Synnytys, joka meinasi päätyä sektioon

 

Minulla tosiaan on takana kolme synnytystä; kiireellinen sektio sekä kaksi alatiesynnytystä. Toinen alatiesynnytys oli pitkä sekä piinallinen ja toinen taas lähenteli syöksysynnytystä. Odotan nyt neljättä lastamme ja laskettu aika minulla on 16.6. Jos valita saisin, valitsisin näistä kolmesta vaihtoehdosta sen nopean synnytyksen. Vaikka siihen en ehtinyt saada mitään kipulääkettä tai puudutusta, oli se kaikkein helpoin synnytykseni ihan ehdottomasti.

Mutta eihän näitä saa itse valita ja jokainen synnytys on minulla ainakin ollut omanlaisensa. Jokainen on mennyt omaa rataansa eikä omat suunnitelmani tai odotukseni ole painaneet vaakakupissa kyllä ollenkaan. Synnytykset ovat menneet juuri kuin ovat sattuneet menemään. Tästä syystä en halua tehdä suunnitelmia synnytystäni varten tai luoda minkäänlaisia odotuksia tai oletuksia. Tiedän, että mitä vaan voi tapahtua ja luotan sairaalan henkilökuntaan. He osaavat kyllä asiansa, tuli sitten millainen synnytys tahansa.

 

Synnytys, joka meinasi päätyä sektioon

Toinen synnytykseni käynnistyi kuusi vuotta sitten toukokuisena iltana sillä, että lapsivettä alkoi tihkua kun olin suihkussa. Muistan ajatelleeni, että ei nyt! En millään jaksaisi. Jaksettava se oli ja mies vei minut esikoisen kanssa sairaalaan ja he jatkoivat kohti mammalaa. Minulla oli B-streptokokki positiivinen, joten halusin päästä sairaalaan ajoissa, sillä tiesin, että tarvitsen antibiootin tippumaan ennen kuin vauva syntyisi. No, synnytys venyi niin pitkäksi, että mikään kiire ei olisi ollut minnekään!

En päässyt synnytysvastaanotolta synnytyssaliin, sillä paikat eivät olleet auenneet juuri mitään, vaan päädyin osastolle antibioottitippaan ja odottelemaan kohdunsuun aukeamista. Supistuksia tuli säännöllisesti ja sitten joskus aamuyöllä pääsin siirtymään synnytyssaliin, jonne mieskin sai tulla. Salissa oli edessä pitkä ja tuskaisa avautumisvaihe. Se toi mieleeni esikoisen synnytyksen, jossa myöskin avautumisvaihe oli kamalan pitkä eikä johtanut kuin kohdunsuun aukeamiseen neljään senttiin. Ja siihen se sitten jäi.

Tässä synnytyksessä meinasi käydä samoin, sillä koko synnytys tuntui pysähtyneen siihen neljään senttiin. Siinä se oli ja jumitti monen monta tuntia. Tiputettiin oksitosiinia ja kärvisteltiin kivussa. Reagoin kipuun ja lääkkeisiin niin vahvasti, että oksentelin holtittomasti. Sitten jossain vaiheessa sain pahoinvointilääkettä, joka auttoi huonoon oloon ja oksenteluun.

 

 

Maailman parhaat sanat: ”Saat ponnistaa!”

Aloin olla jo ihan poikki kaikesta siitä valvomisesta ja oksentelusta, että sektio alkoi jo tuntua hyvältä vaihtoehdolta. Minulta alkoi nimittäin jo usko loppua siihen, että kohdunsuu aukeaisi tarvittavaan kymmeneen senttiin. Olin ihan varma, että se neljä senttiä on kohtaloni jo toistamiseen ja taas mennään kiireellisellä sektiolla.

Synnytyslääkäri kertoi, että menemme leikkaussaliin, mutta kuitenkin vielä tarkasti tilanteen kohdunsuulla. Edessä oli jokin lippa, jonka hän sai sitten painettua alas ja sanoi, että nyt olisi kohdunsuukin auennut tarpeeksi ja saisin synnyttää! Se tuntui aivan uskomattoman ihanalta enkä voinut uskoa sitä todeksi. Saisin oikeasti synnyttää!

Ponnistusvaiheeseen latasin kaiken ja kädessäni oli edelleen oksennuspussi, jossa oli suulla muovinen rengas. Vedin rengasta molemmilla käsilläni eri suuntiin ja ponnistin niin kovaa kuin ikinä pystyin. Ponnistusvaihe kesti seitsemän minuuttia ja vauva oli syntynyt. Vauvat yleensä syntyvät kasvot alaspäin, mutta tämä pikkuinen syntyikin kasvot ylöspäin. Hän hörppi matkalla lapsivettä, jota sitten pulautteli melko paljon ensimmäisen vuorokauden.

 

 

Liian pitkä synnytys

Potilashotelliin emme päässeet, sillä synnytys oli niin pitkä, että lapsivesien menosta syntymään oli mennyt liian kauan aikaa ja oli olemassa tavallista suurempi riski tulehduksille. Osastolle sitten päädyimme väsyneinä, mutta onnellisina. Mies lähti kotiin nukkumaan ja he tulivat sitten myöhemmin esikoisen sekä äitini ja siskoni kanssa vauvaa katsomaan.

En revennyt synnytyksessä ollenkaan, mutta ihan pienen nirhauman sain. Tikkejä ei kuitenkaan tarvittu ja muutenkin oloni oli tosi hyvä sekä pirteä. Aluksi minulla oli ongelmia pissaamisen kanssa, mutta onneksi sitten se alkoi kuitenkin sujua muutaman katetroinnin jälkeen. Ei muuten ole kovin kivaa olla katetroitavana kun samassa huoneessa on verhon takana toinenkin äiti, vauva, heidän tukihenkilönsä ja lapsensa!

Pääsimme kotiin reilun vuorokauden päästä ja synnytyksestä jäi onneksi hyvät muistot. Kiireelliseen sektioon verrattuna synnytykset olivat tiettyyn pisteeseen asti hyvinkin samantyyliset, mutta loppujen lopuksi kuitenkin aivan erilaiset! Jos haluat lukea kertomukseni kiireellisestä sektiosta, löytyy se täältä.

Ihanaa viikkoa kaikille!

 

-R

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä