Minä, minä ja minä! – Käsitys itsestä vaikuttaa hyvinvointiin ja siksi siitä pitää puhua lapsille ja vanhemmille

Teksti

Tämä kirjoitus on alustusta kirjoitukselle masennuksesta. Kerroin instagramissa, miten koen että neuvolassa markkinoidaan masennusta sen ehkäisemisen sijaan. Sanoin myös että masennus on mielestäni ennemmin addiktio, kuin varsinainen sairaus. Tämä ei avaudu aivan heti ihmiselle, joka ei ole asiaa tältä kantilta koskaan ajatellut, ja sainkin suorastaan hirveää palautetta. Se on ihan ymmärrettävää, mutta suosittelen jokaista miettimään, miksi aihe aiheuttaa tuollaisen reaktion.

Tässä kirjoituksessa käydään nyt läpi perusteita, jotta masennuksen mekanismin voisi ymmärtää.

Kävin viime vuonna aivojen EEG-sähkökäyrätutkimuksessa arvostettujen psykoneurologian tutkijoiden luona. He tutkivat aivojeni toimintaa, mikä oli todella mielenkiintoista. Sain tulokset, jotka auttoivat minua ymmärtämään itseäni entistä paremmin. Lisäksi sain aivoilleni optimoidun meditaatio-ohjelman.

Vielä mielenkiintoisempi osuus oli keskustelutuokio tutkijoiden kanssa. He kertoivat minulle tutkimustyöstään, jossa he ovat selvittäneet minän rakennetta, eli sitä, miten ihminen hamottaa ja kokee itsensä. He ovat lisäksi verranneet tuloksia ihmisten terveystietoihin ja todenneet, että se, miten ihminen kokee itsensä on vahvasti yhteydessä hyvinvointiin ja terveyteen.

Tutkijat kuvailivat minän rakenteen kolmiosaiseksi. Kaikilla meillä on nämä kolme osaa, mutta niiden suhde vaikuttaa hyvinvointiin. Kolmelle osalle on annettu englanninkieliset nimet, sillä englannissa on kätevästi kolme minä-sanaa.

1. Minä (englanniksi I)

Jos ihmisellä on vahva I-minä, hahmottaa hän itsensä tarinan kautta. Kysyyttäessä tällaiselta ihmiseltä, kuka sinä olet, hän kertoo tarinan itsestään. Hän myös kokee olevansa tuo tarina.

  • Lapsuuteni oli tällainen ja tuollainen, siksi olen nyt tällainen.
  • Olen koulutukseltani tämä ja tämä, ja teen työkseni sitä ja tätä.
  • Minä olen tällainen ihminen ja pidän tästä ja tuosta ja inhoan näitä ja noita asioita.
  • Koska minulle tehtiin näin ja noin olen tällainen ja tuollainen.
  • Koska ympäristö on tuollainen, olen tällainen ja reagoin näin.
  • Voit katsoa sometileiltäni, kuka olen, sillä olen jakanut sisältöä, joka kertoo kuka olen.
  • Olen ääni, joka päässäni jauhaa. Olen ajatukseni.
  • Olen hetero / homo / lesbo /trans jne.

On aivan yhdentekevää, mikä näiden tarinoiden sisältö on ja ovatko nämä tarinat  neutraaleja, positiivisia (”Olen vaimo ja äiti”, ”Olen upeasta suvusta ja kaikkien ihailema”. ”Olen maailmanmestari”.) vai negatiivisia (”Olen työtön ja tyhmä”. ”Olen tilanteen uhri.”), sillä oleellista on juuri tarinaan samaistuminen.

Tarinaan samaistuva ihminen on altis  tekemään itsestään uhrin, syyllistymään, etsimään eroja itsestään ja muista arvostelemalla. Tarinaan samaistuva myös ennakoi tilanteita: jos teen näin, niin kohta käy näin. Tarinaan samaistumiseen taipuvaisen ihmisen päässä jauhaa jatkuvasti ajatuksia. Voi kestää vuosia tai jopa eliniän, ettei ihminen edes tiedosta ajattelevansa, silti päässä jauhaa mieli. Mieli, johon ihminen samaistuu.

Nyt jälkikäteen mietittynä, itselläni oli tämä ennen tosi vahva. Lapsena kerroin aina uusille tuttavuuksille kaiken oudosta perheestäni ja suvustani. Koin olevani se tarinan summa. Toisaalta lapsettomuushoitojen aikaan koin olevani vain se synkkä tarina lapsettomuudesta ja sen tuskasta. Myös sisäilmasta sairastumiseen liittyi hyvin vahvasti tarinaan samaistuminen. Selitin kaikille koko historiani ja kaikki mahdolliset tilanteet, jotka ovat johtaneet siihen että kehoni oli heikompi kestämään normaaleja ympäristön altisteita. Kerroin myös itselleni (ja muille) tarinaa ympäristön altisteiden vaarallisuudesta.

2. Minä (englanniksi Me)

Toinen kolmesta minän rakenteen osasista on me-minä, joka samaistuu kehoon. Tällainen ihminen kokee olevansa kehonsa. Kuten edellisessä, on täysin samantekevää, onko keho ihmisen mielestä neutraali, positiivinen vai negativiinen. Oleellista on kehoon samaistuminen. Ihminen, joka samaistuu kehoon voi esimerkiksi sanoa ja tehdä näin:

  • Otan tatuointeja, koska ne kertovat ”Kuka minä olen”
  • Olen arpeni, arpeni kertovat kuka olen
  • Tunnistan itseni itseksi meikattuna
  • Olen itseni, kun pukeudun näin (hipsteri, hoppari, mummeli, gootti, rokkari, business-ihminen, boho jne)
  • Olen trimmattu ja bodattu keho, rasvaprosenttini on kaksi
  • Olen lihava
  • Olen laiha
  • Satutan kehoani, koska silloin tunnen itseni
  • Olen astmaatikko/diabeetikko/kehoni on yliherkkä/olen raajarikko (sairaudella/tilalla ei ole väliä)
  • Olen biohakkeri ja äärimmäisen kiinnostunut terveydestä, ruokavaliosta ja muusta ”oman navan kaivelusta”, D-vitamiiniarvoni on tämä ja tämä ja siksi otan kalsiumia ja kaliumia ja leivänpuu-uutetta.
  • Hoidan ihoani aamuin illoin, koska ei halua ikääntymisen merkkejä
  • Olen nainen / mies / muunsukupuolinen, sukupuoleton jne.

Nämä ovat vain esimerkkejä. Oleellista on samaistuminen kehoon. On haitallista ripustaa minuus kehoon, sillä keho muuttuu ja lopultaa katoaa. Kehomme ovat vain väliaikainen kulkuväline elämälle. Fyysinen keho on vain muoto, jonka elämän lotossa olemme arponeet. Ja kuka siihen arvontaan osallistui? Enhän minä ole pyytänyt syntyä!

Arvontaan osallistui elämä, jonka kokija on self, eli seuraavaksi vuorossa oleva minän rakenteen osa.

3. Minä (englanniksi Self)

Tutkijat kertoivat tästä seuraavaa: Self-minä on todistaja. Se on aina läsnä, jopa silloin kun olemme huumausaineiden vaikutuksen alaisena tai saamme jonkin mielenterveyttä ravistavan kohtauksen, jossa ”järki lähtee”. Self on se osa, joka voi todeta että ”Nyt minä ajattelen”. Toisaalta, self ei puhu pään sisällä, self on mielen hiljaisuus.

Aivotutkijat ovat onnistuneet laajan EEG-aivosähkökäyrätutkimusaineiston perusteella erottamaan nämä kolme mielen rakenneosaa ja lisäksi mittaamaan näiden suhteita eri ihmisillä. Aivotutkijoiden mukaan ihmiset, joilla self-minä on I-minää tai me-minää heikompi, voivat huonommin. Sen sijaan terveimpiä fyysisesti ja mieleltään ovat ihmiset, joiden mielen rakennetta dominoi self-minä.

Self voi todistaa:

  • tällä hetkellä kannan kolmekymppisen naisen kehoa.
  • tällä hetkellä minä kokee masennuksen/sairauden oireita.
  • tällä hetkellä minä kokee kipua/nautintoa jne
  • minulle on tapahtunut kaikenlaista, mutta menneisyyteni tai tulevaisuuteni ei määritä tunteitani tai tekemisiäni nyt.

Self on siis aina läsnä. Ja sen takia läsnäolosta jauhetaan kaikkialla. Mutta ei se riitä, jos ei ymmärrä tätä kaikkea ensin. Läsnä tai paikalla voi olla myös mieleen tai kehoon samaistuneena, mikä ei tietenkään ole sitä hyvinvointia tukevaa läsnäoloa.

Vielä tähän päivään, ääni päässäni on jauhanut lähes joka hetki. Vasta DNRS-menetelmän myötä saavutin aluksi hetkiä ja myöhemmin kokonaisia tunteja, joina en ajatellut.  Lopulta ymmärsin, että minä olen tuo hiljaisuus, elämä joka todistaa. Myös meditaatio ja mindfulness-harjoitukset vahvistavat self-minää, tutkitusti.

Ihaninta mitä näiden harjoitusten kautta voi ymmärtää on, että self-minä, elämä, on oikeastaan samaa minussa ja sinussa ja kaikessa elävässä. Mutta sitä ei voi kukaan toiselle kertoa, vaikka nyt kerronkin, vaan se on itse koettava.

Tietoisuus on avain hyvinvointiin ja siitä tulisi kertoa neuvoloissa tai kouluissa

Tässähän ei ole mitään oikeaa tai väärää. On täysin sallittua olla mitä tahansa näistä. Eikä kyseessä ole mikään kilpailu. Joillain onnekkailla on vahva self-minä luonnostaan. Tutkijoiden mukaan tämä on kuitenkin äärimmäisen harvinaista. Me muut joudumme ensin omaksumaan tietoa ja sen jälkeen harjoittelemaan. Harjoittelun myötä voimme oppia tunnistamaan ja stoppaamaan I- ja me- minän pyrkimykset.

I-minästä ja me-minästä luopuminen voi olla myös ylitsepääsemätöntä. Eikä sekään ole väärin.

Jos kuitenkin tavoitteena on hyvinvointi (yksilön tai yhteiskunnan) meidän kannattaisi kiinnittää tähän huomiota. Esimerkiksi New Yorkissa mielenterveyden perusteet on nyt tänä syksynä lisätty koululaisten opetusohjelmaan. Koska Suomessa ei tietääkseni vielä opeteta näitä, olen kertonut yksinkertaistettuna tästä lapsille.

Minusta on hauska, että itsekin koin tämän jo lapsena. Katsoin itseäni peilistä ja näin että siellä on pieni, suloinen tyttö, mikä on tavallaan äärimmäinen söpöyden ilmentymä (ellei vauvoja oteta huomioon). Sen jälkeen muutin mielessäni peilikuvan. Mietin, mikä olisi pienen tytön vastakohta ja näin peilissä Jorkin, joka oli perhetuttumme. Hän oli haiseva, alkoholisoitunut, äitinsä kanssa elävä peräkammarin poika. Päätin tietoisesti, että minun tulisi rakastaa tuota mielessäni näkyvää rumaa peilikuvaa kuin omaa ”pienen tytön peilikuvaa”, sillä sisimmästä olemme samaa: elämää. Ja niin harjoittelin, aina kun katsoin itseäni peilistä.

Minulla ei ollut lapsena sanoja ymmärtääkseni, mitä tämä ajatusleikkini tarkoitti. Mutta silti oivalsin jotain merkittävää. Uskon, että lapset voivat siis ymmärtää nämä mielen rakennusosat. Itse olen kertonut tästä lapsille heidän ikätasoonsa sopivasti.

Uskon, että pian kouluissa opetetaankin mindfulnessiä ja muita mielenhallintakeinoja. Mutta näitä pitäisi opettaa myös neuvolassa, sillä raskausaikana, synnytyksessä (itse koin näiden tietojen ja taitojen avulla täysin kivuttoman synnytyksen), vauva-aikana ja pikkulapsiaikana näistä olisi todella paljon apua.

Tämän jälkeen varmaan jokainen ymmärtää, mikä sosiaalisessa mediassa on haitallista. Siellä on lähes mahdotonta olla self, eli pelkkä havaitsija. Somekanavat vaativat tarinaa: ”Mitä ajattelit tänään?” tai ulkonäköön samaistumista: ”Vau, mikä söpö selfie!”.

PS. Minullekin tämä on haasteellista ja joudun keskittymään joka päivä, etten samaistu esimerkiksi kommentteihin, joita kertomalla ajatuksiaan voi kohdata. Kerronkin tarinaa, itseni kautta, mutta en itsestäni. Kuvatkin ovat kauniita. Ne on ottanut Meri Pistokoski / Slingography, mutta niissä ei näy minä tai meidän vauva, vaan muoto, johon elämä (minä) on tänään ilmentynyt.

Kommentit

124 kommenttia

Anna- Siis et kokeillut aikasemmin mitään rautaa, hormonitoimintaa tasoittavia ym. juttuja ?!? Mistä siis tiedät että lääkkeet ovat olleet aikasemmin paras vaihtoehto sinulle..???!! Voi olla todennäköisempää, että olisit päässyt masennuksestasi aikaisemmin LISÄÄMÄLLÄ ruokavalioosi ravintolisät. Mua jotenkin huvittaa tää ”lääke,lääke,lääke”-kulttuuri ja masennukseenkin sitä mielellään annetaan, vaikka ko. ravintolisillä ja monella muilla keinoin voi hoitaa masennusta paljon tehokkaammin… Itse masennuksen sairastaneena allekirjoitan täysin mitä Maria kirjoittaa, mutta jos haluaa vaipua masennuksen syövereille syöden lääkkeitä niin silloinhan tietenkään ei ymmärrä sitä että terapialla (=omaa ajatustapaa muuttamalla) voi tervehtyä. Ilman lääkkeitä… Ps. Te jotka puolustatte varauksetta masennuslääkkeitä, suositteleisin tsekkaamaan ne kuinka tehottomia ne todellisuudessa on… +haittavaikutukset

Kiitos! 💜 Olet todella viisas ja olen ihmeissäni että löytyy kaltaisesi ihminen!

<3

Tulen niin surulliseksi tästä. Positiivista psykologiaa opiskelleena tiedän, että se, millaista tarinaa kerrot itsellesi ja itsestäsi, tulee ikäänkuin todeksi sinulle. Esim. samaistuu masennukseensa tai mitä ikinä. ”Olen ujo”, ”olen laiska”, ”olen lihava”. Kyllä. Ymmärrän sen. Ja tiedän, että moni muukin ymmärtää. Varsinkin ne, jotka vaikkapa on yhtään itsetutkiskelun äärellä syystä tai toisesta. (Esim. tämä on tuttua monelle, jotka kärsii mistä tahansa mielenterveyden häiriöstä, vaikkapa syömishäiriöistä, silloin näihin minäkuva-asioihin puututaan varhain!) Mutta se mahtaileva kommentointi sairaudesta, sairastuneista ja masennuksen vertaamisesta addiktioon ei vaan ole ok. Satutit jutuillasi monia. Se ei ole viisautta, se on kaukana siitä.

Olen ensimmäisen kommentoijan kanssa ehdottomasti samaa mieltä. Mielikuvat ja vaikutteet saavat todistetusti aikaan sitä, että kuvittelemme olevamme sitä mitä ”itsellensä puhuu”, tai mitä muut puhuvat. Esimerkiksi kovasti koulukiusattu lapsi voi kokea ja ajatella olevansa ruma, jos sitä hänelle on aina jauhettu. Mutta ehdottomasti on satuttavaa väittää masennuksen olevan addiktio. Siitä sairaudesta on lukemattomia tieteellisiä osoituksia, ja sitä tuskin turhaan on sairaudeksi määritelty. Varmaan ei ole mielessäsi käynyt, että ehkä näiden neuvola mainosten on tarkoitus tuoda esille sitä, että apua on tarjolla ihmisille, jotka sitä tarvitsevat. Sen sijaan että sen olisi tarkoitus lietsoa sitä. Täysin järjetön ja perätön heitto ihan jo sen kannalta, ettei valtiolla ole vara sairastuttaa tälläisellä toiminnalla kansaansa enempää. Ennen kuin tuollaisia provosointeja heittää ilmoille, kannattaa varmaan tutustua isoihin tilastoihin, joissa käsitellään esimerkiksi lapsivuodepsykoosia, itsemurhalukemia raskauden jälkeisen masennuksen jälkeen, väkivaltaisuutta ym. Tilastojen lukemat varmaan avaisi sinulle syitä siitä, miksi tälläisiä palveluja mainostetaan. Oletko koskaan ajatellut, että ehkä sinä juurikin kuvittelet olevasi maailmaa pelastava yksilö poikkeuksellisten ajatustesi kanssa, koska olet itse sen ajatuksen itsellesi syöttänyt? Tuntuu kuin sinun olisi pakko kapinoida kaikkea vastaan, ja kaivella kaikki self helpit ja hörhökurssit läpi, jotta ei vaan tarvitsisi myöntää, että meillä on asiat kohtalaisen hyvin täällä kotimaassa. Kirjoitat ja puhut asioista totena, joilla ei ole mitään todellista tieteellistä tutkimustulosta. Kertomasi neurologinen tutkimuskaan ei ole millään lailla validi. Kirjoitat paljon hyviäkin pointteja, enkä väitä että olet missään määrin aina väärässä. Mutta jotenkin tämä teksti oli todella karkea ja loukkaava monia ihmisiä kohtaan, joten koin aiheelliseski ottaa asian esille.Olen seurannut juttujasi monia vuosia, ja todennut, että höyrähdät milloin mihinkin asiaan, miettimättä juurikaan seurauksia. Suosittelen ottamaan asioihin todellista kosketuspintaa (muustakin kun omista uskomuksista), silloin voi saada asiaan vähän laajempaa näkökulmaa.

Julia,kirjoitat asioista todella ymmärrettävästi. Nämä Marian kirjoitukset ja puheet ovat hänen omaa fiktio maailmaansa. Se että neuvolassa kysytään ”kuinka olet voinut ja jaksanut?” Minä itse olen kokenut sen välittämisenä en milloinkaan minua äitinä arvioivana kysymyksenä. Siitähän kysymyksessä on kyse. Onkohan Maria koskaan tavannut synnytyksen jälkeistä masennusta sairastavaa äitiä? Addiktio on riippuvuus.

Maria

Tämä teksti oli vasta alustusta. Pian kerron myös siitä, miten masennusta ”markkinoidaan” neuvoloissa. Siitä pian. Tosiaan, tämä mielen kolmiosainen rakenne ei ole keksintöni, vaan haastattelemani huippututkijat tästä minulle kertoivat. Kirjoitus on heidän haastattelun pohjalta. Teksti on myös tarkastettu heillä.

Maailmahan on pullollaan ”tutkimuksia”. Jokainen lääkäri ja professori voi todeta tutkimansa asian ”tieteellisesti todistetuksi”, mutta todellakin tieteellisen tosistuksen asiasta saa pitkään (vuosia) kestäneet ja laajasti tehdyt tutkimukset. Ei riitä, että on ammatiltaan jonkin erityisalan professori. Olisi syytä ihmetellä, miksi tälläistä hieno me, myself and I mielenrakennetta ei käytettäisi terveydenhuollossa, ellei se olisi myös toimivaksi osoitettu ja tieteellisesti todistettu.

Todella Hyvä kommentti Julialta!

Maria

Tämä on tosiaan tutkijoiden haastattelun perusteella kirjoitettu ja heillä tarkistettu. Ei ole kyse uskomuksista.

Et ilmeisesti tarkastuttanut stoorejasi heillä? Etkä myöskään ensimmäistä kirjoitustasi aiheesta?
Olisi tärkeää että tutustuisit mielen toimintaan monipuolisesti ja syventävästi, ennen kuin puhut asioista mitkä eivät yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Saatika muodostat julkisesti mielipiteitä asiasta josta sinulla ei ole paljoa tietoa. Masennus ei ole mielipidekysymys tai uskomusasia. Sen hoitomuodot voivat monesti olla, vaikka niistäkin on tehty lukemattomia tutkimuksia. Kuulostaa jotenkin siltä, ettet ole aivan perillä kokonaisvaltaisesti mielen toiminnasta/hoitomuodoista, vaan tästä yhdestä vaihtoehdosta innostuneena puhut omien tulkintojen värittämänä.
Kukaan ei kyseenalaista aivokemioiden ja masennuksen vuorovaikutusta, vaan omaa harhatulkintaasi näistä asioista.

Eli mitä ensimmäistä tekstiä tarkoitat? Tämä aihe on alustus seuraavalle.

Maria, mikä on koulutustaustasi arvioimaan masennuksen hoitokeinoja?

Niin kuin aiemmin ketjussa on todettu, kirjoitat huolestuttavaa, vastuutonta ja jopa naivia tekstiä vailla laajaa lähdetutkimusta ja eri alojen asiantuntemusta huomioituna. Se, että kirjoitat ”huippututkijoista” ei valitettavasti tuo uskottavuutta, eikä vahvistu epämääräisistä linkkauksista huolimatta. Se, että yksi tutkija on jotain mieltä ei poista vuosikymmenien tutkimustietoa.

Suosittelen sinulle lämpimästi perehtymään masennukseen ja sen eri hoitomuotoihin laajemmin. Siitä ei parannuta sanojasi lainaten ”Juurikin muuttamalla itseään ja ajatteluaan. Se ei ole välttämättä helppoa tai mahdollista kaikille, mutta se on ainoa mahdollisuus parantua.” Sivuutat täysin erilaiset terapiamuodot ja perehdyt aivokäyriin. Vaikka lauot täällä uskomuksiasi, joilla olet satuttanut monia (masentuneita ja heidän läheisiään), en usko, että itsekään uskot asiaasi niin, että menisit kertomaan perusteettomia mietteitäsi esimerkiksi vaativalla lääkinnällisellä kuntoutuksella hoidettavaa masennusta sairastavalle henkilölle ja hänen hoitotiimilleen.

Myös sinulla itselläsi on raskas menettämisen kokemus taustalla, ehkä pyrit käsittelemään asiaa yksinkertaistaen masennusta ymmärtääksesi sekä sitä että sitä sairastavia. Toivon todella, että jokin päivä aidosti opit ymmärtämään ja katsot asiaa laajemminkin. Selvästi olet siinä alkutaipaleella ja löytänyt yhden suuntauksen, jonka nimeen vannot ilman suhteuttamista laajempaan kuvaan.

Ihminen on kokonaisuus, eikä siitä voi irroittaa itsensä tuntemista ja hahmottamista eri kanavien kautta. Ihminen luo identiteettinsä erilaisten asioiden kautta varhaisesta iästä lähtien. Identiteetti muodostuu itsen erillisyydestä, persoonallisesta ja sosiaalisesta identiteetistä. Kuvailemistasi asioista – joita ei voi erottaa itsestä.

Olen itse sairastanut masennusta ja sen selättänyt. Tunnen masennusta sairastavia ja siitä parantuneita. Hoitokeino missään nimessä ei ollut oman ajattelun muuttaminen ja ”happy thoughts”, vaan pitkäjänteinen terapiatyöskentely (lääkkeittä), asioiden kohtaaminen ja perinpohjainen käsitteleminen tuntemuksia itsestä vähättelemättä. Masennus ei ole addiktio, ja on julmaa kaikkia masennusta sairastavia kohtaan väittää niin.

Näin sosiaali- ja terveysalan ammattilaisena mielenkiinnolla odotan kirjoitustasi neuvolan ”masennusmarkkinoinnista”. Kuten itsekin toteat, masennus on hyvin yleistä.
Mielestäni on upea asia, että vanhempien mielenterveyteen kiinnitetään huomiota neuvolassa. Se on äitien, isien ja lasten hyvinvointia varten. Se, että asiasta puhutaan ei lisää masennusta. Neuvolassa on mahdollisuus kohdata säännöllisesti terveysalan ammattilainen ja puhua arjen haasteista. Se, että masennuksesta puhutaan avoimesti, ei ole sen markkinointia, vaan osa ennaltaehkäisemistä, jotta voidaan tarjota apua, ja jotta avun piiriin hakeuduttaiisin matalammalla kynnyksellä.

Addiktiokin on sairaus. Vertaa esim. alkoholismiin. Taustalla laukaisevana tekijänä tosin voi olla aluksi jokin muu kuin fyysinen syy.

Ja kirjoitinkin blogiin oman kantani noihin sun Instastooreihin heti siltä istumalta, joten kaikki oleellinen löytyy sieltä. Tapa, miten ilmaisit asiat, oli monia sairastuneita loukkaava ja lisää vaan jokaisen pahaa oloa ja häpeää. Se tuskin on kuitenkaan tarkoituksesi. Sen takia olisi erityisen tärkeää, kun sinulla on paljon seuraajia, että mietit miten asiat ilmaiset ja et esitä asioita faktoina, millä ei ole faktapohjaa. <3

https://www.lily.fi/blogit/miiajohanna/maria-nordin-masennuksesta-tehty-sairaus-anteeksi-mita

Ja syy, miksi niin moni tulistui / reagoi / pahastui / loukkaantui, on mielestäni ymmärrettävää.

Maria

Vielä tähänkin, tämä on siis huippututkijoiden haastattelun pohjalta kirjoitettu. Ei oma keksintöni. En missään ole sanonut, että masennus olisi kenenkään vika, tai etten itse olisi siitä kärsinyt. Ikävää, jos olet käsittänyt väärin. Instastoorini liittyivät masennuksen markkinointiin ja siitä kirjoitan pian. Tämä teksti on alustus sille.

Jos masentuneen ajatuksenkulkua tuntee ymmärtää tällaisten ”me vain itse luodaan se ajatuksillamme” syyllistävän ja vähättelevän sävyn. Masennus on sairaus, ei kenenkään oma teko.

Ajatusten noidankehä on osa masennusta. Ei kaikki.

Just näin.

Ja suututtaa se, että Maria poistaa mun kommentit blogistaan. Hän tekee nolon itsestään

En ole poistanut täältä yhtään komennettia, vielä. Asiattomat tulen poistamaan.

Ole ystävällinen, äläkä kirjoita yhtään juttua masennuksesta. Mainosta mindfulnessia ja minäminä-juttuasi niin paljon kuin haluat perustuen omiin tuntemuksiisi, mutta jätä vakavammat asiat niille, jotka niitä oikeasti osaavat/haluavat/pystyvät käsittelemään.

Miksi Maria et ymmärrä, että vaikka tutkimusta olisi tehneetkin huippututkijat, niin sitä ei voida vielä tieteellisesti todistaa? Siihen vaaditaan vuosikausien tutkiminen, ja todella paljon laajemmalla otannalla. Me lukijat olemme kyllä ymmärtäneet, että jaat eteenpäin toisten tekemää tutkimusta, mutta ei se argumentoi tätä puoskarointia lainkaan. Vähän sama asia kun jossain lehdessä julkaistaan ”Ruotsalainen tutkimus” jostain asiasta, jota on tutkittu muutaman vuoden, ja vain muutaman sadan ihmisen otannalla. Sellainen tutkimus ei ole validia. Ihan yksinkertaisimpana esimerkkinä; suomen ravitsemussuosituksia tutkitaan yli 10 vuotta ennen julkaisua ja otanta on koko suomen kansa. Tämä on syy miksi näitä paapatuksiasi ei uskota. Hehkuttamasi professorit ja tutkijat ei kaikkien lukemieni linkkienkään jälkeen vaikuta kovin luotettavilta. Yrität antaa itsestäsi astetta viisaamman kuvan kun perus pulliaiset, mutta teet itsestäsi vain häpeää julkaisemalla faktana asioita joista ei ole mitään virallista todettua näyttöä. Jos olisit fiksu, kykenisit näkemään myös sen syyn, miksi esim. ne neuvola mainokset on olemassa, ja miksi masennusta hoidetaan niinkuin nykyään hoidetaan.

Sinun takiasi Maria ihmiset uskovat masennuksen johtuvan negatiivisista ajatuksista. Sen takia barrikaadeille nousee ihmisiä, jotka empatiakyvyttömyydellään ampuu kaikki sairastuneet maanrakoon. Juuri siksi tällaisia ”masennus on valinta” -tyyppisiä tekstejä kannattaisi varoa ja jättää sanomatta……..

Marian kirjoituksessa oli paljon järkevää asiaa.
Ihme lynkkaajat ! Tänä päivänä moni ei osaa erottaa normaalia alakuloa masennuksesta .
Elämään kuuluu kärsimys , mutta ei nyky ihmiset halua tätäkään ymmärtää.
Ja kyllä negatiiviset ajatukset ylläpitävät masennusta . Suosittelen sinulle lämpimästi perehtymään CBT – terapian perusteisiin .

Nyt hei ihan oikeasti, todella huolestuttavaa tekstiä. Blogikirjoitus on varoittava esimerkki uskomushoitojen markkinoinnista itsekkäistä lähtökohdista. Jokseensakin kyseenalaista on myös se, että kirjoittaja itse poistelee (ilmeisesti liian vakuuttavia vasta-argumentteja sisältäviä) kommentteja kirjoitukseen. Kaiken kaikkiaan ihan todella vastuutonta viljellä tällaista mututuntumalla kirjoitettua soopaa. T. Kliinisen neurofysiologian yksikössä työskennellyt terveydenhuollon ammattilainen

Allekirjoitan täysin! Ihminen on hukassa!

Maria

Tätä tekstiä varten haastattelin huippututkijoita, jotka myös tarkastivat tekstini ja sanoivat sitä loistavaksi. Ei ole kyse huuhaasta, vaan ihan tieteestä. Toki kirjoitukseni on niin kansantajuinen kuin mahdollista. Tässä vielä lisää tutkijoista: http://psychology.wikia.com/wiki/Andrew_and_Alexander_Fingelkurts ja heidän nettisivunsa: https://www.bm-science.com/index.php/basic-research/team/drs-fingelkurts

Tutkijoiden kertomat eivät edelleenkään anna sinulle lähteitä, jonka perusteella voit väittää, että masennus ei ole sairaus vaan addiktio negatiivisiin ajatuksiin, joka paranee vain positiivisella ajattelulla.

Törkeämmäksi blogisi tekee nyt sen, että vielä kehtaat väittää lukijoiden ymmärtäneen väärin. Kuten sanoit, kirjoitat kyllä kansankielellä. Kaikki ymmärsi. Myönnä laukoneesi ohi.

Et kyllä vaikuta erityisen hyvinvoivalta. Koet ilmeisesti suurta tarvetta analysoida koko ajan itseäsi, ja jos olet analysoimatta, teet senkin tietoisesti. Sillä läsnäolemisella tarkoitetaan jotain ihan muuta; ollaan läsnä hetkessä, yhteydessä toisiin ihmisiin, jne, ilman jatkuvaa sekopäistä analysointia milloin mistäkin tai siitä ettei saa ajatella mitään.

Vain epätasapainoinen ihminen kokee noin suurta henkisen tasapainon tavoittelua.

Tämä on osuva erittely ihmisestä!

Itselläni huomaan olevan noita I-, me- ja self-päiviä… Self-päivänä voin hyvin ja tunnen vain suurta kiitollisuutta kehostani, kokemuksistani ja elämästä. Silloin tunnen itseni hyväksi ja kauniiksi kuitenkaan ajattelematta, että ”näytän tänään hyvältä”.

Mitä sanoo Kaksplus tälläiseen postaukseen?

Tiedustelin tätä instastoorien jälkeen ja Kaksplus kanta oli että Marian Instagram-tili on hänen henkilökohtainen tilinsä eikä Kaksplussan alainen. Että hänellä on oikeus mielipiteisiinsä, mutta Kaksplussassa eivät missään tapauksessa jaa hänen mielipidettään tästä asiasta. Mutta sitten Maria saa kuitenkin postata aiheesta blogiinsa? Että ei siellä uskalleta sanojensa takana seistä.

Eikähän KaksPlussaa kiinnosta lähinnä kaikkien määrä.

*klikkien

Esikoisen syntymän jälkeen koin mielialani todella matalaksi. Pelästyin oloani kovasti ja tunsin häpeää ja epäonnistumista siitä, että mieleni valtasi kaiken rakkauden lisäksi synkät ajatukset. Minun ja vauvani pelastukseksi neuvolassa oltiin kiinnostuneita henkisestä hyvinvoinninstani ja uskalsin siellä kertoa olostani. Sain lähetteen psykologille, joka keskusteluavun lisäksi tutustutti minut tietoiseen läsnäoloon ja sain meditaatio-opastusta. Vointini koheni pikkuhiljaa ja nykyisin olen kolmen ihanan lapsen onnellinen äiti. En halua edes miettiä missä olisin ilman neuvolan apua. Tai miten vauvani kehitys olisi vaarantunut synkkien ajatusten vallassa olevan äidin hoivassa. Olen todella eri mieltä siitä, että neuvolassa jotenkin mainostettaisiin masennusta. Minulle ei ole koskaan edes sanottu, että olisin ollut masentunut. Sitä sanaa ei koskaan käytetty missään tilanteessa. Uskalsin kertoa synkistä ajatuksistani ja sain niihin apua. Itse kuitenkin tiedän nyt jälkeenpäin, että masennuksesta oli kyse.

Maria

Huippua! Mä toivoisin, että KAIKKI neuvolan asiakkaat saisivat tuon saman tiedon läsnäolo- ja meditaatiotekniikoista. Mutta siitä seuraavassa tekstissä!

Niin, HUIPPUA että neuvolassa puhuttiin aiheesta ja kyseltiin äidin vointia jotta äiti pääsi asianmukaisen avun piiriin. Juurikin sitä ”markkinointia” mitä vastustit.

Miksiköhän niin moni suuttuu kun maailma on kuitekin pullollaan erilaisia teorioita ja käsityksiä? Pitääkö niiden kaikkien ilmaisijoille suuttua? Siinä ois aikamoinen työsarka josta luultavasti ei koituisi muuta kuin pahaa mieltä molemmille osapuolille. Ja tarvitseeko seurata niiden kirjoittajien juttuja vuosia kuten yksi kommentoija sanoi itsestään? Miksi seurata jos tektsit ei miellytä? Jokaiselle löytyy kyllä jotain jonka lukemisesta tulee hyvä mieli ja joiden kirjoittavia ei tarvitse lytätä. Rakentava kritiikki on sitten asia erikseen ja hyödyllistäkin. Ja tosiaan, juttu ei ollut Marian omaa keksintöä.

Tuo ”self” käsite tuntuu ristiriitaiselta varsinkin tuossa kontekstissa, missä viitataan muuttuneisiin mielentiloihin, mutta silti sitä luonnehditaan lauseella ”nyt MINÄ ajattelen”. Mihin tässä jaottelussa sijoittuu ns. egokuolema tai ”valaistunut” tietoisuuden tila, jossa minuus häviää?

Maria

Täydellinen ”self” on tiettääkseni juuri egon kuolema. Eli on vain todistaja.

Ok, mielenkiintoista! Sellaista tilaa on toki vaikea luonnehtia, koska pelkkä ”maailmassa tapahtuu asioita” ei oikein kerro mitään, ellei siihen lisää minuutta edes jotenkin, vaikka sitten vain, että ”olen osa maailmaa”.

Haluaisinkin esittää kysymyksen arvostelijoille: onko heidän mielestä mahdollista parantua masennuksesta (ajatteli sen sitten sairautena tai jonain muuna) muuttamatta ajatteluaan?

Lue tämä.

https://mindandbodybysanni.blogspot.com/2018/10/masennus-itseaiheutettu-tila-vai-vaikea.html?spref=fb&m=1

Taitaa mennä puurot ja vellit sekasin. Oikeesti tää on vakava sairaus mistä ei parannuta noin vaan. Pelottavaa miten hyökkääviä ja ymmärtämättömiä ihmiset on 🙁

Maria

Kyllä masennuksesta on myös ihan mahdollista parantua. Juurikin muuttamalla itseään ja ajatteluaan. Se ei ole välttämättä helppoa tai mahdollista kaikille, mutta se on ainoa mahdollisuus parantua.

Kiitos mielenkiintoisesta tekstistä.

Tunnistan nyt lukemastani tekstistäsi kolmen minän hyödyt ja näen kyllä niiden yhteyden mielenhyvinvoinnille ja jopa masentuneen mielen parantumisen tukemiselle. tässä oli mielestäni myös löydettävissä yhtymäkohtia ainakin minulle tutusta minän ajattelusta (aikuinen (toiminta, järki), haitallinen aikuinen (syyllistäminen jne. Haitalliset opitut ja omaksutut toimintatavat), sisäinen lapsi (tunteet, tarpeet), ja näiden välisen vuorovaikutuksen merkityksestä.

Huomaan kuitenkin pohtivani miten kertomasi tieteellinen fakta suhtautuu myös masennuksesta mm. Seortoniini aineeenvaihduntaan liittyen tehtyyn tutkimukseen ja nykyisiin hoitokäytänteisiin? Toivon, että kertoisit myös tästä. Jään odottamaan masennuksesta kertovaa tekstiäsi.

Siis tietenkin ja sitähän varmasti JOKAINEN masentunut tekee ja haluaa tehdä. Niin pohjalla kuin itse kävin, sen tien nähneenä ja melkein täältä lähteneenä tän aiheen repostelu on äärimmäisen satuttava ja arka paikka.

Ja en varmasti itse olisi näin pitkällä, jos en olisi tehnyt sen eteen töitä. Mikään ei tapahdu itsestään, mutta kyllä siinä vaikuttaa myös se, onko sulla tukea ja tarvittavia työkaluja paranemiseen. Ei mikään ”ajattelen positiivisesti niin paranen”. Kun se tuntuu mustalta pimeältä suolta, sä näet vaan uhkia ja haluat kuolla – vaikket haluaisi ajatella noin!! Minusta tämä on vain jokaisen vaikeasti masentuneen vähättelyä.

Kyllä suurin osa parantuu masennuksesta. Masennusta ylläpitää negatiiviset ajatukset sekä ydinuskomukset itsestään. Ajatusten muuttaminen vaihtoehtoisella tavalla kääntää todellakin prosessin toipumiseen. Valitettavasti on ihmisiä joilla ei ole halua toipua, silloin usein persoonallisuuspuolella voi olla jotakin. Esimerkiksi huomionhakuinen persoonallisuus voi vaikuttaa siihen että masentuneena on ihan hyvä olla.

Ei kai sitä ollakkaan kritisoitu? Kritiikki kohdistuu masennuksen väittämistä addiktioksi, sekä masennuksen yksinkertaistamista vailla pelkän oman ajattelun asiaksi. Sekä siihen että masennusta muka markkinoitaisiin neuvoloissa ym.

*vain oman ajattelun asiaksi

Oma vastaukseni on omasta kokemuksesta ”ei”. Tietysti jokaisella on oma kokemus ja syy masennuksensa taustalla, mutta minun on vaikea kuvitella täysin kliinisen masennuksen olevan mahdollinen, jos on hoitanut omaa mieltään ja ajattelutapojaan. Vaikka olenkin viettänyt pitkiä aikoja masennukseksi luokiteltavassa tilassa, en koe näitä tekstejä loukkaavina. Kuvailisin masennusta oireeksi sairauden sijaan; masennus osoittaa, että jokin henkisessä (ja/tai fyysisessä) tilassa on pielessä. Alkuperäinen syy voi olla mikä tahansa, ulkopuolelta tullut, ”itse aiheutettu” tai eri kestoinen, mutta kaikkia näitä hoivaa sama lääke: mielen työstäminen.

https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/7640e518-279f-48ec-a018-c7f6120a1f14_pt.shtml Siinä sulle Essi faktaa. Et varmaan itse ole koskaan sairastanut vakavaa masennusta, että olisit joutunut mielisairaalaan? Näinpä.

”Sitähän terapiassa juuri tehdään, että yritetään päästä omien negatiivisten kelojen päälle. Mutta toivottavasti kukaan ei nyt saa Nordinin puheista sellaista käsitystä, että vain huonot ihmiset jotka eivät osaa säädellä ajatuksiaan sairastuvat masennukseen.

Maria Nordin ei halunnut kommentoida puheitaan Iltalehdelle.”

Joten onko minun masennuskokemukseni siten vähäisempi? Onko masennus jokin kilpailu? Tuskin kukaan kerralla sinne mielisairaalaan lähtee, mutta voi olla että sinne itse kukin päätyisi ilman toimivia keinoja. Vaikka uskoisi jyrkästi vain yhteen suuntaukseen tässä asiassa ja esim. tehokeinoksi lääkkeet, niin tarvitaan se usko hoidon aloittamiseksi. Tietenkin masennus voi viedä ääritapauksissa mielisairaalaan tai kuolemaan, kun ollaan jo niin syvällä että viimeinenkin usko loppuu. Mutta mikäköhän siihen uskoon voisi auttaa?

Voi että… Puhut ihan oikeaa asiaa ja ymmärrän pointtisi. Mutta miksi provosoit ihmisiä väittämällä, että neuvolassa mainostetaan masennusta tai että masennus on addiktio? Suosittelisin miettimään miten asiat kannattaisi tuoda esille, jotta ihmiset olisivat vastaanottavaisia. Olet suututtanut suuren määrän ihmisiä ylimielisellä asenteellasi, eivätkä nämä ihmiset edes halua ymmärtää sinua. Enkä ihmettele. Jotenkin tuntuu, että se on tavoitteesikin enkä ymmärrä miksi.

Samaa ihmettelen! Mainostetaan masennusta. Kai sitä mainostetaankin, MASENTUNEILLE äideille. Mikä ongelma on itsellä jos kaiken ottaa itseensä? Rajattomuus? Se on vaan hyvä asia jos apua on tarjolla sitä tarvitseville. Monella voi olla edelleen korkea kynnys hakea apua pahaan oloonsa. Ja masennuksen vertaaminen addiktioon on oikeasti aika sairasta.

Nyt täytyy kyllä kommentoida.. On hienoa, että neuvolassa kysytään miten voit ja näin voidaan saada selville väsyneet ja masentuneet äidit, MUTTA itse olen kokenut tätä samaa Maria Nordinin kertomaa ”mainostamista”… Itselleni oli henk.koht. järkytys kun neuvolan terveydenhoitaja monta kertaa kysyi että ”sinäkö et MUKA ole lainkaan vösynyt? — miten sinä MUKA voit jaksaa? — saatko sinä MUKA oikeasti nukuttua öisin…” ymym. Itselläni ei ole ollut missään vaiheessa ongelmaa jaksamisen kanssa, mutta terveydenhoitajan minullaKIN TIETENKIN pitää olla jaksamisen kanssa ongelmia kun olenhan ensimmäisen lapsen äiti ja kaikki on uutta… Kaikki uusi kun tuntuu uuvuttavan ihmisiä.. Sanoisinko että vain ”hohhoijaa!” Mielestäni tällainen väkisillä väsyneeksi äidiksi painostaminen on naurettavaa ja sitä neuvoloissa myös tehdään! Kaikki äidit eivät ole vösyneitä ja masentuneita. Mutta korostan, että ON HIENOA kun kysytään ”miten olet jaksanut?” mutta jos äiti vastaa ”kiitos, todella hyvin…” niin silloin on NAURETTAVAA alkaa JANKUTTAMAAN VÄSYMYKSESTÄ! Amen.

Eli ole onnellinen, että sinä et ollut masentunut tai ahdistunut raskauden jälkeen. Sehän on vain hienoa. Mutta tällä perusteella sinun ei todellakaan kannata lähteä vähättelemään niitä, ketkä ovat. Tai neuvolan roolia. Jos et pidä siitä, että sinulta kysellään vointia ym niin se on sinun ongelmasi. Ja aina eivät myöskään kemiat kohtaa sen vastapuolen kanssa, tässä tapauksessa neuvola tädin.

https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/7640e518-279f-48ec-a018-c7f6120a1f14_pt.shtml

”Sitähän terapiassa juuri tehdään, että yritetään päästä omien negatiivisten kelojen päälle. Mutta toivottavasti kukaan ei nyt saa Nordinin puheista sellaista käsitystä, että vain huonot ihmiset jotka eivät osaa säädellä ajatuksiaan sairastuvat masennukseen.

Maria Nordin ei halunnut kommentoida puheitaan Iltalehdelle”. -> Yllätys, kenelle?

Mä toivoisin että Kaksplus jonka alla Maria kin blogiaan kirjoittaa, ottaisi tähän uskomattomaan soopaan ja loukkaavaan tekstiin jotain kantaa. Miten on mahdollista että sellaisen lehden, joka on nimenomaan pienten lasten vanhemmille ja varman etupäässä äideille tarkoitettu, nimen alla voidaan julkaista tällaista nöyryyttävää, alentavaa ja pahaa mieltä aiheuttavaa tekstiä. Et taida todellakaan ymmärtää Maria miten julmalta sanasi tuntuvat meistä, jotka ovat masennuksen takia niin pohjalla käyneet, ettei pienintäkään valonpilkahdusta sieltä näkynyt. Juu, itse olin ainakin täysin addiktoitunut tuohon oloon kun päivittäin pelkäsin ja toisaalta toivoin kuolevani. Ai että, saisipa sen tunteen takaisin kun se oli niin ihanaa.

Naulankantaan! Haluaisin myös ajatella kuolemaa 24/7, pelätä elossaolemista ja toisaalta haluta kuolla. Se tunne oli niin mahtava, ajatustyöllä sekin toki olisi varmaan saanut pois sanoo Maria.

SAIRASTA TODELLA! Kyllä on taas kauhulla seurattu tätä meininkiä. Ei ihme, että tästä nousee haloo. Loppuu KaksPlussan tilaus kyllä täällä, että tällaisia tänne saa kirjoitella. Oikeasti. Äidille tarkoitettu sivusto!

Surullista lukea täällä näitä muutamia kommentteja. Tässä on hyvin pohjustettu uusi näkökulma ajatella asiaa ja ihmisen mieli on yksi maailman ihme. Monilla tämä mielen potentiaali jää täysin pimentoon juuri tällä rajoittuneisuudella ja ymmärtämättömyydellä. Eletään aikoja, että ihmisen on aika kääntyä sisäänpäin ja tutkia omaa tietoisuuttaan omaa potentiaalia. Toki kaikki ei ole niin mustavalkoista. Puhetta riittää meiän maailmassa, mutta ymmärrystä
ja lempeyttä sitäkin vähemmän. Tällä blogikirjoituksella ei ole tarkoitus loukata ketään vaan avartaa ihmisiä ajattelemaan uudella tavalla out of the box. Rikkoa asioita/lokeroita mitä pidämme itsestäänselvyyksinä.

Mutta ei syvästi masentuneena pääse ihan noin vaan out of the box. <3

Ei varmasti pääse tarkoitinkin kommentillani objektiivisisesti, että avartaa ihmisiä ajattelemaan uudella näkökulmalla tätä asiaa ja edelleenkään kaikki ei ole niin mustavalkoista. Masentunut ihminen tarvitsee ympärilleen rakkautta, tukea ja ymmärrystä, mutta muutos lähtee ihmisestä itsestä.

Meidän lasten koulussa opetataan mielenterveystaitoja ja vedetään mm. rentoutumisharjoituksia.

Ja terveisiä vaan Marialle! Sinä et usko masennukseen. Minä uskon siihen, että ihmiselle tulee ruskeat silmät, kun on pienenä sidottu vaipat liian kireälle. Kun olin lapsi, yksi lääkäri sanoi niin.

Minä myös asun nyt linnassa kun oikein kovasti ajattelen. Ajatuksenvoima, se on ihmeellinen voima.

Muistaakseni Maria sanoi että masennus on NEGATIIVISTEN AJATUSTEN addiktio. Kaikki haluavat takertua vain tuohon addiktio-sanaan jostain kumman syystä. Hyvä Maria! Että olet tarpeeksi rohkea ottamaan näitä asioita esille ja laitat ihmiset ajattelemaan ja keskustelemaan asioista.

Hei Maria!
Uusien tutkimustulosten kuuleminen on aina mielenkiintoista ja uuden näkökulman saaminen asiaan tietenkin myös hyvä.
Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että masentunut henkilö ei oikeasti voi parantua pelkästään ryhdistäytymällä ja ajattelemalla positiivisemmin. Masennus on hyvin vakava sairaus, jossa on nähtävillä aivojen välittäjäaineiden pitoisuuksien laskua sekä esimerkiksi kohonneita kortisoliarvoja. Masennus itsessään lisää itsemurhariskiä ja itsemurhista puhuttaessa on todettu, että itsemurhan puheeksiotto ja siitä keskustelu EI lisää itsemurhariskiä vaan itseasiassa on yksi itsemurhien ehkäisykeinoista. Tästä mielestäni voidaan päätellä saman pätevän masennukseen.
On totta, että ihmisellä on valtava potentiaali kehittää itseään ja toteuttaa positiivista psykologiaa tai mindfullnesia, näistä on myös näyttöä masennuksen hoidossa. Lievää masennusta voidaan hoitaa myös liikunnalla.
Koskaan pelkkä lääkehoito ei voi olla masennuksen ainoa hoitomuoto, vaan tueksi tarvitaan aina psykososiaalista tukea ja keskusteluapua (tämä ihan muistutuksena tässä ).
Masentuneelle henkilölle voi olla tavaton ponnistus päästä sängystä ylös ja esimerkiksi vessaan. En jaksa hetkeäkään uskoa, että kukaan meistä haluaa olla niin toimintakyvytön siinä mustassa suossa jossa masentunut kulkee, vaan toivoo ulospääsyä.
Kuten yllä mainittiin, psykoterapia parhaimmillaan perustuu uusien ajattelutapojen löytämiseen ja pitkällä aikavälillä niiden omaksumiseen ja arkeen mukaan saamiseen. Se on valtava projekti ja ponnistus mikä ei kaikilta aina onnistu.
Itse en ole onnekseni kohdannut omakohtaisesti masennusta, mutta voin todeta 7 vuotta psykiatriaa työkseni tehneenä että mikäli se olisi vain ajattelumaailman muutosta, sen tekisi varmasti jokainen masentunut ! Näin ei kuitenkaan ole. Lisäksi arvostan suuresti sitä, että neuvolassa otetaan nämä asiat puheeksi, koska kuten todettu – itsemurhia ehkäistään puheeksiottamisella ei vaikenemalla.
Sinulla on bloggaajana valtava vaikuttamisen mahdollisuus ja vastuu ja toivon sydämestäni että pohdit tarkoin , millaista tekstiä kirjoitat näin raskaasta, henkilökohtaisesta ja vaikeasta asiasta saamatta sairautta potevia tuntemaan syyllisyyttä ja riittämättömyyttä kuten nyt ilmeisesti on käynyt. Jään ammattilaisen silmin odottamaan mielenkiinnolla seuraava postausta itse masennuksesta ja toivon, että saat siihen mukaan näyttöä myös muista lähteistä.

Mä henkilökohtaisesti boikotoin tästä lähtien Kaksplus lehteä ja kirjoituksia. Todella ajattelematonta ja loukkaavaa.

Millivanilli, sama juttu. nää Marian jutut pahenee vaan ajan saatossa. Onneksi hän voi olla onnellinen äiti ja pienentää jutuillaan halventavasti muita kun ei tiedä asiasta oikeasti mitään. Sattuu niin paljon tällainen ylimielinen ajattelutapa.

Tämä teksti on mielenkiintonen kuvaus ihmisen minän kokemisesta. Tämä on yksi tapa tutkia mieltä ja ihmisen minuutta, ei sen oikeampi tai väärempi kuin mikään muukaan tapa/keino/työkalu. Mutta missään nimessä tämä ei ole se tapa millä masennuksen hoito voidaan aloittaa. Jos nyt puhutaan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja sen hoidosta, tarvitaan niitä ”mainoksia” neuvolassa, paljon julkista puhetta, häpeän ja syyllisyyden sekä pelon poistamista tämän aiheen ympäriltä. Ja ennenkaikkea empaattista ja hienotunteista suhtautumista masennuksen kokeneihin. Maria, sinun toiminnastasi puuttuu kaikki tämä, ja on hirvittävän surullista seurata sitä ettet edes yritä ymmärtää tätä. Sivuutat kaikki eriävät mielipiteet ja katsot asiaa kuin ylempää omasta kuplastasi. Jos koet tämän asian tärkeäksi ja haluat siihen vaikuttaa, lähestymistapasi täytyisi olla aivan toisenlainen. Nytkin vain jatkat oman näkökulmasi avaamista, kohtaamatta sitä tosiasiaa että loukkasit monia tökeröllä ulostulollasi ja loit monelle masennusta kokevalle aitoa pahaa oloa, sekä tuet vanhentunutta käsitystä siitä että masennusta kokeva on jotenkin viallinen. Pidän toimintaasi todella vahingollisena sillä olet mediassa näkyvä persoona ja sanomisesi tavoittaa monia. Sinun tulisi ymmärtää vastuusi, ja harkita tekojasi tarkemmin, kaikkeen ei aina tarvi ottaa kantaa. Herää kysymys, että koetko itsesi mitättömäksi jos et ole näkyvästi esillä ja luomassa jotain mediamylläkkää. En ymmärrä tarkoitusperiä toimintasi takana. Masennusta kokeneiden auttaminen se ei ainakaan vaikuta olevan.

Olen masentunut. Taidan aloittaa kakaton vauvakurssin. Samalla opetan vauvaani olemaan syömättä koska syöminen tuhoaa maapallon. Siten se on myös kakaton ja vaipaton eikä varmana ainakaan addiktoituneen sairas masistelemaan. Onneks kohta ajan teslallani vetämään likaantumaton vauvakursseja

Masennusta ei voi ymmärtää jos sitä ei ole kokenut. Esimerkiki traumaattinen kokemus voi laukaista sen, esimerkiksi oman lapsen vakava sairastuminen.
Toinen asia, miksi niputat samaan yhteyteen lesbot, homot, heterot ja trans-ihmiset? Ja sitten kohdassa kaksi niputat sukupuolisuudet. Teet itsestäsi nolon kun kirjoitat että trans olisi suuntautuminen.

Maria,

Sä sait mut hakemaan kriisiapua koska syyllistät. Sun fanit kannattaa sun hulluja ajatuksia ja tuntuu oikein masentuneiden somekiusaamiselta. Uskomatonta.

Mihin Maria unohdat terapian näistä teksteistä? Terapia on todistetusti tehokkain ja tärkein keino käsitellä vaikeat asiat sekä masennuksen hoitoon ja ylipäätään kaikille. Vaikeiden kokemusten ja traumojen käsittely sekä ymmärtäminen on ehdottoman tärkeää, tätä ei voi kiistää. Niiden hautominen ja sulkeminen mielestä vie ne tiedostamattoman mielen puolelle, josta heijastavat arkielämään ja ihmissuhteisiin. On kohdattava ja käsiteltävä ne ensin, ennen muiden hoitokeinojen käyttöönottoa. Miksi suljet tärkeimmän hoitokeinon, terapian, näistä jutuista? Minulle tuo kielii tiedon puutteesta.

”Se on ihan ymmärrettävää, mutta suosittelen jokaista miettimään, miksi aihe aiheuttaa tuollaisen reaktion.”

Aihe aiheuttaa vahvan reaktion, koska se on niin pöyristyttävää, miten joku kehtaa vähätellä toisten tuskaa tavalla mitä teit.

”Tämä ei avaudu aivan heti ihmiselle, joka ei ole asiaa tältä kantilta koskaan ajatellut.”
Kuten ei myöskään vaikea masennus sairautena avaudu koskaan ihmiselle, joka sitä ei ole itse kokenut.

”Kerronkin tarinaa, itseni kautta, mutta en itsestäni.”
Onkin surullista, että se kannanotto minkä olet päättänyt ilmaista itsesi kautta on muiden kärsimystä vähättelevä. Asiaa ei helpota suinkaan myöskään se, että olet myös päättänyt jakaa ig tilisi kautta tarinoita/videoita, joissa oikein itket onnesta.

Hehkutat usein onneasi ja miten ihanasti kaikki elämässäsi on. Ja se on mahtavaa! Ihanaa, että on ja tähän mennessä on ollut mukava nähdä jakamaasi onnea. Mutta tuosta asemasta lähteä kommentoimaan tekemälläsi tavalla ja pyörittelemään silmiään masennukselle on todella ylimielistä ja aika kamalaa.

Eikö se yleensä mene niin, että mitä hiljaisemmaksi sen tarinankertojan mielessään saa ja mitä enemmän pystyy olemaan läsnä, sen suuremmaksi ymmärrys, rakkaus ja myötätunto muita kohtaan kasvaa. Vaikuttaa siltä että sä olet sen sijaan samaistunut rooliin, jossa olet lukenut ja ”tutkijoiden” komppaamana täysin tietoinen ylemmän tietoisuuden, tajunnan ja ymmärryksen maailmasta, mitä muut ei ymmärrä ja nyt yrität tässä tietämättömiä valistaa. Ja oppien jakaminen, eihän siinä mitään vikaa ole, mutta tällä tavalla, että samalla potkitaan niitä maassa makaavia. Huudellaan sieltä ylhäältä alaspäin, että oottekohan te nyt oikeasti sairaita.

Tää ylimielinen rooli huokuu ihan sun teksteissäkin.

”Tämä ei avaudu aivan heti ihmiselle, joka ei ole asiaa tältä kantilta koskaan ajatellut.”
”Toki kirjoitukseni on niin kansantajuinen kuin mahdollista.”
Kiitos, että teit kirjoituksistasi tarpeeksi simppelin meille tavallisille tallaajille ymmärrettäväksi.

”Tätä tekstiä varten haastattelin huippututkijoita, jotka myös tarkastivat tekstini ja sanoivat sitä loistavaksi.” Kerrot tarinaa, itsesi kautta, et itsestäsi, mutta silti koet tarvetta todistaa, itsellesi ja muille, että tekstiäsi pidetään loistavana.

Eikö se niinkin mene, että kun se läsnäolon yksinkertainen ja maaginen maailma avautuu, niin ei tunne tarvetta asettaa itseään ylemmäksi kuin muut ja arvostella esim. neuvolan masennuspolitiikkaa tai masennusta sairautena?

Mutta kiitos kannanotostasi, muistui taas mieleen, että pitää itse entistä enemmän auttaa ja levittää sitä ymmärrystä, tukea, lämpöä ja rakkautta heille, jotka kamppailevat niin masennuksen kuin muidenkin vaikeiden sairauksien kanssa.

Ajatuksiani aiheesta lisää;
https://mindandbodybysanni.blogspot.com/2018/10/masennus-itseaiheutettu-tila-vai-vaikea.html?spref=fb&m=1

Ala-ikäiset lapset eivät voi päättää asioistaan. Siksi jättäisin heidät kuvista pois. Välttyy aikuisena stigmalta. Asioistaan voi kirjoittaa ilmankin. ja mitä tulee julkisuuteen,se vasta hajottaakin. Aikaa itselle,aikaa muille -ilman koneita ja koneet kiinni. Aivot tarvitsevat unta. Ainainen virtuaalisuus ses vasta masentaakin. Ei ihminen ole kone. takaisin perusasioihin. Less is more.Back to basics.

Kiitos Maria kirjoituksesta!

Oli mielenkiintoista lukea mielen kolmesta osasta ja tästä tahdon tietää lisää. Erityisesti i & self- osat kiehtoivat, sillä vaihtelen näitä mielessäni toisinaan ja oman olotilan muutoksen tunnen välittömästi. Self- tilassa on hurjan paljon helpompaa olla itselle armollinen. En ole ajatellutkaan, että minuuksilleni on nimi ja neuropsykologisia tapahtumia. Todella kiehtovaa!

Terveyden taustalla vaikuttaa monet asiat. Terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttaa biologiset tekijät, elinympäristö (kulttuuri, psykososiaalinen ympäristö, kasvatus jne.), elintavat, sekä sattuma. WHO on Ottawan julistuksessa määritellyt terveyden edistämisen strategian. Terveyden edistäminen on globaalisti kansanterveydelle tärkeää ja sosioekonomisesta näkökulmasta erittäin järkevää.

Neuvolatyö on tarkoin säädeltyä ja perustuu tutkittuun tietoon. Terveyden edistäminen on neuvolan tärkein tehtävä. Neuvolassa lapsiperheiden hyvinvointia pyritään kartoittamaan voimavaralomakkeen kautta.

Voimavaralomakkeessa on paljon kysymyksiä, osa jopa tuntuu toistavan itseään, jotta perheen heikentyneet voimavarat ja mahdollinen avun tarve tulisivat ajoissa ilmi.

Neuvolatyössä LAPSI on aina terveydenhoitajan mielessä ensimmäinen ja se tulisi olla myös vanhemmilla! Lapsi on tärkein jo äitiysneuvolassa asioidessa, sitähän me kaikki haluamme, turvassa olevan, terveen lapsen. Perheen voimavaroja kartoitetaan siis jo raskausaikana, jotta lapsella olisi turvallista syntyä, jotta lapsi saisi riittävästi hoivaa, jotta varhainen vuorovaikutus toteutuisi ja lapsi saisi siten parhaat mahdolliset eväät elämään.

Masennuksen puhkeamiseen ei ole vain yhtä syytä. Kuten kaikkien tautien kohdalla, tarvitaan sairaudelle alttius. Elinympäristössä tai elintavoissa voi olla sairauden laukaiseva katalyytti.

Masennuksen puhkeamista on tutkittu paljon, sen jo tiedämme, että pieni vauvakin voi olla masentunut. Pienen vauvan masennus johtuu usein varhaisen vuorovaikutuksen puutteesta, kiintymyssuhteen ongelmista tai perustarpeiden tyydyttymättömyydestä. Pienen vauvan minuuden rakentumista voimme vain arvailla, mutta nykytutkimusten mukaan minuuden ajatellaan rakentuvan pikkuhiljaa vauvan kehittyessä.

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että meidän tulee pohtia asioita eri näkökulmista ja mutu- tuntumalla voisin ajatella, että mielenhallinnalla voi vaikuttaa masennuksen kokemukseen. Siitä olen eri mieltä, että neuvolassa tuputettaisiin masennusta. Terveydenhoitajan on voitava olla varma jokaisen lapsen kohdalla, että he saavat riittävästi turvaa ja hoivaa. Vanhemman mielipaha masennuksen tuputtamisesta ei saa vaarantaa lasta.

Olet Maria ihana ja idearikas ja tykkään tyylistäsi tutkia asioita out of The box, odotan lisää tietoa i, me, selfistä

Mielenterveyden ammattilaisena mielestäni on äärimmäisen huolestuttavaa ja jopa vaarallista, että julkisuuden henkilönä puhut näistä asioista kuin asiantuntija – ilman tähän pätevää koulutusta. Oman mielipiteen ilmaiseminen tulisi tehdä niin, että kaikille on selkeää sen olevan vain subjektiivinen kokemuksesi. Kaikilla ihmisillä kun ei netissä ole kriittistä lukutaitoa – mutta toivoisin että sinulla olisi enemmän empatiaa ja eettistä silmää näissä kirjoituksissasi.

Osu vissii arkaan paikkaan tää. Ja hyvähä se on. Kukaan ei voi väittää et maailma ois hyvällä tolalla, et ihmiset ois kuten ne vois olla. Johan sen näkee näist kommenteista. Ihmiset pliis.

Hei! Tämä oli mun mielestäni ehkä jopa sun blogihistorian parhain ja konkreettisin teksti. Ymmärrän täysin mistä puhut. Teen kokoajan itse tietoista matkaa kohti yhä usempia self-minän kokemia hetkiä. Jollain tavalla kyllä tuntuu, että olen ollut koko elämäni ajan tuo tarkkailija, seurannut elämänrytmiä sivusta. Mutta sitten mulla on myös se vitsaus joka välillä laukaisee suurta ahdistusta; aivot hyrrää yötä päivää. Luulenkin kärsiväni jonkin asteisesta ahdistuneisuushäiriöstä. Katastrofiajattelu ja ylenpalttinen pakko huolehtia turvallisuudesta. Itsen ja elämän kontrollointi on vienyt paljon aikaa ja voimia. Kaikesta huolimatta olen kiitollinen, että olen saanut elää tähän hetkeen jossa tiedän, että todellakin sillä mitä syöttää sisään (niin mikäli se mitä syöttää ei ole jotakin lääkettä) voi muuttaa asioita ja nousta yläpuolelle katselemaan ja nauttimaan matkasta. En ole siellä vielä, mutta tiedän, että olen hyvää vauhtia menossa. Opettelen iloa kaikkien synkkien vuosien jälkeen, opettelen päästämään irti siitä riippuvuudesta jonka noiden vuosien aikana kehitin tuota pimeyttä kohtaan. Riippuvuus oli pakko kehittää jotta jaksoi kaikki ne vuodet, mutta jos ajatukseni olisi saanut aiemmin nykyisen muotonsa olisiko synkkiä vuosia ollut vähemmän? Luulen, kyllä. Mutta kaikki ajallaan kullekkin. Kiitos ihanasta, toista ihmistä kunnioittaen kirjoitetusta tekstistäsi <3
Hyvää elämääsi 🙂

Jakaisitko julkaisun/julkaisut, joihin perustat väittämäsi ja jotka täyttävät tieteellisen tutkimuksen kriteerit? Kaipaisin tietoa esimerkiksi siitä, mihin tutkimuksiin tuo ”Me, Myself and I” – teoria perustuu. Tuolta linkittämältäsi psychology.wikia sivustolta en onnistunut aiheesta löytämään kunnollista tietoa. Onko kyseinen sivusto virallistettu/pätevä psykologian sivusto? Vai voiko sinne käytännössä kuka vain kirjoittaa julkaisuja? Kuka on tämän ”minä, minä, minä” – teorian luonut ja minkälaiset tutkimukset ovat sen takana? Jos tutkimukset on tehty, mitkä ovat olleet tulokset ja onko teoria vahvistettu? Löytyykö teoriasta ja sitä tukevista tutkimuksista suomenkielisiä julkaisuja? Jos ei, niin miksi?

Ja vielä jatkokysymyksenä: mikä nyt siis on tuo nk. ”masennuksen perusmekanismi”? Se ei täysin auennut tekstistäsi. Lisäksi kysyisin, perustuuko koko tämä teksti yhteen sinun aivoihisi tehtyyn tutkimukseen ja sen jälkeen vietettyyn keskustelutuokioon?

Valitettavasti tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Maria ylimielisesti toteaa, kuinka jokin sairaus on sairastuneen omaa syytä, onhan hän jopa yksityisviestein lähestynyt ihmisiä julistaen, kuinka he eivät vain halua parantua esimerkiksi myalgisesta enkefalomyeliitistä, kun eivät tilaa hänen markkinoimaa dnrs -videota. Täysin empatiakyvytöntä ja pöyristyttävää toiminta jo toistamiseen. Dnrs -menetelmä vaikuttaa olevan menetelmä jolla tarkoitus on työntää vaikeat asiat mielen perukoille ja luoda vaihtoehtoista todellisuutta, mikä mielestäni on suorastaan vaarallista psyykeelle. Miksi psyykeeltään niin terveellä ihmisellä olisi niin kova tarve muokata todellisuuttaan ja vähätellä ja syyllistää muita omaa erinomaisuuttaan korostamalla? Mielestäni Marian ulostulot ovat todella haitallisia, eikä tämä ole ensimmäinen kerta kun hän loukkaa suurta sairausryhmää tuntematta empatian häivääkään, tai kykyä pyytää aiheuttamaansa mielipahaa anteeksi. Marialla ei ole julistuksilleen tieteellistä pohjaa, vain omakohtainen uskontomainen höyrähtäminen. Ja kuten aikaisemmillakin kerroilla, Marian vastaukset kommentteihinkin osoittaa vain samaa oman näkemyksen korostamista ja kykenemättömyyttä tulla muita vastaan.

Taitaa palaa Reinon kanssa samat kasvit

Siis ihan mahtava kirjoitus☀️ kiitos Maria. <3 This explains a lot 😉 "minulle on tapahtunut kaikenlaista, mutta menneisyyteni tai tulevaisuuteni ei määritä tunteitani tai tekemisiäni nyt." ni to-del-la-kin…
Harmi vaan, että suurin osa Suomea on just tota "minä olen asiantuntija ja blaablaa tai voi että kun minä mieleni pahoitin- jengiä." mutta minkäs teet. Tsemppiä somehömpötykseen, just keep doing yourself!

Masennus on mielestäni neurologinen sairaus, ei psykiatrinen.

Miksi kommentoijat suhtaudutte asiaan näin aggressiivisesti? Moni teistä puolustaa, että masennus on oikea fyysinen sairaus ja tällainen ”hömpötys” on loukkausta. Oletteko siis sitä mieltä, että masennukseen ainoa hoito on siis lääkkeet? Eikö tutkitusti tehokkain hoitomuoto ole siihen yhdistettynä terapia eli mielen harjoittaminen ja ajattelutapojen kyseenalaistaminen?

Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Masennus harvemmin varmaa. syntyy tyhjästä pelkän fyysisen syyn takia. Siksi hoidossa on tärkeää saada myös terapiaa/ohjeita mielen hallintaan ja ajattelun muutokseen. Ajattelu muokkaa fyysisesti aivoja, aivot ovat neuroplastiset ja muokkautuvat koko elämän ajan. Itselleni työterveyspsykologi suositteli uupumukseen/itkuisuuteen/lieviin masennusoireisiin juurikin mindfulnessia ja Marian kirjoittamia ajattelun keinoja ja opetti minua niiden avulla. Kävimme syvällisesti läpi mistä ajatukseni oikein kumpuavat. Uskoakseni pääsin paljon nopeammin jaloilleni kuin jos minulle olisi sanottu että olen masentunut, masennus on sairaus ja tarvitsen lääkkeet. Olen ikuisesti kiitollinen tuolle psykologille, että ennen kuin vaivuin masennukseen sain apua tilanteen kääntämiseksi.

Kiitos Maria tosi hyvästä tekstistä. Tämä on äärettömän mielenkiintoinen aihe ja toivon että asiasta puhuttaisiin enemmän. 🙂

Huomatkaa ero, Maria ei väheksy masennusta eikä kiistä masennuksen olevan sairaus. Hän puhuu juurisyistä, jotka ovat yhteydessä masennukseen.

Masennuksella voi olla myös ihan fysiologiset syyt, esim. raudanpuute, hormonit. Monilla vastasynnyttäneillä äideillä on rautavarastot tyhjinä, siihen päälle vielä estrogeenitasot alhaalla, ei ihmekään että masentaa. Oon itse käynyt nuorempana 3v terapiassa ja syönyt lääkkeet pahimman vaiheen yli, ja kyllä niistä oli suuri apu, pikku hiljaa terapiassa opin omat haitalliset ajatusmallit ja työstäminen jatkui terapian jälkeenkin, Suomessa korvataan vaan 3v, joten ei ollut varaa jatkaa enempää. Vaikeassa masennuksessa ihminen tarvitsee ammattiapua ja ne lääkkeet voi olla suuri apu alkuun. Oon myös kärsinyt tosi pahoista pms-oireista jotka kesti muutaman päivän ennen kuukautisia, siinä käy samoin eli estrogeenitasot romahtaa. Kun pari päivää kuussa miettii itsemurhaa ja on ahdistunut, ei siihen kyllä mitkään mindfullnesit auta. Nyt kun olen syönyt puoli vuotta rautaa ja myös aloitin kk sitten ravintolisän joka tasoittaa hormonitoimintaa, pms oireet lieveni niin paljon etten olisi edes huomannut että kuukautiset on tulossa, ellen olisi tiennyt. Lisäksi tuon raudan ansiosta oon voinut muutenkin paljon paremmin, on pirteämpi ja positiivisempi olo, läheisetkin sen on huomannut. Eli todellakin kannattaa tutkia onko fyysisesti kaikki kunnossa eikä ole mistään puutetta ja hormonitasot Ok. Mindfullness toimii varmasti lievissä masennustiloissa, muttei keskivaikeassa/vaikeassa. Tuollainen vähättely ja syyllistäminen sairauden itse kehittämisestä ja tuputtamisessa on asiatonta ja ala-arvoista. Suomessa on tehty hienoa työtä sen eteen että ihmiset uskaltaa puhua masennuksesta ja hakea siihen apua. Kun jossain maissa sille edelleen naureskellaan ja kielletään sen olemassaolo. Aika takapajuista ajattelua.

Kiitos Maria mielenkiintoisesta kirjoituksesta! Todella harmi että asenteesi takia ihmiset eivät ole halukkaita ymmärtämään asiaa.

Mielestäni näet ympäröivän maailman hyvin negtiivissävytteisesti ja valitettavasti se mihin huomio kiinnitetään, vahvistuu. Sinä koet ”Äiti, oletko masentunut?” -julisteen uhkana kaikille äideille. Positiivinen ihminen näkisi mainoksessa yhteiskunnan halun auttaa äitejä ja erityisesti lapsia, joiden kehitykselle masentunut äiti voi olla jopa vaaraksi. Positiivisesti maailman näkevä kokisi neuvolan ”Miten olet voinut?” -kysymyksen välittävänä eleenä, ei uhkana omalle terveydelleen.

Se, että kellonaikoja ilmaistaessa joku käyttää puhekielessä ”-” kohdalla sanaa ”viiva” sai sinut lähes raivostumaan. Miksi se häiritsee sinua niin paljon mitä ympärillä olevat ihmiset tekevät? Eikö se kieli nimenomaan siitä, ettet ihan ole löytänyt sisäistä rauhaasi, vaikka sellaista kovasti yrität todistella.

Kannustan myös sinua miettimään oletko todella oppinut tietoisen läsnäolon taidon? Se on läsnäoloa tässä hetkessä ja yhteydessä muihin ihmisiin. Ihminen, joka on läsnä ei koko ajan analysoi itseään ja etsi uhkia ympäriltään.

Tekstiesi ja videoidesi perusteella saa valitettavasti sellaisen kuvan, että et ole tasapainossa itsesi kanssa. Ihminen, jolla on hyvä olla itsensä kanssa, on empaattinen ja aidosti muista välittävä. Se, että olet loukannut ihmisiä, ei näytä kiinnostavan sinua lainkaan. Haluat vain tuoda esille omaa erinomaisuuttasi ja juuri tämä jatkuva todistelu paljastaa, että olet itse kaukana siitä mitä olet tavoitellut ja luullut saavuttaneesi. Ylimielinen asenteesi paljastaa sisäisen huonon olosi. Yleensähän koulukiusaajatkin ovat vain lapsia, joilla on sisällään todella paha olla.

Tuntuu siis, että näet ympärilläsi paljon uhkia kaiken hyvän sijaan. Mitä mieltä itse olet tästä?

Suosittelen tarkastelemaan näitä negatiivista ajatuksiasi ympäristöstäsi, sillä ajatukset ovat vain ajatuksia, eivät totuus. Kun kiinnität huomiota negatiivisiin asioihin, alat nähdä niitä ympärilläsi enemmän. Tämänhän sinä jo teoriassa tiedät. Suosittelen pyrkimään kohti käytännön toteutusta.

Totta kai mietin omia motiivejani päivittäin. Ja kerron että on tosi haastavaa välillä olla samaistumatta tarinaan. Siitä miten järjetöntä mielelle henkilöbröbdäys ja julkisuudessa oleminen voi olla, voisi kirjoittaa ihan oman tekstin.
On tosi harmi, että monet ja jopa joku toimittaja takertui muutamiin insta-videoihin, joissa aihe oli sairauksien markkinointi, joka on ihan oma aiheensa. Lisäksi ihmiset ovat jättäneet huomiotta että sanoin heti perään että kyse ei ole siitä etteikö kärsimys olisi todellista. Minua kiinnostaa, miksi masennus on niin yleistä ja haluan pohtia sen syytä. Syyn etsiminen ei tarkoita, että etsisin syyllistä. Enkä varsinkaan sano että se on kenenkään masennuksen oireista kärsivän syytä. Laitoin sinne samaan instatarinaan tosi hyviä linkkejä Mielenterveystalon ”Ajatukset eivät ole tosiasioita” -sivustolle. Pointtini on että sen sijaan että masennusta markkinoidaan (kerron tästä myöhemmin) sitä voitaisiin ennaltaehkäistä. Annetaanhan neuvolassa lista ”kielletyistä ruoka-aineista”, niin miksei sitten voitaisi antaa yhtä paperiappusta jossa olisi vaikka tuo Mielenterveystalon sivuston referaatti. Se varmasti ehkäisisi masennusta ja toisi voimavaroja ihan koko raskaus- ja lapsiakaan.

Hieno kirjoitus Maria! On mahtavaa, että puhut asioista tältäkin kantilta ja nostat sillä ihmisten tietoisuutta asioista. Todella kaikessa on kyse vain ajatuksista ja tunteista ja niihin samaistumisesta. Me kun emme kuitenkaan ole kehomme, ajatuksemme tai mielemme.

Ja masennus voi hyvinkin olla yhdenlainen addiktio – se, että määrittelee itsensä ja todellisuutensa omien ajatustensa ja kokemustensa, menneisyytensä perusteella ja jää siihen määritelmään koukkuun. Siinä voi olla jotain tuttua ja turvallista, josta ei halua päästää irti. Tai siihen voi liittyä niin voimakas uskomus, että ajatukseni ja tunteeni ovat totta, että niistä irtipäästäminen on vaikea tai sitä ei edes halua tehdä tai osaa edes ajatella voivansa tehdä. Ei se silti tarkoita sitä, että masentunut olisi jotenkin huonompi ihminen tai epäonnistunut tai että tälläisillä teksteillä haluttaisiin ketään syyllistää. Ei suinkaan. Ihmisen mieli vain toimii näin, reagoimme negatiivisiin ajatuksiin ja pahaan oloon ja se vie meitä huonompaan suuntaan, se on ihan luonnollista. Ihminen toimii näin koska ei tiedä, miten toisinkaan voisi tehdä. Ei tiedä, miten ajatusmekanismit syntyvät (ja jos nyt mennään pintaa syvemmälle, niin pitkäaikaisessa masennuksessa on aivoihin jo alkanut syntyä yhteyksiä, jotka tukevat näitä negatiivisten ajatusten ratoja. Uusia ratoja voi synnyttää, mutta se vaatii aikaa ja työtä). Kun tietää ja tiedostaa miten mieli toimii, voi tehdä tietoisia valintoja. Ei se ole helppo tie vaan vaatii harjoittelua. Siksi olisikin tärkeää, että jo pienestä pitäen meille opetettaisiin näitä asioita, jotta oltaisiin tietoisempia.

Itse olen sairastanut keskivaikean masennuksen ja kärsinyt pahasta ahdistuneisuushäiriöstä. Masennuksen olen selättänyt, mutta ahdistuneisuus nostaa vielä silloin tällöin päätään. Voin kuitenkin nykyään suhtautua siihen toisin. En lähde sen vietäväksi. Voin tarkkailla omaa oloani ja ajatuksiani ottamatta niitä totena. Pysyn rauhallisempana ja pystyn käsittelemään ahdistusta aiheuttavia asioita paremmin ja rakentavammin. Ei se tarkoita sitä, etten kokisi ahdistuksen tunteita tai olisi joskus masentunut tai surullinen. Tottakai olen ja tunnen näitä tunteita edelleen. Minun vain ei tarvitse lähteä niiden vietäväksi tai osaan pysäyttää kierteen ajoissa. Ja joskus jos se pääsee etenemään pidemmälle voin huomata sen ja todeta että okei, nyt on tälläinen olo ja lähteä tietoisesti hyväksynnän kautta työstämään tietäni takaisin valoon.

Kaikessa on kyse siitä, mitä merkityksiä asioille annamme. Miten uskomme omia ajatuksiamme ja miten määrittelemme todellisuutemme. Ja näihin asioihin todella voi vaikuttaa. Omia ajatuksiaan ja tunteitaan on syytä välillä kyseenalaistaa. Ja olkaa ihmiset avarakatseisempia. Tässä Marian kirjoituksessa teille tarjotaan uutta näkökulmaa nähdä elämä ja oma mielenne. Ottakaa se vastaan ja tarkastelkaa sitä mielenkiinnolla. Kyseenalaistakaa omat uskomuksenne ja ajatusmallinne. Se tekee hyvää.

Mikä ero sitten on addiktiolla ja sairaudella? Esimerkiksi alkoholismia ajatellaan sairautena, vaikka sekin on addiktio. Onko addiktio sitten väheksyvämpi sana kuin sairaus? Ehkä tässä kohtaa mielensäpahoittavien ihmisten käsitys addiktio sanasta on vääristynyt.

Evoluutiopsykologiassa masennusta ei nähdä yhtenä sairautena, vaan siitä on tunnistettu peräti 11 eri muotoa, joita kaikkia tulisi hoitaa eri tavoin.

Terveydenhuollossa taas masennus on kaatoluokkasairaus – diagnoosi annetaan suunnilleen kaikille uupuneille ja kärsiville apua hakeville. Kun ihminen kärsii, on hänelle luonnollisempaa ja terveellisempää lausua olotilastaan ennen kaikkea totuudellinen lause, oli se sitten negatiivinen tai positiivinen. Vastaanotolla jos alkaa itkettää tai syntyy aggressiota – mikä sekin on umpikujassa olevalle ihmiselle terve ja luonnollinen reaktio – tehdään helpommin tulkinta, että nyt tilanne on todella vaikea – vaikka voimakas ilmaisu on parhaimmillaan todella voimauttava, jos se kohdataan oikein. Valitettavasti kulttuurillisesti tämä on meillä kielteistä ja ei-sallittua. Mutta psykiatriassa on muutenkin paljonkin kehittämisen varaa.

En tunnista tätä masennusta masennukseksi, josta Maria puhuu. Olemme siis selvästi sairastaneet täysin eri sairauden. Minun käsitykseni mukaan masennus ei ole negatiivisia ajatuksia, vaan totaalista jähmettymistä, jossa mikään ei tunnu miltään ja ajatuksia ei juurikaan synny kuin tämän hetkisistä harvakseltaan havainnoista – siis tämän Marian esittämän teorian valossa jutun perusteella minun masennukseni oli todellinen self-tila.

Ahdistus ja mieleen samastuminen on eri asia – valitettavasti siitäkin puhutaan masennuksena. Mutta minun käsitykseni mukaan masentunut voi kärsiä myös ahdistuksesta tai olla samaistunut mieleensä, kehoonsa, sisäiseen todistajaansa tai vaikka purjeveneeseensä. Traumaperäisessä oireilussa kehollinen reaktio ja ahdistusoireet syntyvät ennen ainuttakaan ajatusta ja tunnetta, joten tämäntyyppinen ”masennus” ei takuulla ole mikään negatiivisten ajatusten addiktio. Voit tutustua esim. polyvagaaliseen teoriaan, niin ymmärrät miksi omilla tämänhetkisillä olotiloilla ei ole osaa eikä arpaa ajatusten ja tunteiden kanssa. Mieli voi olla tyyni ja hiljainen ja vagaalinen jarru ei toimi – kehoon puskee kuolemanvaaran kokemus, joka on ympäristön kehoon koodaama.

Trauman hoitaminen edellyttää trauman validoivaa kohtaamista ja käsittelyä. Toipumisen edellytyksenä on erityisesti hermoston rauhoittaminen turvallisella, myötäelävällä vuorovaikutuksella. Tämä on ehdoton edellytys ja sen ymmärtämättömyys Marian osalta on se mikä luo konfliktia hänen ja lukijoiden välille. Vasta paljon myöhemmin, toimintakyvyn tasaantuessa on mahdollista aloittaa uudelleenohjelmointi, jos sellaiseen on tarvetta. Integroituessaan trauman kanssa tai toivuttuaan masennuksesta, ihminen on kuitenkin usein aivan luontaisesti tyytyväinen ja huojentunut sekä kiitollinen elämästä, eikä silloin siihen mitään itsesuggestiota tai ohjelmointia tarvita.

Traumasta toipumisessa oleellista on kohdata trauma ja sen aiheuttama oireisto turvallisessa vuorovaikutuksessa ja ohjelmoida hermosto tässä kontaktissa (traumaterapeutti) uudelleen. Tämän Marian mainostaman Self-helpin ongelma on se, että siinä vaikutetaan oireisiin ja juuriongelma työntyy taka-alalle, mutta ei poistu.

Voit toki luoda myönteisiä ajatuksia ja se toimii jos ongelmasi on ollut kielteinen ajattelu, mutta se ei ole sellaisenaan masennusta tai masennuksen hoitoa. Terve suhteellisuudentajuinen ihminen ei sairastu psyykkisesti, jos häneltä kysytään masennusoireista tai jos hän näkee mustan julisteen – taustalla on takuulla jotain muutakin, jos tällaiset tilanteet puhkaisevat saurauden. Jos todella luulee sairastuvansa siitä, niin voi toki kokeilla lausua myönteisiä ajatuksia mustan julisteen edessä. Voi vaikka hymyillä ja toistaa kymmenen kertaa ”ei kosketa minua” ja terveydenhoitajalle voi sanoa ”ei, kiitos, voin aivan hyvin ja olen onnellinen siitä.” Olotila voi olla hetken aikaa ikävä, kun kohtaa ikävän asian, mutta silloin voi realisoida itselleen, että uhkaako minua tässä oikeasti jokin ja mikä se on? Jos uhkaa ei ole voi itsesuggestiolla korjata itselleen kivemman fiiliksen. Tämäntyyppinen sairastuminen ja siitä toipuminen jos mikö on kuitenkin lähempänä luulosairautta, mitä masennus taas ei todellakaan ole .

Useimmilla masentuneilla, ahdistuneilla ja traumatisoituneilla juurisyyt ovat todella painavia ja ylisukupolvisia – niistä kiinni saaminen ja niiden ymmärtämisen haluaminen ja sen kaltaisen tiedon jakaminen on ihmisiä yhdistävää sekä myötätuntoisen maailman rakentamista. Kannattaa myös muistaa, että monille sairastaville ympäristö ja olosuhteet luovat jatkuvasti sairauteen suorassa yhteydessä olevan heikentävän tekijän.

Sairaus on siis luonnollista seurausta jostain. Siitä ei parane asennoitumalla sairauteen sallivasti havainnoiden. Ja individualismin tilalla kollektivismi on aina parempi valinta. Tutkimusten mukaan muille antaminen tekee onnelliseksi toisin kuin itsekeskeisyys.

Maria, minun lapsiperhemasennukseni takana on sinun blogin nimi, jossa oikein mainostat kriisiytymistä.
Masennustani syvensi kun kirjoitit viikko sitten ig-kommentin, jossa sanoit että elämä maapallolla on helpompaa kuin koskaan ja äidit ovat vaan väsyneempiä. Väitit että syynä on se se että me ollaan annettu pois meidän oma voima. Kun luin tämän, viimesetkin voimat lipuivat minusta.

”Uskon, että pian kouluissa opetetaankin mindfulnessiä ja muita mielenhallintakeinoja. Mutta näitä pitäisi opettaa myös neuvolassa, sillä raskausaikana, synnytyksessä (itse koin näiden tietojen ja taitojen avulla täysin kivuttoman synnytyksen), vauva-aikana ja pikkulapsiaikana näistä olisi todella paljon apua.”

Jaaha, että täysin kivuttoman synnytyksen koit mielenhallintakeinojen avulla!! 😀 Voi luoja…Itse kärsin aikoinaan aivan kamalista menkkakivuista (en ole synnyttänyt jos siitä ei ole kokemusta), harmi kun en tajunnut että mindfullnessilla olisin päässyt niistä eroon, sillähän voi vaikuttaa näköjään myös kohdun supisteluihin🙈 No lopulta pääsin niistä karppaamalla eroon. Kyllä me naiset vaan kehitetään itellemme kaikenlaisia vaivoja.

Hei Maria,

kiitos tekstistä. Tunnistan paljon samaa mitä mm. Eckhart Tollenin esiin tuomissa kirjoissa. Olen samaa mieltä tekstisi kanssa ja samansuuntainen ajattelutapa on auttanut paljon elämässä.

Kuitenkin masennuksen tuominen tähän kombinaatioon on hieman tahditonta. Ajatuksesi todennäköisesti eivät tuo valoa masentuneen keskellä elävälle tai sen kokeneelle. Masennus on sairaus, joka tarvitsee hoitoa. Eikä se tietenkään ole sama kuin ihminen.

Syvimmällä tasolla ihmisessä pysyy rauha ja totuus. Sieltä myös kumpuaa empaattisuus ja rakkaus itsen ja toisen eri minän kohdille. Myötätuntoinen katse ja puhe kohti kaikkea elävää ja sen muotoja kohtaan.

Kommenttini lipsahti vastaukseksi ylemmäs, joten lisään sen nyt oikeaan kohtaan.

Maria, mikä on koulutustaustasi arvioimaan masennuksen hoitokeinoja?

Niin kuin aiemmin ketjussa on todettu, kirjoitat huolestuttavaa, vastuutonta ja jopa naivia tekstiä vailla laajaa lähdetutkimusta ja eri alojen asiantuntemusta huomioituna. Se, että kirjoitat ”huippututkijoista” ei valitettavasti tuo uskottavuutta, eikä vahvistu epämääräisistä linkkauksista huolimatta. Se, että yksi tutkija on jotain mieltä ei poista vuosikymmenien tutkimustietoa. Vaikka kyseessä onkin neurotieteilijät.

Suosittelen sinulle lämpimästi perehtymään masennukseen ja sen eri hoitomuotoihin laajemmin. Siitä ei parannuta sanojasi lainaten ”Juurikin muuttamalla itseään ja ajatteluaan. Se ei ole välttämättä helppoa tai mahdollista kaikille, mutta se on ainoa mahdollisuus parantua.” Sivuutat täysin erilaiset terapiamuodot ja perehdyt aivokäyriin. Vaikka lauot täällä uskomuksiasi, joilla olet satuttanut monia (masentuneita ja heidän läheisiään), en usko, että itsekään uskot asiaasi niin, että menisit kertomaan perusteettomia mietteitäsi esimerkiksi vaativalla lääkinnällisellä kuntoutuksella hoidettavaa masennusta sairastavalle henkilölle ja hänen hoitotiimilleen.

Myös sinulla itselläsi on raskas menettämisen kokemus taustalla, ehkä pyrit käsittelemään asiaa yksinkertaistaen masennusta ymmärtääksesi sekä sitä että sitä sairastavia. Toivon todella, että jokin päivä aidosti opit ymmärtämään ja katsot asiaa laajemminkin. Selvästi olet siinä alkutaipaleella ja löytänyt yhden suuntauksen, jonka nimeen vannot ilman suhteuttamista laajempaan kuvaan.

Ihminen on kokonaisuus, eikä siitä voi irroittaa itsensä tuntemista ja hahmottamista eri kanavien kautta. Ihminen luo identiteettinsä erilaisten asioiden kautta varhaisesta iästä lähtien. Identiteetti muodostuu itsen erillisyydestä, persoonallisesta ja sosiaalisesta identiteetistä. Kuvailemistasi asioista – joita ei voi erottaa itsestä.

Olen itse sairastanut masennusta ja sen selättänyt. Tunnen masennusta sairastavia ja siitä parantuneita. Hoitokeino missään nimessä ei ollut oman ajattelun muuttaminen ja ”happy thoughts”, vaan pitkäjänteinen terapiatyöskentely (lääkkeittä), asioiden kohtaaminen ja perinpohjainen käsitteleminen tuntemuksia itsestä vähättelemättä. Masennus ei ole addiktio, ja on julmaa kaikkia masennusta sairastavia kohtaan väittää niin.

Näin sosiaali- ja terveysalan ammattilaisena mielenkiinnolla odotan kirjoitustasi neuvolan ”masennusmarkkinoinnista”. Kuten itsekin toteat, masennus on hyvin yleistä.
Mielestäni on upea asia, että vanhempien mielenterveyteen kiinnitetään huomiota neuvolassa. Se on äitien, isien ja lasten hyvinvointia varten. Se, että asiasta puhutaan ei lisää masennusta. Neuvolassa on mahdollisuus kohdata säännöllisesti terveysalan ammattilainen ja puhua arjen haasteista. Se, että masennuksesta puhutaan avoimesti, ei ole sen markkinointia, vaan osa ennaltaehkäisemistä, jotta voidaan tarjota apua, ja jotta avun piiriin hakeuduttaiisin matalammalla kynnyksellä.

Hieno kommentti, erittäin hyvin ilmaistu! Se on juuri näin.

Tämä kirjoitus ei koske masennuksen hoitokeinoja millään tavalla.

Ei kirjoituksesi, vaan kommenttisi keskusteluosiossa. Se osoittaa ajatusmaailmaasi asiaan.

Se, että otat asiaan kantaa sanomalla ”Juurikin muuttamalla itseään ja ajatteluaan. Se ei ole välttämättä helppoa tai mahdollista kaikille, mutta se on ainoa mahdollisuus parantua.”

Näinhän asia ei tietenkään ole, ”ainoa” mahdollisuus parantua.

Ei kirjoituksesi, vaan kommenttisi keskusteluosiossa. Se osoittaa ajatusmaailmaasi asiaan.

Se, että otat asiaan kantaa sanomalla ”Juurikin muuttamalla itseään ja ajatteluaan. Se ei ole välttämättä helppoa tai mahdollista kaikille, mutta se on ainoa mahdollisuus parantua.”

Näinhän asia ei tietenkään ole, ”ainoa” mahdollisuus parantua.

Masennus voi hyvinkin olla addiktio – addiktio siihen, mitä pitäisi saavuttaa. Ja näiden pilvilinnojen murentuminen todellisuuden alla.

@Ymmälläni – Huomaa, että olet ”sosiaali- ja terveysalan ammattilainen”.. 😀
Et siis todellakaan tajua suurta kuvaa, vaan ainoastaan se, mitä sinulle on opetettu. BTW. Tämä alkaa olemaan ihan tutkittua faktaa, joten ehkä kannattaisi opiskella vähän lisää? Suosittelisin tutustumaan suoli-aivo-yhteyteen, tämän DNRS-menetelmän lisäksi, niin ehkä joskus saatais masennus oikeasti hoidettua. #lääkkeetönelämä #apatientcuredisacustomerlost

@Peipponen En ymmärrä viittaustasi addiktioon, mitä masennuksesta puhuttaessa pitäisi saavuttaa? Pilvilinnojen murentuminen, ehkäpä ylisuorittamisen tuoma paine, vai mitä tarkoitat, avaisitko hieman ajatustasi, nyt lyhyesti netissä muotoiltuna se ei minulle avaudu.

Onko mielestäsi suuri kuva vain yksi metodi, tässä tapauksessa Marian kuvailema? Itse kyllä pyrin asioiden laajemman kuvan katsomiseen, ja sitä myös mielelläni avarran.
Suoli-aivoyhteys on tuttu asia, kiitos vain. Hämmentynyt olen siitä että Marian kirjoituksessa + kommenteissa käsitellään asiaa yhtenä totuutena, ja syyllistää masentunutta ajatuksella, että masennuksesta voisi parantua vain muuttamalla itseään ja ajatteluaan sen ollen ainoa keino parantua. Ks. Edelliset kommentit.

Jos luit kommenttini, kerroin itse sairastaneen itsekin masennusta, joten kommenttini niiltä osin oli omaan kokemuspohjaani viittaavaa, eikä ”opetettua” – mitä sillä haitkaan takaa.
Arvostan, jos luet kirjoittamani ajatuksella läpi.

Kritiikkini on valtaosin tapaan esittää asioita, lähdeviittaukset myöhempinä linkkauksina ovat puutteellisia tieteellisistä tutkimuksista puhuttaessa – jos kirjoituksessa kerrattaisiin lyhyesti tutkijoiden taustoja ja Marian linkkiä heihin, olisi helpompaa orientoitua asiaan.
Kunhan myös asiat esitetään asiallisesti ja perehtyneesti faktapohjiin, unohtamatta laajaa kuvaa ja yleisiä hoitokeinoja myös tämänkaltaisissa kirjoituksissa.

Mielelläni lukisin Marialta postausten sarjan, jossa hän käsittelisi asiaa eri kanteilta.

Mitä lääkkeisiin tulee, en kannata lääkitystä masennuksen hoitoon, ennen kuin muita vaihtoehtoja on kokeiltu tai tilanne _todella_ sitä vaatii – ei siis missään nimessä heppoisin perustein otettuna osaksi hoitoa vaan osana vaativaa kuntoutusta. En ole ottanut vastaan tarjousta lääkkeistä, vaikka niitä turhankin auliisti tarjottiin. Ne eivät paranna käsiteltäviä asioita, vaan ovat eräänlainen tukimuoto, johon ripustaudutaan herkästi.

@Peipponen En ymmärrä viittaustasi addiktioon, mitä masennuksesta puhuttaessa pitäisi saavuttaa? Pilvilinnojen murentuminen, ehkäpä ylisuorittamisen tuoma paine, vai mitä tarkoitat, avaisitko hieman ajatustasi.

Onko mielestäsi suuri kuva vain yksi metodi, tässä tapauksessa Marian kuvailema?
Suoli-aivoyhteys on tuttu asia, kiitos vain. Hämmentynyt olen siitä että Marian kirjoituksessa + kommenteissa käsitellään asiaa yhtenä totuutena, ja syyllistää masentunutta ajatuksella, että masennuksesta voisi parantua vain muuttamalla itseään ja ajatteluaan sen ollen ainoa keino parantua. Ks. Edelliset kommentit.

Jos luit kommenttini, kerroin itse sairastaneen itsekin masennusta, joten kommenttini niiltä osin oli omaan kokemuspohjaani viittaavaa, eikä opetettua.
Arvostan, jos luet kirjoittamani ajatuksella läpi.

Kritiikkini on valtaosin tapaan esittää asioita, lähdeviittaukset myöhempinä linkkauksina ovat puutteellisia tieteellisistä tutkimuksista puhuttaessa – jos kirjoituksessa kerrattaisiin lyhyesti tutkijoiden taustoja ja Marian linkkiä heihin, olisi helpompaa orientoitua asiaan.
Kunhan myös asiat esitetään asiallisesti ja perehtyneesti faktapohjiin, unohtamatta laajaa kuvaa myös tämänkaltaisissa kirjoituksissa.

Mitä lääkkeisiin tulee, en kannata lääkitystä masennuksen hoitoon, ennen kuin muita vaihtoehtoja on kokeiltu tai tilanne _todella_ sitä vaatii – ei siis missään nimessä heppoisin perustein otettuna osaksi hoitoa vaan osana vaativaa kuntoutusta. En ole ottanut vastaan tarjousta lääkkeistä, vaikka niitä turhankin auliisti tarjottiin. Ne eivät paranna käsiteltäviä asioita, vaan ovat eräänlainen tukimuoto, johon ripustaudutaan herkästi.

Onpa harmillinen kohu kaikenkaikkiaan. Maria Nordin tuskin on väärässä kaikissa väittämissään ja hänen esilletuomansa näkökulmat voivat olla monelle hyödyllisiä. Tarkastelenkin hämmästyneenä Marian viestintää tässä tilanteessa. Asian alkuperäinen esitystapa instastooreissa ja myöhemmin kriisiviestintä ja damage control (mielestäni tätä voi hyvin kutsua kriisiksi Maria Nordinin henkilöbrändille, kun niin moni on pahoittanut mielensä) on täydellisen epäonnistunutta ja vie pois huomiota itse asialta. Mariasta välittyy lukijalle kuva ylimielisenä, naiivina ja toisaalta laskelmoivana henkilönä, joka ei ole halukas tulemaan puolitiehen vastaan ja ymmärtämään häntä kritisoivaa palautetta tai suhtautuvan empaattisesti niihin, jotka suoraan minä-viestillä kertovat pahoittaneensa mielensä. Maria on ollut julkisuudessa vuosia, joten jossain määrin tämän piittaamattomuuden voi katsoa olevan tietoista ja tarkoituksellista.

Näin on, ne videot oli jotain ihan järkyttävää katsottavaa😱 Samoin reaktio negatiiviseen palautteeseen. Olisi edes pahoitellut tapaansa esittää asiat, mutta lukijat on mielestään ymmärtäneet hänet väärin. Mielestäni tässä ei ollut mitään epäselvää, ylimielinen asenne masentuneita kohtaan jotka nyt ei osaa kasata itseään ja parantua masennuksestaan. Vaikka olis lääkärissä ja terapiassa ravannut vuosikaudet. Ei kun Maria tietää parhaiten miten tämä hoidetaan. Se nyt ainakin tuli selväksi että mistään oikeasta vaikeasta masennuksesta Maria ei ole koskaan kärsinyt. Muuten asenne olisi ihan eri kun tämä mitä ollaan nähty. Kannattaa vähän varoa miten sairaita ihmisiä vähättelee, ei koskaan tiedä milloin osuu omalle kohdalle…

Täysin samaa mieltä. Love you all 💜🙏😊

Maria! Voisitko olla kirjoittamatta enää yhtään mitään tästä aiheesta?Vaikka tiedäkin , että koska olet niin huomionkipeä ihminen aivan varmasti jatkat tätä aihetta vielä niin kauan kun sillä vaan huomiota irtoaa ja se on säälittävää ja surullista että ihminen on noin rikki että ei enää tunne empatiaa ja on niin omasta mielestään muita ylempänä että voi kertoa miten asiat on ilman mitään totuuspohjaa! Olen niin vihainen sinulle!
Olen sairastanut masennusta lapsesta asti, lapsesta jolla ei ollut traumoja ja elämässä kaikki hyvin. Syynä on vajaus välittäjäaineissa ja tätä vajaus on meillä suvussa( masennus voi olla perinnöllinen SAIRAUS) ja tämä ei parane sillä, että ajatusmaailmaani muutan. Serotiinin tuotantoa voin lisätä elämäntavoilla, stressin hallinnalla yms MUTTA se ei riitä! Tarvitsen siihen lääkettä ja tulen tarvitsemaan loppuelämäni.
Synnytyksen jälkeisen masennuksen olen sairastanut 3 kertaa ja siihen asiaan en myöskään paljo voi vaikuttaa koska se on hormonaallista, minun kehoni reagoi niin ja sille en voi mitään ja voin sanoa, että siinä masennuksen syövereissä sinä et pysty ajattelemaan positiivisesti, koska se SAIRAUS vie sinulta kyvyn ajatella positiivisesti ja voimat…. Sinä et ole masennusta nähnytkään koska jos olisit et laukoisi tuommoisia kommentteja.
Olisiko sinulla hyvä selitys miksi jotkut sairastuvat synnytyksen jälkeiseen psykoosiin ilman että taustalla olisi ikinä ollut mitään mikä sen laukaisisi? Vaikka ajatusmaailma olisi ollut ennen kuinka positiivinen ?Ei sinulla ole, koska jotkut vaan sairastuvat siihen ja sillonki kyse on luultavasti aivokemioista ja hormooneista. Mielensairaudet ovat sairauksia siinä missä fyysisetkin sairaudet .. alatko kohta syyttämään roosa nauha kampanjaa siitä että se sairastuttaa ihmisiä syöpään? Anna olla jo! Sinulla on oikeus mielipiteeseen, mutta fiksuna ihmisenä pitäisit sen itselläsi etkä kerjäisi huomiota sillä.

Joo nimenomaan toi ylimielisyys ja mahtailevuus on uskomatonta. Mutta, Mariahan ei koe tehneensä mitään väärää, vaikka on satuttanut puheillaan monta masentunutta.

Kylläpäs tämä aihe on saanut monet triggeröitymään. Ja ymmärrykseni heillekin.
Osuvasti jotenkin tähän aiheeseen, missä puhuttiin ”minän” eri olemuspuolista, huomaa mistä ”minästä”käsin täällä monet kommentoivat.
Monet ajatusratamme saattavat olla niin ohjelmoituja ja ego pitää niistä kiinni viimeiseen asti, koska antautuminen ”selfin” jota itse voisin kutsua myös ”todelliseksi itseksemme/ sieluksemme” valtaan tulee murtamaan vanhoja uskomuksiamme todenteolla. Pelko vs Rakkaus.

Eikä nämä Marian jutut mistään hatusta vedettyjä ole,
mutta se osa meistä joka tuomitsee ja syyllistää, ei tule hiljenemään koskaan, jos emme tule antamaan armoa, sekä itsellemme että toisille! <3

Entäs, esiintyykö synnytyksen jälkeistä masennuksesta alkuperäis-kulttuureissa tai kulttuureissa, joissa vastasyntyneistä äideistä pidetään huolta yhteisön voimin?
Voisin veikata, että todella vähän!
Voisiko se olla siis osaltaan kulttuurimme tuotos, jonka olemme aiheuttaneet yhteisön ja tuen puutteella, liian kovilla vaatimuksilla..
Synnytys on myös todella suuri siirtymäriitti, uuteen elämänvaiheeseen ja nostaa koko tunnekirjon läpikäytäväksi. Uskoisin, että tuomalla kunnioituksen, armollisuuden ja tuen äideille tähän aikaan olisi suuri merkitys myös masennuksen vähenemisellä..

Rakkautta jokaiselle ja kiitos Marialle kun tuot näitä aiheita tietoisuuteen.

Mahtava kirjoitus Maria! Osui ja upposi. ❤️

Minän käsitteet olet avannut oikein. Se ei kuitenkaan vaikuta ihmisen fyysiseen sairastumiseen. Kukaan ei edelleenkään kykene mindfullnessilla muokkaamaan fysiologista olemustaan.

Kyllä tämän kohun ja hirveät palautteet aiheutit ihan itse itsellesi laukomalla omia totuuksiasi, joille ei ole mitään lähteitä.

Keskivaikean masennuksen sairastaneena, ja nyt ainakin vielä remissiossa, koen, että suurin apu alun kriisin jälkeen oli oman toimijuuden vahvistaminen terveydenhuollossa vertaisryhmien ym. kautta. Toki siinä sivussa Kelan tukema KAT-terapia. Toivoisin, että terveydenhuollossa voitaisiin tarttua tuohon oman toimijuuden kokemukseen omassa elämässä hanakammin (tällä omalla toimijuudella en viittaa ”ota itseäsi niskasta kiinni” -asenteeseen); todella usein, ainakin omalla kohdalla, määrättiin vain lääkkeitä, kunnes kävi onni ja tuli vastaan tämä yksi psykiatri, joka kannusti omaan toimijuuteen sairauden hoidossa, jonka jälkeen hakeuduin vertaisryhmään jne. Omaa toimijuutta ei voi tarpeeksi korostaa!

Sairastin masennusta vuosia, aaltoillen jo nuoruudesta asti. En vain tiennyt sitä. Viimeiset vuodet olivat hirvittävän kamalia: unettomuutta, pelkotiloja, ahdistuneisuutta, uupumusta, toivottomuutta, itsetuhoisia ajatuksia. En silti tajunnut olevani masentunut, sillä olotilani oli vuosien saatossa muuttunut omaksi normaalikseni. Yritin kaikkeni ”piristyäkseni”: keksin uusia harrastuksia, päätin kerta toisensa jälkeen rauhoittua, olla onnellinen ja kiitollinen, ajatella hyviä asioita, olla stressaamatta, luottaa… No, ei siitä mitään tullut. Lopulta ymmärsin hakea apua, sain lääkkeet ja keskusteluapua, lähetteen terapiaan. Kyllä, tein lujasti töitä toipuakseni, se on totta että masennuksesta ei toivu ellei itse tee mitään sen eteen, MUTTA miten monta vuotta itse hukkasin hakkaamalla päätäni seinään, kun kuvittelin, että minun nyt vain pitäisi osata muuttua. Kun totuus oli se, että en pystynyt muuttamaan itseäni yksin ilman oikeanlaista hoitoa. Vika ei ollut minussa, vaan sairaudessani. Kun tajusin tämän, vapauduin valtavasta taakasta. Ja voi kuinka toivoisin, että kukaan ei hukkaisi kallisarvoista aikaansa luulemalla, että on huono, laiska, kelvoton, synkkä, turha ihminen, jonka pitäisi vain osata olla oikeanlainen, ajatella oikella tavalla, kun kaikki mitä oikeasti tarvitsee on saada tehoavaa hoitoa sairauteen nimeltä masennus.

Tuossa kirjoituksessa tuntuu olevan väärä sisältö noille kolmelle termeille: Me, I and Myself. Siten ajatuskin vääristyy harhaanjohtavaksi eräiltä osin. Keskustelisin mielelläni lisää Maria Nordinin kanssa yksityisesti, sillä uskon hänen kuitenkin tarkoittavan jotakin muuta kuin teksti antaa ymmärtää. Tai, voihan hän tulla Facebookin kautta yhteyteen ja kurkistaa seinältäni vanhoja päivityksiäni mainitusta aiheesta… jos haluaa.

Maria

Millä tavalla mielestäsi on väärä sisältö termeille? Me on kehoon kohdistuva identifioituminen ja I tarinaan.

Minä en ainakaan sairastunut synnytyksen jälkeiseen masennukseen siksi, että sitä ”markkinoitiin”. Olin kyllä kuullut siitä etukäteen, mutten olisi ikinä uskonut, että se osuu omalle kohdalle. Olin ehkä jotenkin ajatellut, että synnytyksen jälkeiseen masennukseen sairastuvat lähinnä ne, jotka ovat ehkä hankkineet lapsen hetken mielijohteesta tai olivat muuten jo etukäteen epävarmoja siitä, haluavatko lapsen vai eivät, tai ne, jotka ovat muutenkin masennukseen taipuvaisia. Minä taas olin haaveillut äitiydestä pienen ikäni ja olen aika peruspositiivinen ihminen. Töissäkin minut tunnetaan siitä, että näen suunnilleen kaikessa valoisat puolet. Synnytyksen jälkeen tuntuikin yllättäen siltä, kuin olisin jäänyt henkisesti jyrän alle. Vauva ei tuntunut omalta tai rakkaalta, vauvan hoitaminen tuntui tosi raskaalta ja minulla oli todella synkkiä ajatuksia. Samalla olin todella järkyttynyt ja koin suurta syyllisyyttä näistä tunteista ja ajatuksista. Olin odottanut, että olisin vauvan syntymän jälkeen onnellisuuskuplassa, mutta sen sijaan putosinkin syvään kuoppaan. Tunsin olevani huono äiti, koska millainen äiti nyt ei rakasta omaa lastaan? En yhtään ymmärtänyt, miten olin yhtäkkiä niin onneton, kun suurin haaveeni oli juuri toteutunut. Sillä hetkellä oli todella tärkeää ja lohdullista kuulla, että synnytyksen jälkeinen masennus on tosi yleistä ja että hormoneilla on siinä iso vaikutus. Se ainakin osin helpotti syyllisyyden tunteita. Synnytyksen jälkeinen masennus on ihan tarpeeksi rankkaa ilman, että kokee itse olevansa syyllinen siihen. On todella hyvä, että neuvoloissa puhutaan asiasta. Se auttaa äitejä saamaan apua ja ymmärtämään, etteivät he ole yksin asian kanssa. Sinun kommenttisi sen sijaan ovat todella epäempaattisia eivätkä kyllä auta ketään, vaan ennemminkin näyttävät, ettei sinulla ole omakohtaista kokemusta asiasta. Ole vain onnellinen, että saat olla ihanassa vauvakuplassa, mutta älä oleta, että se on vain omaa ansiotasi. Synnytyksen jälkeinen masennus voi osua ihan kenen kohdalle tahansa.

Maria

Varmasti. Ja minä en tiedä, mistä on peräisin huhu, ettei minulla olisi kokemusta asiasta. Mutta kirjoitan tästä pian lisää. Olen pahoillani, mutta ilmeisesti se mitä ”sairauksien markkinointi” tarkoittaa ja miten se vaikuttaa ei ihan auennut teksistäni. Eikä ollut tarkoituskaan, kun olen vasta kirjoittamassa siitä pian. Se että etsii syytä ilmiölle, ei tarkoita sitä että etsisi syyllistä.

Hei,
Kärsin myös synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, joka kesti varmaan 3-6 kk. Nyt jälkikäteen ajateltuna uskon sen olleen kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita. Sairastuin nimittäin siihen muutamia vuosia synnytyksen jälkeen. Synnytyksen jälkeen kun voi, olen lukenut, tällaista olla ja muitakin synnytykseen liittyviä sairauksia. Kilpparin oireet ovat nimittäin (vajaatoiminta) olleet juuri samanlaisia, hirveä väsymys, masennus, voimattomuus jne. En osaa sanoa, mutta heitänpä ilmaan… Tsemppiä t. Marja

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä