Kun äiti kelaa 7.5.2016
TEKSTI Selina

Tiedän, että olen äiti, koska…

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
…olen huomannut, että leikki-ikäisen mielestä se tavallinen jauhelihakeitto on joskus pahinta ikinä ja jopa oksentamisen arvoista. Niin ja mainittakoon, että sama keitto voi maistua seuraavana päivänä tosi hyvältä!

…käytän surutta vanhemmuuden kolmiyhteyttä; uhkailua, lahjontaa ja kiristystä.

…tappelen mieheni kanssa, voiko lapselle pukea raitaa ja ruutua samaan asukokonaisuuteen – lapselta ei tietenkään kysytä!

…tunnen riittämättömyyttä yrittäessäni suojella lastani maailman pahuudelta.

…pystyn samalla silittämään, suunnittelemaan viikon ruokaostoksia, vahtimaan lasta kylvyssä ja laulamaan kylpylauluja – äitiys on multitaskingia parhaimmillaan!

…olen oppinut luopumaan pitkistä aamu-unista.
 
…suunnittelen päivän ohjelman etukäteen – yleensä vuorokautta ennen

….on päiviä, jolloin saan osakseni murjotusta, irvistelyä ja lällättämistä.

…keksin sääntöjä joita en itsekään olisi noudattanut.
 JA SIKSI
perustelen sääntöni usein lauseella: ”Koska olen äitisi ja sanon niin!” – helppoa ja tehokasta!

…taannun pahimmissa konflikteissa hyvin helposti leikki-ikäisen tasolle ihan vain kiukutellakseni hänen kanssaan kilpaa.
 
…päiviini kuuluu olennaisena osana kaatuneet maitolasit, leivänmurut ja ylihinnoitellut murot.
Tiedän, että olen äiti, koska näen lapsessani sopivassa suhteessa myös 
itseäni; A-muru on iloinen, sanavalmis ja älyttömän dramaattinen
suuttuessaan!
Ennen kuin minusta tuli äiti, en tiennyt, että voisin koskaan rakastaa näin paljon! Muistan, kun näin pienen sydämen sykkivän ensimmäistä kertaa ja kuinka myöhemmin liikutuin nähdessäni pienen elämän imemässä peukaloaan. Silloin kaikesta tuli todellista – minusta tulisi äiti! Hartain toiveeni oli toteutunut. Muistan ensimmäisen hennon potkun, hikan ja kuinka vauva liikkui vatsassani…muistan kaiken niin elävästi. Muistan Isimiehen hellän kosketuksen vatsallani ja kuinka A-muru reagoi siihen hennolla potkulla kuin kertoakseen, että hän on tulee muuttamaan elämämme täysin. Muistan kuinka palavasti juuri silloin halusinkaan tavata hänet, meidän lapsemme. Tiesin, että hän olisi täydellinen. 10 pientä sormea ja 10 pientä varvasta. Meidän tyttäremme. Ennen kuin minusta tuli äiti, en tiennyt, että on olemassa tällaista rakkautta – rakkautta joka saa minut tuntemaan myös itseni tärkeäksi. En tiennyt, että nukkuva lapsi on kauneinta maailmassa tai että oman lapsen nauru ja ilo on parasta kipulääkettä. Ennen kuin minusta tuli äiti, en tiennyt kuinka liikuttavaa on kuulla lause: ”Äiti minä rakastan sinua!” oman lapsen suusta ja että voisin joskus olla näin onnellinen!
 

Ihanaa ja ikimuistoista huomista äitienpäivää jokaiselle äidille! ♥

 

♥: Selina

 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (28)

Kiitos! <3 <3 <3

1 vastaus

Niin koskettava teksti, etenkin kun olen itse vihdoin saanut äiti-tytär-suhteeni korjattua 20 vuoden jälkeen 🙂 Teksti palautti paljon tunteita pintaan, niin hyviä kuin huonojakin, mutta se sai mut oivaltamaan sen, että niitä hyviä olisi jo aikakin tehdä lisää! Hyvää äitienpäiväviikonloppua, toivottavasti saat hyvin monta halia ja onnentoivotusta rakkailta <3

1 vastaus

Kiitos Sofia! Oli ihana lukea, että olet saanut korjattua äiti-tytär-suhteesi. <3 Toivottavasti sinulla ja äidilläsi oli ihana sunnuntai ja saitte ihania uusia muistoja vanhojen tilalle! <3

1 vastaus

Oi ihana postaus, niin totta!
Samoja asioita, samoja fiiliksiä ja mietteitä.

Ihanaa äitienpäivää, aurinkoa<3

1 vastaus

Kiitos Napamassu! <3 Toivottavasti sinunkin äitienpäiväsi oli ihana!

1 vastaus

Ihanaa äitienpäivää siulle ja koko perheelle! <3

1 vastaus

Kiitos! <3 Toivottavasti teidän perheellä oli ihana äitienpäivä! <3

1 vastaus

Niin ihana postaus.♡♡♡
Aivan ihanaa huomista äitienpäivää sinne.♡

1 vastaus

Kiitos Terhi! Toivottavasti teidän äitienpäivä sujui vesirokosta huolimatta hyvin! <3 <3 <3 <3 <3 <3

1 vastaus

Ihanaa äitienpäivää sinulle <3

1 vastaus

Kiitos! <3

1 vastaus

"Koska olen äitisi ja sanon niin!"- hahaa.. se on juuri näin! Ihanaa äitienpäivää! <3

1 vastaus

😀 Niinpä! 😉

Toivottavasti sinulla oli Såfin ihana äitienpäivä! <3

1 vastaus

Ihana postaus näin äitienpäivän yönä luettavaksi- kun ne kaikki kolme tänään enemmän ja vähemmän äitiä koetellutta ja ehkä siksi juuri niin rakasta murua ovat untenmailla. Juuri nyt tuntuu hyvältä olla äiti 💓 (hih- sitä ensimmäistä syöttöä taas odotellessa..)

Oikein ihanaa ja ikimuistoista äitienpäivää sinulle rakas ystävä ja ihana äitikamu sekä kaikille muille äideille ja äidiksi haluaville!

1 vastaus

Kiitos Heidi! <3 Ihana olet! Toivottavasti teillä oli ihana äitienpäivä myös! <3

1 vastaus

Ihanasti kirjoitettu ❤️ Mukavaa äitienpäivää! 🙂

1 vastaus

Kiitos Matu! <3

1 vastaus

Ihanaa ätienpäivää Ihana Selina <3 🙂

1 vastaus

Kiitos Niina! <3 <3

1 vastaus

Ihanasti kirjoitettu <3 Aurinkoista äitienpäivää!

1 vastaus

Kiitos Viivi! Toivottavasti teillä oli myös ihana äitienpäivä! <3

1 vastaus

hih nauratti ja herkisti! aurinkoista äitienpäivää sullekin! 🙂

1 vastaus

Kiitos Petra! <3 Toivottavasti teidän äitienpäivä oli onnistunut! <3

1 vastaus

Ihanaa Äitienpäivän iltaa sinulle! Ehdimpäs vielä toivottaa ajoissa.

1 vastaus

Kiitos Susanna! <3 Toivottavasti sinunkin äitienpäivä oli ihana! <3

1 vastaus

Ihana teksti <3 Hyvää äitienpäivää näin hieman myöhässä <3

1 vastaus

Kiitos! <3 <3 <3

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kun äiti kelaa
Millaista mahtaa olla elämä lapsiperheessä, kun äiti kelaa? Tervetuloa lukemaan hieman erilaista, elämänmakuista ja välillä ihan sairasta perheblogia harvinaissairaan Selina-äidin elämästä, haaveista ja arjen haasteista. Mukana seikkailevat myös perheen isä ja sydänkasvoiset murumme A (-12) ja L (-17). Yhteydenotot: kunaitikelaa@outlook.com

Arkisto

Instagram

  • Olen täällä. ✨

Blogiin on tulossa postaus, tai oikeastaan kaksi, siitä mitä minulle kuuluu ja mitä kaikkea lähiviikkoina tulee tapahtumaan.

Tulevat viikot eivät ole ihan sitä, mitä odotin, mutta toivoa on, koska en olisi muuten saanut neurokirurgiltani kahta vaihtoehtoa, joista toisesta voin saada apua kipuihini.

Jotkut eivät saa yhtään vaihtoehtoa. Koskaan. Joidenkin pitää vain opetella elämään sairauden kanssa ilman toivoa paremmasta.

Olen siis kiitollinen näistä kahdesta vaihtoehdostani, vaikka samalla ihan kamalan peloissani.

#kunäitikelaablogi #uusipostausblogissa #newblogpost #linkkiprofiilissa #linkinbio #crps #dystonia #kipu #pain #spoonie

kunaitikelaablogi

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: