Laivalla, Hilton Tallinn Parkissa ja ostoksilla lasten kanssa

 

Nyt kun ei matkustelu ole ajankohtaista, ajattelin aluksi, että jätän koko videon julkaisematta. Mutta sitten yksi lapsista sanoi, että jokuhan voi juuri nyt tykätä katsella toisten reissuvideoita, kun ei itse pääse reissuun. Ja tottahan se on! Siksipä täältä löytyy nyt meidän video parin kuukauden takaiselta Tallinnan reissulta lasten kanssa. Menimme Tallinkilla auton kanssa Tallinnaan ja yövyimme Hilton Tallinn Parkissa. Mies oli päivän töissä ja me kävimme lasten kanssa sillä välin ostoksilla Ülemiste -keskuksessa.

Meillä oli kiva matka lasten kanssa ja tulipahan kova kaipuu reissuun kun videota sekä valokuvia katselin. Enpäs tiedä, koska tulee aika, jolloin uskalletaan matkaan taas lähteä ja toisaalta, tuleekohan meidän ihmisten nyt yhtään rauhoituttua tämän jatkuvan matkustelun ja maapallon saastuttamisen kanssa? Toivoisin, että ottaisimme tästä kriisistä hieman opiksemme ja huomaisimme, kuinka maapallon tila on kohentunut kun me ihmiset olemme vähentäneet matkustelua.

Hilton Tallinn Parkissa yövyimme ensimmäistä kertaa ja se oli kyllä meidän mieleemme. Varasimme ison hotellihuoneen, jossa oli lapsille oma huoneensa ja meille omamme. Meidän huoneen ja kylpyhuoneen välillä oli pukeutumistila, jonne matkalaukut sai hyvin purettua. Huoneesta löytyi myös kaksi vessaa, kaksi telkkaria, amme ja kaikki muutkin hienoudet. Hotellissa oli ihana kylpyläosasto, jossa kävimme illalla ja aamulla ja meidän huoneeseen kuului lisäksi pääsy Loungeen, jossa oli tarjolla joutavaa ja pientä purtavaa.

 

Meidän reissuvideo löytyy täältä:

 

Jos meidän matkavideot kiinnostaa niin tämän linkin takaa löytyy meidän edellisen laivareissun video. Täällä taas on My Day -video meidän päivästä lasten kanssa silloin, kun arki vielä oli ihan normaalia kerhoineen ja kouluineen ja täältä löytyy video meidän ystävänpäivän vietosta miehen kanssa kahdestaan. Silloin kun vielä päästiin hotelliin!

Tänään alkaa pääsiäisloma, joka tulee kyllä nyt tosi tarpeeseen! Nyt ainakin on syytä olla ihan vain kotosalla ja ottaa rauhassa. On aika levätä niin hyvin kuin se nyt on kolmen lapsen kanssa mahdollista. Minulla olisi itseasiassa pari maalausprojektiakin työn alla kun meillä meni huonejako taas vähän uusiksi. Kirjoittelen siitä vielä lisää jossain kohtaa kun saan vähän sisustusta vielä viimeisteltyä.

Ihanaa pääsiäistä kaikille!

 

-R

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä