Kotitalouskriisi 23.10.2014
TEKSTI Maria

Miten tehdä älykkäitä lapsia?

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

 

”Kylläpä tuli surullinen mieli luettuani haastattelunne uusimmasta lehdestä. Opetatte vauvaa lukemaan, lastenne pitäisi olla jotenkin keskimääräistä älykkäämpiä ja osaavampia, aivan kuin tavallisuus olisi jotenkin pahasta. Onkohan koskaan tullut mieleen, etteivät nämä ole esimerkiksi sairauden vuoksi aina ihmisen omia valintoja, mutta se ei henkilön otsassa lue? Tekisi mieleni oikein toivoa, että teidän kohdallenne olisikin sattunut lukihäiriöinen ja kognitiivisista pulmista kärsivä isänsä näköinen lapsi… mutta sitä en toivo kellekään, koska jokainen lapsi on arvokas, olivat ominaisuudet sitten mitä tahansa.” Anne

Tällaisen viestin sain Kaksplus-lehdessä olleen haastattelun jälkeen.

Kell’ älli on se ällin kätkeköön. Älykkyys on suomalaisessa yhteiskunnassa tabu, joka kannattaa pitää piilossa. Lasten älykkyydestä puhuminen vasta onkin paheksuttavaa. Jos lapsen taitoja halutaan kuvailla positiivisesti, sanotaan lahjakas. Muttei koskaan älykäs.

Puhutaan musiikillisesta lahjakkuudesta, sosiaalisesta lahjakkuudesta, liikunnallisesta lahjakkuudesta – hyvä niin, laajasta valikoimasta jokainen löytää omansa. Mutta älykkyys ja lahjakkuus ovat eri asioita. Älykkyydellä tarkoitan nyt aivojen tietojenkäsittelykykyä. Ja sitä voi mitata esimerkiksi Mensan nettitestillä.

Aivojen tietojenkäsittelykyky on monien tekijöiden summa. Erään teorian mukaan 60% älykkyydestä on perittyä, 40% ympäristötekijöiden summa. Toisaalta tiedetään, että pahasti laiminlyödyn tai täysin virikkeettömässä ympäristössä kasvaneen lapsen ajattelu ei kehity lainkaan normaalisti, loistavista geeneistä huolimatta. Ympäristön vaikutus saattaa siis olla luultua suurempi.

IMG_8623

Miksi opettaisin pienen lapseni lukemaan?
Kun olin raskaana, lähikaupan myyjätär kertoi synnytystarinansa. Hän oli odottanut kaksosia. Synnytyksessä oli tullut komplikaatio, jonka seurauksena toinen lapsista kärsi vakavasta hapenpuutteesta. Lapsen aivoista toinen puolisko tuhoui lähes kokonaan. Lääkärit antoivat tuoreelle äidille synkän arvion lapsen tulevaisuudesta. Lapsi ei tulisi ikinä puhumaan, kommunikoimaan tai käymään koulua. Äiti päätti toisin ja etsi aktiivisesti tietoa netistä.

Kaksosten äiti löysi kirjan. Kyseessä oli lasten aivotutkimuksen pioneerin, Glenn Domanin, kirjoittama Miten opetan pienen lapseni lukemaan -teos. Kirjassaan tutkija esittelee yksityiskohtaisesti metodin, jonka avulla jo alle vuoden ikäinen oppii lukemaan ja kommunikoimaan, vaikkei kykenisi edes puhumaan.

Domanin menetelmä on kiistelty. Vastustajat sanovat, että metodi on keino rahastaa tiikeriäitejä, jotka haluavat maksimoida lastensa aivokapasiteetin. Näitä vanhempia on muun muassa Kiinassa ja Jenkeissä, missä lasten järjenjuoksun nopeus ei ole häpeä, vaan vanhemmat ylpeinä vertailevat kenen lapsi on oppinut lukemaan nuorimpana. (Miksi Suomessa saa muuten kehua lastaan vain liikuntasuorituksista?)

Ikävin Domanin metodiin liittyvä väite kuitenkin koskee turhaa toivoa. Vammat eivät aina ole korjattavissa eikä sairautta pidä nähdä vikana. Metodiin takertuminen saattaa estää henkisesti raskaan tilanteen edessä olevia vanhempia näkemästä, että ainoa tie on hyväksyä lapsi sellaisena kuin hän on.

Metodi on hyvin työläs vanhemmalle ja perustuu vapaaehtoisuuteen lapsen puolelta. Sanoja harjoitellaan vain kun lapsi haluaa, eikä lasta koskaan tentata (tämä on mielestäni hyvä periaate kasvatukseen yleensä). Menetelmän avulla lapsi oppii lukemaan kuten aikuiset: sanahahmoja tunnistamalla. Koulussahan lapset opetetaan lukemaan kirjain tai tavu kerrallaan, mikä ei ole paras tapa luetun ymmärtämisen kannalta. Opeteltavat sanat valitaan lapsen elinpiirin mukaan. Alle vuotiaalle sopivia sanoja ovat esimerkiksi äiti, isä ja maito.

Tällä tavalla lähikauppamme myyjätär sinnikkäästi opetti kuukaudesta toiseen lastaan, jolle lääkärit eivät antaneet toivoa. Arvaatteko kuinka kävi?

Synnytyksessä hapenpuutteesta kärsinyt lapsi oppi lukemaan kaksivuotiaana ja on kehittynyt teini-ikäiseksi samaa tahtia kuin terve kaksoissisarensa. Tai ei ihan, sillä siskoista puolikkaalla aivopuoliskolla porskuttava on luokkansa priimus.

Äidin vaivannäkö ja sitkeys todennäköisesti kannatti.

kuva-191-540x403

Mitä olen tehnyt kasvattaakseni älykkäitä lapsia?
Edellinen tapaus vahvistaa näkemysytäni siitä, että lapsen aivot ovat kuin muovailuvahaa. Ja taikina on helpoiten muokattavissa, kun se on tuoretta. Siksi lapsen älykkyyden kehittymisen eteen voi ja kannattaa tehdä paljon.

Olen aina ihmetellyt, miksi lapsia säästellään tiedolta tai estetään kehittymästä sillä verukkeella, että ” lapsi menee sekaisin”. Aivotutkimus ei tunnista, että lapsen aivot menisivät sekaisin liiasta tiedosta. Aivoilla on taipumus muodostaa lisää yhteyksiä. Mitä enemmän tietää, sitä enemmän tietoa päähän mahtuu. Ihmeellistä!

Lasten (älyllisen) kehityksen tähden olen muun muassa:

 

Ja vielä tärkeimmät:

  • -”järjestänyt” hetkiä, jolloin lapsi saa tylsistyä
  • -ollut läsnä

 

Miksi haluan kasvattaa älykkäitä lapsia?

Älykkyys itsessään voi tuottaa iloa. Itse rakastan sudokujen täyttämistä mahdollisimman nopeasti. Mikä endorfiinihuuma! Tilastojen mukaan älykkäät elävät pidempään ja onnellisempina kuin muut. Eikä aivokapasiteetin harjoittaminen, kuten ei pituushypynkään treenaaminen, sulje pois emotionaalista älykkyyttä, hellyyttä, höpöttelyä, rakkaudenosoitusten supattelua. On kateellisten kehittämä stereotypia ajatella, että älykkäät ovat kylmiä ja tunteettomia. Älykkyys on turhaa ilman rakkautta ja hyvää tahtoa.

Eniten tekoihini vaikuttaa se, että olen idealisti. Lapseni, kuten sinunkin lapsesi, saavat olla mitä vain, niin tavallisia tai keskivertoja kuin ikinä on mahdollista. En vain halua tavallista maailmaa. Haluan paremman maailman! Uskon, että vain älykkäät ihmiset voivat tulevaisuudessa ratkaista ekosysteemiä uhkaavat katastrofit ja vieläpä niin, että ihmiskunnan keskuudessa säilyy sopu.

p.s. Anne, varsinkin sinun mielipiteesi tästä kirjoituksesta haluaisin kuulla. Olen samaa mieltä, kaikki lapset ovat saman arvoisia. Silti jotkut vanhemmat ilotsevat kaukalon laidalla lapsen oppiessa syöttämään kiekon laidan kautta. Eikä kukaan ajattele sen onnen olevan pois kenenkään sydämestä, vaikka osa maailman lapsista ei voi koskaan luistella omilla jaloillaan.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (29)

[…] Innostukseni aivoja, ajattelua ja tietoisuutta kohtaan vaan kasvaa! Aikaisemmin olen kertonut siitä, miten haluan eri kasvatuksen aspekteilla tuoda lasteni koko potentiaalin esiin. […]




0
1 vastaus

Kommentti koulun lukemaan opettamisen metodista – on tärkeää, että lapsi oppii ymmärtämään kirjain-äänneyhteyden. Koulussa ei opetella lukemaan kirjain kerrallaan tai tavu kerrallaan (tämä metodi koskee ehkä enemmänkin englanninkielistä maailmaa eikä ole enää täällä käytössä sellaisenaan), vaan lapsille opetetaan useimmissa tapauksissa ensin kirjain-äänneyhteyttä (jo esikoulussa) ja sen jälkeen lapsi onkin oikeastaan itse valmis hahmottamaan tavuja ja sanoja. Sillä ei ole juuri mitään tekemistä luetun ymmärtämisen kanssa, joka puolestaan on kognitiivinen taito, jota opetellaan koko elinikä. Luetun ymmärtäminen on hyvin paljon suhteessa kuullun ymmärtämiseen, jotka kumpikaan eivät ole sidoksissa pelkkään lukutaitoon tai kuuntelemisen taitoon. -melkein valmis luokanopettaja




0
1 vastaus

Kiitos. Oletko lukenut kirjaa? Siinä kerrotaan asia paljon selkeämmin kuin minä äsken. Pointti on, että sanakorttimenetelmällä lukemaan oppinut, nähdessään sanan ”maito” automaattisesti rekisteröi sanan ja sen merkityksen.
Kuten aikuinenkin, jonka ei tarvitse erotella kirjain kerrallaan. Vertauksena: poikani on nyt siinä vaiheessa, että hän osaa lukea, mutta tavaa: mmmm aa it-t-t o. Sitten miettii hetken ja sanoo ”maito!”. Hän on oppinut lukemaan äänneyhteyden avulla. Enkä silti ole huolestunut hänen lukutaidosta. Menetelmä on vain erilainen! Tällä Domanin menetelmällä voidaan opettaa lapsia kommunikoimaan jo ennen kuin he osaavat puhua.




0
1 vastaus

Mahtavaa tekstiä Maria!!!!




0
1 vastaus

Kiitos! Kiva tavata, löysin vihdoin blogisi.




0
1 vastaus

Meidän molemmat lapset ovat oppineet lukemaan ihan itsekseen. Esikoinen kuuden vuoden kynnyksellä ja nuorempi viisivuotta täytettyään. Heillä on ikäeroa kaksi vuotta. Emme edes yrittäneet opettaa heitä lukemaan, mutta olemme lukeneet ja loruilleet ja tehneet paljon Marian yllämainitsemia asioita lastemme kanssa yhdessä. Olemme aina keskustelleet lastemme kanssa paljon sekä yrittäneet kuunnella heitä sekä vastata heitä askarruttaviin kysymyksiin mahdollisimman hyvin niin että lapsi ymmärtää asian ja sitä kautta voi oppia, laajentaa sitä omaa ymmärrystään ja maailmankuvaansa.

Oppimisessa ratkaisevaa on mielestäni myös motivaatio. Kellekkään ei voi opettaa mitään, jos ei ole halua oppia. Jos vanhemmat eivät ole itse kiinnostuneita kirjoista tai näytä lukemisen esimerkkiä tai lue lapsen kanssa yhdessä on ihan sama millä metodilla kirjaimia tai äänteitä opetetaan alle kouluikäiselle. Koulusta itselläni ei ole sinänsä vielä paljoa kokemusta, esikoinen aloitti juuri ensimmäisen luokan. Luullakseni oppimismotivaatio syntyy sitten opetuksen ja ryhmän yhteistuotoksena.

Minusta älykkyyden ja sen lisäämisen kannalta kannattaa harrastaa monipuolisesti kaikkea ja juurikin olla läsnä lapsen kanssa arjen normaaleissa jutuissa ja keskustella asioista ja ilmiöistä. Toiset oppivat sitten viisivuotiaina tekemään upeita maaleja vaikka jalkapallo kentällä ja toiset oppivat lukemaan. On myös yksilöllisesti lapsesta kiinni mihin se kunkin oma kiinnostus suuntautuu, meillä suuntautui ihan luonnostaan tuohon lukemiseen.

Tsemppiä Maria, tykkään sun blogista ja ajatuksista muutenkin!




0
1 vastaus

Annelta lainattu: ”lukihäiriöinen ja kognitiivisista pulmista kärsivä isänsä näköinen lapsi… ”
Vaikka jollekin sattuisi kohdalle tuollainen Annen kirjaama otus, ei hänellä silti välttämättä huonosti käy elämässä. Olen itse kyseisenlainen paketti. Niillä eväillä opiskelin diplomi-insinööriksi,liityin Mensaan ja lisäksi ihmiset nimittelevät söpöksi ja kauniiksi. Isänsä näköistä tytärtä! Lukivaikeus ja äly ovat kasvattanut minusta ongelmanratkaisijan. Jos mulla on joskus lapsia, aion takuulla tehdä kaikkeni helpottaakseni mahdollista lukivaikeutta.




0
1 vastaus

Hyvä huomio, lukihäiriö ei poissulje älykkyyttä! Ja onnittelut sinnikkyydestäsi!




0
1 vastaus

Juu, sivistyneet ihmiset ymmärtävät, että kognitiiviset pulmat ja lukihäiriö eivät tarkoita tyhmyyttä, vaan tällainen henkilö voi olla hyvinkin älykäs. Esimerkiksi lukihäiriöä on aivojen rakenteeseen liittyvä poikkeama eikä liity älykkyyteen tai esimerkiksi loogiseen päättelykykyyn.

Oma lapseni on testattu älykkyystesteillä, koska hänellä on monenlaisia neurologisia häiriöitä, joihin voi yhdistyä myös alhainen älykkyys. Lapseni on kuitenkin näistä vaivoistaan huolimatta huomattavasti keskitason yläpuolella useimmilla osa-alueilla, hän on noin teini-ikäisen tasolla älyllisesti, vaikka on päiväkoti-ikäinen. Ja toivottavasti kukaan ei nyt saa tästä kipinää kiikuttaa lapsiaan älykkyystesteihin, meillä ne tehtiin perustellusta, lääketieteellisestä syystä.

Sitäpaitsi huipputason älykkyys ei tuo elämään automaattisesti menestystä, onnea ja auvoa, vaan ”helpointa” elämä on keskivertoälykkäillä. Oma lapseni on hyvin rauhaton, koska tylsistyy nopeasti. Suurin osa muista lapsista ei kykene edes keskustelemaan hänen kanssaan kaikista niistä asioista, joista hän haluaisi puhua. Tätä on älykkään ihmisen arki.Tavallinen tallaaja saattaa pitää huippuälykästä jopa jotenkin umpitylsänä tomppelina, koska tavanomainen arkinen jutustelu voi olla niin työlästä ja turhauttavaa.




0
1 vastaus

Lukemaanopettamisen metodeista suomalaisissakin kouluissa on käytössä useampia erilaisia. Kirjain-äänne vastaavuudesta lähtevä malli on ehkä yleisin, mutta käytössä on myös mm. LPP, lukemaan puheen perusteella -menetelmä.

Muuten äitinä ja ammattikasvattajana toivon tämän tekstin olevan vain vitsi siinä samalla sarjassa, kuin ”meidän isä on parempi kuin teidän isä”. Tekstistä nimittäin tuli ainakin minulle kummasti sellainen onttoa olo, että lastenkasvatus olisi joku suoritus. Ja että tämä suoritus olisi vielä äitimarkkinoilla kilpailukykyistä valuuttaa!

No, meidän perheen lapset ovat tietysti jo menetettyä materiaalia. Heistä ei kukaan kasvata älykkäitä sen enempää kuin atleettejakaan. Kai meidän kasvatusfilosofiamme on vain kasvattaa heistä onnellisia, itseensä ja maailmaansa positiivisesti suhtautuvia kansalaisia.




0
1 vastaus

En missään nimessä kannusta kilpailemaan äitimarkkinoilla! Nythän on meneillään vahva ”muka huono äiti” trendi! Mielestäni ei pitäisi olla mitään hävettävää siinä, että voi myös yrittää olla ihan tavallinen, hyvä äiti.




0
1 vastaus

Olen joistakin asioista samaa mieltä, mutta en suinkaan kaikista. Olemme lastemme kanssa toteuttaneet aika monta lastenkasvatukseen liittyvää asiaa samoin kuin kirjoittaja, mutta kaikki lapset ovat yksilöitä, kaikille samankaan perheen lapsille eivät sovi samat asiat tai niistä ei välttämättä ole mitään erityistä hyötyä. Yhteinen tekeminen kannustavan vanhemman kanssa on tietysti aina lapselle hyväksi, mutta tavoitteet on kyllä asetettava lapsesta itsestään lähteviksi ettei lapsi koe joutuvansa hiostetuksi tai liian suurten vaatimusten eteen, mikä tuskin on hyväksi lapsen itsetunnolle myöhemmässä elämässä. Eikä lapsen ”älykkyyttä” voi mitenkään suoraviivaisesti päätellä pelkän lukutaidon saavuttamisiän perusteella, on sen lukemisen oppinut 2 tai 7-vuotiaana, eikä mekaaninen lukutaito myöskään välttämättä aina takaa hyvää luetun ymmärtämisen kykyä! Olen törmännyt muutamaan varhain spontaanisti ”lukemaan” oppineeseen lapseen, joilta on löytynyt vaikea lukihäiriö vasta useamman kouluvuoden jälkeen..

Se missä olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa on se, että lapsen luontaisia kykyjä ja intoa uusien asioiden oppimiseen ei välttämättä Suomessa arvosteta tai kannusteta riittävästi. En siis tällä missään nimessä tarkoita sitä, että kannattaisin koulumaisempaa työskentelyä nykyistä varhaisemmin, vaan sitä, että lapselle voisi antaa lapsen kysymyksiin ehkä jäsennellympää tietoa kuin mihin tunnutaan Suomessa yleensä kannustettavan. Ja tällä tarkoitan esim. saatavilla olevia pikkulasten tietokirjoja, joita suomeksi löytyy aika rajoitetusti ja aiheiltaan sattumanvaraisesti – jossain Ranskassa on eri ikäkausille tarkoitettuja pikkulasten kokonaisia tietokirjasarjoja (useilta kilpailevilta kustantamoilta!!), joita vanhempien on erittäin helppo käyttää apuna lasten kyselyiässä – tieto on valmiiksi ikätasoon sovitettua, tieteelliseen tietoon pohjautuvaa ja perusteellista! Näitä kaipaisin myös Suomeen!




0
1 vastaus

Olen samaa mieltä, ja tuota juuri ajoin takaa! Lapsille pitäisi kertoa oikeaa, jäsenneltyä tieteellisesti pitävää tietoa. Pitääpä tutkia noita suosittelemiasi tietokirjoja. Ranskankielisyys ei meillä ole ongelma!




0
1 vastaus

Miksi meille luetaan satuja Tuhkimosta ja Lumikista?Kerrottaisi oikeasti, mitä se susi teki Punahilkalle.




0
1 vastaus

Me olemme Piispasia, se riittää…




0
1 vastaus

Hyvää tekstiä Maria.

Lapset ovat yksilöitä ja kiinnostuvat eri asioista eri tavalla ja omaan tahtiin.
Minua ärsyttää niin lasten ”niputtaminen”.
Jokainen oppii tavallaan ja ajallaan. Jos lapsi on kiinnostunut vaikkapa lukemisesta vauvana, niin siitä vaan!!
Tärkeintähän on mieluinen tekeminen ilman paineita. Rennosti vaan.
Lapseni oppi lukemaan 6 v. Jotkut tutut olivat sitä mieltä, että ”voi voi…koulussahan lukeminen kuuluisi vasta aloittaa, lapsi tylsistyy ja blaa blaa… ”
Koulussa ope opettaa oppilas-lähtöisesti ja tyttömme ei ole ollut yhtään tylsistynyt. Hän saa omia vaativampia lukuläksyjä tai on läksyttä. Tyttömme hokasi itse lukemisen ja halusi opetella. Maito-purkin kyljistä lähdettiin liikkeelle.

Sama homma laskemisen suhteen. Tyttö itse halusi aloittaa + ja – -laskujen treenamisen jo eskari-ikäisenä. Automatkat menivät rattoisasti päässälaskuja pähkäillessä.

Ilosia aikoja kaikille. Suvaitsevaisuutta peliin ja nautitaan elämästä.




0
1 vastaus

Miten lapsi voi olla kiinnostunut ”lukemisesta” vauvana? Vauva on kiinnostunut toisista ihmisistä, heidän ”lukemisestaan”. Tämä on kaiken ihmisyyden ja ihmisenä kehittymisen pohja. Eiköhän ajatus sanakorttien, tablettien ja älypuhelimien tuomisesta tuon ensiarvoisen tärkeän yhteyden väliin ole lähinnä vanhempien tai lähi – ihmisten kiinnostuksesta. Näin uskaltaisin väittää…..




0
1 vastaus

Sanakorttitekniikka on yksi kommunikointikeino. Ei harhautuskeino, jolla saadaan huomio pois todellisuudesta.




0
1 vastaus

En mielestäni kommentoinut menetelmästä, vaan siitä kenen lähtökohdista tuo menetelmän valinta tehdään. Kaikki nykypäivän kehitystä ja oppimista tutkivat asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, kuinka lapsi oppii kontaktissa toiseen ihmiseen. Kaikki, mikä vauvaiässä tulee siihen ”väliin” estää tätä ensisijaisen tärkeätä ”lukemista” eli ihmiskasvojen, äänen, eleiden yms. lukemista.




0
1 vastaus

Mainio kirjoitus. Tuntuu, että lapsen älykkyys on tabu lähinnä siksi, ettei vanhemmille tulisi huono omatunto. Kannustaminen ja rohkaisu ovat eri asioita kuin vaatimukset ja painostaminen.




0
1 vastaus

Juuri näin, kiteytit ajatukseni!




0
1 vastaus

Mahtavaa, että sanoit tämän ääneen! 🙂




0
1 vastaus

Hyvä kirjoitus! Mielestäni tuollaisesta kasvatuksesta ei ole lapselle haittaa, vaikka päätyisi mihin elämässään. Minä olen saanut kotikasvatuksestani mm. älykkyyttä, kielellistä lahjakkuutta, ongelmanratkaisukykyä ja vahvan itsetunnon. Taustalla ei ole mitään erityistä menetelmää, vaan niinkin yksinkertaiset asiat, että luontaista kiinnostustani on tuettu vastaamalla esittämiini kysymyksiin. Olen saanut pienestä asti myös itse tehdä asioita, eli vanhemmat eivät ole tehneet kaikkea valmiiksi, vaan pulmatilanteessa on jätetty tilaa omalle pohdinnalleni, miten asian voisi ratkaista. Samoin olen kokenut, että minuun on aina uskottu. Minua on kannustettu kaikessa, mihin olen ryhtynyt. Vaikka lapsena hyvien käytöstapojen teroittaminen (tyyliin muista sanoa kiitos, huomenta jne) turhautti, näin aikuisena arvostan kotikasvatustani kovasti. Olen nähnyt sellaisiakin perheitä, joissa kyseleville lapsille tokaistaan ”mitä tuollaista edes mietit” tai ”ei sun kuulu sitä vielä tietää”. Puhumattakaan perheistä, joissa vanhemmat tekevät kaiken valmiiksi.




0
1 vastaus

Hienoa kuulla (entisen) lapsen näkökulma asiasta! Kiitos viestistä. Tajusin juuri, että tästä kirjoituksestani unohtu kokonaan osio ”lapset ovat tarpeellisia”. Laitan lapset tekemään ihan oikeita hommia, annan heille käsityksen, että heidän työpanos on arvokas. Esimerkiksi (pehmeiden) kasvisten pilkkominen, valkosipuleiden kuoriminen, sekoittaminen on lasten keittiötehtäviä.




0
1 vastaus

Kiitos tekstistäsi Maria! Itselläni on kokemus siitä, kuinka ihana, tavallinen, älykäs lapsi kääntyi päiväkodissa ”ongelmaksi” kun itse nopeaälyisenä turhautui päiväkodin hitaaseen tahtiin ja siihen, ettei saakaan tutkia ja kiinnostua impulsiivisesti. Paikalla istuminen oli vaikeaa ja jalat vispasi kuin adhd:ssä. Toisaalta lapsi läheni asperger-diagnoodsejakin ”jumiutumisesta” kun imi vaikutteita eikä kuullut ja nähnyt välillä mitään. Kyllähän minä sen ymmärrän, ettei ”ongelmakäyttäytymisessä” ensimmäisenä selityksenä tule mieleen älykkyys, mutta vanhempana loukkasi ettei näkemyksiämme kuunneltu, ja jouduimme hakemaan lastenpsykiatrin lausunnon ”normaalista, keskimääräistä älykkäämmästä lapsesta, jonka uteliaisuus ja energia purkautuu joskus levottomuutena, joskus ajatuksiin uppoutumisena”. Lapsen älykkyys vaatii aikuisilta erityispiirteiden huomioimista siinä missä muutkin ominaispiirteet, ei se sen kummallisempaa ”ylpeilyä” ole meidän vanhempien puolelta. On hyvä että toit älykkyyttä esiin positiivisena asiana ja itse korostaisin vielä että yhtenä ominaispiirteenä muiden joukossa. Ei se että on älykäs aina tarkoita, että on uhka muille tai yrittää nousta muiden yläpuolelle. Kyllä älykkäällä pitää olla oikeus elää elämäänsä omana älykkäänä itsenään. On surullista, jos omaa älykkyyttään tarvitsee piilotella. Siitäkin monella kokemuksia on. Kiitos sinulle!




0
1 vastaus

Kiitos. Aikamoinen tarina teillä!




0
1 vastaus

Ei vaan Albert Einsteinilla ollut lapsuudessa takanaan mitään ”älykkyystehdasta”. Ja useimmiten ihmelapset epäonnistuvat aikuisina. Parempi olla tukematta lapsen älyllistä kehitystä mitenkään erikoisesti, ja antaa kehittyä omalla painollaan, ja elää itsekin omaa elämää. Kyllä se lapsi pärjää ilman hemmottelua.




0
1 vastaus

Ihan omalla painollaan tässä mennään.




0
1 vastaus

Tosi hyvä kirjoitus! Itse olen myös paljon pohtinut asiaa,sillä meidän tyttö on oppinut nauramaan, kääntymään, kävelemään ja nyt sanomaan sanoja todella nopeasti. Tyttö on luonteeltaan todella eloisa ja utelias, niin varmasti se on osasyynä ja toiseksi sitten se, että tehdään paljon yhdessä. Ainut, mikä meille tuo haastetta on temperamenttinen luonne. Itse olen hyvin erilainen, sellainen ”kaikki sopii hyvin”-ihminen ja paljon olen pohtinut, että kuinka tukea lapsen omaa luonteenpiirrettä kuitenkin siten, että hän ei juutu temperamenttikohtauksiin. Vanhemmuus on kyllä todella mielenkiintoista! 🙂




0
1 vastaus

Totta, mun on pitänyt opetella toi sama kuopuksen kanssa..




0
1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Maria Nordin - Kotitalouskriisi
Kotitalouskriisi on diagnoosi akuutille häiriötilalle, joka syntyy räpistellessä uran ja hellan välissä. Paineessa syntyy timantteja sekä gluteenittomia pannukakkuja. Tule vertaistueksi! Kirjoittaja on Maria Nordin, jolla on kaksi ja puoli lasta, lennokkaat puolivoltit ja paljon tietoa sisäilma-asioista.

Arkisto

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: