Koskenlaskijan sienikeitto mökkimetsän suppilovahveroista

 

Mies kävi taas viikonloppuna lasten kanssa mökillä sienimetsällä ja saaliista tehtiin tällä kertaa ihanan täyteläistä keittoa. Minun isäni eli lasten pappa oli jo aiemmin samana päivänä käynyt sienimetsällä ja saalis oli itseassa melko runsas, joten keiton lisäksi täytyy vielä keksiä jotain muutakin. Keittoon käytettiin nyt osa suppilovahveroista, mutta kantarellit jäivät vielä jääkaappiin odottelemaan. Niistä valmistuu mitä todennäköisemmin risotto!

Lapset tykkäävät kovin käydä metsässä ja etsiä sieniä. Kotiin he tulevat aina kovin ylpeinä saaliistaan ja tosi reippaasti ovat aina maistelleet sieniruokia. Mitään varsinaisia suosikkeja niistä ei ole muodostunut, mutta ihanaa kun haluavat kuitenkin maistaa ja tehdä itse ruokia. Ja toki myös osallistua siihen ruoan hankkimiseen! On ihanaa, että lapset oppivat tuntemaan sieniä, sillä itse en niitä oikein tunne. On tosi kiva, että lapset oppivat tuntemaan, mitä sieniä kerätä.

Minun vanhempieni mökki on meiltä vain vartin ajomatkan päässä, joten lapset ja mies käyvät siellä tosi usein. Minun tulee käytyä mökillä ihan liiankin harvoin, mutta pääasia, että lapset sinne pääsevät usein!

 

 

Sienikeitto mökkimetsän suppilovahveroista

Ainekset:
400 g suppilovahveroita tai muita tuoreita sieniä
1  sipuli
1 rkl Oivariinia
4 rkl vehnäjauhoja
1 ¼ l  kasvislientä
250 g Valio Koskenlaskija sulatejuustoa
paketillinen Amerikan pekonia
mustapippuria myllystä
hienonnettua persiljaa

Tee näin:
Puhdista sienet ja leikkaa ne viipaleiksi. Meidän sienistä löytyi ainakin hirvikärpäsiä ja hämähäkki muun roskan lisäksi!

Hienonna sipuli, ja paista sieniä sekä sipulia kattilassa, kunnes sienistä irtoava neste on lähes haihtunut. Lisää joukkoon jauhot ja sekoita. Kaada kasvisliemi paistoksen päälle.

Laita pekonit kymään uuniin ja paista 180 asteessa rapeiksi. Anna jäähtyä ja pilko pekonit pieneksi.

Anna keiton kiehua miedolla lämmöllä kannen alla noin 10 minuuttia ja surruuttele keitto sauvasekoittimella tasaiseksi. Kuutioi sulatejuustopala, lisää kuutiot keittoon ja sekoita, kunnes on tasaista. Mausta keitto pippurilla ja lisää pinnalle hienonnettua persiljaa sekä pekonia.

Keiton alkuperäinen ohje löytyy täältä Valion sivuilta, mutta me muokkasimme sitä hieman.

 

 

Keitto maistui jo ihan täysin syksylle, ja kai se myönnettävä on, että syksyhän se nyt on. Itse olen kesän lapsi ja puolestani kesä voisi jatkua loputtomiin. En kaipaa yhtään näitä pimeneviä iltoja tai marraskuun ankeutta! Kevättalven lumihanget voisin ottaa mäenlaskuineen, mutta en sitä talven lumityörumbaa ja jatkuvaa loskakeliä. Mutta täytyy yrittää nauttia jokaisen vuodenajan hyvistä puolista kynttilöineen, takkatulineen ja niine mäenlaskuineen.

Ihanaa viikkoa kaikille!

 

-R

 

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä