Suruvaippa ja pikkuvahinko

Teksti

Hyvä ystäväni sai juuri vauvan enkä pääse yli tästä vauvakuumeesta ja ”viimeisen vaipan” -syndroomasta…

Tällä viikolla sain ajatukset muualle, kun ehdimme vihdoin lomailemaan muutaman päivän yhdessä. Suuntasimme kohti Vehmaata.

Automatkan rytmitimme mukavilla etapeilla, jotka keksimme ihan lennosta.

Ensin poikkesimme Turuntieltä ja pysähdyimme Härjänvatsan uimarannalla, jossa oli hyppytorni ja sauna. Hyppäsin vitosesta järveen ( Reino teki takaperinvoiltin!). Tiedän olevani hurhapää, mutta erityisen merkityksellistä on temppuilla lasten ihailevien silmien yllä. Haluan olla heidän silmissään jännittävä, muulloinkin kun suuttuneena.

Toinen etappi oli ex-tempore & de-luxe -päivällinen ravintola Blankossa Turussa. Mahat pulleina menimme lippuluukulle ja saimme viimeiset liput Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli -kesäteatteriesitykseen.

Kaikki tämä ilman ennakkosuunnittelua!

Minulle loman idea on juurikin tuntea itsensä vapaaksi vaihtamaan suuntaa ja suunnitelmia. Ja sehän on nyt sitten todistetusti mahdollista, myös lasten kanssa.

Vehmaalle, varsinaiseen matkakohteeseemme, Outi Heiskasen Oheis-taidekotiin pääsimme yön suussa.

Lomailimme päivän, enimmäkseen taidekodin puutarhassa. Siellähän tutkimme lasten kanssa ötököitä ja näimme muun muassa kauniisti kukasta kukkaan lentävän suruvaipan.

Yllätys yllätys, pääsemmekin takaisin aiheeseen…

kuva-12

Pissahätä ei lue lakia
Pienten kanssa etappeja tarvitaan lyhyilläkin retkillä. Tässä pari esimerkkiä, lapsiasiakkaisiin suhtautumisesta…

Tyttö oli Stockmannin leluosastolla hoitajan kanssa. Hoitaja ei ole niin herkkä tytön vessamerkeille, joten (iso) vahinko ehti tapahtua. Hoitaja kysyi tietä vessaan kassalta ja saikin neuvojen lisäksi mukaansa vaippoja ja puhdistusliinoja. Vau!

Samalla viikolla kolmevuotias naapurimme oli vanhempiensa kanssa Kanuuna-itsepalvelukirpputorilla. Vessahätä yllätti. Säännöistä ei silti saanut poiketa, edes kolmevuotiaan kohdalla. ”Vessa kun on tarkoitettu vain kahvilan maksaville asiakkaille.” Argh!

Lasten kanssa hätä ei todellakaan lue lakia. Sunnuntaita!

Kommentit

2 kommenttia
Maria

Ihana kun löysit takaisin! Hmm. Mikähän siellä Bloglovingissa on vikana..?

Oho, onpas tullut monta kirjoitusta! Olen seurannut blogiasi bloglovinin kautta ja viimeisin kirjoitus joka sinne on päivittynyt on ”vettä bitte” huhtikuulta. Tänään hain blogisi googlen kautta ja tännehän on tullut monta kirjoitusta, ihanaa! 🙂 Sateisen päivän pelastus. Bloglovinkin löysi uudet kirjoitukset kun hain blogisi uudelleen ja lisäsin seurattaviin. Ihmettelin jo oletko tyystin lakannut kirjoittamasta, mukavaa että oletukseni oli väärä! Ihanaista kesän jatkoa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä