Kun äiti kelaa 14.1.2016
TEKSTI Selina

Sairas äiti vai sairaan hyvä äiti?

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
Ensiksi pahoittelen viime aikoina vain sairauden täyttämiä postauksia ja sitä, että lisää on taas tulossa! Nyt kun vietän aikaani Hotelli Sairaalan hellässä huomassa, en voi oikein harrastaa sitä rakastamaani pullantuoksuista kotiäiti-bloggaamista, joten nyt sairastetaan ja leivotaan sitten ne tietenkin täydelliset ja herkulliset korvapuustit taaperon kanssa myöhemmin!

Olenko sairas äiti vai sairaan hyvä äiti? 
On äitejä, jotka viettävät lähes jokaisen minuutin vuorokaudesta lapsensa kanssa. On äitejä, jotka roudaavat vauvansa heti synnäriltä päästyään ensimmäiselle vapaalle hoitotädille ja jatkavat sitten uraansa siitä mihin se jäi ennen synnytystä. On myös äitejä, jotka eivät välitä lapsestaan. Laiminlyövät, vähättelevät satuttavat. Sitten on äitejä, jotka joutuvat olemaan erossa lapsestaan, mutta eivät omasta tahdostaan – sairaita äitejä…minunlaisia äitejä. Mutta mikä meitä kaikkia sitten yhdistää? Se, että olemme saaneet elämän suurimman lahjan, oman lapsen.

Tällaisina hetkinä, kun joudun olemaan erossa A-murusta, mieleni täyttää ajatukset syyllisyydestä, vihasta ja katkeruudesta. Millainen äiti haluaisin olla? Tietenkin sellainen, joka pystyy viettämään jokaisen hetken lapsensa ehdoilla – meillä mennään äidin ja äidin sairauden ehdoilla. A-muru on joutunut olemaan nuoreen ikäänsä nähden kohtuuttoman paljon erossa äidistään. Olen ollut sairaalassa, kuntoutuksessa ja taas sairaalassa, ihan etten vain unohtaisi miltä ne sairaalan käytävät tuoksuvat ja miltä ne sairaalan vaatteet tuntuvat päällä. Vierailuaikoina huoneeseeni saapuu jo tottuneesti pieni ja reipas kolmevee kantaen maitoa take away-kahvimukissa ja selässään repullinen leluja. A-murun perässä saapuu Isimies oma take away-kahvi ja rapiseva paperipussi kädessään, jossa on sitä oikeaa pinkkipullaa – munkkeja vaaleanpunaisella kuorrutteella. Vierailu sairaalassa = pulla. Ei, se ei enää mene läpi kolmeveelle, joka on joutunut syömään aivan liian monta pinkkipullaa sairaalassa makaavan äidin ikävöintiin. Hän ymmärtää jo, että minulla on kipuja ja tietää miksi olen sairaalassa – äiti ei ole kunnossa. Sairaalassa vierailu sujuu kuitenkin hyvin miljoonan halin, pusun ja telkkarista tulevan Pikku Kakkosen voimin. Samalla päivitetään kerhokuulumiset ja päivän leikit isin ja Avustajan kanssa, mutta sitten tuleekin itku:

”Äiti, minulla on sinua ikävä, koska tulet kotiin?”
 

Tiedän, että jokainen äiti voi sairastua koska tahansa. Tiedän, etteivät itsesyytökset auta mitään saati paranna minua sairaudestani, helpota syyllisyyttä ja ikävää oloani. Tiedän myös, että äitiys oli oma valintani – perhe, se oli meidän valintamme. Silti kaikki tämä tuntuu kohtuuttomalta A-murua kohtaan! Sairaalassa ollessani ei ole hetkeäkään, että en kaipaisi sitä rasavilliä höpönassua viereeni riehumaan, laulamaan ja järjestämään kattilakonserttia kauhojen toimiessa rumpukapuloina tai katsomaan Frozen-elokuvaa ties kuinka monennetta kertaa. Iltaisin osaston vähitellen hiljentyessä alkavaan yöhön, osaan jo odottaa puhelinsoittoa kotoa päivän touhuista väsyneeltä A-murulta iltasadun ja iltarukouksen jälkeen, ”Hyvää yötä äiti, tule pian kotiin!”. Nämä sanat kuullessani minut tekisi mieli karata sairaalan ovista ja kelata suoraan kotiin antamaan edes yksi pieni suukko aina niin suloisesti nukkuvalle A-murulle. Okei, jäisin hänen viereensä nuuhkimaan hänen hiuksiaan ja silittämään hänen pakkasen kuivattamaa poskeaan kunnes itsekin nukahdan hänen pieneen sänkyynsä. Sairaus, se koskettaa meitä kaikkia. Samoin pelko ja epätietoisuus sen etenemisestä. Olenko minä sairas äiti? Kyllä, mutta ehdoton rakkauteni tekee minusta myös sairaan hyvän äidin!

Mikä tilanteeni on nyt 5 sairaalapäivän jälkeen? Elimistöäni kiusannut tulehdus on lähes poissa, mutta jalkojen halvausoireet jatkuvat edelleen. Varpaat olla möllöttävät lähes liikkumattomina paikoillaan, mutta vasemmassa reidessä on jo havaittavissa enemmän aktiivisuutta. Syitä halvausoireille voi olla monia. Vika voi olla tulehduksen lisäksi selässä tai sitten sairauteni on jälleen vaikeutunut. Kuitenkin rehellisesti sanottuna tämä halvausoireisto ei ole kamalasti muuttanut elämääni – enhän ole kävellyt vuosiin! Olen oppinut sairaalassa siirtymiset ilman tukeutumista aiemmin vähän toimivaan vasempaan jalkaani sekä kaikki vessan lukitun oven takana tapahtuvat jutut, joten pärjään kyllä. Tietenkin syy jalkojen ja selän oireisiin täytyy kaikesta huolimatta selvittää ja tässä tilanteessa lääkärit ovat olleet uteliaampia kuin minä. Katsotaan mitä tämä päivä tuo tullessaan ja päivän uusi säteilyannos paljastaa selän TT-kuvista. Hohdan varmasti jo pimeässä kaikkien tämän reissun kuvuksien jälkeen! Näiden kuvien jälkeen tutkimukset saavat loppua – haluan kotiin!
Eilen vielä nauratti, tänään harmittaa!

 

♥: Selina

 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (50)

Upea äiti sinä olet. Halauksia ja tsemppiä! <3

1 vastaus

Toivottavasti olet pian kotona ♥ Sen viisaampaa en nyt osaa kommentoida sillä mä täällä jo ehkä vähän vetistelin, kun ajattelin millaista itse olisi olla tilanteessasi.

1 vastaus

Kiitos Nanna, sitä minäkin toivon! <3 Voi sinua!

1 vastaus

<3

1 vastaus

<3!!

1 vastaus

Tsemppiä ja haleja <3 <3

1 vastaus

Kiitos Sofia! <3

1 vastaus

Sinulla on vahva tyttö lieneekö perinyt vahvuuden äidiltään! ❤️ Paljon tsemppiä meiltä sinne! Toivottavasti pääset pian silittelemään ja pusuttelemaan A-murua! ❤️

1 vastaus

Ehkä! 😉 Ainakin pinkkipulla oli minun suosikkini joskus! 😀

Kiitos! <3

1 vastaus

Toivon niin, että pääset pian kotiin ja toivut ennallesi. Onneksi A-muru on reipas ja ihana avustaja sekä isimies pitävät huolta arkisten asioiden jatkumisesta A-murun elämässä. Voi hyvin ystävä, suuret tsempit sinne sairaalaan! <3

1 vastaus

Ihana Heidi! Kiitos kommentistasi! <3

1 vastaus

Ihania hetkiä teidän perheelle sitten, kun saatte arkea taas yhdessä viettää <3

1 vastaus

Kiitos <3

1 vastaus

Voi,teitä kyllä koetellaan! En pysty edes ajatella kuinka raskasta tuollainen on äidin kuin lapsenkin puolesta. <3 <3

1 vastaus

<3

1 vastaus

<3 tsemppiä <3 koko perheelle!! Ja oot kyllä sairaan hyvä äiti, paras A-murulle mitä maa päällään kantaa. Vaikka sitten joudutkin viettämään aikaa sairaalassa <3

1 vastaus

Kiitos Nadja kauniista sanoistasi! <3

1 vastaus

Jaksamista eroaikaan. Toivottavasti oley pian taas kotona <3

1 vastaus

Kiitos Annim! <3

1 vastaus

Lapsen ollessa 11 kk ikäinen sairastuin vakavasti ja olin viitisen kuukautta sairaalassa ja kuntoutuksessa. Lapsi oli silloin pieni, mutta jälkikäteen oon huomannut, että jollakin lailla muistaa sen. Kotona oli toki isä huolehtimassa ja silloin kaikki isovanhemmatkin olivat vielä käytettävissä. Heistä tulikin todella läheisiä lapselle. Lapsi on nyt 12-vuotias ja nähnyt ja kokenut tuonkin jälkeen kaikenlaista. Mutta toisaalta on mielestäni kasvanut vahvaksi ja ymmärtää paljon 🙂 Kyllä se siitä <3

1 vastaus

Voi, sinä siis ymmärrät hyvin miltä tämä kaikki tunuu! 🙁 Harmi, että sinulla on noin rankka kokemus takana! Kiitos kommentistasi! <3

1 vastaus

Voi että, oot kyllä niin hyvä kirjoittamaan aiheesta kuin aiheesta!! En voi edes kuvitella miten paljon sä ikävöit A-murun luo, täälä kevyissä raskaushormoneissa tuli kunnon itkut väännettyä pelkästä ajatuksesta 😀 Mutta niin kuin joku muukin jo sanoi, oon ihan varma että sä oot nimen omaan sairaan hyvä äiti<3 Tsemppiä, toivottavasti pian pääset kotiin!!

1 vastaus

Kiitos paljon! <3 VOi ei itkulle, mutta toisaalta joskus on hyvä tuulettaa kyynelkanavia! 😉 Kiitos sinulle tsempeistä ja kauniista sanoistasi!

1 vastaus

Olet sairaan hyvä ja sairaan vahva äiti!!<3 tsemppiä!<3

1 vastaus

<3 Kiitos Meri! <3

1 vastaus

Ikävä on kuitenkin ihana tunne. Kunhan se ei kasva sietämättömäksi. Pahempaa olisi jos sitä ei tuntisi. Uskon että Amuru saa myöhempään elämäänsä paljon vahvuutta ja inhimillisyyttä näistä sairautesi mukanaan tuomista koettelemuksista. Ajattele, eroperheissäkin lapset joutuvat olemaan erossa vanhemmistaan, heistäkin kasvaa ihan tolkkuja ihmisiä. 🙂
Kaikkea hyvää toivoen, Marsa

1 vastaus

Niin totta! Kiitos viisaista sanoistasi! <3

1 vastaus

Olet paras mahdollinen äiti A-murulle, ihailen sun rohkeutta, sinnikkyyttä ja positiivisuutta <3 Suuret suuret tsempit <3

1 vastaus

Kiitos lillamy! <3

1 vastaus

Minä ja ystäväni kutsuimme lapsina Berliininmunkkeja räkämunkeiksi. Enää minulle ei maistu räkämunkit. Toivottavasti tutkimuksissa löytyy syy oireisiisi, loppukin tulehdus saadaan nitistettyä ja pääset pian kotiin perheesi luo. Olet ajatuksissani.

1 vastaus

RÄKÄMUNKKI! 😀 Mistä se nimi oikein tuli?

Kiitos ihana Susanna! <3

1 vastaus

Hieno postaus! Ihana vahva äiti ja samanlainen tytär<3 voimahaleja <3

1 vastaus

Kiitos! <3

1 vastaus

Sairaan hyvä äiti sä olet! <3 Parene pian!!! Haleja

1 vastaus

Kiitos rakas! <3 Paranen, ihan kiusallani, koska tiedäthän! 😉

1 vastaus

Toivon että pääset pian takaisin kotiin rakkaiden luokse. Toivon myös että saisitte selville syyn ja paranisit pian. Ja sinä olet paras mahdollinen äiti A-murulle, sairaan hyvä sellainen.♥

1 vastaus

Kiitos Terhi, ihana olet! <3

1 vastaus

Voi kun pääsisit pian kotiin! ♥
Olet todella hyvä äiti, ja A-muru on varmasti samaa mieltä 🙂

1 vastaus

Voi sitä minäkin toivon! <3

Kiitos Nea! <3

1 vastaus

sen mitä blogista sua tunnen, oom aivan varma että oot sairaan hyvä äiti A-murulle. äitejä om paljon erilaisia, mutta sitä mieltä oom että oot varmasti paras mahollinen äiti teiän pienelle. nyt on tärkeintä saada sut kuntoon<3 on varmasti raastavaa olla erossa, tsemppiä ikävään teille molemmille 🙂 hyviä vointeja ja halauksia toivotellen, Laura

1 vastaus

Halaus myös sinulle ihanasta kommentista! <3 Kiitos!

1 vastaus

Sä olet maailman paras äiti teidän A-murulle! Toivottavasti pääset pian kotiin! Vaikka itse olin vain kaksi yötä sairaalassa, ikävä oli kova. Sä olet kyllä vahva nainen.

1 vastaus

Kiitos! <3

Sinä tiedät miltä musta tuntuu!

1 vastaus

Tsemppiä! <3

1 vastaus

Löysin vasta muutama päivä sitten blogisi, mutta olen ennättynyt lukea kaikki postauksesi! Oot upea, vahva, nainen. <3

1 vastaus

hurjasti voimia! uskon että harmittaa ja turhauttaa olla erossa pikku murusta mutta älä ikinä epäile omaa äitiyttäsi! olet kaikkien haasteiden keskellä kuitenkin supernainen ja mahtava äiti!

1 vastaus

Oot ihana ja paras äiti A-murulle, kyllä sen näkee ja tuntee! 🙂 Se, että olet erossa lapsestasi ei ole sun valintasi ja se ei tuu susta huonoa äitiä. Voimia Selina<3

1 vastaus

Tunsitko mitään outoa tuona aamuna ennen tapahtumien kehittymistä? Olitko ollut jo ylhäällä? Onko sinulle koskaan kerrottu, miten sairaus voi edetä? Kuvaat sangen rauhallisesti kiljumisesi. Varmaan pelkäsit, mutta hallitsit tilanteen. Voimia ja pääse pian kotiin.

1 vastaus

Olet loistava ja paras äiti tyttärellesi! Vahva äidinrakkaus ja että ajattelet kaikessa A-murun parasta loistaa postauksissa. Toivon, että pääset pian kotiin! Kovasti voimia!!

1 vastaus

Upea äiti sinä olet. Halauksia ja tsemppiä! <3

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kun äiti kelaa
Millaista mahtaa olla elämä lapsiperheessä, kun äiti kelaa? Tervetuloa lukemaan hieman erilaista, elämänmakuista ja välillä ihan sairasta perheblogia harvinaissairaan Selina-äidin elämästä, haaveista ja arjen haasteista. Mukana seikkailevat myös perheen isä ja sydänkasvoiset murumme A (-12) ja L (-17). Yhteydenotot: kunaitikelaa@outlook.com

Arkisto

Instagram

  • Uusimmasta leikkauksesta toipuminen on ollut hidasta ja tehnyt kipeää, mutta leikkaus sujui hyvin ja stimulaattori toimii! Nyt vaan toivotaan, ettei tule uutta tulehdusta ja, että kivut alkaisivat helpottaa.

Kiitos jälleen ihanista viesteistä ja tuesta! ❤️
.
.
.
#kunäitikelaablogi #leikkaus #aftersurgery #spinalcordstimulator #crps #dystonia #erilainenäiti

kunaitikelaablogi

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: