Äiti, joka halusin olla

Teksti
kuva kopio 6

Kesän viimeinen päivä

Skeittaus tuli minulle lumilautailun jatkeena jo joskus teinivuosina. Eniten skeittasin vaihto-oppilasvuoteni aikana Barcelonassa. Kun muutin takaisin Suomeen, harrastus unohtui.

En ole edes pitkään aikaan voinut kuvitella, että joskus taas skeittaisin. Syynä ensinnäkin raskaudet, sitten rinnoista roiskuva maito ja viimeiseksi helmoissa öisin roikkuvat räkänokat.

Mutta nyt. Kesän viime metreillä poika muisti varastossa lojuvat skedet (sanotaanko niitä vielä skedeiksi?). Rojujen alta tosiaankin löytyi isoveljen vanha lasten rullalauta ja äidin unohdettu ja ikivanha Control.

Unelmien äiti
Oma ätini oli aina kotona, kun tulin koulusta kotiin. Pisteet siitä. Hän ei silti ollut pullantuoksuinen kotiäiti. Hänellä vain sattui olemaan oma kauneushoitola kodin yhteydessä. Sen lisäksi hänellä oli aina punaista huulipunaa ja kauniit lakatut kynnet.

Minä haaveilin tavallisesta äidistä. Äidistä, joka ei todellakaan laittaudu ollenkaan ja joka tekee kahden ruokalajin päivällisiä. Silloin kai kuvittelin itse tulevani joskus sellaiseksi tavalliseksi äidiksi, joista lastenkirjoissa usein kirjoitetaan. Äitini aina kertoo, kuinka huokaisin: ”Äiti, opeta minut ompelemaan ja leipomaan”. Silloin hän tunsi piston sydämessään. Ei hän ollut kiinnostunut sellaisista, tavallisista, asioista. Hän olisi mielellään opettanut minulle kuinka MaxMaran silkkipusero silitetään, tai kuinka tehdään viisi tiibetiläistä riittiä. Mutta ne asiat taases eivät juuri silloin minua kiinnostaneet.

No entäs teininä? En muista haaveilleeni lapsista. Mutta ehkä pieni kuvitelman häivähdys tulevaisuudesta kävi ajatuksissani. Minusta tulisi tosi rento ja vapaa äiti. Kiertelisin Balin rantoja surffilauta ja lapsi kainaloissa. Kun lapsi oppisi skeittaamaan, rullailtaisiin yhdessä. Ja leivottaisiin joskus pullaa. Asuttaisiin Huvikummussa.

Mitä ihmettä olen oikein ajatellut? Nyt mietin, millaisesta äidistä mahtavat lapseni haaveilla nyt, entäs kymmenen vuoden päästä tai aikuisina?

Äiti ja poika

Elämässähän ei koskaan saa, mitä tilaa.

Jotain kertoi kuitenkin pojan katse, kun nappasin skedet varastosta ja lähdin rullaamaan hiukset hulmuten skeittipuistoon. Poika ei voinut kuvitellakaan, että äitipä osaakin skeitata! ”Isot pojat, joilla on lippikset, on skeittareita.”

Vielä muistin, miten ollie tehdään. Frontti 180 (en muista tempun nimeä) menee myös. Ja uskaltauduin vähän miniramppikin pumppaamaan.

Ja pojan silmät, ne todellakin loistivat!

kuva kopio 7

Olen niin iloinen! Todennäköisyys, että äiti ja poika löytävät yhteisen harrastuksen, tuntuu aika pieneltä. Eri elämänvaiheissa on erilaisia unelmia. Että skeittaisin lapseni kanssa kesän viimeisenä päivänä taisi sittenkin olla yksi haaveeni. ”Sellainen äiti haluaisin joskus olla”. En tiedä, mutta jostain syystä kun lähdettiin kotia päin, minulla oli kyyneleet silmäkulmissa.

Harmi vaan, että syksy tuli nyt päälle. Lupasin pojalle, että voidaan siitä huolimata harjoitella. Menemme joku päivä Valli Indoor Parkkiin alle kymmenvuotiaiden vuorolla. Ettei jäädä muiden jalkoihin tai rullalautoihin.

Haittaakohan, jos yksi mamma skeittaisi varovasti mukana?

Ehkä naamioidun valmentajaksi…. Hmm.

Kommentit

9 kommenttia
Maria

🙂 Kiitos! Vähän noloa, mutta mutta omasta mielestäni TOSI SIISTIII!

Mtikä on noi sun ihanat kengät?

Maria

Kenkien takia en voinut skeitata täysillä. Ettei menis pilalle. Ne on terveyskenkäkaupasta ostetut Hartjet! Tosi mukavat jalassa!

On se kivaa sekä hyödyllistäkin pohtia oma äiti ihannettaan.
Siinähän sitä tulee tehtyä analyysia omasta äitiydestään.Ja jos
Pystyy kaiken lisäksi olemaan rehellinen itselleen niin varmaankin
Siinä samalla pohtii myöskin omaa äidinrooliaan.
Eli kai sitä mitä. Haluaisi olle ja mitä pystyy olemaan?
Itse en ole koskaan skeittaillut lasteni kanssa MUTTA olin oikea Sadunkertoja.
Syksyiset terveiset täältä vielä lämpöisenä Ranskasta Ulla dilon

Toi on kyllä jännä miettiä, että millaisen äidin lapset haluaisi nyt (tai sitten isompina). Aika usein kyllä esikoiselta kuulee että ”sä olet maailman paras äiti!” mutta voi olla että sekin kuitenkin toivoisi jotain enemmän tai jotain vähemmän.

Mä aina välillä lapsena olin kateellinen yläkerran tytölle jonka äiti oli kotiaiäiti ja joiden luona leivottiin pullaa tosi usein – jos meillä leivottiin, niin tiesi että on jotkut päiväkodin myyjäiset. Mutta toisaalta musta oli kyllä kivaa, että äiti oli töissä ja kävi kokouksissa, teki aikuisten juttuja.

Mahtavaa Maria, ihana Fidel! En ihmettele että tuli onnesta tippa silmään.

Moikka Maria,
ja kiitos ihanasta, erilaisesta blogista!
Seurasin mielenkiinnolla Iholla -sarjaa ja on kiva kun pääsee vielä välillä tätä kautta kurkistamaan mitä teille kuuluu. Vaikutatte kivalta ja hassunhauskalta perheeltä, Fidelkin on niin suloinen poika! Hiljattain Helsinkiin muuttaneena olenkin joskus salaa toivonut että kävelisitte sattumalta vastaan niin että voisi vaikka moikata ja kiittää kivoista kirjoituksista 🙂 Oikein mukavaa ja tunnelmallista syksyä!

Maria

Kiitos niin paljon! Toivottavasti törmätään, saa moikata! Ihanaa syksyä!

Ihana postaus! skeittaajamamma, kuinka jännittävää! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä