Synnytyksen jälkeen hotelliin – Kannattiko vai eikö?

 

Kerroin täällä, millaista oli synnyttää täysin uudessa Taysin Syntymäpaikassa ja kuinka sitten vihdoinkin pääsin synnytyksen jälkeen hotelliin osaston sijasta. No, millaista siellä hotellissa sitten oli, ja kannattiko sinne mennä vai ei? No, kannatti! Ihan ehdottomasti! Hotelliin pääsystä olin haaveillut jokaisen synnytykseni jälkeen enkä kertaakaan sinne päässyt, joten odotukset olivat tosi korkealla. Ja hotellissa oli kyllä ihan juuri niin ihanaa kuin olin kuvitellutkin.

Taysin Perheonni-yksikön perhehuoneessa äiti, vastasyntynyt ja isä tai tukihenkilö saavat olla yhdessä ja tutustua toisiinsa ympäri vuorokauden, kerrotaan Taysin sivuilla. Toki nyt koronaepidemian aikaan oli voimassa rajoituksia eivätkä lapset päässeet lainkaan vierailulle vauvaa tai minua katsomaan. Jos oltaisi eletty maailmassa ennen koronaa, olisivat lapset päässeet vierailulle ja jopa yöpymään hotelliin meidän kanssamme, mikäli heillekin olisi ollut huone vapaana. Oi, se olisi ollut ihan mahtavaa! Nythän siis mies yöpyi lasten kanssa kotona.

Perheonni-yksikköön siirtymiselle on tarkat kriteerit, joiden täyttyessä äidin ja vauvan on mahdollista siirtyä hotellimajoitukseen. Se, täyttyvätkö kriteerit vai eivätkö, selviää lopullisesti vasta tunteja synnytyksen jälkeen ja siihen vaikuttaa yllättävän moni asia. Kuten jo mainittukin, minun neljästä synnytysestä vain yhden kerran kriteerit ovat täyttyneet. Täällä, Taysin sivuilla, on lueteltuna kriteerit, joilla Perheonneen on mahdollista päästä.

 

 

Omat kokemukseni Perheonnesta

Siirryin vauvan kanssa Perheonneen suoraan synnytyssalista, tai oikealta termiltään synnytyshuoneesta, kätilön kärräämänä sairaalan huoltotunnelia pitkin. Mies lähti melko pian synnytyksen jälkeen lasten luokse kotiin ja minä lepäilin synnytyshuoneessa vauvan kanssa viisi tuntia ennen siirtymistä hotelliin. Tuossa ajassa nähtiin, että meidän vointi oli hyvä ja siirto mahdollinen.

Hotelli oli todellakin kuin hotelli! Ei sitä voi verratakaan osastohoitoon, jossa äitejä, vauvoja ja tukihenkilöitä on yhdessä huoneessa tuplaten kaikkia. Ja siihen mahdolliset lapset ja isovanhemmat ym. vieraat vielä päälle. Hotellissa vallitsi oma rauha. Siellä saimme olla vauvan kanssa ihan kahdestaan ja tutustua toisiimme ihan kaikessa rauhassa. Kukaan ei häirinnyt, ei edes kätilöt, vaan siellä me olimme ihan kaksin. Mies kävi välillä meitä moikkaamassa, mutta tosiaan lapset tarvitsivat häntä kotona.

Huone oli kuin pieni hotellihuone, jossa oli parisänky, nojatuoli, kirjoituspöytä, tv ja kylpyhuone. Kylppärissä oli vauvalle hoitopöytä sekä vaippoja ja muita hoitotarvikkeita. Äidille oli sitten niitä ihania verkkopöksyja ja siteitä. Hotellihuoneessa oli vähän kulumisen merkkejä, mutta kuten sanottu, yleisilme oli viihtyisä ja hotellimainen eikä huonetta voi verratakaan osastohuoneeseen!

Hotellilla oli päivystämässä ympäri vuorokauden kätilöitä ja meille oli annettu tietyt kellonajat tai aikahaarukat, jolloin piti käydä vauvan kanssa heidän vastaanotollaan. Kätilöt tekivät omat tutkimuksensa vauvalle sekä kyselivät äidin kuulumisia ja jaksamisia. Yksi näistä käynneistä osui yölle, mutta tosiaan, vauvat kun eivät öitä nuku, tämä oli ihan helppo järjestää.

Kätilöiltä sai aina käydä kyselemässä neuvoja, jos jokin asia askarrutti mieltä, mutta huoneeseen kätilöt eivät tulleet, jollei heitä käynyt erikseen sinne pyytämässä esimerkiksi imuotetta tarkastamaan. Näin neljännen vauvan kanssa kaikki sujui oikeastaan jo vanhasta muistista, mutta ensimmäisen lapsen kanssa olisi hotellilla helposti voinut kokea itsensä yksinäiseksi ja avuttomaksi. Varsinkin, jos siellä olisi ollut paljon yksin.

Kaikki ruoka haettiin ensimmäisen kerroksen ravintolasta ja minun piti jäättää vauva kätilöiden huoneeseen hoitoon aina siksi aikaa, että sain ruokani haettua silloin, kun mies ei ollut paikalla. Välipalaa sai käydä pyytämässä kätilöiltä ihan koska vain ja olihan minulla omia herkkuja tottakai mukanani! Ravintolan ruoka oli ihan maistuvaa, mutta ei toki mitään gourmeetasoa. Varmasti parempaa kuin osastolla, tai ainaki se, että sai syödä siellä omassa huoneessa omassa rauhassa, vaikutti paljon asiaan!

Lastenlääkäri tarkasti vauvan ennen kotiinpääsyä ja me kotiuduimme jo 1,5 vuorokauden kuluttua synnytyksestä. Sen takia jouduimmekin sitten vielä seuraavana päivänä käymään tarkastuksessa Taysissa äiti-vauvapolilla, mutta se ei vaatinut kovin suurta vaivaa. Onneksi tarkastuksessa kaikki oli kunnossa!

 

 

Omat kokomukseni Perheonni-yksiköstä ja potilashotellista ovat siis ihan huippuhyvät! Voin ihan ehdottomasti suositella hotellia kaikille, joilla kriteerit vain täyttyvät. Jos hotelliin menee esikoisvauvan kanssa, kannattaa todellakin kysyä neuvoja ja apua kätilöiltä ihan kaikkeen, sillä sitä varten he ovat siellä. Ei kannata hautautua yksinään sinne huoneeseen, jos jokin asia askarruttaa vaan rohkeasti mennä kätilöiden luo ja kysyä mieltä askarruttavista asioista.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

 

-R

 

Kommentit

3 kommenttia
Avatar

Menkää ihmeessä jos mahdollista. Hotellihan se on, kuka vaan voi sieltä varata huoneen. Eri kerroksesta tosin.
Ensarille ja paljon apua tarvitsevalle sopii osasto paremmin.
T. Kätilö

Avatar

Täällä odotellaan toista lasta syntyväksi nyt viikot on 38+3 ja ainoa toive olikin että hotelliin päästäis tällä kertaa esikoisesta en päässyt mutta toisaalta hyvä koska onhan sillon kaikki uutta ja ihmeellistä 🙂
Kaikki tutut jotka ovat olleet hotellissa ovat kehuneet sitä kovasti ❤️

Riika V. / Koti Kumpulassa

Se oli kyllä ihana paikka! Toivottavasti pääsette sinne. 😊 Ihania viimeisiä odotushetkiä sinne! ❤️

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä