Kun äiti kelaa 25.1.2016
TEKSTI Selina

Kun plussat muuttuivat negatiivisiksi – hei hei Kaksplus!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
Vuosi sitten katsoin hämmentyneenä sydän tykyttäen sähköpostiini ilmestynyttä viestiä: ”Tervetuloa Kaksplussalle!” – luinko oikein? Kaksplus oli kuin unelmien täyttymys alle puolivuotta bloganneelle aloittelijalle. Muistan ajatelleeni, että tämä blogiyhteisö on se oikea paikka blogilleni ja olin onnellinen asettuessani uusien naapureideni joukkoon tähtibloggaajien alapuolelle Kaksplussan blogiverkostoon. 
Tämä vuosi on opettanut minulle paljon itsestäni, bloggaamisesta ja etenkin bloggaamisesta yhteisössä. Olen nauttinut, nakannut välillä läppärin sohvan nukkaan ja haistattanut pitkät ja haisevat blogille ja koko maailmalle, ja sitten taas parin minuutin kuluttua ottanut paniikissa koneeni takaisin syliini, silitellyt sitä ja jopa sopertanut hiljaa, etten tarkoittanut! Minä rakasta bloggaamista, eikä mikään ole vielä tähän mennessä muuttanut sitä – ei edes Kaksplus! Vaikka vuosi Kaksarilla on ollut opettavainen ja kasvattava, niin olen tämän vuoden aikana tullut siihen tulokseen, että Kaksplus ei ollutkaan oikea koti blogilleni, joten mieli keveänä raskaan päätöksen jälkeen kelaan sieltä vähitellen ulos ja suljen oven perässäni lopullisesti helmikuussa, kun blogini poistuu Kaksplussan sivuilta. Kaksarista olisi voinut tulla pidempiaikaisempi koti blogilleni ja niin myös monelle muullekin sieltä lähteneelle bloggaajalle, mutta minunkaan kohdallani unelma bloggaamisesta isommassa yhteisössä ei täyttynyt – plussat muuttuivat lopulta negatiivisiksi.

Nyt, kun alan vähitellen karistelemaan Kaksplussan pölyjä blogini päältä, on aika jatkaa kelaamista eteenpäin ja muistella hymyssä suin niitä hyviä hetkiä mitä vuosi Kaksplussan blogiverkostossa minulle toikaan! Olen saanut upeita mahdollisuuksia, sain yhteisön kautta ihanan ja
aidon ystävän ja monia uusia blogiystäviä sekä kivoja blogeja
lukulistalleni! Tämä on ollut hieno vuosi myös blogilleni, joka on
kasvanut 70 lukijan blogista tähän pisteeseen. Erostani huolimatta haluan kiittää Kaksplussaa tästä mahdollisuudesta! Blogiyhteisönne alkaa olla jo aika hieno ja se on kehittynyt valtavasti tämän vuoden aikana, jatkakaa samaan malliin! Toivotan teille kaikille uusille kaksarilaisille ja minun aikana Kaksplussalla bloggaaville tsemppiä jatkoon ja postausintoa!  

Sanotaan, että kun yksi ovi suljetaan, niin toinen avautuu, enkä malta odottaa, mitä siitä ovesta paljastuu kun äiti kelaa siitä sisään!

 

♥: Selina

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (43)

Niin totta Jani! Kiitos kommentista! 🙂

1 vastaus

Jännityksellä odotan, mitä tulevan pitää :)! Ps: Sulle on haaste blogissani, unohdin aiemmin linkata 🙂

1 vastaus

Kiva kuulla! 🙂 Kiitos haasteesta, käyn kurkkimassa! 🙂

1 vastaus

Tsemppiä jatkoon! 🙂 Joskus vaan pitää tehdä valintoja ja päätöksiä. Blogisi on niin hieno ja ainutlaatuinen, että löytää se paikkansa, bloggasit sitten itsenäisesti tai yhteisössä. 🙂

1 vastaus

Kiitos! Totta, tämä päätös oli vaikea, mutta koen että tein oikean päätöksen.

Kiitos sinulle kauniista sanoistasi! <3

1 vastaus

Minäkin jään odottelemaan että minne se äiti nyt kelailee <3 😀 Tervetuloa "vapaille markkinoille" 😀 <3

1 vastaus

Hih, kiitos ihana! <3

1 vastaus

Voi harmi! Vaikka tietysti itse tiedät mikä on sulle ja blogillesi parhaaksi 🙂 Tsemppiä jatkoon, täällä ainakin pysytään kuulolla joka tapauksessa <3

1 vastaus

Itseänikin harmitti irtisanoutumisen jälkeen, kun monta tuttua blogia tuli mukaan, mutta tämä päätös tuntui oikeimmalta juuri nyt. Tsempit sinullekin Kaksplussan uusiin tuuliin! 🙂

1 vastaus

Oon ihmetellyt pitkään kun niin hienoja bloggareita on siirtynyt muihin maisemiin kaksplussalta.. Mietin joskus itsekin sinne hakemista, mutten nyt vielä viitsinyt. 😮 onkos siellä joku vialla.. Tai ainakin pistää miettimään. Katsotaan mitä tuumaa sinne juuri siirtyneet blogiystävät 🙂 onnea uusille urille <3

1 vastaus

Sanotaanko että kaikissa yhteisöissä on kipupisteensä, myös Kaksplussalla. En voi kuitenkaan sanoa, ettei sinne kannattaisi hakea vaikka itse erosin.

Kiitos! <3

1 vastaus

Kaikkihan sieltä on kohta lähteneet! Tsemppiä bloggaukseen omin siivin tai tulevaisuudessa jossain muualla… Luen lähes joka juttusi, mutta en ehdi koskaan kommentoida. Olet ajatuksissani! 🙂

1 vastaus

Totta! Aika moni minun aikana ollut blogi on lähtenyt. Kiva kuulla, että luet blogiani, kiitos! <3

1 vastaus

Hei kaikkea hyvää jatkoon sulle ja blogille! Pidetään yhteyttä <3 <3 Ihanaa talvea sinne myöskin <3

1 vastaus

Kiitos Sofia! <3 Ihanaa talvea teidän perheelle!

1 vastaus

Kaikkea hyvää jatkoon <3

1 vastaus

Kiitos! 🙂 <3

1 vastaus

Ja mä arvasin tän! 😀 Monet kaksplussalaiset on onnitelleet mua tyyliin "tervetuloa joukkoon" ja sä sanoit "onnea kaksplussalaiselle" – siitä aloin vahvasti epäillä et oo kohta enää mukana. Plööh, mutta onneksi minkään maailman yhteisöt tai portaalit ei estä seuraamasta, mitä ikinä tapahtuukin <3 Miks mulla on taas hienoinen aavistus mitä on tulossa.. 😉

1 vastaus

😀 Ihana sinä, en edes huomannut tuota sanamuotoa! Olen ollut pienessä harmituksen kuplassa tämän eroamisen suhteen, varsinkin kun odotin yhteisöltä paljon, mutta elämä on. Blogi kuitenkin jatkaa ja ihana kuulla että pysyt mukana! <3 Ja sama täällä! Nauti ajasta Kaksplussalla! <3

Ja sun aavistus, hahaa! 😀 Blogi on jo kokenut uutta, kun minua pyydettiin vierailemaan kansanterveys.fi -sivuston kirjoitajana!

1 vastaus

Sydäntään pitää kuunnella portaaliasioissa(kin). Itse toivoisin, että oma blogikotinit olisi nyt se lopullinen, mutta kuka tietää, mitä elämä heittää eteen.

Siispä onnea jatkoon! 🙂

1 vastaus

Aivan totta! Kiitos ja toivon että Mamalife osoittautuisi hyväksi blogikodiksi sinulle ja blogillesi! 🙂

1 vastaus

Näin aktiivisen lukijan kannalta minulle on ihan sama missä bloggaat, kunhan juttusi pysyy jatkossakin yhtä hyvinä, hassuina, hauskoina, mielenkiintoisina ja kaikkea muutakin kuten tähänkin asti.
Onnea tulevalle!

1 vastaus

Kiva kuulla! 🙂 Yritän parhaani! 😀

1 vastaus

Oih ja voih. Kaksarilla seuraaminen on ollut helpompaa, mutta täytyy kyllä jatkossa näppäillä seuraamaan sua muualle 🙂
Onnea jatkoon <3

1 vastaus

Kiitos! <3 Hyvää jatkoa sinullekin Kaksariin! 🙂

1 vastaus

Mihin se oikeastaan vaikuttaa, jos bloggaa jossakin yhteisössä tai ei? En itse ole niin aktiivinen täällä, joten on jäänyt epäselväksi että mikä sen merkitys on? 🙂

1 vastaus

Blogiyhteisöt ja -portaalit keräävät samaan teemaan perustuvia blogeja samaan paikkaan, joten lukijat saavat sitä kautta lukea itseään kiinnostavasta aiheesta, esim. Kaksplussalla teemana on vahvasti esillä perhe ja lapset. Tämän ansiosta lukijat löytävät paremmin blogiin. 🙂 Yhteisöt voivat tarjota bloggaajalle sitä itseään, eli yhteisöllisyyttä, jonka kautta bloggaaja tutustuu muihin ihmisiin, voi osaallistua kivoihin kampanjoihin ym. Blogiyhteisöt voivat siis tarjota paljon bloggaajalle ja myös lukijalle. Toivottavasti tämä selvensi hieman!

1 vastaus

Joo, selvensi! Ehkä jotain tuollaista olin ajatellutkin. Kiitos! 🙂

1 vastaus

Kas, kas – onnea matkaan! Minäkin jatkan seuraamista, vaikka harvemmin ehdin kommentoida <3

1 vastaus

Kiitos Uraäiti, kiva kuulla! <3

1 vastaus

Mäkin odottelen mikä ovi sieltä avautuu sulle 😉

1 vastaus

Tulee sitä ovea tai ei, blogi jatkuu! 🙂

1 vastaus

Onnea jatkoon hei! Kaksplussalta lähtö oli kyllä miule ainakin oikea valinta, vaikka välillä olen kaivannut keskusteluita facessa 🙂

1 vastaus

Kiitos Paprika! 🙂 Yhteisöllisyys on yksi asia mitä tulen varmasti itsekin kaipaamaan!

1 vastaus

mukana ainakin pysytään on blogi koti mikä vaan<3 ja kotihan on siellä missä sydän on!

1 vastaus

Kiva kuulla Noora! Kiitos! <3

1 vastaus

Onnea uusiin tuuliin! Kovasti kiinnostaa taustat, mutta aika näyttää minullekin, millaisen vastaanoton blogini saa. Jatka samaan malliin!

1 vastaus

Kiitos ja tsempit sinulle Kaksplussailuun! Jatkan blogisi seuraamista seuraamista bloggerissa! 🙂

1 vastaus

Mä ihmettelen suuresti tota kaksplus blogien tasoeroa… mielettömiä "ammattiottein" blogiaan kirjoittavia ja jo useamman vuoden jo bloganneita ja sit sinne ilmestyy jotain yhden lukijan blogeja suttusil puhelinkuvilla yms….. tsemppii tulevaan

1 vastaus

Tasoeroja löytyy varmasti kaikista yhteisöistä ja portaaleista. Kiitos tsempeistä! 🙂

1 vastaus

Joukkopako kaksplussalta siis jatkuu..mutta kun yhden oven sulkee niin uusi avautuu. Tärkeintä kuitenkin,että jatkat blogiasi. Tämä on upea blogi ja osaat niin taitavasti kirjoittaa!
Onnea tulevaan!

1 vastaus

Isoissa yhteisöissä on aina omat ongelmansa ja niitä jotka eivät kestä niitä! 😉 Mukava kuulla että pidät blogin jatkamista tärkeänä. Tämä on myös minulle todella tärkeä harrastus!

Kiitos! <3

1 vastaus

Usein kokeilemalla löytää parhaan tavan toimia. Niin myös bloggaamisessa. Itse nautin siitä, että voi pitää kaikki langat käsissä, neuvotella asioista itse. Toisaalta yhteisöt ja portaalit tuovat omat hyötynsä. Mielenkiinnolla odotan minne sinun tie kulkee seuraavaksi 🙂 Mukavaa loppuviikkoa!

1 vastaus

Niin totta Jani! Kiitos kommentista! 🙂

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kun äiti kelaa
Millaista mahtaa olla elämä lapsiperheessä, kun äiti kelaa? Tervetuloa lukemaan hieman erilaista, elämänmakuista ja välillä ihan sairasta perheblogia harvinaissairaan Selina-äidin elämästä, haaveista ja arjen haasteista. Mukana seikkailevat myös perheen isä ja sydänkasvoiset murumme A (-12) ja L (-17). Yhteydenotot: kunaitikelaa@outlook.com

Arkisto

Instagram

  • Olen täällä. ✨

Blogiin on tulossa postaus, tai oikeastaan kaksi, siitä mitä minulle kuuluu ja mitä kaikkea lähiviikkoina tulee tapahtumaan.

Tulevat viikot eivät ole ihan sitä, mitä odotin, mutta toivoa on, koska en olisi muuten saanut neurokirurgiltani kahta vaihtoehtoa, joista toisesta voin saada apua kipuihini.

Jotkut eivät saa yhtään vaihtoehtoa. Koskaan. Joidenkin pitää vain opetella elämään sairauden kanssa ilman toivoa paremmasta.

Olen siis kiitollinen näistä kahdesta vaihtoehdostani, vaikka samalla ihan kamalan peloissani.

#kunäitikelaablogi #uusipostausblogissa #newblogpost #linkkiprofiilissa #linkinbio #crps #dystonia #kipu #pain #spoonie

kunaitikelaablogi

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: