Joogaopettajakoulutus: Viikonlopun anatomiaopinnot raskausviikolla 38

 

Olen kirjoitellut, että tässä raskauden lomassa opiskelen myös joogaopettajaksi. Joogaopettajakoulutus alkoi helmikuussa ja koulutus tapahtuu lähiopetuksena tiettyinä viikonloppuina sekä sitten toki myös itsenäisesti opiskellen ja tehtäviä suorittaen. Korona sotki nämäkin aikataulut ja koulutusviikonloppuja on jouduttu siirtämään, mutta nyt on sitten vuorossa pitkästä aikaa anatomia- ja fysiologiaopintoja tänä viikonloppuna.

Ensimmäisenä viikonloppuna joogaopettajakoulutus piti helmikuussa sisällään joogan filosofiaopintoja, ja nyt on tosiaan vuorossa anatomiaa sekä fysiologiaa. Joogafilosofian etätehtäviä pähkäiltiin sekä palautettiin huhtikuussa ja onneksi ne menivät kerrasta läpi. Anatomiaopinnot ovat varmasti aivan eri tyylisiä kuin filosofiaopinnot ja odotan erittäin suurella mielenkiinnolla viikonlopun antia.

 

Joogaopettajakoulutus: Viikonloppu Zoomin välityksellä

Tämä viikonloppu on siinä mielessä poikkeuksellinen, että koronatilanteen vuoksi osallistun koulutukseen Zoomin välityksellä etänä. Helmikuinen viikonloppu järjestettiin Joogapaikka Hanna Merran tiloissa Tampereella, Kalevassa. Ihan mahtavaa, että tälläinen etäopiskelumahdollisuss on, sillä olen yrittänyt vältellä suuria ihmisjoukkoja nyt raskauden takia. Olisi vastoin omia periaatteitani osallistua koulutusviikonloppuun paikan päällä, joten tämä etäopiskelumahdollisuus on minulle sopiva valinta.

Lisäksi myös se, että olen tosiaan raskausviikolla 38, rajoittaa tekemisiäni jo aika paljon! Uskon, että varsinkin näin raskaana ollessani, etäopiskelu on juuri sopiva valinta. Pystyn hieman liikkumaan enemmän kun paikat puutuvat ja toisaalta taas ei haittaa, kun en pysty tekemään kaikkia fyysisiä harjoituksia, Itseni tuntien, paikan päällä olisi minun varmasti vaikea ottaa rauhallisesti.

Toki minua mietityttää, että saanko koulutusviikonlopusta varmasti tarpeeksi irti etänä. Onneksi tekniikka todella mahdollistaa videoyhteyden livenä, joten uskon kyllä, että opetus välittyy hyvin myös etäyhteyden kautta. Ja itsestähän tämäkin taas on paljon kiinni ja täytyy olla aktiivinen vaikka onkin mukana etänä. Täytyy esittää kysymyksiä sekä pitää huolta siitä, että varmasti näkee ja kuulee kaiken.

 

 

Joogan anatomia ja fysiologia

Tämän viikonlopun aiheena on siis joogan anatomia ja fysiologia opettajille. Itse odotan viikonlopulta melko paljon teoriaa ja ihan valtavan paljon uusia käsitteitä sekä termejä. Itselleni ihmiskehon anatomia tai fysiologia eivät ole millään lailla entuudestaan tuttuja vaikka minulla onkin vahva tanssitausta. Mitään fysiologia- tai anatomiaopintoja en ole kuitenkaan koskaan suorittanut.

Uskoisin, että viikonloppuna todella opin hirvittävän paljon kaikkea uutta ja tärkeää asiaa niin joogan anatomiasta ja fysiologiasta kuin myös terveydellisten haasteiden huomioimisesta joogaharjoituksessa. Nämä ovat joogaopettajalle todella tärkeitä asioita oppia ja osata, jotta pystyy opettamaan anatomisesti ja fysiologisesti oikein.

Minusta on todella tärkeää, että joogaopettajakoulutus pitää sisällään perusteelliset ja huolelliset anatomia- sekä fysiologiaopinnot. Itse koen, että on erittäin tärkeää joogaopettajana tietää, kuinka asanat ja harjoitukset tehdään oikein, ilman, että sattuu vahinkoja tai syntyy vammoja. Jooga on kuitenkin myös fyysinen harjoitus, jossa on mahdollista loukata itsensä.

Nyt siis innolla joogaopettakoulutusviikonloppua viettämään. Ensimmäisen viikonlopun kuulumisia helmikuulta voit lukea halutessasi täältä. Mukavaa viikonloppua!

 

-R

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä