A-muru, meidän reipas kerholainen + arvonta

Teksti
Tällä viikolla A-muru aloitti päiväkerhon. Ensimmäisenä kerhoaamuna puin hänelle huolella valitsemani kerhovaatteet. Pakkasin pieneen leppäkerttu-reppuun kerhotossut, eväät ja vaihtovaatteet ja letitin hänen hiuksensa ranskanleteille. Lopulta katsoin häntä, pientä kerholaista, seisomassa eteisessä takki päällään ja reppu selässään jännittyneenä odottamassa lähtöä. Meidän pienestä vauvasta on kasvanut reipas kerholainen – kolmevee kerholainen. 
Kun otin tärisevin käsin A-murusta kuvia, muistelin hetken niitä hetkiä, kun hän vietti puolet hereilläoloajastaan tissitakiaisena. Voi kuinka rakastinkaan sitä tunnetta, kun hän nukahti syliini hiljaa tuhisten. Muistelin niitä kaikkia ensimmäisen vuoden jännittäviä kehitysvaiheita. Muistelin sitä päivää, kun A-muru oppi nelikuisena kääntymään – se tuntui isolta saavutukselta siltä pieneltä kääröltä! Muistelin kuinka hän nauroi ääneen kolmikuisena, oppi konttaamaan seitsemän kuukauden iässä ja aivan yhtäkkiä myös istumaan ja kävelemään. Lopulta pääsin muisteluissani hänen ensimmäiseen syntymäpäiväänsä, joista on jo kaksi vuotta aikaa ja A-muru on jo kolme. Toistan itseäni varmasti ikuisesti tässä asiassa, mutta aika, se kuluu aivan liian nopeasti! Katsoin uudestaan A-murua ja hymyilin. Olin hänestä ylpeä – meidän reipas tyttö, ainokaisemme – ja hän oli aloittamassa jännittyneenä, mutta iloisena kerhotaipaleensa. 

Jännittynyt kerholainen. 
Mitä kaikkea pieni kerholainen tarvitseekaan? Sain Reimalta mielenkiintoisen pyynnön kurkata heidän uutta syysmallistoaan  ja koota kollaasien muodossa, mitä kaikkea meidän pieni kerholainen voikaan tarvita kohta kylmeneviin aamuihin, sateisiin iltapäiviin ja alkavaan kerhokauteen.
A-murulla on edelleen käytössä aiemman Reiman kanssa tehdyn blogiyhteistyön kautta saadut välikausivaatteet:   Reimatec®-välikausitakki, Kuje ja Reimatec®-välikausihousut, Suoja. Lisäksi ostimme keväällä hänelle Reimalta Zihl-kumisaappaat sadepäiviin ja lätäkköleikkeihin.

Reiman uusi syysmallisto on täynnä iloisia värejä, mielenkiintoisia kuvioita ja kestäviä klassikoita. Suosikikseni nousi ehdottomasti Reimatec® Wetter-tennarit, joiden raikkaat kirkkaat väri ja vedenpitävyys vetävät puoleensa. Nämä täytyy ehdottomasti hankkia A-murulle! 
Kokosin Reiman syysmallistosta pientä lisäystä A-murun välikauteen ja vaatteita juuri alkaneelle kerhokaudelle:

Syksyn tuuliin ja tuiskuihin valitsin syysmallistosta Kraz-fleecehaalarin keväällä saatujen välikausivaatteiden alle ja lisäksi Pyry-villatumput, Olos-pipo ja Rusko-villasukat. Syksyn sateissa pienen kerholaisen pitää kuivana Kaste-sadetakki, Oja-sadehousut sekä Kura-kurarukkaset. Jalkoihin valitsin vedenpitävät ja herkullisen väriset Wetter-tennarit.

Kerhopäiviin valitsin Lasten Play Jersey -tuotteita, joiden kuosit ja värimaailma miellyttivät tämän äidin silmää. Sukkia tarvitaan aina, joten valitsin kollaasiini myös lasten Coolmax Kloppi-sukat. Kerhoon tarvitaan tietenkin myös reppu ja Reimalla onkin nyt tarjolla upea uutuus reppu suloisella kukkakuviolla. Tämä reppu on erityisesti A-murun mieleen.
Vinkkejä kerholaisen pukeutumiseen:
  • Hanki lapselle helposti puettavia vaatteita, että lapsi pystyisi pukeutumaan ja riisutumaan itsenäisesti kerhossa.
  • Muista varavaatteet…ja varavaravaatteet – vahinkoja voi sattua, kun lapsi on erilaisessa ympäristössä.
  • Anna myös lapsen vaikuttaa kerhovaatteiden valintaan.
  • Muista säävaraus. Ulkona leikkiminen ei ole kivaa, jos lapsella on liian kuuma tai liian kylmä.

Reimalla on myös pieni yllätys teille lukijoille!  Reima antoi minulle arvottavaksi kaksi upeaa jumppapussukkaa, jotka eivät olekaan aivan tavallisia jumppapussukoita. Nämä jumppapussukat on valmistettu Reiman omista kuosikankaista, eikä niitä voi ostaa lainkaan erikseen, vaan niitä saa rajoitetun ajan vain Reiman myymälöistä ostosten yhteydessä. Haluaisitko sinä tällaisen kätevän jumppapussukan lapsellesi tai kenties itsellesi?

Arvonta on kaikille blogini lukijoille ja voitte osallistua arvontaa kommentoimalla tähän postaukseen suosikkinne Reiman syysmallistosta. Muistakaa jättää sähköpostiosoitteenne ja anonyymit, keksikää itsellenne jokin veikeä nimimerkki. Arvonta-aika on kaksi viikkoa, eli 4.9 asti. Onnea arvontaan! 🙂

 

♥: Selina

Mitä mieltä te olette Reiman syysmallistosta?

*Postaus toteutettu yhteistyössä Reiman kanssa. Tuotekuvat: Reiman mediapankki. Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Kommentit

54 kommenttia
Avatar

ihania vateitta!mukana arvonnassa 🙂

Avatar

Iloisia kerhopäiviä A- murulle! Mun suosikit on Naba- saappaat. Ne olis just passelit tokaluokkalaisen tyttäreni jalkaan kosteilla keleillä. Kun hänen pitää pukea kouluun perinteiset korkeavartiset kumppanit, saan aina kuulla eriävän mielipiteen.
anu.haukanheimo@pp.inet.fi

Avatar

A-muru kiittää! 🙂 Heh, minäkään en koskaan pitänyt tavallisista kumppareista! 😀

Avatar

Nuo Wetter tennarit on aivan ihanat 🙂 Ja onnea kerho taipaleelle ♥ poikastenkanssa@gmail.com

Avatar

Niinpä! 🙂 Kiitos! <3

Avatar

ihana pieni kerholainen ja sulonen reppu! 🙂 mun lemppari on tosta mallistosta ne söpöt Naba kumpparit, voisin haluta sellaiset itellekin 😀
arvonnassa mukana siis, lauranblogi@outlook.com

Avatar

Voi hän on! <3

Avatar

Voi miten suloinen kerholainen =)))) ehdottomasti mukana arvonnassa!! =D

Avatar

Eikö? 😉 <3

Avatar

tuo keltainen vk-takki on ihana! Mukavia päiviä tytölle kerhoon ♡ ja ollaan mukana arvonnassa 🙂
nede93@windowslive.com

Avatar

Tuo takki on kyllä minunkin suosikkini! 🙂

Avatar

Kerhonaloitus on aina niin jännittävää, mukavia kerhopäiviä tytölle 🙂 Nuo Wetter-tennarit näyttää tosi kivalta. Meillä onkin vielä välikausikengät kaupassa, joten tuossa voisi olla lapsukaisille yksi vaihtoehto. Mukaan arvontaan minäkin!

Avatar

Sanos muuta! Seuraava kerhopäivä onkin sitten sellainen, ettei äiti enää jää ollenkaan kerhoon – kumpaakohan jännittää enemmän? 🙂

Avatar

Lapsista aina huomaa, kuinka aika rientää. Ostin muuten taannoin Reiman keltaiset lasten saappaat lahjaksi ystävän lapselle. Ne oli niin kivat, että sanon ne suosikikseni 🙂 mukana ollaan arvonnassa!

Avatar

Sanos muuta! Voi miten oletkin ostanut hyvän lahjan! Ystäväsi ja hänen lapsensa olivat varmasti onnellisia! 🙂

Avatar

Reipas A-muru, ja tuo kerhon aloittaminen on iso asia niin lapselle kuin vanhemmillekkin! 🙂 Aika juoksee, ei voi muuta sanoa. Mun suosikki Reiman syysmallistosta on siniset Wetter tennarit! 🙂

Avatar

A-muru on varmasti reippaampi kuin minä! 😀

Avatar

Aivan ihastuttava pikku kerholainen! Lasten Play-Jersey housut ovat upeat! 🙂 Ehdottomasti osallistun arvontaan!

Avatar

Kiitos Anna! <3

Avatar

Siniset Wetter-kengät on ollut jo pitkään ostoslistalla.
s.kansakoski(at)luukku.com

Avatar

Onnea arvontaan! 🙂

Avatar

Suloinen kerhon aloittaja! Juuri 3v aikoihin alkaa samanikäisten seura ja kaverit olemaan tärkeitä. Kivoja kerhopäiviä A-murulle!

Avatar

Niin on! Äidin sydän sulaa aivan katsoessani noita saparoita! 🙂 <3 Kiitos!

Avatar

Mukana!
Keltainen välikausitakki olis ihana! 🙂
hippohiiri at gmail.com

Avatar

Onnea arvontaan! 🙂

Avatar

Wetter kengät täälläkin suosikit, pinkit popot tietty prinsessalle.

Avatar

Onnea arvontaan! 🙂

Avatar

Nuo Wetter-tennarit vaikuttavat lupaavilta niin tytölle kuin pojalle. Harkintalistalle menevät.
Arvonnassa mukana nimimerkillä Sininen

Avatar

Niin vaikuttivat, ja hintakin oli hyvä! 🙂
Onnea arvontaan! 🙂

Avatar

Aivan ihanin kerholainen <3 Wetter kengät mun suosikki ja mukana arvonnassa 🙂

Avatar

Hän on! <3 Kiitos!

Avatar

Itsellenikin voisin tuollaiset Jersey-housut ottaa, aivan ihana kuosi!
Mukana arvonnassa!

Avatar

Onnea arvontaan! 🙂

Avatar

Onpas ihana tuo kerhoreppu! <3

Mukana ollaan arvonnassa, oon niin rakastunut tuohon keltaiseen välikausitakkiin!
olivertekimeistaperheen@gmail.com

Avatar

Onnea arvontaan! 🙂

Avatar

Jalat kuivana, on miun motto 🙂

Avatar

Täydellinen motto! 😉

Avatar

Wetter-tennarit ja tuo teidän A-murultakin löytyvä keltainen takki on niiiin ihania,etten kestä! Harmi,että Alexille löytyy jo kengät syksyksi 😀

Ps. Mukana arvonnassa! 😉

Avatar

Takki on edelleen minunkin mieleen! Onnea arvontaan! 🙂

Avatar

Taag-välikausitakki on kyllä ihana! Mukaan kivaan arvontaan!
siinatar@gmail.com

Avatar

Onnea arvontaan! 🙂

Avatar

Tuo keltainen vk-takki ja Wetter-kengät ovat suosikkejani. A-murusta taitaa tulla tyyli-ikoni ;), niin viehättävältä hän näyttää. Mukaan arvontaan.
nelliina at yahoo.com

Avatar

Noi Wetter tennarit pinkkinä on aikas söpöt 😀 Niina_93_2@hotmail.com 🙂

Avatar

Niin ovatkin! 🙂 Onnea arvontaan! 🙂

Avatar

Wetter-tennarit 🙂

vaatehuttuja(@)gmail.com

Avatar

Onnea arvontaan! 🙂

Avatar

Wetter-tennarit harmaa-pinkkinä. Oijoi 🙂 Tytöltä puuttuukin vk kengät joten nää täytyy pistää listalle 🙂

Veera/ veetu89 at jippii.fi

Avatar

Se oli myös minun mieleeni! 🙂

Onnea arvontaan! 🙂

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä