Helppoa tekemistä lasten kanssa: Suklainen mukikakku

Teksti Riika V.

Meillä lapset rakastavat leipoa ja tehdä ruokaa! Ja nyt näihin koti- sekä etäpäiviin leipominen ja ruoanlaittohan ovat mitä parhainta puuhaa yhdessä tehtäväksi. Jopa Martatkin suosittelevat niitä lasten kanssa tehtäväksi nyt näinä erikoisaikoina. Se tuo varmasti jonkinlaista turvallisuuden ja pysyvyyden tunnetta lapsille kaiken tämän myllerryksen keskellä.

Tänään päätettiin tehdä yhdessä helppoja ja nopeita mukikakkuja. Ensin ajateltiin, että tehdään niistä sokerittomia, mutta sitten meillä ei ollutkaan hedelmäkorissa banaaneja, joten se siitä suunnitelmasta! Onneksi meiltä löytyi intiaanisokeria, joka on ehkä kuitenkin valkoista sokeria parempi vaihtoehto, sekä raakakaakaojauhetta. Paistoimme mukikakut uunissa, mutta ne voisi kypsentää myös mikrossakin. Itse kuljen sen verran foliohattu päässäni, että yritän käyttää mikroa mahdollisimman vähän, joten käytimme uunia.

 

 

Suklaiset mukikakut

4 annosta

Taikina
1 dl vehnäjauhoja
1 dl intiaanisokeria
rkl raakakaakaojauhetta
0,5 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
kananmunaa
dl kaurajuomaa
rkl rypsiöljyä

Lisäksi
marjoja
vaniljavaahtoa

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja lisää sen jälkeen joukkoon kananmunat, kaurajuoma sekä rypsiöljy. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Jaa taikina neljään uunin- tai vaihtoehtoisesti mikronkestävään mukiin. Paista mukikakkuja uunissa noin 10-15 minuuttia. Voit vaihtoehtoisesti myös kuumentaa mukikakkuja kaksi kerrallaan mikroaaltouunissa (max. 800 W) noin 2 minuuttia.

Anna mukikakkujen jäähtyä hieman ja tarjoa ne esimerkiksi marjojen ja/tai vaniljavaahdon kanssa.

Alkuperäinen ohje, jota muokkailin, löytyy täältä.

 

 

 

Mukikakut maistuivat kolmesta lapsesta kahdelle vanhimmalle ja nuorin söi vain kulhollisen vadelmia. Eikä siinä, hyviähän ne ovat! Hän ei oikein muutenkaan välitä kakuista, joten ei tullut yllätyksenä, ettei mukikakkukaan maistunut. Minäkin söin yhden kakun ja myönnettävä on, että näin helpoksi ja nopeaksi jälkkäriksi se oli ihmeen hyvää! Makeanhimot oli taltutettu hetkessä koko porukalta.

Meillä alkaa huomenna varsinainen etäopetus kahdella englannin tunnilla. Tänään pidin tytön jo kotona koulusta ja ilmeisesti koulussakaan ei ollut mitään ihmeellistä tehty kun sen kummempia tehtäviä ei tullut kotiin. Lähinnä kai keskusteltu etäopetuksesta ja jaettu kotikouluvihkot sekä matematiikan tehtäväkortit. Mutta huomenna sitten aletaan opiskella kotonakin!

 

-R

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä