Kotitalouskriisi 17.3.2018
TEKSTI Maria

Aistiiko kissa omistajansa raskauden?

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

kissa aistii raskauden

Eläinihmiset väittävät lemmikkien aistivan vaikka minkälaisia asioita jo ennen kuin he itse ovat niistä tietoisia. Olen kuullut tarinoita, joissa kissa tai koira on aistinut syövän, raskauden tai jonkun kuoleman.

Meillä on ollut kissa nyt vähän yli kaksi vuotta. Bengalinkissa Coco tuli meille 2016 jouluna, kun esikoinen toivoi joululahjaksi kissaa. Pohdimme löytökissan ottamista, mutta tulimme siihen tulokseen, että lapsiperheeseen olisi parempi ottaa pentu, jotta se tottuisi lapsiin pienestä pitäen.

Ja sen Coco on tehnytkin! Luulemme, että se pitää itseään yhtenä lapsista. Coco on todella utelias, sosiaalinen, hellä ja toisaalta kova leikkimään. Elämä kissaperheenä on mennyt loistavasti. Emme ehkä enää osaisi elää ilman lemmikkiä.

Minä olen aina ollut Coconkin ”äiti”. Aina silloin tällöin kun se haluaa hellyttää, se tulee vain minun syliini. Mutta samantien kun tulin raskaaksi, muuttui hellyys suorastaan pakonomaiseksi. Coco tulee syliini tai vatsani päälle monta kertaa päivässä lähes transsissa maukuen, kehräten ja tassutellen.

Tassuttelu, tassujen polkeminen tai tamppaaminen on kissojen oma hellyydenosoitus. Käytös on muisto siitä ajasta, kun kissa on pentu ja imenyt emonsa nisää. Eikä sitä kuulema pitäisi sallia. Tassutellessa kissa tulee yleensä syliini tai vatsani päälle ja polkee etutassuja vuorotellen vatsaani vasten.

Kissat ja koirat voivat aistia omistajien hormonit

Laitoin muutaman videon näistä kissamme jokapäiväisistä pakonomaisista hellyyskohtauksista minua kohtaan Instagramiin ja sain kymmeniä ellen sata viestiä kissojen ja koirien omistajilta, jotka ovat kokeneet jotain vastaavaa. Tosin jossiain tapauksissa kissa on voinut tulla myös ylisuojelevaksi tai jopa agressiiviseksi raskauden myötä. Eräs ihminen kertoi, että kissa oli alkanut sähistä omistajan vasemmalle rinnalle, josta olikin pian löytynyt syöpä. Ja kun syöpä oli leikattu, oli kissan outo käytös loppunut. Kuulostaa uskomattomalta!

Oli edellinen tarina totta tai ei, on ilmeisesti kuitenkin varsin yleistä, että lemmikkien käytös muuttuu jollain tapaa jo omistajan tultua raskaaksi.

Moni kommentoi kissavideoitani ihastellen: ”Kissa aistii vauvan, se suojelee sitä”, tai ”Se rakastaa vauvaa jo”. Itse en usko että asia täysin noin selvä, mutta siitä olen vakuuttunut että jotain Coco-kissamme aistii.

Todennäköisesti se, mitä kissa aistii on muutos hormonitoiminassani. Voi hyvin olla, että minun hormonini jopa jollain tavalla vaikuttavat myös kissan hormonitoimintaan, sillä käytös on muuttunut niin selkeästi. Tavallaan olen kiitollinen, että Coco on leikattu. Vaikutus voisi olla paljon hurjempi, jos sillä olisi munat tallella.

💚#cocokissa #bengalcat #kissanruoho #kevät

A post shared by Maria Nordin (@marianordin.fi) on

Kissa ja vauva?

Olen siis aika varma, että kissan käytös on muuttunut raskauteni takia. Onneksi käytös ei ole mitenkään vaarallista tai häiritsevää, kuten vaikka kissan merkkailu ympäriinsä. Kuitenkin tämä herättää pikkuisen ajatuksia tulevasta. Mitenkähän kissa reagoi vauvaan?

Coco ei ole agressiivinen, mutta se rakastaa rajuja leikkejä iltaisin. Jos jotain toivon, niin sitä että rajut leikit loppuisivat vauvan tullessa. Mutta tällaista ei vissiin voi tilata!

Ovatko teidän lemmikit aistineet raskauden tai jotain muuta?
Miten kissat ovat suhtautuneet vauvaan? Etenkin bengalinkissojen reaktiot kiinnostavat!

Kuvia Cocosta löydät Instagramista tägillä #cocokissa

 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (4)

Meillä kolli tulee myös mun syliin mahan päälle usein. Alkoi tehdä sitä toisen tai kolmannen raskauden aikana, en muista. Nyt siis jo neljäs lapsi tulossa. Selkeesti oon littänyt siihen, että kissa aistii mun olevan raskaana!

1 vastaus

Lapsiin tottumaton aikuinen leikattu urosbengali nukkui ensimmäisessä raskaudessani vatsani vieressä peiton alla joka yö. Vauvan syntymän jälkeen välimme viilenivät eikä toiseen raskauteen enää reagoinut.
Molempia vauvoja kuitenkin suojeli. Tai tulkitsen suojelemiseksi sen, että vauvan itkiessä sylissäni vaani minua silmät muljahdellen nurkan takana ja hyökkäsi kynsin hampain sääreeni. Taaperon itkiessä ulkovaatteita pukiessa lattialla hyökkäsi takaapäin puremaan niskastani. Koska luuli että olen kiduttamassa lasta ja siksi lapsi kiljuu ja rimpuilee? Tai sitten herkät korvat ei vaan kestäneet kovaa meteliä hyökkäsi siksi. Ikinä ei kuitankaan hyökännyt lapsen kimppuun joka se huutaja oli.

1 vastaus

Kiitos kommentista! Meillä kissa ”hyökkäilee” sääriin iltaisin, kun haluaa leikkiä. Jännä nähdä miten kissa suhtautuu vauvaan!

1 vastaus

Meillä on kaksi koiraa ja yksi kissa. Jokainen on omalla tavallaan reagoinut raskauteen ja syntymän jälkeen vauvan läsnäoloon. Kissa tulee kiinni raskausvatsaan kehräämään ja toinen koira ei päästä minua metriä kauemmas. Vauvan syntymän jälkeen kaikki onneksi tasaantui ja ”vauva tuli osaksi laumaamme.” Uskon, että yksi merkittävä syy positiiviseen vastaanottoon oli se, että jokainen lemmikki sai myös paljon huomiota. Nyt raskaus nro.2 ja samat kuviot lemmikkien suhteen toistuu.

1 vastaus

Meillä kolli tulee myös mun syliin mahan päälle usein. Alkoi tehdä sitä toisen tai kolmannen raskauden aikana, en muista. Nyt siis jo neljäs lapsi tulossa. Selkeesti oon littänyt siihen, että kissa aistii mun olevan raskaana!

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Maria Nordin - Kotitalouskriisi
Kotitalouskriisi on diagnoosi akuutille häiriötilalle, joka syntyy räpistellessä uran ja hellan välissä. Paineessa syntyy timantteja sekä gluteenittomia pannukakkuja. Tule vertaistueksi! Kirjoittaja on Maria Nordin, jolla on kaksi ja puoli lasta, lennokkaat puolivoltit ja paljon tietoa sisäilma-asioista.

Arkisto

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: