Kun äiti kelaa 31.5.2016
TEKSTI Selina

Sairauteni hyvät puolet

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
Tiedättekö ne päivät, kun kaikki vastustaa? Päivä on valitettavan usein se masentava maanantai, jolloin arki ja alkavan viikon stressi lyö kasvoille lapsen kaataessa sen ensimmäisen maitolasin tai postin tuodessa jälleen kerran vain kasan laskuja. Yritän parhaani mukaan olla ihmisenä sellainen, joka löytää (vaikka väkisin) asiasta kuin asiasta hyviä puolia – myös sairaudestani. Olen kirjoittanut blogiin paljon siitä, mitä haasteita sairauteni on perheellemme tuonut omaa henkilökohtaista kipua ja väsymystä unohtamatta. Rankimpien kokemuksieni tuominen teille luettavaan muotoon on ollut voimaannuttavaa, mutta samalla niistä kirjoittaminen on tehnyt kipeää  ja siksi osa teksteistä on jäänyt lopulta julkaisematta. Huomasin kuitenkin, että en ole koskaan kirjoittanut sairauteni hyvistä puolista, asioista joita en olisi saanut ilman sairastumista, ja uskokaa tai älkää, niitä on! 

Voimavarana vertaistuki
Se hetki, kun sain kuulla olevani pysyvästi ja vakavasti sairas, koin olevani yksin maailmassa, johon kuului vain kipu ja minä. Suoraan sanottuna elin ensimmäiset vuodet sumussa takertuen perheeseeni ja Isimieheen ja kaataen heidän harteilleen kaiken sen tuskan, jota en enää pystynyt käsittelemään. Havahduin kuitenkin vasta vuosien päästä siihen, että en todellakaan ole Suomen enkä maailman ainoa kipupotilas ja pinnistin itseni äärirajoille ja aloin tutkiskelemaan elämää omaa napaani pidemmälle. Pienellä etsinnällä löysin aluksi netistä tukiryhmiä, joissa pystyin kirjoittamaan tuntojani nimettömänä ja myöhemmin rohkaistuin ja tapasin muita kipuihmisiä ja yllätyin siitä valtavasta voimavarasta, mitä sain heiltä aluksi vain kuuntelemalla ja myöhemmin osallistumalla keskusteluihin. Ilman sairauttani en olisi varmasti koskaan saanut elämääni näin valtavan paljon upeita ihmisiä kuin minulla nyt on! He ovat ehkä kipeitä ja sairaita, mutta sitäkin erityisempiä. Kiitos!
Arvostus ja kiitollisuus
Jokainen ihminen voi sanoa arvostavansa elämää, toista ihmistä, luontoa tai mitä tahansa. Olin sairastuessani vasta viisitoistavuotias nuori, joka arvosti vain saldorajan avautumista ja viikonloppuja poikaystävänsä luona. Toki minut oli kasvatettu arvostamaan elämää, terveyttä ja toisia ihmisiä, mutta todellisuudessa en osannut ikäni puolesta arvostaa mitään niistä – en ymmärtänyt, että jokin näistä asioista olisi mahdollista menettää. Kun sairastuin ymmärsin mitä oli olla terve ja opin arvostamaan jokaista päivää. Enää perinteinen nuhakuume ei kaatanut minua sängyn pohjalle tai pilannut päivääni, koska onnistuin kuntouttamaan dystoniasta ja spastisuudesta koukkuun vääntyneet käteni jälleen toimintakykyisiksi tai selvisin kolmannesta selkäleikkauksesta. Sairastuminen oli ehkä kova koulu oppia arvostamaan elämää ja terveyttä, mutta minun silmäni se avasi ja olen siitä päivittäin kiitollinen!

Intohimona bloggaus
Se pelottava julkaise-nappi ja kaikki
pelot osoittautuivat täysin turhiksi, kun kelasin blogimaailmaan omana
itsenäni, mutta silti hieman varoen. Blogi on ollut minulle paikka,
johon olen purkanut tuntojani välillä raadollisenkin rehellisesti, josta
olen saanut tukea ja jonka kautta olen itkenyt, nauranut ja elänyt. Ilman sairauttani,
en olisi varmasti koskaan aloittanut näin avointa blogia. Minulla ei
olisi ollut rohkeutta eikä välttämättä mitään mistä kirjoittaisin. On upea tunne, että vain avoimuudellani olen saanut aikaan jotain hyvää lukijoille,
jotka ovat saaneet voimia teksteistäni ja kokemuksistani. Intohimona
bloggaus tuli yllätyksenä – en uskonut, että jäisin tähän koukkuun,
mutta niin kuitenkin kävi. Rakastan bloggausta ja se on jälleen yksi
asia, minkä sairaus on minulle antanut. Ilman sairauttani blogin
nimikään ei olisi se mitä se nyt on – toisaalta voisinhan kelata
täällä blogimaailmassa pyörätuolin sijaan ihan vain elämää!
Mahdollisuus ennakkoluulottomaan kasvatukseen

Koska A-murun äitinä olen kelannut hänen syntymästään asti, hän ei tiedä muunlaisesta äidistä tai vanhemmuudesta. A-muru on oppinut nuoresta iästään huolimatta sen, että ihmiset ovat erilaisia ja siksi hän on jo nyt voinut osaltaan näyttää ikätovereilleen mallia siitä, että liikuntavammainen henkilö ei ole pelottava, erilainen tai outo. Vaikka luonnollisesti toivoisin A-murulle normaalia lapsuutta, koen että sairauteni mahdollistaa hänen kasvunsa avoimemmaksi ja ymmärtäväisemmäksi aikuiseksi, josta voin olla jonain päivänä hurjan ylpeä!


Parasta sairastumisessani on kuitenkin se hetki, kun ymmärsin, että pystyn sittenkin elämään suhteellisen normaalia elämää.
Se hetki oli pysäyttävä ja helpottava. Silloin ymmärsin, että tulisin sairaudestani huolimatta nauttimaan elämän ihanista ja kauniista asioista aivan samalla tavalla kuin ennen. Tulisin nauramaan, kokemaan uusia asioita ja olemaan onnellinen. Sairaus pysäyttää aina ja se ottaa ihmiseltä paljon, mutta se voi myös antaa, jos pystyy hyväksymään sen sellaisena kuin se on itseään ja persoonaansa unohtamatta!

 

♥: Selina

 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (36)

<3 Halaus!

1 vastaus

Ihana postaus! <3 hienoa miten olet löytänyt myös sairauden hyvät puolet ja pystyt elämään onnellista elämää sairaudesta huolimatta. Kaikki ihmiset saisivat ottaa mallia elämänasenteestasi!

1 vastaus

Kiva, että tykkäsit! <3

1 vastaus

Voi miten hienosti kirjoitat ja erityisesti, miten hienosti suhtaudut elämään ja sen tarjoamiin hyviin asioihin! Olen ihan varma, että lapsesi saa erittäin hyvän mallin elämäänsä sinulta!

1 vastaus

Kiitos Anu! <3

1 vastaus

Yksi positiivinen asia jota olen monesti blogiasi lukiessani miettinyt on myös se, että saat olla lapsesi kanssa kotona juuri niin kauan kuin haluat. Kukaan tai mikään ei painosta takaisin työelämään tai opiskelemaan. Nauti siis siitä ajasta kun lapsi on vielä pieni! 🙂

1 vastaus

Hei aivan totta, lisäisin tämän ehdottomasti listalleni! Ja nautin! <3

1 vastaus

Ihana kirjoitus <3

1 vastaus

Kiitos! <3

1 vastaus

Kiitos tästä kirjoituksesta! Saan tästä vertaistukea ja paljon ajattelemisen aihetta. Kumpa olisin yhtä positiivinen, kuin sinä! Mutta minun lasini on jo puoliksi tyhjä.

1 vastaus

<3 Ole hyvä Susanna! <3 Lähetän täältä sinulle virtuaalisen halin ja ison annoksen positiivisuutta!

1 vastaus

Ihana kirjoitus ja ihanempi sinä <3

1 vastaus

Kiitos sinä ihana! <3

1 vastaus

Hienoja pointteja – etenkin tuo, että lapsi oppii alusta asti ihmisten tasa-arvoisuutta <3

1 vastaus

<3 Kiitos!

1 vastaus

Ihana postaus!
Positiivisten asioiden löytäminen auttaa kantamaan eteenpäin. 🙂

Yksi positiivinen asia sinulle on varmasti myös se, että saat olla A-murun kanssa kotona niin kauan kuin se teistä hyvältä tuntuu.

1 vastaus

Kiitos! <3 Ja totta! Harmittaa aivan etten "muistanut" sitä postausta näpytellessäni! Se on varmasti parasta sairaudessani!

1 vastaus

Tämä oli ihana postaus.♥

1 vastaus

Kiitos! <3

1 vastaus

Ihana postaus♥

1 vastaus

Kiitos! <3

1 vastaus

Ihana, että pystyt näkemään myös ne positiiviset puolet tässä kaikessa <3 Ei aina ole helppoa katsoa tilannetta eri näkökulmista!

1 vastaus

<3

1 vastaus

Olet kyllä ihailtavan positiivinen, kiitos tästä! 🙂 <3

1 vastaus

Kiitos ihana Ilona! <3

1 vastaus

Voi ihana sinä <3

1 vastaus

<3 <3

1 vastaus

sulla on ihailtava asenne!:)

1 vastaus

Kiitos Laura! <3

1 vastaus

Aivan ihana postaus jälleen Selina <3 Se miten jaksat löytää aina kaikesta positiivista on ehdottomasti sun vahvuus! Kaikessa huonossakin on aina jotain hyvää 🙂

1 vastaus

Kiitos Niina! Mukava, että tykkäsit! <3 Ja niin totta että kaikessa huonossa on aina jotain hyvääkin!

1 vastaus

Voi Selina, taas kerran en voi kuin olla ihailematta sun asennetta! <3 Ihan mahtavaa lukea teidän arjen iloista ja suruista. Kaikki mikä tuo mukanaan huonoa, tuo myös jotain hyvää!

1 vastaus

<3 Kiitos ihanasta kommentista lillamy!

1 vastaus

Olet kyllä niin ihanan positiivinen ihminen! <3 Hieno kirjoitus.

1 vastaus

Kiitos! <3

1 vastaus

Kiitos tästä! Itse olen juuri nyt niin tympääntynyt ja tylsistynyt, että positiiviset asiat ovat kutistuneet tosi vähiin. Muistutit miulle, että onhan näitä…

1 vastaus

<3 Halaus!

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kun äiti kelaa
Millaista mahtaa olla elämä lapsiperheessä, kun äiti kelaa? Tervetuloa lukemaan hieman erilaista, elämänmakuista ja välillä ihan sairasta perheblogia harvinaissairaan Selina-äidin elämästä, haaveista ja arjen haasteista. Mukana seikkailevat myös perheen isä ja sydänkasvoiset murumme A (-12) ja L (-17). Yhteydenotot: kunaitikelaa@outlook.com

Arkisto

Instagram

  • Tältä näyttää jatkuva hermokipu, joka polttaa ja salpaa välillä hengityksen. Mustat silmänaluset kertovat kivuliaista öistä ja kalpea iho kivun hyökkäyksestä koko kehoon.

Olen aika varma, että tällainen kipu saa ihmisen luovuttamaan ja antamaan periksi.

Tämä kipu saa minut oksentamaan, lähes pyörtymään ja sulkee sisäänsä niin tiukasti, etten pysty pyytämään apua.

En koskaan uskonut, että minusta tulee luovuttaja. Minut kasvatettiin yrittämään viimeiseen asti, mutta nyt minun jo viikkoja venytetty raja alkaa lähestyä. Olen todella väsynyt. Väsynyt kipuun ja väsynyt pelkäämään.

Voi miten toivoisin, että voisin kertoa jo parempia uutisia. Onneksi perhe, ystävät, läheiset ja te kaikki siellä olette kannatelleet minua ja perhettäni. Se saa minut yrittämään vieläkin enemmän. Kiitos!
.
.
.
#kunäitikelaablogi #hermokipu #hermovaurio #nervedamage #pain #spoonie #crps #dystonia #väsynyt #erilainenäiti #äitisairastaa

kunaitikelaablogi

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: