Kun äiti kelaa 9.10.2015
TEKSTI Selina

Voi mitenköhän ennen pärjättiin?

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
Siis mikään ei ole niin raivostuttavaa kuin ruokapöydässä kiukutteleva lapsi! Ruoka on lapsikulinaristin mielestä tietenkin pahaa ja vielä ruman näköistäkin, eikä sitä vahingossakaan löydy lapsen suusta, vaan kaikkialta muualta. Kun katsot kiukuttelevaa lastasi, tunnet sen tutun vanteen puristavan päätäsi niin, että pelkäät päälakesi poksahtavan. Siinä vaiheessa taskussasi oleva kännykkä alkaa houkuttelevasti kuumottaa ja teet sen: nappaat taskustasi kännykän, joka saattaa olla tiiliskiven kokoinen, mutta sulavalinjainen kiiltävä, ohut ja kirkasnäyttöinen, niin ja todennäköisesti kuukauden vuokrasi hintainen, ja asetat sen pöydälle. Tässä vaiheessa muksun temppuilu loppuu kuin seinään ja hän hiljenee. Hän katsoo kännykkää ja vain muutama sipaisu lasiseen kosketusnäyttöön saa aikaan hymyä ja intensiivisen katseen kohti puhelimeen ilmestyneitä hahmoja. Luojalle kiitos YouTubesta ja lautanen tyhjentyy kuin itsesään hypnoottisessa tilassa olevan muksun aukoessaan vain suutaan. Tuntuuko tutulta?

Kuinka moni tunnustaa ruokkivansa edes joskus lapsensa jonkinlaisen älylaitteen avustuksella?
On varmasti sanomattakin selvää, että näytön tällä puolen nousi yksi käsi pystyy – enhän minä muuten aiheesta varmasti kirjoittaisikaan. Kotona ruokailu sujuu perheen kesken melko hyvin eikä aktiviteetteja yleensä tarvita, mutta on niitä päiviä jolloin niin taapero kuin äiti uhmailevat keskenään kilpaa. Silloin mikä tahansa älylaite on tervetullut helpottamaan ruokahetkiä – tai mitä tahansa hetkiä. A-muru on äärimmäisen huono syömään etenkin juhlissa tai ravintolassa ihmishälyn keskellä. Silloin ruokaan tuskin kosketaan ja pöydässä kiukutellaan, huudetaan ja uhmaillaan. Nämä ovat niitä hetkiä, jolloin puna nousee kasvoillani aina korviin asti lapsen sylkiessä ruokaa lautaselle, lattialle ja pyyhkiessä naamansa naapurin hihaan. Silloin ainoa pelastus on laittaa Netflix tai Youtube pyörimään kännykästä. Sen jälkeen ruoka saattaa maistua vähän paremmin, mutta ainakin muiden ruokarauha on taattu. Monesti tällaisten tilanteiden jälkeen saan kuulla lausahduksen, joka pistää samalla miettimään, mutta myös ärsyttämään: ”Voi mitenköhän ennen pärjättiin, kun ei ollut kännyköitä tai tabletteja!”. Niin eiväthän lapset varmasti silloinkaan nälkään kuolleet, olenhan minäkin tässä ilman nälkäkuolemaa, mutta miten silloin ennen sitten pärjättiin? Minulla on teoria.

Jos jokainen aluksi määrittelisi aikamääreen sanalle ennen. Minä ajattelen, omaa lapsuusaikaani. Ennen ei ollut somea, upeita kirkasnäyttöisiä kännyköitä kosketusnäytöllä ja paremmilla kameroilla kuin Anttilan tarjous pokkarissa. Ei ollut Facebookia, Instaa tai muita medioita, joissa ihminen voi kertoa mitä just nyt kuuluu – mulle kuuluu ainakin hyvää, pitäisikö päivittää status Faceen? Ennen ihminen ei ollut joka paikassa puhelimen kanssa näpyttelemässä viestiä, ottamassa selfieitä, vastaamassa sähköposteihin, kirjoittamassa kokouspöytäkirjoja tai lukemassa päivän Hesaria näköislehtenä tabletilla aamukahvia ryystäessä. Ennen ihmiset eivät olleet aina saatavilla, vain kännykän päässä toisesta, koska se ei ollut mahdollista. Nykyään kaikki tämä on mahdollista, kiitos teknologian kehityksen siitä salkkumallisesta ensimmäisestä kännykästä nykypäivään. Teknologia seuraa meitä kaikkialle ja se on välillä enemmän läsnä kuin äiti vastasyntyneelle. Niin mitenköhän ennen on pärjätty – siis ennen teknologiaa? Varmasti aivan hyvin, koska mistään tällaisesta ei vaan tiedetty. Nykyään osa lapsista syö puuronsa katsoen lastenohjelmia ja he osaavat käyttää tabletteja paremmin kuin äitinsä – sitä se on, kehitystä. Teknologia kehittyy jatkuvasti aina vain helpommaksi ja kaikkien saatavaksi, myös lasten.
Niin…Minun pitäisi varmasti äitinä ja bloggaajana kirjoittaa, kuinka vastustan kännyköiden ja älylaitteiden tuontia ruokapöytään ja lapsen elämään, mutta sen verran monesti teknologia ja sen mukanaan tuomat älylaitteet ovat pelastaneet ikävän tilanteen lääkärin odotustilassa, juhlaillallisen tai hetken, kun äiti ei vain jaksa, joten tyydyn kohtaloon ja myönnän, että se on ihan jees hyvässä suhteessa. Me olemme nykyään kaikkialla ja niin on teknologiakin – siksi pärjäämme juuri nyt!

♥: Selina

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (32)

Ohhooh sieltäpä tuli luista ja ytimistä! 😉 Ymmärrän täysin kantasi, mutta kukin hoitaa tällaiset tilanteet parhaansa mukaan. Täytyy kuitenkin mainita että lapsia on viihdytetty ties kuinka kauan ruokapöydässä, että he söisivät. En tiedä mikä muu siinä käpylehmän tai tabletin välillä on erona kuin teknologia ja aika. 😉 Käytöstavat kuitenkin aina kunniaan, syövät lapset viihdykkeellä tai ilman. Meillä A-muru "joutuu" kiittämään ruuasta ja viemään lautasen pois.

1 vastaus

Meillä ei Mini syönyt aiemmin mitään, jos ei saanut katsoo mun puhelimesta YouTubee 😀 Nyt oon tietoisesti jättäny sen pois, kun alkoi hajottaa tahaltee mun puhelinta sit. Nyt vaatii katsoa mainoksia (siis niitä lehtiä) ja oon antanut selata. Tämä lähinnä siis iltapalalla, ei päiväruualla eikä aamulla 🙂

1 vastaus

Mekin ollaan vähennetty paljon ja nykyään pärjätään kotioloissa hyvin ilman viihdykkeitä kaikilla ruoilla. Niin kun sanoin, on kuitenin niitä päiviä jolloin ei ole muuta vaihtoehtoa kun kaivaa jokin älylaite esiin. 😀

1 vastaus

Tuttua juttua:) Hämmästelen monesti miten vähällä ruualla tuollainen kolme vuotias pärjää jos vaan annan periksi. Aina en anna ja etenkin iltapuuron syötän ja ipanat katsoo Kaapoa mun puhelimella. Ja tiiätkö en etes oo tajunnu tuntea morkkista tästä. Tiedän kokemuksesta että tämäkin en syö,hyi pahaa-vaihe menee ohi. Ei siitä kannata isoa stressiä ottaa.
Joskus myös lahjon että jos syöt puolet saat keksin jälkkäriksi tai saat sitten katsoa Kaapon yms. Toisinaan tehoaa.
Sitten on niitäkin päiviä että ruoka katoaa lautaselta mukisematta vauhdilla.
Samalla tavalla olen toiminut kaikkien seitsemän isomman lapsemmekin kanssa ja ihan hyviä/normaaleja syöjiä heistä on tullut:)
Tsemppiä ja kärsivällisyyttä teille. Uhmailuikä on raivostuttava vaihe mutta ohi menevä.

1 vastaus

Olen itsekin hämmästellyt samaa! 😀 Itsellä oli välillä kovakin morkkis kun napsautin kännykän viihdekeskuksen auki että ruokailu onnistuu mutta onneksi nyt kotioloissa pärjätään. 🙂 Niin ja lahjonta…ja se uhkailu on täälläkin käytössä. 😀

1 vastaus

Juuri näin! Mitäpä sitä muuta tekisi myöskään imettävä äiti sohvannurkassa kun lukisi samalla puhelimesta blogeja 😉

1 vastaus

Minäkin muistan pumpanneeni maitoa ja lukeneeni blogeja. Yhtäkkiä rintapumppu alkoi korista oudosti ja pullo oli ääriään myöten täynnä. Aika hujahti blogeja lukiessa yllättävän nopeasti! 😀 Imettäessä en pystynyt lukemaan blogeja, mutta telkkaria katsoin. 🙂

1 vastaus

Meillä pestään iltaisin hampaat niin et tyttö kattoo tabletilta jotain.

1 vastaus

Tulee varmasti joka paikka pestyä! 😉

1 vastaus

No täällä ilmoittautuu yksi joka ei käytä älylaitteita siihen 🙂

1 vastaus

Hyvä! 🙂

1 vastaus

Meillä onneksi syödään (ainakin vielä, kop kop) ihan nätisti ja älylaitteita ei tarvita. Ja riitahan siitäkin saataisiin aikaiseksi, kumpi saa katsoa… Mutta vaikka nykypäivänä on teknologiaa, ihan samalla tavalla muksuja on iät ajat huijattu syömään. Ennen ne oli vaan niitä fyysisiä kirjoja, lehtiä ja leluja. Näillä ainakin mun pikkuveli huijattiin käyttäytymään ruokapöydässä 😉

1 vastaus

Totta! Suosittelen ettette otakaan mitään älylaitteita pöytään, ettei tule tapa. 🙂 Toisaalta Isimieskin lukee nettilehteä aina padilta niin sitäkin kautta meillä on AINA jokin laite aamupalapöydässä. 😀

1 vastaus

Minä muistan katselleeni ruokapöydässä kuvakirjoja tai sarjiksia lapsena. Oman lapsen kohdalla olisi tavoitteena, että syötäisiin pääruoat ilman vempeleitä. Mun mielestä esim. iltapalalla tv:n tai tabletin katselu ei oo niin vakavaa 🙂

1 vastaus

Joo ei olekaan. 🙂 Tapansa kullakin.

1 vastaus

Kun nyt 24- vuotias esikoispoikamme oli noin 3- vuotias, hän oli päivisin iskän kanssa kotona minun raataessa töissä. Kun lounaan syöminen rupesi olemaan ongelma, mieheni odotti aikansa. Jos poika ei syönyt, mieheni otti lautasen pois ja ruokaa sai seuraavalla aterialla. Ei tarvinnut ottaa lautasta pois montaa päivää, kun poika alkoi syödä mukisematta.

1 vastaus

Mä muistan kans tän ja meillä tätä on harjoitettu jo useampi vuosi ilman tulosta :/

1 vastaus

Mekin ollaan kokeiltu tätä. Joskus toimii ja joskus ei.

1 vastaus

Mieheni pyysi vielä täsmentämään, että hän itse söi pojan ruuan pojan silmien edessä. Poika ei olisi voinut edes enää syödä ruokaa, kun sitä ei ollut.
T. Jätemyllyn vaimo

1 vastaus

Meillä ei ole koskaan käytetty älyjuttuja/dvd:tä syömisen/hammaspesun/pottailun apuun (enkä ole jotenkin tajunnut, että moni muu käyttää), mutta kirjoja silloin tällöin luetaan/katsellaan 🙂

1 vastaus

Ei kannata sitten kokeillakaan! 🙂 Lapsi innostuu niin nopeasti ja haluaa katsoa uudestaan – kokemusta on! 😉

1 vastaus

Mä itse katson aina telkkaria kun syön iltapalaa 😀 Se ei oo niin paha juttu. Mut päivällistä kun syön poikaystävän kanssa niin sillon keskitytään vaan ruokaan ja toisiimme 🙂 Mut eihän siinä mitään jos toimii tollee ruokailut ja muut asiat tablettia katsellessa 🙂

1 vastaus

Vähän samaa täälläkin! 😉

1 vastaus

Oi kiiiiitos Selina! Ihanaa että kirjoitit tästä aiheesta!
Välillä vain on niitä hetkiä, että se youtube on pelastus! Pyrin siihen, ettei älylaitetta tuijotettaisi joka ruokahetki ja leluja meillä ei pöytään tuoda. Mutta kun on kiire jonnekin tai äidin hermoja kiristetty jo lähes äärimmilleen uhmailulla, haluaa saada edes syödä rauhassa ja samalla lapattua ruokaa myös lapsen suuhun kun hän keskittyy Babariin. Olen potenut tästä toisinaan huonoa omaatuntoa. Kukaan ei kuitenkaan ole täydellinen ja ehkä on parempi että perhe saa syödä ruokansa rauhassa hyvillä mielin kuin että kaikki kiukuttelisivat kilpaa ja ruoka lentelisi pitkin seiniä ja lopulta kaikki itkevät eikä kukaan saa syödäkseen.
Sitten on taas niitä päiviä kun taapero käyttäytyy kuin enkeli eikä älylaitetta tarvita. Silloin kaikki vempaimet ovat kiinni ja juttelemme mitä kenellekin kuuluu ja mitä ollaan puuhailtu.

Eli kyllä, meilläkin käytetään älylaitetta toisinaan helpottamaan ruokailua. 🙂

1 vastaus

Ole hyvä! <3

Älä pode huonoa omaatuntoa asiasta. MIelestäni tämäkin on asia jonka jokainen hoitaa tyylillään. Itse ajattelen että kohtuus kaikessa, myös näytön tuijottamisessa. 🙂

1 vastaus

Hmmm.. Nyt tunnen itseni vanhaksi ;D Silloin kun meidän lapset olivat uhmaikäisiä, ei ollut älylaitteita *punastuu* Mutta kyllä niillekin piti kaikenlaista muuta virikettä antaa joskus ruokapöytään: leluja tai satukirjoja.
Hyvä kirjoitus! Mutta älä huoli, muutaman vuoden päästä jankutatkin sitten "kirjat ja kännykät pois ruokapöydässä, nyt syödään!"
Mukavaa viikonloppua <3

1 vastaus

Hei älä tunne! 😀 Kiva että tykkäsit kirjoituksesta! 🙂 Tiedätkö, uskon tuon, koska saan jankuttaa samaa jo nyt Isimiehelle! 😀 Aamupalalla luetaan näköislehteä padista, iltaruoalla selataan vielä työsähköpostia ja iltapalalla katsotaan sitten sm-liigan tuloksia! Elämä on. 😉

Ihanaa viikonloppua sinullekin! <3

1 vastaus

Joo olen kanssa useasti miettinyt että miten sitä oikeasti ollaan ennen pärjätty? 😀
Välillä itse kanssa lankean tähän… varsinkin iltapala on sellainen.

1 vastaus

Sitä sattuu! 😀 😉

1 vastaus

Tajusin juuri, että eipä ole kyllä ruutuja tullut käytettyä syömisen edistämiseen! IHME KYLLÄ. Siis oikeasti ihme. Poika kun yhdessä vaiheessa söi niin kamalan huonosti (meidän kaikista sirkustempuista huolimatta), että oltiin jo saatu lähete syömishäiriöklinikalle (poika oli silloin vähän päälle yhden vuoden). Mutta sitten asiat alkoivat korjaantumaan – päivähoito on tehnyt meille suurimmat käänteet ruokailun sujumisessa! Syöminen alkoi ensin siellä sujumaan monen lautasellisen tahtia ja sitten sama siirtyi kotiinkin.

Samalla tulee kuitenkin mieleen ystäväni, jonka pojalla oli vaihe, että vain pädiltä tiettyä piirrettyä katsomalla sai lautasellisen uppoamaan suuhun. Sekin oli vain vaihe (kylläkin ehkä puolen vuoden mittainen) ja nyt poika syö ihan reippaasti ilman viihdykkeitä.

Ehkä itse olen vähän sitä mieltä, että mitän vähemmän viihdytystä sen parempi, MUTTA että kokonaisuus aina katsottava. Jos hetkellä piirrettyjä tms. saa vanhempi säilytettyä hermonsa ja lapsi masun täyteen, niin lieneekö niin paha juttu. Ajan kanssa kun kaikki kuitenkin muuttuu <3

1 vastaus

Ja hyvä niin! Ei kannata aloittaakaan! Ei meilläkään tarvita enää kuin harvoin, mutta silti. 🙂 Päiväkoti onkin varmasti isossa asemassa monen uuden asian oppimisessa. 🙂

Olen samaa mieltä kanssasi ja siitä että kukin hoitaa tilanteen tyylillään. Minusta on pääasia että lapsi syö – edes vähän. 🙂

1 vastaus

Joo! Nyt sitten alkaakin kirkastua miks jotkut ( useat) lapsukaiset meille päiväkotiin tullessaan ovat kuin ikiliikkujia ruokapöydässä eivätkä millään osaa keskittyä syömiseen.Jospa se johtuukin siitä että kotona heitä on viihdytetty kaiken maailman härpäkkeillä syömistilanteissa! Pitäisköhän päiväkotiinkin hommata tabletti joka tenavan eteen ruokapöytään? Voi elämän kevät sentään!! Terve lapsi syö jos on nälkä eikä ruokailutilanteista tehdä mitään tahtojen taistelua.Jos ei syö yhdellä ruualla niin syö ainakin jotain seuraavalla jos ei sorruta tarjoamaan turhia herkkuja välipaloina. Jollakin tavoin sairaat ja erityislapset on sitten eri juttu.Samoin niille kullanmuruille vois viimeistään vauvavuoden jälkeen antaa sen lusikan käteen etteivät vielä kaksivuotiaanakin sormiruokaile keittoakin! Ja opettaa syömään pöydän ääressä. Nykyään vaan käsitys taitaa olla että kotona eletään kuin pellossa ja hoitopaikan ja koulun tehtävänä on opettaa alkeellisimmatkin käytöstavat.Ei ole lasten vaan vanhempien vika. En kuitenkaan yleistä.Onneksi joukkoon mahtuu niitäkin lapsia jotka osaavat istua,syödä ja vielä kiittävätkin ruuasta – ilman videoita ja sirkustemppuja!

1 vastaus

Ohhooh sieltäpä tuli luista ja ytimistä! 😉 Ymmärrän täysin kantasi, mutta kukin hoitaa tällaiset tilanteet parhaansa mukaan. Täytyy kuitenkin mainita että lapsia on viihdytetty ties kuinka kauan ruokapöydässä, että he söisivät. En tiedä mikä muu siinä käpylehmän tai tabletin välillä on erona kuin teknologia ja aika. 😉 Käytöstavat kuitenkin aina kunniaan, syövät lapset viihdykkeellä tai ilman. Meillä A-muru "joutuu" kiittämään ruuasta ja viemään lautasen pois.

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kun äiti kelaa
Millaista mahtaa olla elämä lapsiperheessä, kun äiti kelaa? Tervetuloa lukemaan hieman erilaista, elämänmakuista ja välillä ihan sairasta perheblogia harvinaissairaan Selina-äidin elämästä, haaveista ja arjen haasteista. Mukana seikkailevat myös perheen isä ja sydänkasvoiset murumme A (-12) ja L (-17). Yhteydenotot: kunaitikelaa@outlook.com

Arkisto

Instagram

  • Uusimmasta leikkauksesta toipuminen on ollut hidasta ja tehnyt kipeää, mutta leikkaus sujui hyvin ja stimulaattori toimii! Nyt vaan toivotaan, ettei tule uutta tulehdusta ja, että kivut alkaisivat helpottaa.

Kiitos jälleen ihanista viesteistä ja tuesta! ❤️
.
.
.
#kunäitikelaablogi #leikkaus #aftersurgery #spinalcordstimulator #crps #dystonia #erilainenäiti

kunaitikelaablogi

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: