Kun äiti kelaa 31.5.2017
TEKSTI Selina

Erilainen synnytyskertomukseni osa 1

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
Blogimaailmassa on ehkä hienointa se, kun sieltä voi parhaimmassa tapauksessa löytää juuri omaan elämäntilanteeseen sopivaa luettavaa. Kun aloin odottamaan L-murua, lukulistalleni tupsahteli yksi jos toinenkin raskausblogi joiden kautta pääsin elämään toisen, minulle täysin tuntemattoman tulevan äidin raskautta samalla, kun oma pieni ihme potki vatsassani. Mielestäni niin omassa raskaudessa kuin seuraamissani raskausblogeissa parasta oli kuitenkin se, kun pitkä odotus vihdoin päättyi synnytykseen ja pienen ja niin kovasti odotetun ihmeen syntymään. Tästä tapahtumasta olen saanut lukea blogimaailmassa upeita, koskettavia ja herkkiä synnytyskertomuksia, jotka ovat saaneet minut joka kerta itkemään liikutuksesta. Tässä tulee minun erilainen synnytyskertomukseni reilu neljän kuukauden takaa. 
Sairauteni vuoksi raskauteni ja synnytykseni oli erilainen. Tiesin jo haaveillessani raskaudesta ja toisesta lapsesta, että en tule synnyttämään perinteisesti alakautta, kun lapsivesi menee vaan vauva tulee syntymään suunnitellulla sektiolla ennen laskettua aikaa aivan kuten isosiskonsa. Toinen raskauteni oli kuitenkin jo valmiiksi sairaalle keholleni hyvin kuormittava, ja siksi jatkuvien ja loppuraskautta kohden pahenevien verensokeriongelmien vuoksi synnytys aikaistettiin, jolloin synnytin muutamaa viikkoa ennen laskettua aikaa vielä silloin pikkuruisen L-murun suunnitellulla sektiolla anestesiassa.
Synnytyskertomukseni alkaa jo päivä ennen synnytystä, kun A-muru pääsi mummilaan hoitoon ja saavuimme Isimiehen kanssa sovitusti Taysin synnytysosastolle. Muistan vieläkin elävästi sen jännityksen, kun viikkoa ennen sektiota katsoin kotipaikkakuntamme sairaalan synnytysvastaanoton sängyllä käyrille piirtyviä supistuksia ja mietin malttaako vauva pysyä matkassa sektiopäivään asti. Käyrillä tulikin maattua useasti ennen sektiota, mutta näin jälkikäteen ajateltuna uskon, että supistukset eivät enteilleet synnytystä, vaan johtuivat loppuraskauden aikana jo vaarallisen mataliksi laskeneista verensokereistani. Kuitenkin sinä aamuna, kun lähdimme ajamaan kotoa Tampereelle, L potki tyytyväisenä vielä vatsani suojissa täysin tietämättömänä siitä, mitä vuorokauden päästä tulee tapahtumaan. Olin helpottunut ja valtavan onnellinen. Ulkona oli kaunis tammikuinen talviaamu ja hieman lunta ja pakkasta. Katselin ulos auton ikkunasta ja yritin hillitä jännitystäni. Muistelin sitä kevättalvipäivää vajaa vuoden takaa, kun menimme Isimiehen kanssa ensimmäiselle perhesuunnittelukäynnille kotipaikkakuntamme sairaalan äitiyspolille. Siitä päivästä tuntui olevan vain hetki ja nyt vauvamme oli jo valmis syntymään!

Osastolle päästyämme ei tapahtunut oikein mitään ihmeellistä. Saimme Isimiehen kanssa heti perhehuoneen ja tapasimme kätilöni, synnytys- ja anestesialääkärini ja makasin käyrillä. Keskustelimme synnytyksestä ja kertasimme synnytyssuunnitelman, jossa ei toki ollut minulle muuta tehtävää kuin pukea tukisukat aamulla ennen saliin menoa – niin ja jännittäminen. Saimme vauvan painoarvioksi korkeintaan 2900g, joten odotimme siis hieman oletettua isompaa, mutta edelleen siroa vauvaa syntyväksi. Leikkauksen vuoksi minun piti olla ravinnotta vähintään 12 tuntia, joten illalla minulle aloitettiin sokeri-infuusio, jonka tarkoitus oli pitää verensokerini yli neljässä. Ilta ja yö menivät sitten jännittäessä, verensokeria mitatessa ja käyrillä maatessa. Vauva potki hurjasti ja oli selvästi valmis syntymään.

Heräsin sektioaamuna paljon ennen, kun herätyskello soi. Makasin sängyssäni liikkumattomana ja katsoin viereisessä sängyssä vielä sikeästi nukkuvaa Isimiestä. Mietin näyttäisikö poikamme samalta kuin nukkuva mieheni, pian kahden lapsen isä. Minua hymyilytti, mutta uskon, että jännityksen vuoksi suuni oli vääntynyt hymyn sijaan hurjaan irvistykseen, joten herätin Isimiehen rauhoittelemaan minua. Lopulta aika kului nopeasti jutellen ja Netflixiä katsoen, ja pian olikin meidän vuoro lähteä leikkaussaliin. Isimies ei saanut anestesiani vuoksi tulla leikkaussaliin, vaan hän hyvästeli minut leikkaussalin ovella hipaisten vielä viimeisen kerran vatsaani. Leikkaussalissa oli paljon ihmisiä ja tuttuun tapaan todella kylmä. Minut siirrettiin leikkaussalin vuoteelle ja hoitajat alkoivat kiinnittämään minuun antureita, laittamaan toista tippaa ja pesemään vatsaani. Muistan jännitykseni, sen kun minua paleli ja sen, ettei L liikkunut enää vatsassani niin voimakkaasti kuin aiemmin. Hänkin taisi aistia jännityksen ja aavistaa, että jotain on tapahtumassa. Pian tunsinkin jo uniaineiden alkavan vaikuttaa ja minulle iski pakokauhu jollaista en ollut kokenut ennen. Taistelin sisällä vyöryvää unta vastaan saadakseni sanottua vielä yhden asian ennen, kun nukahdin. ”Pitäkää hyvää huolta pojastani”, sain kuiskattua. Kuiskaus oli niin hento, että sen kuuli varmasti vain anestesialääkäri, joka nyökkäsi minulle, piti happimaskia kasvoillani ja kehotti vetämään vielä kerran rauhallisesti syvään henkeä. Tunsin kyyneleet poskillani, vedin syvään henkeä ja sitten nukahdin. Tästä vain pienen hetken kuluttua pieni poikamme syntyi ja minusta tuli kahden lapsen äiti.

Jatkuu…

 

♥: Selina

 

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (12)

[…] Synnytyskertomus osa 1 […]

1 vastaus

Voi miten ihania muistoja <3

1 vastaus

Niinpä! <3 Ihan harmittaa, etten koskaan kirjoittanut A:n syntymästä ihan itselle vastaavaa synnytyskertomusta! 🙂

1 vastaus

Sulla on kyllä Selina kirjoittamisen lahja <3 osaat kirjoittaa niin vangitsevasti, tuntuu monesti kuin itse olisi mukana elämäsi käänteissä! Kauniisti kirjoitit myös tästäkin aiheesta <3 arvostan sinua suuresti ^_^

1 vastaus

Voi kiitos ihana! <3

1 vastaus

Kaunis kertomus erilaisesta synnytyksestä. Nämä ovat aina liikuttavia luettavia. Ja tärkeät viimeiset sanat, onneksi ehdit sanoa ne! <3

1 vastaus

Kiitos! <3

1 vastaus

Oi miten ihanasti kirjoitettu <3 lapsen syntymä on jotain niin uskomatonta ja rakastan lukea synnytyskertomuksia.

1 vastaus

Kiitos! <3

1 vastaus

Ihania muistoja ja nuo kuvat.♥
Muistan kun jännitin kotona, milloin puhelimeen kilahtaa viesti vauvan syntymästä.:)

1 vastaus

Niinpä! <3 Hih ihana sinä! <3 Onneksi mies muisti lähettää sinullekin viestin! 😀

1 vastaus

Sun unohtui laittaa tähän ihan alkuun itkuvaroitus kaikille ihan viimeisillään raskaana oleville <3 Ihanasti kirjoitat! Voi kun täällä odotetaan kovasti jo omaa pikkutiikeriä saapuvaksi! Tänään 39+0!

1 vastaus

<3 Voi sinua! En malta odottaa, että pääsen lukemaan sinun blogistasi synnytyskertomusta! Tsemppiä! Täällä on jännitetty ja kurkittu niin instaan kuin blogiin, että joko hän on täällä! Hali!

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kun äiti kelaa
Millaista mahtaa olla elämä lapsiperheessä, kun äiti kelaa? Tervetuloa lukemaan hieman erilaista, elämänmakuista ja välillä ihan sairasta perheblogia harvinaissairaan Selina-äidin elämästä, haaveista ja arjen haasteista. Mukana seikkailevat myös perheen isä ja sydänkasvoiset murumme A (-12) ja L (-17). Yhteydenotot: kunaitikelaa@outlook.com

Arkisto

Instagram

  • Tältä näyttää jatkuva hermokipu, joka polttaa ja salpaa välillä hengityksen. Mustat silmänaluset kertovat kivuliaista öistä ja kalpea iho kivun hyökkäyksestä koko kehoon.

Olen aika varma, että tällainen kipu saa ihmisen luovuttamaan ja antamaan periksi.

Tämä kipu saa minut oksentamaan, lähes pyörtymään ja sulkee sisäänsä niin tiukasti, etten pysty pyytämään apua.

En koskaan uskonut, että minusta tulee luovuttaja. Minut kasvatettiin yrittämään viimeiseen asti, mutta nyt minun jo viikkoja venytetty raja alkaa lähestyä. Olen todella väsynyt. Väsynyt kipuun ja väsynyt pelkäämään.

Voi miten toivoisin, että voisin kertoa jo parempia uutisia. Onneksi perhe, ystävät, läheiset ja te kaikki siellä olette kannatelleet minua ja perhettäni. Se saa minut yrittämään vieläkin enemmän. Kiitos!
.
.
.
#kunäitikelaablogi #hermokipu #hermovaurio #nervedamage #pain #spoonie #crps #dystonia #väsynyt #erilainenäiti #äitisairastaa

kunaitikelaablogi

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: