Kotitalouskriisi 5.4.2013
TEKSTI kaisa

Erokipua

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Olen viimeaikoina herännyt yhä useammin huomaten, että vieressäni nukkuukin outo tyyppi. Onko hän vielä se oikea?

En todellakaan ole enää naimisissa sen miehen kanssa, jonka kanssa sanoin tahdon ja lähdin neljäksikymmeneksikahdeksaksi tunniksi juhlimaan Helsingin yötä.

Itsekin olen muuttunut. Nykyään tuskin jaksan valvoa edes leffan alkutekstien yli, kun jo pilkin kumoten teekupin sisällön yöpaidan rinnuksille. Mielipiteeni ja maailmankuvani ne vasta ovatkin muuttuneet.

En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, joilla on jonkinlaisia toiveita tulevasta kumppanistaan. Pitkä, vaalea, pelaa tennistä, on korkeakoulutettu… Minulle vain sillä ihmisellä siellä jossain sisällä on merkitystä.

Eilen silti hämmennyin. Sen lisäksi, että mieheni käyttäytyi ujostelevasti ja epävarmasti, hän myös näytti ihan erilaiselta.

Hänestä on tullut nörtihtävä eroa, lapsuudentraumoja ja elämää pohtiva Antero Kipunen.

 

EV19602_1_220x440

Olen puolueellinen. Ei kukaan usko, kun joku kehuu puolisoaan.

Antakaa minun silti yrittää: Kansallisteatterin Omapohjassa Reinon esittämä monologi on upean vangitseva kertomus mieheksi kasvaneesta cowboy-hattuisesta pojasta sekä hänen entisistä rakkaistaan: koirasta ja tyttöystävästä (Maria tai Saara).

Esitys herättää paljon ajatuksia olemassaolosta, ihmisyydestä ja ihmissuhteet niin vaikeiksi tekevistä pikkujutuista. Mitä tehdä jos tapa, jolla kumppani hengittää alkaa todella ärsyttämään? Kannattaa käydä katsomassa!

Emme siis kumpikaan ole enää ollenkaan samoja ihmisiä. Se, että hyväksymme muutoksen ja pikkuviat toisissamme on salaisuutemme onnelliseen yhteiselämään. Muutoksen hyväksyminen tarkoittaa usein myös oman erehtyväisyyden myöntämistä.

Reinon sanoin: ”Tärkeintä on se, että uskaltaa muuttua ihmisen kanssa jota rakastaa.  Että ei pelkää sitä muutosta, eikä yritä omistaa toista.”

Reino paljastaa parisuhteemme salat Iltamakasiini-nettilehdessä.

 

Reino Nordin. Kuva Jari Kupiainen.

Kuva Jari Kupiainen.

Olemme saaneet oudoksuvia (ja minua sääliviä) katseita, kun olemme olleet kahdestaan ravintolassa. Ensin katsomme puoli tuntia puhelimiamme, jonka jälkeen Reino vetää minulle tunnin monologin.

On siinä viereisessä pöydässä pohtimista meidän parisuhteen dynamiikasta. Tästä voi oppia sen, että kaikki ei ole sitä miltä se näyttää. Tai sitten se on juurikin sitä.

Hauskaa viikonloppua!

Itse aion ottaa todella rennosti ja ottaa tavoitteeksi katsoa jonkin hyvän elokuvan alusta loppuun. 

PUS lukijoille!

 

 

 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (6)

Kiitos Ulla!




0
1 vastaus

Olen ehkä vähän tyhmä, mutten tajunnut yhtään, mistä tässä tekstissä on kysymys. Mutta ei se mitään, leuka pystyyn ja kohti uusia haasteita!




0
1 vastaus

Oi ei! Apua. Ei ole tarkoitukseni olla vaikeaselkoinen.




0
1 vastaus

Mielenkiintoinen aihe! Monologia katsomaan.




0
1 vastaus

Kiitos Maria blogistasi. Tama oli todellakin suuren humanistin
kirjoitus parisuhteesta seka ihmisen tarpeesta ja tahdosta
ymmartaa ja hyvaksya kanssaihmisensa. Silla elama kaikkineen on suurta muutosta ja muutosessa on voimamme.

Mielestani vain muutoksen kautta voimme kasvaa ihmisina.
Sinussa Maria Miehesi on kohdannut oikean TIMANTIN
,
jota elama ja parisuhde tullee hioaan yha kirkkaammaksi

Tervaisia Sinullle Ranskasta
kiuvataiteilija ulla dilon




0
1 vastaus

Kiitos Ulla!




0
1 vastaus

Olen itsekkin joutunut pohtimaan; joustamaan ja muuuttumaan parisuhteesani ranskalaisen miehen puolisona. Rakastuneena ei koskaan tieda mita arkitodellisuus sitten tuo tulessaan. Muutos on valttamaton suhteen sailyttamiseksi ja
kehittamiseksi.
ulla dilon




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: