Kotitalouskriisi 22.6.2013
TEKSTI kaisa

Kuinka puhua ihanille tytöille

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

 

Vietämme kaupunkijuhannusta. Mökillä on juhannus koko kesän, kaupunki on autio vain kerran vuodessa. Tänään.

Laitoimme ruokapöydän keskelle taloyhtiön pihaa, täytimme lasten uima-altaan ja leikimme vesisotaa sekä maailman omistajia. Täydellistä, tässä rauhassa on ehtinyt jopa ajattelemaan hetkisen.

Juhannuksen saldo:

  • ajokilometrejä 0
  • minuutteja ruokakaupan kassajonossa 0

 

 

Aikalailla tällaisissa lomatunnelmissa menty. Biisi on siis Reinon tai tarkemmin sanottuna Bongo Rock-kokoonpanon uusin sinkku ”Ei lomaa”… Ja en kestä, noi lapset videolla on vaan niin siistejä tyyppejä!

Noin kuukausi sitten kaverini suositteli Facebookissa kirjoitusta otsikolla ”How to Talk to Little Girls”. Tekstin kirjoittaja Lisa Bloom kritisoi pienten tyttöjä kutsumista näteiksi tai suloisiksi. Tyttöjä pitäisi hänen mielestään kehua teoista ja älystä. Niin totta, ajattelin. Hetkisen.

Aihe jäi vaivaamaan. Muistelin lapsuuttani. Minua kehuttiin taivaisiin. Se kai kuuluu espanjalaiseen kulttuuriin. Äiti taasen kehui muuten vaan: kauniiksi ja ihanaksi, ihan joka kohdasta.

Järkytyin kymmenen vanhana kyläillessämme erään tuttavaperheen luona. Vanhempani ihastelivat tapansa mukaan isäntäperheenkin tyttöä suloiseksi ja kauniiksi. Tytön vanhemmat vastasivat, että ”Voi, ei hän ole kaunis”. Näin kyynelten tulvivan tytön silmiin.

Silloinkin teininä, kun olin rupikonnan näköinen, äitini ihmetteli, kuinka voin olla niin kaunis. Ja mitkä hiukset! Niin ”paksut ja kiiltävät”. (Jep. Kaverit varmistivat aina, että ”pesethän Maria hiuksesi ennen kuin mennään ulos…”)

Silti Bloomin ”Kuinka puhua pienille tytöille” -tekstin luettuani yritin olla kehumatta lapsia heidän ulkoisista seikoistaan. Se oli aivan järkyttävän vaikeaa. Purin kieleni verille, kun huomasin tyttäreni niskakiharat.

Sattumalta pari päivää sitten kuulin radiosta naisen tarinan. Nainen oli kasvanut tiedostavassa ja akateemisessa perheessä. Häntä oli lapsena kehuttu älykkyydestään. Sen sijaan hänen ulkonäöstään vanhemmat eivät olleet koskaan sanoneet puolikastakaan sanaa. Nainen kertoi, että hänellä oli kestänyt kolmekymmentä vuotta ymmärtää, että hän (vartaloineen) on ihana.

Kehumatta jättämisellä voi yhtälailla saada aikaan harmia.

Annoin periksi. Ihmettelen jatkuvasti lasten vahvoja reisiä, suloisia nenänpäitä, tuikkivia silmiä, ihania sormia, poskia, hiuksia, kulmakarvoja, otsia, korvia, kauniisti kaartuvia kynsiä, ripisä, pohkeita… Lausuntoni ovat tietenkin totta: Sokeakin näkee, että tytöllämme on maailman ihanimmat ja pehmeimmät jalat.

Ulkoisten ominaisuuksien kehumisessa ei olekaan kyse ulkonäöstä.

Ei tarvitse olla kaunis ollakseen ylitsepursuavan ihana joka kohdasta kehossaan. Itse olen kuvitellut asian jotenkin niin, että jos lapsen kyllästää ajatuksella, että hän on ihana, tämä parantaa lapsen itsetuntoa ja valmiutta selvitä sitten joskus myöhemmin kauneusihanteita pohtiessa tai ulkonäköpaineita kohdatessa.

Se, että tuntee itsensä ihanaksi joka ikisestä ruuminsa kohdasta, on kai yhtälailla tärkeää, kuin tuntea itsensä rakastetuksi teoistaan tai älykkyydestään.

kuva

 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (14)

Iskostaa. Hyvä sana tähän tarkoitukseen!




0
1 vastaus

Niiiiiin totta! Jokainen pieni lapsi ansaitsee paljon kehuja – kaikesta mahdollisesta ja tuntea itsensä maailman ihanimmaksi ja rakastetuimmaksi.
…Toivottavasti em. tyttö sai pian tuon jälkeen kuulla monta kertaa olevansa kaunis.




0
1 vastaus

Niin, mieluummin kehuu ihanaksi ja kauniiksi JA viisaaksi sekä älykkääksi. Ei se, että joku on aivan vallattoman ihana, ole pois hänen älykkyydestään 🙂 Ja ihan yhtälailla voi lasta mielestäni kehua höpsöksi ja hassuksi <3

Ihana biiis! Suomenkielisiä biisejä fiilistellessä alkaa aina harmittaa, ettei oma mieheni osaa Suomea kunnolla!




0
1 vastaus

Onneksi musiikkia voi ymmärtää ilman sanojakin.




0
1 vastaus

Tämä nyt ei liity mitenkään aiheeseen. Tuli tässä mieleeni se, kun kehuit Iholla-ohjelmassa jonkun paikan patonkeja helsingin parhaiksi:D Mikähän se paikka oli?




0
1 vastaus

Jess. Ihana saada suositella. Eli paikka on (tietenkin) Gran Delicato osoitteessa Kalevankatu 34. Katso kesäaukioloajat nettisivulta…




0
1 vastaus

Ihania söpöläisiä nuo muksut:) Joskus tulee vähän aavemainen tunne, kun et juuri koskaan kuvaa heidän kasvojaan. Mielelläni näkisin myös kasvot:) Mietin onko nettimaailma niin kovaa, että pitää pelätä väärinkäyttöä. Toivottavasti ei kuitenkaan. Tykkään kuitenkin.




0
1 vastaus

No tiedän. Tässä on niin ristiriitaiset fiilikset. En oikein ole varma, haluavatko lapset 15-vuotiaina, että heidän lapsuudenkuvansa ovat äidin blogissa. Saattaisin joutua aika pahaan alakynteen, jos vetäisivät tämän esiin riidan keskellä… Hmmm. Mietin asiaa…




0
1 vastaus

Niin ajattelinkin, MUTTA vähän raskaana on huono olla. Teet kuten parhaaksi näet ( oot kuitenkin tehnyt kaikki väärin heidän mielestään kun ovat 15-vuotiaita);)




0
1 vastaus

Minulle on aina aiheuttanut vain ja ainoastaan mielipahaa se, että äiti on kehunut kauniiksi. Ihan pienestä asti. Syy sille on hyvin yksinkertainen; mie en vain ole mitenkään kaunis. Aina kun äiti kehui, muistan miten ajattelin, että hiton valehtelija miten kehtaakin. Jo ihan pienenä ajattelin niin.

Ennemmin olisin halunnut että olisivat kehuneet fiksuksi ja älykkääksi, sillä sitä voin itsekin sanoa olevani. Olisi ollut kiva kuulla kommentteja joihin voin itsekin yhtyä.

Olisi ollut kiva että joku olis ollut rehellinen, vähemmän siitä olisi paha mieli tullut. Nyt olen siiis jo aikuinen ja mieheni onneksi on rehellinen 🙂




0
1 vastaus

Hmm. Ehkä äidit vaan näkevät herkästi omat lapsensa kauniina ja ihanina?




0
1 vastaus

Kaikkihan on jossain hyviä, eikö?
Miksei lasta, niinkuin aikuistakin, voisi kehua niistä asioista missä lapsi on oikeasti hyvä? Minusta olisi reilua että lapselle oltaiisiin rehellisiä, vaikka ei tavallisen näköistä lasta saa mennä rumaksi haukkumaan. Eikö olisi ihan ok nostaa esille vain ne hyvät puolet ja kertoa niistä rehellisesti?




0
1 vastaus

On toki. Siinäkin, että kehuu lasta teoistaan on ongelma. Joskus voi elämä heittää sellaisia päiviä, tai vuosiakin, kun ei oikeasti voi tehdä mitään. On vaikka sairas.

Mutta ei tarvitse ollakaan kaunis, ollakseen ihana. Me ei päästä irti tästä fyysisestä puolesta, se on suuri osa rakkautta ja elämän nautintoja. Niistä on paljon mukavampi nauttia, jos tuntee itsensä itsevarmaksi. Oli ”ruma” tai ”kaunis”. Ihana voi olla kaikkialta..




0
1 vastaus

Voi miten mukava oli lukea tämä! Samaa olen mietiskellyt monet kerrat. Toki kehun lapsianii myös onnistumisista, osaamisesta, oppimisesta, mutta kovasti kehun myös heidän kauneuttaan. Minun silmissäni he ovat kauneinta maailmassa enkä unohda ikinä sitä heille kertoa. Itse en ole juurikaan kehuja ulkonäöstäni saanut, joskaan se ei liene kehuttava olekaan. Toisaalta en muista maailmassa rumiakaan ihmisiä juuri tavanneeni, joten voisin olettaa itsekin olevani ihan ok, toisten mielestä enemmän, toisten vähemmän. Mutta tällaista epäilystä en halua lapsilleni iskostaa, vaan haluan heidän olevan terveen itsevarmoja omasta olemuksestaan. Muistavan oman ainutlaatuisuutensa, sen, että vaikka joku joskus tölvii, ei siitä kannata masentua, koska minun ja monen muun silmissä he ovat kauniita, fiksuja, ihania.




0
1 vastaus

Iskostaa. Hyvä sana tähän tarkoitukseen!




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Maria Nordin - Kotitalouskriisi

Arkisto

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: