Kun äiti kelaa 29.6.2017
TEKSTI Selina

Erilainen synnytyskertomukseni osa 2

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

 ”Pitäkää hyvää huolta pojastani”, sain kuiskattua. Kuiskaus oli
niin hento, että sen kuuli varmasti vain anestesialääkäri, joka nyökkäsi
minulle, piti happimaskia kasvoillani ja kehotti vetämään vielä kerran
rauhallisesti syvään henkeä. Tunsin kyyneleet poskillani, vedin syvään
henkeä ja sitten nukahdin. Tästä vain pienen hetken kuluttua pieni
poikamme syntyi ja minusta tuli kahden lapsen äiti.

Heräsin kivuliaaseen kouristukseen. Sänkyni yläpuolelle ilmestyi huolestuneita kasvoja ja tunsin jälleen kouristus- ja kipulääkkeen vaikutuksen elimistössäni. Kouristus helpotti. Happimaski painoi kouristuksien jäljiltä ikävästi kasvoillani ja avasin silmäni uudelleen. Sänkyni oli aivan veressä kouristusten vuoksi irronneiden kanyylien ja uusien laiton jäljiltä. Kosketin tottuneesti vatsaani kuten aina herätessäni odottaen potkuja, mutta nyt se oli poissa ja vauvavatsani tilalla oli vain pitkä pystyviilto napaan asti, jota poltti haavalappujen alla. Kuulin sänkyni viereen istuvan hoitajan onnittelevan minua pienestä pojasta ja sitten nukahdin uudelleen hämmästellen poikamme odotettua isompia syntymämittoja, 3210g ja 51cm – meillehän piti syntyä pieni, alle kolmekiloinen vauva! 

Sain heräämöseurannassa kaksi dystoniasta johtuvaa kouristuskohtausta, joista ensimmäisen vuoksi minut piti nukuttaa uudelleen. Itse sektio oli sujunut hyvin, mutta L-muru joutui vastasyntyneiden teho-osastolle alun hengitysongelmien ja myöhemmin ilmaantuneiden
verensokeri- ja verenpaineongelmien vuoksi. Isimies oli teho-osastolla vauvan kanssa, mutta sai tulla kouristusten loppuessa katsomaan minua heräämöön ja näytti kuvia keskoskaapissa nukkuvasta pienestä ihmeestämme. Puristin kameraa käsissäni ja katsoin liikuttuneena valokuvia vauvasta, joka tuntui heti omalta. Hän näytti aivan isältään nukkuessaan keskoskaapissa suu supussa ja hänellä oli tummanruskeat pitkät hiukset aivan kuten olin kuvitellutkin. Pääsin
siirtymään heräämöstä synnytysvuodeosastolle illalla,
kun minua varten kotoaan hälytetty hoitaja tuli töihin. Ensimmäinen yö meni
asentoa vaihtaessa ja haavan kipuillessa. Minulla oli kipupumppu haavakipua varten sekä jatkuva sedatoiva lääkitys
kouristusten varalle. Huoneemme oli kaikkien laitteiden vuoksi kuin oma
teho-osasto, mutta onneksi hiljalleen lääkityksiäni pystyttiin alkaa purkamaan ja saimme pieneen huoneeseemme enemmän tilaa. Isimies osallistui ihailtavasti hoitooni ja kävi katsomassa
L-murua vastasyntyneiden teho-osastolla useita kertoja, vieden minun käsin lypsämää maitoa vauvalle tuliaisiksi pienissä ruiskuissa. Pääsin
ensimmäistä kertaa kätilöni ja Isimiehen saattelemana vastasyntyneiden teho-osastolle tapaamaan vauvaa vuorokausi synnytyksestä ja voi sitä
rakkautta, kun näin ensimmäistä kertaa hänet keskoskaapissa! Näin heti, että pahin sokeri-infuusiostani johtuva turvotus oli alkanut laskemaan
ja hän makasi vaippasillaan keskoskaapin lämmöstä nauttien. Muistan vieläkin, kuinka valtavasti minua jännitti, kun hänet nostettiin ensimmäistä kertaa paitani alle pesimään, mutta L-muru käpertyikin heti kainalooni nukkumaan, kun ihomme koskettivat toisiaan. Silloin kaikki ympäriltämme katosi ja olimme vain toisiamme varten. Ihastelin pitkään pientä poikaamme, silitin hänen nukkaista käsivarttaan ja annoin onnen ja kiitollisuuden kyyneleiden valua valtoimenaan poskilleni. Hän oli täydellinen, aivan kuten isosiskonsa 4,5 vuotta sitten! L-muru
oli teholla kaksi vuorokautta saaden nestetäyttöjä verenpaineongelmien vuoksi ja sokeriseurannassa. Ikävöin valtavasti omalla osastolla L-murua, mutta se aamu, kun teho-osaston hoitaja ilmestyi yllättäen huoneeseemme oranssiin virkattuun vilttiin kääritty pieni
paljasvarpainen, valkoisiin vaatteisiin ja sinivalkoiseen pipoon puettu
poika sylissään saa minut vieläkin hymyilemään. Sairaanhoitaja laski L-murun hellästi suoraan syliini ja onnitteli meitä – vauvalla oli kaikki hyvin!

Tayssissa hoito synnytysvuodeosastolla oli erinomaista.
Olin todella otettu siitä, että osaston hoitohenkilökunta oli tehnyt
hoitoani koskevat järjestelyt niin, että minua hoiti koko ajan samat
kätilöt ja hoitajat, jotka olivat perehtyneet myös harvinaisen ja vaikeahoitoisen sairauteni hoitoon.
Se toi minulle ja Isimiehelle suuren turvallisuuden tunteen ja olemme siitä edelleen kiitollisia! Lasten isovanhemmat toivat A-murun Tampereelle 4 päivää L:n syntymästä. On varmaan sanomattakin selvää, että kun näin A-murun ensimmäistä kertaa moneen päivään, hän vaikutti kasvaneen ainakin 5 cm ja jo hurjan isolta ja reippaalta tytöltä! A-muru omaksuikin isosiskon roolin välittömästi ja halusi heti ottaa pikkuveljen syliin. Olimme ostaneet A-murulle vauvalta lahjan, Ariel-nuken, mutta nukke jäi välittömästi kakkoseksi, kun A-muru istahti sängylleni ihailemaan pikkuveljeään ja kertoi hänelle mitä kaikkea hän oli puuhastellut isin ja isovanhempiensa kanssa. Ihan ilman
ongelmia emme synntysvuodeosastolla selvinneet, kun L-murun paino alkoi
laskemaan heti synnytyksen jälkeen hurjaa vauhtia ja oli lopulta
alimmillaan vain 2830g. Siksi olimme niin Tayssissa kuin myöhemmin kotipaikkauntamme
sairaalassa ”kasvamassa” kahdeksan vuorokautta, jolloin L-murulle tehtiin
syöttöpunnituksia ja hän sai imetyksen lisäksi pumppaamaani lisämaitoa
tuttipullosta. Olin valtavan hämmentynyt ja ahdistunut, koska vauvan paino ei
noussut yrityksistäni huolimatta, mutta kotipaikkakuntamme sairaalassa
sain kuulla, että vauvan hurja painonlasku johtui hyvin todennäköisesti
saamani sokeritankkauksen aiheuttamasta turvotuksesta. Tätä tuki myös
juuri ennen sektiota tehty vauvan 2900g painoarvio ja se, että L-muru
voi painonlaskustaan huolimatta koko ajan erinomaisesti ja sai hyvin nopeasti
syöttöpunnitustenkin mukaan rinnasta tarpeeksi maitoa. Pääsimme kotiin,
kun vauvan painoi 2,9 kg ja voi sitä onnea,  kun viimeisen
sairaalapäivän aamuna puntari näytti 2950g!

Toisesta synnytyksestä jäi alun ongelmista huolimatta hyvä tunne, jonka perusteella voisin synnyttää koska tahansa uudelleen.
Silti voin täysin varmuudella sanoa, että lapsilukumme on nyt täysi. Erilainen
raskaus oli hyvin rankka kokemus keholleni ja siksi uutta raskautta ei
minulle enää suositellakaan. Onneksi olemme mieheni kanssa molemmat sitä
mieltä, että nämä kaksi erityistä, arvokasta ja niin täydellistä murua
ovat tehneet meistä juuri sopivan ja meidän näköisen perheen – juuri sellaisen
mistä aina haaveilimme. Olemme onnellisia ja kiitollisia kahdesta
lapsestamme, jotka ehkä sairas, vajaavainen ja joskus hyvinkin
itsepäinen kehoni on meille antanut!

Erilainen synnytyskertomukseni osa 1 luettavissa tästä.
 

 

 

♥: Selina

 

Ps. Kuten huomaatte blogin sivubanneri ei enää toimi, mutta koodarini (Isimies) on saanut jo toimeksiannon tilanteen korjaamiseen! 😉 Aurinkoista viikonloppua!

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (4)

[…] Synnytyskertomus osa 2 […]

1 vastaus

Itku pääsi tätä lukiessa.♥
Hän on niin täydellinen pieni ja nuo kuvat.♥

1 vastaus

<3 Hali!

1 vastaus

Olisi kiva kuulla pitkästä aikaa sairaudestasi. Miten olet voinut synnytyksen jälkeen?
Mukavaa kesän jatkoa! 🙂

1 vastaus

Kiitos kysymästä, aivan ok. Minulla on itseasiassa luonnoksissa tästä postaus tulossa! 🙂 Mutta näin pikaisesti oloni on ollut vaihteleva. Rakaus ja hormonit helpottivat dystoniaoireita hieman, mutta nyt nykinät ja krampit ovat taas pahentuneet. Koska olin raskaana ja nyt imetän, en voi käyttää minua auttanutta levodopa-hoitoa, mutta se olisi tarkoitus nostaa hiljallee ylläpitoannokseen imetyksen loputtua. Kivut ovat onneksi hallinnassa stimun ansiosta.

Kaikkea kivaa ja mukavaa sinunkin kesään! 🙂

1 vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kun äiti kelaa
Millaista mahtaa olla elämä lapsiperheessä, kun äiti kelaa? Tervetuloa lukemaan hieman erilaista, elämänmakuista ja välillä ihan sairasta perheblogia harvinaissairaan Selina-äidin elämästä, haaveista ja arjen haasteista. Mukana seikkailevat myös perheen isä ja sydänkasvoiset murumme A (-12) ja L (-17). Yhteydenotot: kunaitikelaa@outlook.com

Arkisto

Instagram

  • "Kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin, vaikka lämmin vesi virtasi edelleen päälleni, kun löysin sen uudestaan. Siinä se oli, tärisevän käteni alla, ja kyyneleet alkoivat valua poskilleni. Selvä kyhmy minun rinnassani..." Kyhmy rinnassa on monen naisen pahin pelko, eikä suotta. Suomessa sairastuu vuosittain 5000 naista rintasyöpään, mutta tällä(kään) kertaa minä en ollut yksi heistä. Blogissa avaan tilannettani enemmän ja postauksessa on myös pieni, mutta tärkeä muistutus jokaiselle naiselle. ❤️
.
.
.
#kunäitikelaablogi #uusipostausblogissa #linkkiprofiilissa #rintasyöpä #roosanauha #tutkirintasi #roosanauhapäivä

kunaitikelaablogi

Artikkelit

Suomen suurin perheblogiyhteisö tarjoaa luettavaa ja vertaistukea niin odotusajasta, vauva-arjesta, taaperon uhmasta kuin muistakin perhe-elämän iloista ja haasteista. Tarjolla on huumoria, vinkkejä, arjen vertaistukea, kyyneliäkin. Tervetuloa joukkoon!

Seuraa
meitä: