivat viehättää kovasti. Onhan valkoinen ihan superhuono väri ruokapöydän äärelle varsinkin lapsiperheessä, mutta onneksi taljat ovat konepestävät. Ehkä kuitenkin suurimmat tahrat ja lika lähtee koneessa pois, mutta eihän mikään mustikkamehu tai ketsuppi varmastikaan minnekään peseydy.

 

 

 

Kulmapaikka murheenkryyninä, penkki lasten lempparina

En oikein tiedä, mitä keksisin tuonne penkin kulmapaikalle. Tuo tumma istuintyynykään ei oikein sovi siihen ja saattaa hyvin olla, että kulma on paras ilman mitään. Tietenkin olisi kiva, että jokin pehmuste kulmassakin olisi, jos joku siinä joskus sattuu istumaan. Toisekseen myös kulma voi olla vähän hassun näköinenkin, jos siinä ei ole mitään. Ehkä vain siirrän vähän valkoisia taljoja lähemmäs kulmaa!

Pojan ja miehen yhdessä tekemä kulmapenkki on kyllä ollut ihan huippuhyvä! Se on tuonut ruokailutilaan juuri sitä paljon toivottua kulkutilaa komerolle ja myöskin lisää istumapaikkoja. Lapset valitsevat aina paikan penkiltä ja meillä ruokapöydän ääressä hoidetaan ruokailujen lisäksi myös läksyt ja askartelutkin. Lapsilla on kyllä pöydät huoneissaan, mutta silti he aina mieluiten ovat ruokapöydän ääressä tavaroineen.

Ja minun puolestani saavat ollakin, kunhan vain tavarat löytäisivät takaisin paikoilleen askartelujen jälkeen. Usein vain kaikki tuppaa jäämään pöydälle vaikka kuinka olemme sopineet, että jäljet siivotaan kun ollaan valmiita. No, harjoitusta lapsilta sekä sinnikkyyttä vanhemmiltahan se vaatii, jotta sitten joskus asia menee perille ja ne tavarat oikeasti, ilman äidin tai isän motkotusta, löytävät tiensä takaisin paikoilleen.

Tuo tulostin on kamalan näköinen tuolla komeron oven vieressä, alahyllyllä. Sille kun keksisi jonkun näkymättömän paikan, olisi hyvä. Minun toimistoni on meidän piharakennuksessa ja olen tulostinta pomputellut sen ja kodin välillä. Olen nyt kuitenkin tullut siihen tulokseen, että tarvitsen sitä enemmän tässä kotona kuin toimistossa kuitenkin, joten siinähän se sitten olla möllöttää.

 

 

Ruokailutilan sisustus juuri meidän näköisenämme

Taljat ovat juuri sopivan jämäkät, jotta niiden päällä on mukava istua. Ne eivät ole liian ohuet eivätkä toisaalta taas liian paksutkaan ja vastoin odotuksiani, ne ovat pysyneet hyvin paikoillaan! Koneessa niitä en ole vielä käyttänyt, joten en osaa sanoa kuinka ne konepesua kestävät tai lähinnä kuinka ne löytävät muotonsa ja mallinsa pesun jälkeen. Täytyy niitä sitten vaikka Tangle Teezerillä harjailla kuivana, jos siltä näyttää.

Taljat eivät muuten taida olla varsinaisesti talja -nimellä Ikeassa myynnissä vaan ne taitavat olla mattoja. Hintaa näillä Toftlund -nimisillä matoilla oli kympin kappale ja ostin varalta myös liukuestehuopaa niiden alle, jos ne eivät meinaa pysyä paikoillaan. Tähän asti ovat hyvin kuitenkin pysyneet, mutta esimerkiksi pesu saattaa muuttaa tilannetta.

Tykkäättekö te muuten sisustaa? Minusta se on aivan ihanaa puuhaa ja kuten olen monesti kirjoittanutkin, ei kannata ajatella, että tykkäävätkö muut teidän sisustuksestanne tai tyylistänne. Pääasia, että te itse viihdytte kodissanne ja tyyli sekä sisustus ovat teidän näköisiänne. Meidän kodin sisustus ei ainakaan noudata minkäänlaisia sisustussääntöjä eikä minun mielestäni amatöörisisustajan kädenjälki tarvitse noudattaakaan.

Täältä linkin takaa löytyy kuvia ruokailutilasta ja penkistä sen entisillä istuintyynyillä ja täältä taas ennen koko penkkiä ja vanhan saarekkeen kanssa.

Ihanaa maanantaita kaikille!

 

-R

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä